tiistai 15. toukokuuta 2012

Veneellä on rakentaja!


Mies lähti sunnuntaina Englantiin neuvottelemaan kahden tarjouksen jättäneen firman kanssa veneemme rakentamisesta. Neuvotteluissa oli mukana myös veneemme englantilainen suunnittelija. Molemmat firmat ovat erikoistuneet hiilikuiturunkoisten kilpaveneiden rakentamiseen. Hinnan lisäksi rakentajan valinnassa painoivat myös aikataulut ja firman taloudellinen tilanne – näinä epävakaina aikoina emme tietenkään toivo mitään konkurssisotkuja tähän yhteyteen.


"Baby" ja me istumassa kannella

Molemmilla firmoilla on vahvaa osaamista hyvien hiilikuituveneiden tuottamisesta, siitä ei ole epäilystäkään. Nimekkäämpi firma (GM) on rakentanut huippukisaveneitä mm. Americas Cupiin ja vastaavien isojen projektien rinnalla meidän veneemme olisi ollut heille miniatyyriprojekti jossain sopivassa välissä. Toisekseen tuo firma oli merittävästi kalliimpi. Mies soitteli tänään lounasaikaan ja pähkäilimme asiaa eri näkökulmista. Päädyimme siihen toiseen, huomattavasti pienempään firmaan (NH) ja mies kävi siellä vielä tänäiltana uudelleen - paiskaamassa kättä päälle. Valinnan kahden hyvän väliltä ratkaisi lopulta hinta. Vaivannäköä tämä valinta voi tuottaa vähän enemmän kuin pikälle teollistetun ison firman tuotanto. Joitakin NH:n rakentamia hiilikuituveneitä on päätynyt Suomeen käytettyinä. Mieheni on nähnyt joitain niistä ja piti niitä hyvinä.


Nyt alkaa tarkempien sopimusten laatiminen ja rakentaja aloittaa tarvikkeiden haalimisen. Muotit rakennetaan joskus syksyllä ja sen jälkeen paikan päälle on reissattava vielä noin kolme-neljä reissua ennen veneen valmistumista. Koepurjehdus tehdään ensi keväänä Englannin kanaalissa ja vene on tarkoitus toimittaa rahtina rakastavaan perheeseensä keväällä 2013. Siihen asti loisitaan siis edelleen toisten veneissä. Yllä oleva kuva on suosikkisivuni veneen piirustuskansiossa, sillä meidät on jo piirretty kuvaan istumaan paapuurin puoleiselle reunalle, kahden viimeisten vinssien etupuolille! (Näkeminen voi vaatia mikroskooppia...)


Alla on pikakelausvideo saman  suunnittelijan (SR) ja rakentajan (NH) projektista, jossa tuotetaan puolessa vuodessa samankaltainen open-tyyppinen hiilikuituvene kuin meille on tulossa. Videon vene on tosin isompi kuin meidän tuleva 33-jalkainen babymme.



5 kommenttia:

  1. Voi ei, miten hieno juttu, että teille tulee ihan omilla spekseillä valmistettu paatti. Tuo video on hauska. Saatteko omasta rakennusprojektista samanlaisen?

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä miten tätä projektia sitten seurataan täältä Suomesta käsin. Nattikamerastakin on kotona keskusteltu ja se voisi olla aika kiva...

    Itse en osaa vielä tässä vaiheessa opurjehduksen opintietäni antaa kaikille tuon veneen ominaisuuksille kauheasti arvoa, mutta tiedän että mies osaa niitä hyödyntää.

    VastaaPoista
  3. Todella mielenkiintoisia kuvia ja piirrustuksia. Aika monta vinssiä (8 kpl) jos yhtään osaan tulkita noita kuvia oikein. Olisi mukava nähdä vielä muitakin valokuvia noista piirrustuksista, etenkin sisätiloista.

    Voitko antaa hieman haarukkaa, minkä verran tuollainen projekti voisi maksaa? Siis edes onko yli vai alle 500 000, jos et sen tarkempaa halua kertoa.

    Oletko kuullut lainkaan, minkälaisia LYS-tasoitusta veneeseen oletetaan tulevanksi? Luonnollisestihan tuossa on siis lyijyköli (ilmeisesti suora) ja selkeästihän se on tarkoitettu avoimeen veteen, koska syväys on tuo 2,30m. Luulisi, että tuolla syväyksellä nousee todella hyvin vastaiseen. Kun katselee perän muotoa, niin varmasti on aika jäykkä, joten aikamoista kilpuria olette rakentamassa. Minkälaista rikiä olette siihen laittamassa? Eli ilmeisesti 7/8-osaakilaa, mutta miten korkealla mastolla - entä ison ja genuan purjepinta-alat. Luulisi, että tuolla rungon muodolla kantaa aika reipastakin purjeistoa.

    Olikos ne vesipainotankit semmoisia, että siinä on jokin supernopea pumppu, jolla voidaan pumpata paino sille puolelle, jossa sitä tarvitaan?


    Onnea rakentajan löytymisestä!

    VastaaPoista
  4. Miehet... aina niin innoissaan tekniikasta :D

    Vinssejä on juu kahdeksan, että varmasti riittää! Vesipainotankit toimivat niin, että kunkin purjehduksen ensimmäisellä halssilla siirretään vesi tankkiin pumpulla. Sen jälkeen vesi siirtyy painovoimaisesti puolelta toiselle vendoissa. Aikaa siihen kuluu noin 20-30 sek. Veneen koko suunnittelu lähti siitä, että saaristomerellä tuo 2,30 m syväys on ehdoton (vielä jotenkin järkevä) maksimi ja veneen muut mittasuhteet rakentuivat sen mukaan.

    Tarkkoja kuvia piirustuksista ei valitettavasti ole tulossa. Se on sekä meidän että suunnittelijan edun mukaista... Kustannuksista uskallan sanoa sen verran, että "järkevästä" veneen hinnasta ei voi puhua, mutta kyse ei olekaan tavanomaisesta veneestä eikä tavanomaisesta purjehtijasta (viittaan siis perheen urospurjehtijaan). Silloin kustannuksetkin pitää nähdä toisella tavalla suhteellisina. Mutta mutta... kuten arvailitkin, raha ei ole hyvä puheenaihe, varsinkaan Suomessa.

    VastaaPoista