Merten sankari

Kävin sunnuntaina virallisen Sankarikoulutuksen (kyllä, oikeasti!) ja sain siitä oikein tutkintotodistuksenkin. Pohdin samalla mitä kaikkea merellä olisi hyvä osata. Olen kieltämättä melko kurssi-orientoitunut: perehtymällä asioihin etukäteen ei tarvitse keksiä kaikkea itse ja opetella kantapään kautta kun tilanne on jo käsillä. Turvallisuusasioissa pelkän oman kokemuksen kautta oppimiseen luottaminen on vaarallistakin. Kaikkeen on hyvä varautua ja sen jälkeen toivoa että ne kurssit ja harjoitukset osoittautuvat "turhiksi".

Veneilijällä olisi hyvä olla veneen käsitteylyyn ja huoltamisen, navigoinnin sekä meriteiden sääntöjen hallinnan lisäksi myös hyvät kansalaistaidot. Jos merellä sattuu ja tapahtuu on osaava miehistö tietysti aina lähin apu. Esittelen tässä muutamia hyödyllisiä kursseja, joista osa on kansalaistaitoja ja osa juuri veneilijöiden turavallisuuteen keskittyviä.


1. Ensiapukurssit

Kävin uusimassa EA1-kurssin kolme vuotta sitten, eli sekin pätevyys on juuri vanhenemassa. Kirjoitin ensiapukurssin kokemuksistani tuolloin postauksen Osaavampi auttaja ja nyt sen luettuani totesin, että perusasiatkin voivat muuttua ja käytännön taidot ruostua. EA2-kurssi kannattaa opettajan mukaan käydä aikaisintaan vuosi EA1-kurssin jälkeen, sillä se alkaa EA1-kurssin pikakertauksella. SPR:n kurssitarjontaan ja oheismateriaalihin pääset tutustumaan tästä. SPR:n 16 tunnin EA1-kurssi kustantaa tällä hetkellä 97 €. Jotkut saavat EA-kurssien päivitykset työpaikaltaankin, mutta myös jotkut pursiseurat järjestävät niitä, jolloin painopiste on enemmän veneillessä tyypillisissä tilanteissa.

 2. Alkusammutuskoulutus

Lähi-Tapiola on aika reilu tarjotessaan tänä vuonna 100 000 suomalaiselle ilmaisen alkusammutuskoulutuksen, josta saa paloturvallisuus- ja alkusammutusosaamisen päälle vielä virallisen AS1-tutkinnon. AS1-kortti on voimassa viisi vuotta. Hanke on nimetty vetävästi "sankarikoulutukseksi" ja kursseja järjestetään ympäri Suomen. Kurssitarjonnan ja lisätietoa löydät täältä: Sankarikoulutus.

Kurssi on ilmainen myös niille, jotka eivät ole Lähi-Tapiolan asiakkaita. Tosin joudut ilmoittautuessasi antamaan yhteystietosi ja saat varmasti jossain vaiheessa yhteydenoton vakuutus-asioissa. Kurssin teoriaosuus suoritetaan verkko-opintoina. Minulla kului siihen reilut puoli tuntia. Sisältö oli hyvin tiivistetty ja opetusvideot havainnollistavia. Verkossa piti vastata muutamiin kysymyksiin ja käydä läpi kaikki verkkomateriaali, jotta sai lopuksi printattua opintosuoritusotteen. Se tarvitaan mukaan käytännön harjoitteluun.

Käytännön harjoittelu tapahtui Prisman parkkipaikalla. Siellä sain kokeilla palon alkusammutusta sammutuspeitteellä ja käsisammuttimella käytännönläheisten vinkkien kera. Voisi luulla, että homma on ihan helppoa, mutta harva teki täydellisen suorituksen. Palon sammuttaminen vaatii vähän rohkeuden keräämistä ja muutamia niksejä, joita ei halua alkaa tositilanteessa ihmettelemään. Omalta osaltani oli hyvä huomata, mitä tehtäviä hoidan leikatulla oikealla ja mitä taas terveellä vasemmalla kädelläni. Harjoituksen järjestäjä lainasi osallistujille paloturvalliset takit, mikä samalla vähän lämmitti kalsean sumuisessa kelissä. Käytännön harjoitus yhdessä teoriaosuuden kanssa oli monella tapaa hyödyllinen. Suosittelen sekä veneileville että kelle tahansa.

3. Hätämerkinantoharjoitukset

Näitä järjestävät pursiseurat yleensä kerran vuodessa talviaikaan. Tilaisuuksissa on mahdollisuus harjoitella mm. hätärakettien ja soihtujen käyttöä turvallisissa olosuhteissa ja hyvien neuvojen saattamana. Samalla pääsee eroon vanhenemassa olevista tai jo vanhentuneista raketeistaan. Haaveena hyvä kuva -blogin Katinka oli hiljattain tällaisessa harjoituksessa ja kirjoitti siitä erinomaisen informatiivisen postauksen: joka löytyy täältä: Hätämerkinantoharjoitus. Jos ei pääse mukaan harjoitukseen, niin vähintäänkin pitää käydä kauden alussa läpi omat raketit, soihdut ja savut: tarkistaa niiden kelpoisuudet ja kerrata miten juuri näitä omia malleja käytetään.


4. Veneilijän pelastautumiskurssi

Koko päivän mittaisella kurssilla tarjotaan paljon tietoa mm. pelastautumisvälineistä ja harjoitellaan pelastautumista altaassa eri olosuhteissa. Jopa kopteriin pelastautumista pääsee kokeilemaan. Itse en ole kurssia käynyt, mutta ystäväni Katinka on pätevöitynyt tälläkin alalla ja bloggasi kurssipäivästä loistavan tekstin vajaa vuosi sitten: Veneilijän pelastautumiskurssi Lohjan Meriturvassa. Kannattaa lukea Katinkan kokemuksista - ne avasivat ainakin omia silmiäni. Pelastautumiskursseille voi päästä osallistumaan esimerkiksi pursiseuransa ryhmässä tai yksinkin suoraan Lohjan Meriturvan kautta. Kurssin hinta on noin 160 €, sisältäen ruuat.

Jos olen ihan rehellinen, niin en ole varma uskaltaisinko mennä tällaiselle kurssille, vaikka pitäisi, olisi varmasti hyödyllinen ja kaikkea. Tuohon liittyy vielä muutama henkilökohtainen issue, joka olisi käsiteltävä alta pois ennen osallistumista. Hatunnosto Katinkalle ja muille rohkeille veneilijöille!

5. Rannikkolaivurin radiotutkinto

Pidän "meri VHF-kurssiakin" turvallisuusasiana, koska huvikommunikointi kulkee nykyään lähinnä kännykoillä ja netin kautta. Suoritin itse rannikkolaivurin radiotutkinnon (SRC) jo neljä vuotta sitten, siis ennen veneemme valmistumista. Postaus tuosta kurssita on luettavissa täältä: Rannikkolaivurin tutkinto ja VHF-DSC -vempeleet.

Rannikkolaivurin radiotutkinnon kurssimateriaalin voi hankkia Viestintäviraston sivuilta, opetella asiat itsekseen ja käydä vain tenttimässä tutkinnon. Suosittelen kuitenkin kurssia, koska sieltä sai kurssimateriaalia laajempaa tietoa meriturvallisuudesta ja erilaisista VHF-laitteista sekä pääsi harjoittelemaan käytännössä. Tutkintomaksu on tällä hetkellä 45,40 €, todistusmaksu 43,75 € ja 12 tunnin kurssi kustansi vuosia sitten 30 € sisältäen materiaalit. Ilman tutkintoa ei VHF-laitteeseen saisi edes koskea, vaikka sellainen veneessä olisi. Tutkinto on kerran suoritettua ikuinen. Eli jollakin miehistön jäsenellä tämä tutkinto tulisi olla. VHF ja etenkin DSC toimii sellaisillakin alueilla, joilla kännykkä välttämättä ei ja DSC:n kautta voi jopa lähettää automaattisesti omat koordinaattinsa Meripelastukseen. Meillä VHF-DSC -laitteeseen on integroitu myös vastaanottava AIS, joka ilmoittaa laivojen sijainnin.

Kuulumisista sen verran, että revähtänyt pohkeeni alkaa olla kunnossa, joskaan ei vieläkään ihan entisensä. Tanssit kuitenkin jatkuvat taas ja olen saanut jo aika hyvin kirittyä sairausloma-aikaani. Sisäsaaristo on tääällä edelleen jäässä, vaikka ensimmäinen Merikarhujen saaritukikohta avattiin juuri viikonloppuna. Kaminami on nauttinut viikonloput mieheni hellästä hoivasta ja huomiosta. Vaikuttaa siltä, että oleelliset huollot on jo tehty, mutta nyt mies keksii keskimällä jotain mukavaa pientä venehommaa sietääkseen paremmin vesillelaskun odottelua. 

Valoisia kevätpäiviä!

Osaavampi auttaja

Kävin juuri uusimassa SPR:n Ensiapu 1 -kurssin ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Siitäkin huolimatta, että toinen päivä alkoi suurilla verenvuodoilla - olimme kaikki ihan sokissa - ja lounaan jälkeen seurasivat myrkytykset. Edellisestä EA-kurssistani oli rehellisesti sanottuna vierähtänyt jo yli 10 vuotta ja sinä aikana muutamat asiat olivat muuttuneet.

Teknisistä asioista ovat muuttuneet näin pitkän ajan kuluessa ainakin seuraavat asiat:
- Painelu-puhalluselvytyksen rytmi on muuttunut 30 painallukseen + 2 puhallukseen. Lisäksi liian kovaa puhaltamista varotaan, jotta ilmaa ei menisi liikaa uhrin vatsaan, josta se purkautuu sitten oksennuksen kera aiheuttaen tukehtumisvaaran.
- Kiristyssidettä ei enää käytetä suurissakaan verenvuodoissa, koska sillä saatetaan aiheuttaa enemmän haittaa. Sen sijaan käytetään painesidettä.
- Myrkytystapauksissa ei enää automaattisesti okseteta koska on vaarana, että potilas vetää oksennusta henkeensä tai myrkky polttaa uudelleen ruokatorven limakalvoja. 
- Ilmalastaa (jos jollain sellaisia vielä on) ei enää käytetä murtumien lastoitukseen - se aiheuttaa lisävahinkoa ja pahentaa sen myötä kipua.
- Virheasennossa oleva murtuma oikaistaan hermo- ym. kudosvaurioiden välttämiseksi, jos vaan auttajan fyysiset voimat ja henkinen kantti siihen riittävät. Kauhistuttaa ajatellakin...


Auttamisen asenteet tuntuvat muuttuneen siihen suuntaan, että auttajaa rohkaistaan ennemmin toimimaan kuin varomaan. Joskus muinoin käytettiin valtavasti aikaa ja energiaa esimerkiksi siihen, miten onnettomuuden uhri saadaan siirrettyä aiheuttamatta lisävammoja tai kannattaako häntä ryhtyä itse edes siirtämään. Nyt pitkän ensihoitajan uran tehnyt opettaja painotti sitä, että kyllä ne vammat ovat siinä onnettomuudessa jo tulleet ja siiretään rohkeasti, mutta tietysti sellaista varovaisuutta noudattaen, kuin niissä olosuhteissa on mahdollista.


Teknologian kehittyminen on muokannut osaltaan toimintaa ensiaputilanteissa. Puhelin on yleensä mukana ja sen kaiutintoiminta mahdollistaa samanaikaisesti uhrin auttamisen ja yhteydenpidon hätäkeskukseen. Monilla on kännykässään paikantamistoiminta päällä, jolloin hätäkeskus saa automaattisesti suuripiirteisen tiedon miltä alueelta hätäpuhelu tulee. Toisaalta nykyteknologia aiheuttaa hengenvaaraa auttajille. Liikenneonnettumuuksissa on aina huomioitava airbagien laukeamisen riski (osa voi laueta nykyään jopa kahdesti) - autoon ei enää saa mennä sisälle auttamaan, vaan kurkotellaan ratin yli ja ali.

Ensiapukurssin opetusmateriaaleja on helposti saatavilla myös omatoimiseen kertaamiseen. SPR:n sivuilta löytyy tiivistetyt selkeät ensiapuohjeet tavallisimpiin hätätilanteisiin, josta ne voi myös printata. Elvyttämisestä ja tajuttoman ensiavusta löytyy hienot kuvalliset ohjeet pdf:nä, jotka voi tulostaa vaikka veneen kaapin oveen. Hypotermian hoitoon tarjoaa mielestäni selkeimmät ohjeet Itämeriportaali. Luotettavat ohjeet päävammojen ensiavusta (esim. puomi päähän -tilanteessa) löytyy Duodecimin Terveyskirjastosta. SPR:n sivuilla voi myös katsella havainnollistavia videoklippejä erilaisista hätätilanteista. Ensiapukirja (23 €) on uudistunut kompaktimmaksi ja hankin sen meillekin veneeseen. Myös ISAF/ORC avomeripurjehduksen kilpailusäännöt edellyttävät, että veneessä on ensiapulaukun lisäksi ensiapukäsikirja.



Veneen ensiaputarvikkeet ja lääkkeet käyn vielä läpi ennen veneilykauden alkua. Niistä kirjoitinkin jo aiemmin oman juttunsa: Pieni säkki pahan päivän varalle

Päätin ryhdistäytyä ylläpitämään ensiaputaitojani jatkossa säännöllisesti. EA1-kurssin pätevyys on virallisesti voimassa kolme vuotta ja siihen on varmasti syynsä. Jos haluat varmuutta oman EA-valmiutesi ajantasaisuudesta, voit testata tietojasi SPR:n sivuilla.


EA1-kurssi kestää kokonaisuudessaan kaksi päivää (16 t.) ja oman alueen kurssitarjontaa voit hakea täältä. Kursseja järjestetään myös viikonloppuisin, mutta huomasin paikkojen täyttyvän hyvissä ajoin. Olen joskus nähnyt ilmoituksen myös veneilijöille suunnatusta EA1-kurssista, jossa painotettiin veneilyyn liittyviä hätätilanteita. EA1 tai EA2 -kurssi kustantaa noin 100 € (hyvällä tuurilla saat työnantajasi maksamaan sen). Opettaja suositteli käymään EA2:n vasta noin vuoden kuluttua EA1:n jälkeen, koska ensimmäinen päivä EA2-kurssista on EA1:n sisältöjen kertausta.

Tietysti aina toivomme ja ehkä vähän liiankin mielellämme uskomme, että mitään ikävää ei tapahdu. Jos kuitenkin tapahtuu on ensiaputaito siinä kohtaa mittaamattoman arvokas!



Kauden 2012 yhteenveto ja tavoitteiden toteutuminen

Kauden viimeinen räpiköintini 606-veneellä oli jo 18.9. ja nyt voi jo varmuudella tehdä pienen yhteenvedon. Kaikkiaan toukokuisen purjehtijakurssin jälkeen kertyi ihan mukavasti purjehdusta, ottaen huomioon ettei omaa venettä vielä ole. Kesälomastakin meni osa kodin kunnostamiseen yms. ajatuksena pedata ensi kaudelle enemmän aikaa merellä. Kauden 2012 aikana olin purjehtimassa:

• 13 päivää perheveneellä: 15-32 M (2 - 6 1/2 t.) purjehdusta /päivä. Näistä päivistä oli 10 kesälomareissuja ja 3 päiväpurjehduksia.
• 5 iltatreenit 606-veneellä: 2 - 2 1/2 t. / kerta
• 2 päiväretkeä 606-veneellä

Mieheni on tietysti purjehtinut tämän päälle vielä paljon omia treenejään ja muutamia kisojaan. Jos itse pohdin nyt, missä perustaidoissa olen harjaantunut, niin mieheni paras saavutus tällä kaudella oli MM-hopeaa. Että ei se Mariaanien hautavajoaman kokoinen kuilu ole väliltämme kauheasti pienentynyt ;) Opettajan roolin hoitamisestaan hän saa isot kiitokset, halit ja pusit. Hän on ollut erittäin kärsivällinen, rauhallinen ja kekseliäs kehittämään hyödyllisiä harjoituksia.

 

Tavoitteitani tällä kaudella olivat:

1. Pinnalla ohjaamisessa harjaantuminen
Muistan ekat 606-treenit keväällä ja siihen nähden olen edistynyt pinnalla ohjaamisessa paljon. Siis siitäkin huolimatta, että harjoittelua oli vain muutama kerta keväällä ja pari syksyllä. Sohlaan enää harvoin jatkopinnan kanssa ahtaassakaan veneessä ja tietty tassutuntuma on kehittynyt suhteessa puuskiin. Ekstrana opin jo vähän ohjaamaan niin, että pääsimme surffaamaan aallolla. Vielä on tietysti kehittymisen varaa ja ensi kaudella mennään omalla veneellä, joka on monella tapaa erilainen ohjattava.

2. Ajoituksen treenaaminen täsmällisemmäksi vendan ja jiipin eri tehtävissä toimiessa
Tässä on menty eteenpäin ja meille on mieheni kanssa löytynyt jonkinlainen yhteistyön rytmi. Osa kehityksestä selittyy ilman muuta selkeällä kommunikoinnilla - sillä että muistaa kysyä toiselta: "Valmiina?" Käytännössä olen ollut aina pinnassa tai ruorissa, joten muissa tehtävissä tätä ei ole juurikaan harjoiteltu.

3. Purjeiden säätämisessä harjaantuminen 
Tällä alueella olen edistynyt kaikkein vähiten. Harjaantumisen esteenä on ollut teoriatiedon huteruus ja siihen haetaan tukea ensi keväänä erilliseltä kurssilta. 606:ssa olen oppinut tarkkailemaan virtauslankoja ja ohjaamaan tarvittaessa niiden mukaan, mutta mies hoiti kauden loppuun saakka sekä fokan että isopurjeen säätämisen. Pienenä bonuksena skuuttasin yhdellä päiväpurjehduksella perheveneen genaakkeria.

4. Navigointioppien soveltaminen purjehdukseen, erityisesti luovittaessa.
Tämän suhteen olen huokaissut helpotuksesta - kiitos Isi-Kipparin - luovinavigointi aukesi jotenkin maalaisjärkisenä. Saaristossa on se on pitkälti maisemanavigointia ja rantojen syvyyden varmistamista kartalta. Nyt melkein huvittaa, että olin jopa varautunut laskemaan kompassisuuntia luoveille... hihhihhihh... ja sitten tuuli kääntyisi taas vähän... hihhihhihh. Ja loppujen lopuksi on myös se gps ja elektroninen merikartta.

Totesin kesällä että pysyn helposti (paperi-)kartalla, kun otan sen hommakseni. Elektroninen merikartta on ollut hyvä back-up. Tunnistan tietysti merimerkit, kunhan ensin hahmotan ne horisontista. Yhtenä haasteena on edelleen maiseman saarirykelmien hahmottamisessa mikä on mikin saari, mikä on lähellä ja mikä kovastikin kauempana. Niin - ne hajataittoon määrätyt pöllöttimethän on ihan turhat? Ensi kevääseen mennessä tavoitteena on opetella Uusi Loisto -navigointiohjelman peruskäyttö.

5. Rantautumiset ja lähdöt eri olosuhteissa (tuuli, virta) ja erilaisiin paikkoihin/paikoista (poijut, laiturit, kylkiparkki, keulaparkki)
Tämä tavoite oli kyllä liian kunnianhimoinen. 40-jalkaisen perheveneen parkkeerasi ilman muuta Isi-Kippari ja rohkea pitkäkoipinen mieheni hyppi keulasta rantaan. Minä olen ollut assistentti, joka kiinnittää fendarit, syöttää joskus poijuköyttä, pakkaa purjeita tms. Toisaalta olen pitänyt silmäni ja korvani auki sekä rantautumisissa että Isi-Kipparin opetustuokioissa ja koettanut ottaa opikseni. 606:n olen ohjannut pinnalla rantaan 6/7 kerrasta erilaisissa olosuhteissa, ja olemme rantautuneet aina purjeilla (vaihtoehtona olisi meloen). Lisäksi olemme treenanneet 606:lla rantautumisessa tarvittavia taitoja: hidastamista ja eri tavoin pysäyttämistä. Joten pientä valmistautumista on tehty tämänkin osalta ensi kevääksi.

Tavoitteiden lisäksi olen oppinut paljon kaikenlaista sekä purjehduksesta että matkaveneilystä ja bonuksena vielä Merikarhujen tapakulttuurista. Isi-Kippari ja Äiti-Kippari ovat varmaan ihan poikki, kun valmensivat meitä (varsinkin minua) niin aktiivisesti aina kun mahdollista. Pidin koko kesän pientä oppimispäiväkirjaa, koska pelkäsin, että unohdan joitain arvokkaita neuvoja ja hyviä vinkkejä.

Ensi kauden tavoitteet liittyvät vahvimmin omaan veneemme käsittelyn oppimiseen. Yhtenä isona haasteena itselleni tulee olemaan tarkka ohjaaminen erilaisissa rantautumisissa. Tästä on mukavan jännittävää jatkaa matkaa oikeaksi Merenneidoksi!

Merenneidon opintosuunnitelman päivitys

Pitkä matka todelliseksi merenneidoksi on hyvässä vauhdissa. Päivitin tuon "merenneidon opintosuunnitelma" -lehden ja huomasin että kaikesta elämän hulinasta huolimatta olen ensimmäisenä opintovuonna edennyt kuin juna plaanissa. Kaikki suunnitellut kurssit on käyty ja purjehduskaudellakin kertyi mukavasti monenlaista harjoittelua sekä pikkuisella 606:lla että 40-jalkaisella perheveneellä. Teen kaudesta vielä erillisen yhteenvedon myöhemmin, kunhan pohdiskelen mitä tavoitteita saavutin ja mitä seuraavaksi.


Tulevat opinnot

Suuraavaksi suunnitteilla olisi off-seasonin puuhaksi: veneilijän diesel-kurssi, ensiapukurssit, purjeiden trimmauskurssi ja jossain vaiheessa myös avomerilaivurin kurssi. Elämäni hiljenee joskus vuodenvaihteen jälkeen pienemmäksi ja leppoisammaksi, jolloin opinnoillekin on paremmin energiaa.

Tänä syksynä työväenopistolla järjestettävälle 16 tunnin veneilijän diesel-kurssille en päässyt, mutta yritän sinne  uudelleen keväällä, mikäli se järjestetään myös silloin.

Ensiapukurssien päivityksistä on ehtinyt vierähtää niin pitkä aika, että joudun käymään sekä EA1- että EA2-kurssit uudelleen alusta. Teen sen ihan mielelläni, koska monet menettelyt ovat kuulemani mukaan hiljattain muuttuneet. Kursseja järjestää SPR ja molemmat kestävät kaksi työpäivää. Hinta on noin 100 €/kurssi. Parasta olisi, jos pääsisi erityisesti veneilijöille suunnatulle EA-kurssille, koska siellä painotetaan vähän eri asioita. Olisi tietysti ihan asiallista, että myös perheen urospurjehtija osallistuisi näille, mutta saas nähdä saanko suostuteltua, kiristettyä tai lahjottua häntä mukaan.

Purjeiden trimmauskurssille osallistun kevättalvella 2013, vähän ennen seuraavan kauden alkua. Yhdysvalloissa kehitetyn ohjelman sisällön läpi käymiseen menee yksi viikonloppu. Tämän tulen saamaan intensiivisenä kotiopetuksena ja olen melkein jo melkein varma, että se tulee olemaan tähänastisista kursseistani vaativin. Koko kesän olen jo hämmästellyt miten trimmauksen perussääntöihin löytyy erilaisissa olosuhteissa järkyttävät määrät poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia.

Avomerilaivurintutkintoon tähtäävän astrononomisen navigoinnin kurssin olin suunnitellut aloittavani tänä syksynä yhdessä ystäväni kanssa. Elämän muut haasteet menivät kuitenkin nyt etusijalle. Ratkaisu oli järkevä, mutta jäi harmittamaan, koska kamun kanssa olisi ollut kiva opiskella taas yhdessä ja kursin sisältö olisi tosiaan kiinnostanut. Käytännön navigointitaitojen osalta tuo kurssi ei ole ollenkaan niin oleellinen kuin saaristo- ja rannikkolaivurin kurssit. Epäilen jopa tuleeko sekstantille olemaan ikinä käyttöä, mutta asia kiinnostaa harrastusmielessä. Suunnittelenkin aloittavani avomerilaivurin kurssin syksyllä 2013 ja se kestääkin sitten koko lukuvuoden.

Sitten olisi itsenäisen opiskelun kirjapaketti: Purjehtijan sää, pari yleisteosta purjehduksesta sekä veneen ylläpitoa ja huoltoa käsittelevä Suuri Venekirja. Mihin se kesäloma oikein meni, kun piti näitä lukea?

Huomaa teepussin mietelause: "When you have knowledge, you will not have fear."


Solmuja on syytä kerrata omatoimisesti ennen seuraavaa kautta. Joskus kun paalusolmu on pitänyt tehdä "väärinpäin" tai outoon tilanteeseen, olen joutunut vähän kokeilemaan että miten se nyt meni. Paalusolmua oman vartalon ympäri (ns pelastautumissolmu) en ole vielä oppinut tekemään käden käänteessä.

Purjehduskausi 2013

Jos aikataulut pitävät, niin ensi keväänä opettelemme sitten oman, ärhäkkään mutta rakkaan, veneemme käsittelyä. Minun pitäsi oppia hyväksi pinnanaiseksi, joka myös ajelee aina tarkasti rantaan. Tuo rohkeampi ja pitkäkoipisempi meistä on nimittäin luvannut hyppiä keulasta.

Sitten pitäsi osata retkeillä ihan kahdestaan: elää veneessä, huoltaa sitä, suunnitella järkeviä reittejä ja löytää sopivat satamat. Tässä on jokin haamuraja, jonka ylittäminen tuntuu samaan aikaan sekä kutkuttavalta seikkailulta että vähän epämukavalta. Isi-Kipparin ja Äiti-Kipparin nouhau on aina ennen ollut turvana. Mieheni on kokeneena kilpapurjehtijana hirmutaitava käsittelemään veneitä, mutta ei hänkään ole ihan omillaan retkeillyt. Onneksi Isi- ja Äiti-Kippari on aina kännykän kilautuksen päässä. Kaukaisempana haaveena häilyy edelleen mielessä Gotlanti, mutta tuskin sinne seilataan vielä ensimmäisenä kesänä.  Nyt kun sanoin tuon ääneen, niin siinä varmaan käy juurikin päinvastoin...

Purjehtijakurssin reflektioita ja kauden tavoitteet

Olin todella tyytyväinen tähän kahden edeltävän viikon aikana käytyyn purjehtijakurssiin. Yksi syy on se, että sain varmistettua yhtenäisen pohjan perusasioista. En oikein tiennyt missä kohtaa olen oppimistani ja miten harjoittelua pitäisi jatkaa. Olen ollut lapsesta saakka oppijana sitä tyyppiä, jonka pitää tietää asiat ensin teoriassa ja harjoitella vasta sitten käytännössä. Nyt kurssin jälkeen on helpompi asettaa konkreettisia tavoitteita tulevalle harjoittelulle. Tässä kohtaa muistan taas olla elämälle kiitollinen siitä, että minulla on osaavat ja ikuisesti purjehduksesta innostuneet ihmiset ympärilläni sitä tukemassa.

Jatkoharjoittelun tavoitteita tälle kaudelle:

• Pinnalla ohjaamisessa harjaantuminen
• Ajoituksen treenaaminen täsmällisemmäksi vendan ja jiipin eri tehtävissä toimiessa
• Purjeiden säätämisessä harjaantuminen: säätämisen tarpeen havainnointi ja oikeista kohdista säätäminen sekä solavaikutuksen huomiointi
• Rantautumiset ja lähdöt eri olosuhteissa (tuuli, virta) ja erilaisiin paikkoihin/paikoista (poijut, laiturit, kylkiparkki, keulaparkki)
• Navigointioppien soveltaminen purjehdukseen, erityisesti luovittaessa. Saaristossa lähinnä turvarajojen asettaminen kartan syvyystietojen ja maisemanavigoinnin avulla.

 Nyt on hyvä muistaa, että purjehtijakurssi valmentaa toimimaan aktiivisena miehistönjäsenenä (competent crew). Kurssilla käsitellyt asiat rajautuivat seuraaviin:

• perustietoa purjehduksesta ja purjeveneistä 
• purjeiden valinta, käsittely ja säädöt
• purjeveneen käsittely: veneen hallinta, ohjailusäännöt, ohjailu, kiinnittyminen laituriin ja poijuun sekä ankkurointi
• veneilyvarusteet ja turvaohjeet
• tärkeimmät solmut
• toiminta erikoistilanteissa
• purjehtijan säätietoutta
• purjehdusreitin suunnittelu ja purjehduksen valmistelu

Kurssin sisältö oli mielestäni onnistunut. Näitä perustaitoja on hyvä harjoitella jonkun aikaa omatoimisesti ennen uusien haasteiden haalimista. Navigoinnin osalta seurasimme kurssilla lähinnä reimareita ja kaikulukemia ja luotimme kyseiset vesialueet tuntevan opettajan sanaan. Pimeänavigointi ja tutkanavigointi eivät tietenkään kuulu tähän vaiheeseen, ei myöskään eletroninen navigointi, sillä gps pidettiin poissa huomiota viemästä. Purjeiden käsittelyn osalta kurssilla ei vielä harjoiteltu esim. spinnun tai genaakkerin käyttöä eikä käytännön harjoituksissa vaihdettu fokkaa/genoaa purjehduksen aikana. Myös purjeiden trimmaaminen pitäydyttiin perusteissa, joilla periaatteessa selviää ihan hyvin normaalista perhepurjehduksesta.

Vaikka veneestä toiseen vaihtaminen vaati aina uusien systeemien opettelua, pidin sitä rikkautena. Siinä sai arvokasta kokemusta miten erilaiset systeemit toimivat.  Myös opettajien vaihtuminen lähes joka purjehduksella oli hyvä, sillä jokainen painotti vähän eri asioita ja kaikki olivat kuitenkin mukavia ja taitavia opettamaan käytännön taitoja.

Kurssi myös iso elämys. Se tarjosi pieniä meriseikkailuja sumussa ja kovassa tuulessa omien voimien rajoilla, tunnelmallisia kahvihetkiä merellä sekä onnistumisen elämyksiä. Yksi oppilaista oli saanut kurssin lahjaksi, vieläpä ihmiseltä, joka ei itse purjehdi. Ei hullumpi lahja!

Ai niin: Muru pyysi minua tälle päivälle kolmanneksi miehistönjäseneksi pieniin matchrace-kisoihin, mutta en valitettavsti voinut lähteä koska laitatin ripset eilenillalla ja niitä ei saa nyt päivään-pariin kastella. Siellähän sataa!  ;D

Elämäni kovin päivä merellä ja tyylikästä pahoinvointia

Eilinen purjehtijakurssin viimeinen purjehduspäivä oli tähän mennessä elämäni kovin päivä merellä. Perheveneillessä ei tällaisiin olosuhteisiin ole lähdetty. Kun aamulla klo: 9.00 lähdimme noin kolmen tunnin purjehdukselle, oli tuuli navakkaa 10-12 m/s ja Targa 101 kallisteli puuskissa kaiteet vedenpintaa tavoitellen. Purjeita oli pikkuisen liikaa. Ensimmäisen tunnin ajan satoikin vähän, mutta offshore-kamppeet, kumpparit ja erinomainen veden- sekä tuulenpitävä pipo pitivät kuivana. Targan suojaisassa istumalaatikossa löysi helposti hyvän paikan ja siinä oli suhteellisen lämmintä toimia.

Kurssin viimeinen purjehduspäivä oli tähän mennessä elämäni kovin päivä merellä

Joskus 13.00 aikoihin rantauduimme satamaan ja katoimme hyvissä ajoin uuniin laitetut ruuat pöytään. Ah – lämmintä kesäkurpitsapaistosta riisin ja maukkaiden salaattien kera kitusiin. Päälle nautittiin vielä pari kupposta kaffetta, keksejä ja Fazerin sinistä taikaa. Onnellisuuden kokemus läheni sataa prosenttia. Tämän onnellisemmaksi olisi voinut tulla vain, jos läheiset olisivat olleet tätä hetkeä jakamassa ja olisi päässyt hetkeksi pitkälleen sulattelemaan täyttä masuaan. Veneen opettaja oli vanha tuttuni ja ehdimme vaihtamaan siinä vähän kuulumisiakin.

Ruokailun jälkeen miehistöpakka sekoitettiin uudelleen ja jatkoin loppupäivän Linjett 30:ssä. Lähdimme rannasta samoilla purjeilla, joilla Linjett oli tullut: keulaan nostettiin 2-genoa ja isossa oli (vain) yksi reivi. Kuinka ollakaan, tuuli oli voimistunut lounastelun aikana niin, että kotiinpäin luovittiin kovassa 12-15 m/s tuulessa. Tuulimittareiden mukaan puuskissa puhalsi jopa 19-20 m/s. Aallokko oli kasvanut korkeutta ja muodosti huipuistaan sortuvia vaahtopäitä. Noin kolmen tunnin osuus paluumatkasta kisattiin Swan 371 ja Targa 101 vastaan.

Kisatessa tuuli puhalsi 12-15 m/s, puuskissa 19-20 m/s. Aallokko oli kasvanut korkeutta ja muodosti huipuistaan sortuvia vaahtopäitä.

Tuuli oli kääntynyt ja liian suurilla purjeilla se tarkoitti, että luovimme koko matkan vähän liiankin kallellaan. Linjett 30 istumalaatikosta muodostui kahluuallas, jossa skuuttien päät leikkivät merikäärmeitä. Tässä veneessä istumalaatikko verkotettuine kaiteineen oli sellainen, että tuulenpuolen reunalla hengaaminen oli viiden hengen miehistöllä aika hankalaa. Kaikille ei löytynyt sellaista paikkaa, jossa olisi saanut tuettua asentonsa jaloilla suhteellisen pitäväksi. Käytännössä kyydissä pysyminen vaati jatkuvaa ponnistelua: käsivoimin kiertyneenä roikkumista ja varpaankärjillä tuen hakemista.

Yhä kasvava vasta-aallokko hakkasi ja heitti säännöllisin väliajoin ämpärillisen vettä niskaan. Alkumatkasta vielä nauroimme ja kiljahtelimme kuin Linnanmäen Viikinkilaivassa, loppumatka oli vain selviytymistä. Sadevaatteissani oli leuan alla pikkuriikkinen kolo, johon mahtui jokaisesta pärskeestä mukillinen vettä sisään. Pian olin aivan märkä takin altakin ja puristin coretex-hanskoista vettä kahluualtaaseemme. Kylmyys iski pian luihin ja ytimiin. Sormista tuli kömpelöt, jalat tärisivät ja päätään ei jaksanut vaivata päätöksillä kisan strategiasta: ”ihan sama mulle”.  

Meri vaati uhrinsa: ensi meni yksi pipo, sitten puuska repi irti veneen vimppelin ja lopuksi meri vei puoliksi sulaneen lounaani. Olin ollut vähän huonovointinen noin vartin verran, kun oli aika tehdä se kohtalokas venda ja minun piti taas vinssata genoa sisään. Ehkä mielessäni oli brittiläinen ’Keep calm and carry on –asenne’, kun hoidin sekä oksentamisen että vinssaamisen vuorotahtia alle kymmenessä sekunnissa. Sen jälkeen Genoa oli kiristetty loppuun ja kömmin tiukasti kallistuneen veneen ylälaidalle hengaamaan. Otin nenäliinan taskustani, pyyhin sillä suunpieleni ja jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kurssikaverit ihmettelivät touhuani ja naureskelivat tätä myöhemmin rannassa. Olo helpottui heti tyhjennyksen jälkeen, enkä voinut enää pahoin. Oma perhe on sitä mieltä että se oli todennäköisemmin jotain muuta kuin merisairautta.

Meri vaati uhrinsa: ensi meni yksi pipo, sitten puuska repi irti veneen vimppelin ja lopuksi meri vei puoliksi sulaneen lounaani.

Moni oli helpottunut, kun saavuimme kotisatamaan ja saimme laitettua veneen pakettiin hiipuneilla voimilla, hampaat kalisten ja sormet kohmeessa. Itselleni oli ihan sama miten kisassa kävi, mutta tulimme nyt kuitenkin LYS-tasoituksen jälkeen toiseksi. Kuiviin vaihtamisen jälkeen menimme vielä tekemään lopputentin, juomaan munkkikahvit ja vastaanottamaan todistukset sekä suorituskirjat.

- Happy End -

Purjehtijakurssin kolmas purjehdus

Eilinen ilta meni jokseenkin lauantain lopputenttiin valmistautuessa. Siinä kurssikirjaa lukiessani heräsi muutamia ihmettelyn aiheita, joita kysäisin mieheltäni ja uuups - sain useimmiten perusteellisempia vastauksia kuin halusin kuulla. Muistutinkin, että olen nyt menossa tässä kohtaa opintielläni ja tuo on jo vähän liikaa. Ensi kerralla sitten kädet korville ja "enkuuntele-enkuuntele-enkuuntele" -jankutus päälle, kunnes hänen innostunut aerohydrodynaamiikan luentonsa päättyy.

Jouduin ostamaan häthätään uudet kengätkin. Vanhat valkoiset tennarini menettivät konepesussa viimeisenkin pidon pohjistaan ja viime purjehduksella olin ajoittain kuin Bambi kuivalla teakkikannella, paitsi että olen pikkuisen pätkäkoipisempi ja vähemmän söpö ;D  Jalat kuitenkin liukuivat veneen kallistuessa hallitsemattomasti joka suuntaan. Tein sitten eilen tarjoushintaisen pikahankinnan ruokamarketista: Adidaksen sisäpelitossuissa oli kaikkein pitävin pohja ja se piti myös märällä kannella.

Säätilan kehittymistä olin seurannut jännityksellä jo pari päivää. Hämmentävää miten vastakkaisia tuulensuuntia eri sääpalveluiden ennusteet tarjoavat, vaikka tuulen voimakkuus oli kaikissa samaa suuruusluokkaa: 6-9 m/s. Tällä kertaa todellinen sää  osui Forecan ja Ilmatieteenlaitoksen ennusteen väliin, eli kevyehköä sadetta, etelätuulta 8 m/s ja sumua. Sormet syyhyävät väsäämään taulukoita ja vertailemaan systemaattisesti eri sääpalveluiden ennusteita keskenään sekä toteutuneisiin mittauksiin. Toistaiseksi pieni aika- ja energiavaje on lykännyt homman aloittamista.

Tänään purjehdin Swan 371:llä, jossa meitä oli iso miehistö: viisi oppilasta ja opettaja. Uusi vene tarkoitti myös vähän toisenlaisten systeemien opettelua. Illan meriseikkailun kohokohtiin kuului mereen pudonnen hanskan pyydystys pelkällä purjevoimalla (tuulta siis se 8 m/s ja hämärää). Toinen jännä hetki oli ruotsinlaivojen kohtaaminen ahtaassa ympäristössä kovassa sumussa. Meillä ei ollut tietenkään tällä kurssilla tutkaa käytössä, eikä sattumalta gps:ääkään. Jättiläinen lipui meitä kohti sumuverhon takaa täysin äänettömästi, kun purjehdimme hiljalleen sivumyötäistä kohti kotia. Olin itse silloin ruorissa ja tilanne näytti ensin vähän jänskälle, mutta ehdimme muitenkin mukavasti väylän reunaan. Kolmas purjehduksen kohokohta oli kieltämättä sateisena ja sumuisena iltana se kuuma kahvi ja pulla.

Ison veneen ajaminen laituriin ei sujunutkaan sitten ihan helposti. Ajoin opettajan ohjeiden mukaan, mutta ruotsinlaivojen peräaallot sortivat rantatumisemme pieleen. Ei muuta kuin peruutus, uusi lähestyminen ja silloinkin vaadittiin vähän keplottelua, jotta pääsimme omaan paikkaamme. Ei kuulemma ollut minun vikani - tätä se todellisuus sitten on...  Kokonaisuutena tämä purjehdus sisälsi sekä onnistumisia että opettavaisia epäonnistumisia. Hyvä niin - into oppia säilyy. Nyt lämpimään suihkuun, kamat kuivumaan ja aamuksi taas rantaan.

Purjehtijakurssin toinen purjehdus ja "pyöriäisbongausta"

Sää suosi purjehtijakurssin toista purjehdusta auringolla ja leppoisalla tuulella (2-4 m/s, ajoittain 7m/s). Kiersimme reilun 10 mailin lenkin, menomatkan luovien ja myötätuuleen kotisatamaan. Veneenä toimi tällä kertaa Linjett 33 ja meitä oli ihanan pieni kolmen oppilaan ryhmä, jolloin puuhaa riitti koko ajan jokaiselle. Aluksi oli minun vuoroni toimia kipparina ja ajaa vene ulos satamasta. Ällistyttävää kyllä - se onnistui hyvin!

Merellä kolmikkoamme kierrätettiin jatkuvasti niin, että jokainen pääsi tasapuolisesti harjoittelemaan kaikkea. Kokonaisuutena reissu meni todella mukavasti, mutta ei kuitenkaan liian helposti, vaan pääsi sopivasti harjoittelemaan ja oppimaan erilaisia asioita. Parhaimmillaan päästimme sivuvastaisella mukavaan 6,8 solmun vauhtiin. Ehdin skuuttaamisen, ohjaamisen, navigoinnin yms. ohella harrastaa myös pilvien ja pyöriäisten bongausta. Jalaksenmuotoiset korkeat pilvet enteilevät korkeapainetta ja purjehduskellon ilmanpainemittari vahvisti asian. Pyöriäishavaintojen osalta saldo on tällä kaudella toistaiseksi 0, mutta itse tekeminen on tulosta tärkeämpää ;) Paluumatkalla keitimme kaffeet ja söimme sämpylät. Kyllä maistui taas simppeli ruoka taivaalliselle!

Siinä reissun aikana tuli purjehduskoulun reksin kanssa juttua purjehdusopinnoista ja sen perusteella teen päivityksen opintosuunnitelmaan. Perämieskurssista saa paremman hyödyn vasta perusteellisen harjoittelun jälkeen, johon menee muutama aktiivinen vuosi.

Purjehduksen jälkeen oli älyttömän hyvä mieli, vaikka olin aika poikki. Sormet ovat vähän turvoksissa ja voimattomat köysien kiskomisesta. Toisena pienenä seikkailuvammana on sääriin nousemassa mustelmia maanantain 606:n istumalaatikon pohjalla konttailusta. Mitähän tekisi kesällä: treenaisiko lisää purjehdusta 606:lla vai käyttäisikö hametta? Totta puhuen kysymys oli retorinen, 606-purjehduksia aikataulutetaan jo kesän ohjelmaan…

Purjehtijakurssin II viikko – ensimmäinen ilta merellä

Ensimmäisen nelituntinen purjehdusilta oli aurinkoinen ja leppoisan tuulen myötä suhteellisen lämmin. Selvisin sittenkin kesäisemmilä vaatteilla ja tennareilla (eikä siis tarvinnut liputtaa Ruotsia sini-keltaisella offshore-takilla).

Kurssin alussa saimme jokainen oman purjehtijakurssin suorituskirjan, johon keräämme suoritteita opeteltavista taidoista. Rakastan tällaista systemaattisuutta! Pidän sitä tärkeänä juuri sen vuoksi, jotta tietää mitä osaa ja minkä verran mitäkin on vielä harjoiteltava. Suorituskirjat, oppimispäiväkirjat ja kaikenlainen opitun reflektointi tukee oppimista.

Tänään harjoittelin purjeiden nostoa, laskua ja reivaamista Linjett 33:ssa sekä koneajoa ja rantatumista Targassa. Kaikki rantautumisten harjoittelu on hyväksi, mutta omalla veneellämme tulee tietysti olemaan omat oikkunsa mm. tuplaperäsimen vuoksi, ja sen myötä vaaditaan vähän erilaiset toimintatavatkin.

Mukavinta oli kuitenkin harjoitella vendoja ja jiippejä 606:lla. Siinä kohtaa meitä oli opettajan lisäksi kaksi oppilasta veneessä. Aiemmin olen ollut parin kokeilun perusteella täysi kömpelys jatkopinnan kanssa: sotkeuduin tuohon ylimääräiseen yläraajan niveleen ja hätätilanteessa meni jo suunnatkin sekaisin. Nyt se alkoi alkoi sujumaan jo vähän paremmin, mutta pitäisi varmaan sisällyttää kesän treeneihin myös 606-purjehdusta, jotta hommaan tulee vähän rutiinia. Omaan veneeseemme tulee nimittäin myös jatkopinna. Eräs läheinen lohdutteli, kun haikailin ruoria: "No onhan pinna paljon urheilullisempi!" Sovitaan näin ja sovitaan myös, että harjoittelen sillä ohjailua enemmän. Mutta juu, kivasti meni kuitenkin: ei tullut vahinkojiippejä, ei jääty ruotsinlaivojen alle ja päästiin jopa hallitusti pelkillä purjeilla laiturista ja laituriin.

Olen aikas väsy, mutta vieläkin ihan täpinöissä. Miestä naurattaa kun norkoilen okkarissa kireänlököttävässä purjehduskerrastossa - yleensä se on ollut hänen kotiasunsa purjehduspäivän päätteeksi.

Ensimmäisen purjehduspäivän suoritukset

Opintokokonaisuus 1
X	Rikin osien tunteminen
	Rungon läpivientien sulkeminen
	Turvavälineiden sijainti
	Keulapurjeen vaihto ja viikkaus
X	Moottorin käynnistys ja pysäytys
	Isopurjeen asettelu paikoilleen
X	Isopurjeen sitominen puomille
X	Lepuuttajien asettelu
	Paalusolmun teko

Opintokokonaisuus 2
X	Ohjailu moottorilla ajaen
X	Viittojen tunnistaminen
X	Väistämissäännöt
X	Isopurjeen nostaminen
X	Isopurjeen jalustaminen
	Keulapurjeen nostaminen
X	Keulapurjeen jalustaminen
X	Ruorimiehenä luovittaessa
X	Ruorimiehenä avotuulella
	Veneen selvitys purjehduksen päätyttyä

Opintokokonaisuus 3
	Kartan lukeminen
	Kompassin lukeminen
	Kiikarin käyttö
	Purjehduksen suunnittelu
X	Isopurjeen reivaaminen
	Ohjailu ”mies yli laidan” -tilanteessa

Purjehduskoulurepun pakkaamista

Kevät tulee, mutta meri muistelee vielä kylmissään talvea. Pähkäilin eilen mitä kaikkea pitäisi pakata purjehduskoulun treeneihin: täksi illaksi, keskiviikoksi, perjantaiksi ja pitkäksi lauantaipäiväksi. Viime yönä oli ollut pakkasta, sillä katot olivat aamulla kuurassa. Foreca lupaa illaksi pilvipoutaa, +7- +11 astetta ja 2-4m/s sw-tuulta. Sadepurjehdusta saattaa olla luvassa perjantai-illalle ja lauantaiksi.

Tuo purjehduskassi on muuten suurin varustekassi, mikä minulla on missään harrastuksessa koskaan ollut. Syytä onkin, koska sää on muuttuvaista ja näillä leveysasteilla ei kauheasti pikkushortseissa purjehdita.

Michelin-hahmona tarkenee yleensä kivasti ja se saavutetaan kerrospukeutumisella. Alle hengittävä kerrasto, sitten lämpökerrokseen fleeceä: sekä pöksyt että säätilaan nähden sopivan paksu pusakka. Hupulliset on kyllä vähän hankalia takin kanssa…

Päällimmäiseen kerrokseen purjehdushousut, joita kutsun muumipöksyiksi. Nimitys johtuu arvatenkin siitä, että ne lököttävät hassusti pepusta. Tähän aikaan keväästä varaudun kylmään korkeakauluksisella offshore-takilla… Joo, heija Sverige vaan! Mikä ihmeen mieltymys mulla oli näihin väreihin silloin vuosia sitten?

Sitten tuli hankala paikka: pipo ja hanskat. Oikein kylmällä kelillä suojaan tassut mielelläni snoukkarukkasilla ja ne toimivat kyllä ruorissa, mutta eivät köysien kanssa. Sormenpäättömille purjehdushanskoille ei taida olla vielä käyttöä, mutta nuo Haltin coretex-hanskat ovat aika hyvät geneeriset seikkailukäsineet. Sateella tai kovemmalla tuulella turvaudun tuohon mustaan "foliohattuun", eli pipoon, jossa on päällisen ja vuoren välissä täysin tuulen ja sateen pitävä, mutta hengittävä kalvo (porelle-materiaalia). Normikelillä kelpaa tavallinen pipo. Kaulaan tarvitaan joka tapauksessa villainen buff, ettei iske niskakramppi.

Kenkien valinta on vähän haastavaa, koska nilkat palelevat helposti. Yleensä käytän valkoisia tennareita, mutta jos joudun märkään veneeseen (606), ovat Hai-saappaat varmempi valinta. Sitä paisti niihin mahtuu villasukat. Tiesitkö että ihanasti retrot Hai-saappaat on kehitetty Suomessa juuri purjehtijoiden tarpeisiin?

Liiveiksi napaan tässä vaiheessa mukaan miehen Spinlockit ja omat ostan sitten, kun oma vene on vesillä. Lisäksi tarvitaan aurinkolasit, jos ei muuten niin vaaleilla linsseillä tuulilaseiksi. Kännykkä pakataan tietenkin suojapussiin. Ostin meille molemmille joululahjaksi tuollaisen 100 % vesitiiviin Ortliebin Safe-It kännykkäpussin, jonka läpi kosketusnäyttökin toimi ihan hyvin. Ainoa vähemmän kätevä juttu on puhelimen keplottelu pitkän viivoittimen kanssa tuohon nahkeaan ja napakan kokoiseen pussukkaan.

Evääksi vielä vesipullo, reipas retkimieli ja vähän jedi-forcea (pitkän työpäivän päälle). Näillä mennään!