Elämäni kovin päivä merellä ja tyylikästä pahoinvointia

Eilinen purjehtijakurssin viimeinen purjehduspäivä oli tähän mennessä elämäni kovin päivä merellä. Perheveneillessä ei tällaisiin olosuhteisiin ole lähdetty. Kun aamulla klo: 9.00 lähdimme noin kolmen tunnin purjehdukselle, oli tuuli navakkaa 10-12 m/s ja Targa 101 kallisteli puuskissa kaiteet vedenpintaa tavoitellen. Purjeita oli pikkuisen liikaa. Ensimmäisen tunnin ajan satoikin vähän, mutta offshore-kamppeet, kumpparit ja erinomainen veden- sekä tuulenpitävä pipo pitivät kuivana. Targan suojaisassa istumalaatikossa löysi helposti hyvän paikan ja siinä oli suhteellisen lämmintä toimia.

Kurssin viimeinen purjehduspäivä oli tähän mennessä elämäni kovin päivä merellä

Joskus 13.00 aikoihin rantauduimme satamaan ja katoimme hyvissä ajoin uuniin laitetut ruuat pöytään. Ah – lämmintä kesäkurpitsapaistosta riisin ja maukkaiden salaattien kera kitusiin. Päälle nautittiin vielä pari kupposta kaffetta, keksejä ja Fazerin sinistä taikaa. Onnellisuuden kokemus läheni sataa prosenttia. Tämän onnellisemmaksi olisi voinut tulla vain, jos läheiset olisivat olleet tätä hetkeä jakamassa ja olisi päässyt hetkeksi pitkälleen sulattelemaan täyttä masuaan. Veneen opettaja oli vanha tuttuni ja ehdimme vaihtamaan siinä vähän kuulumisiakin.

Ruokailun jälkeen miehistöpakka sekoitettiin uudelleen ja jatkoin loppupäivän Linjett 30:ssä. Lähdimme rannasta samoilla purjeilla, joilla Linjett oli tullut: keulaan nostettiin 2-genoa ja isossa oli (vain) yksi reivi. Kuinka ollakaan, tuuli oli voimistunut lounastelun aikana niin, että kotiinpäin luovittiin kovassa 12-15 m/s tuulessa. Tuulimittareiden mukaan puuskissa puhalsi jopa 19-20 m/s. Aallokko oli kasvanut korkeutta ja muodosti huipuistaan sortuvia vaahtopäitä. Noin kolmen tunnin osuus paluumatkasta kisattiin Swan 371 ja Targa 101 vastaan.

Kisatessa tuuli puhalsi 12-15 m/s, puuskissa 19-20 m/s. Aallokko oli kasvanut korkeutta ja muodosti huipuistaan sortuvia vaahtopäitä.

Tuuli oli kääntynyt ja liian suurilla purjeilla se tarkoitti, että luovimme koko matkan vähän liiankin kallellaan. Linjett 30 istumalaatikosta muodostui kahluuallas, jossa skuuttien päät leikkivät merikäärmeitä. Tässä veneessä istumalaatikko verkotettuine kaiteineen oli sellainen, että tuulenpuolen reunalla hengaaminen oli viiden hengen miehistöllä aika hankalaa. Kaikille ei löytynyt sellaista paikkaa, jossa olisi saanut tuettua asentonsa jaloilla suhteellisen pitäväksi. Käytännössä kyydissä pysyminen vaati jatkuvaa ponnistelua: käsivoimin kiertyneenä roikkumista ja varpaankärjillä tuen hakemista.

Yhä kasvava vasta-aallokko hakkasi ja heitti säännöllisin väliajoin ämpärillisen vettä niskaan. Alkumatkasta vielä nauroimme ja kiljahtelimme kuin Linnanmäen Viikinkilaivassa, loppumatka oli vain selviytymistä. Sadevaatteissani oli leuan alla pikkuriikkinen kolo, johon mahtui jokaisesta pärskeestä mukillinen vettä sisään. Pian olin aivan märkä takin altakin ja puristin coretex-hanskoista vettä kahluualtaaseemme. Kylmyys iski pian luihin ja ytimiin. Sormista tuli kömpelöt, jalat tärisivät ja päätään ei jaksanut vaivata päätöksillä kisan strategiasta: ”ihan sama mulle”.  

Meri vaati uhrinsa: ensi meni yksi pipo, sitten puuska repi irti veneen vimppelin ja lopuksi meri vei puoliksi sulaneen lounaani. Olin ollut vähän huonovointinen noin vartin verran, kun oli aika tehdä se kohtalokas venda ja minun piti taas vinssata genoa sisään. Ehkä mielessäni oli brittiläinen ’Keep calm and carry on –asenne’, kun hoidin sekä oksentamisen että vinssaamisen vuorotahtia alle kymmenessä sekunnissa. Sen jälkeen Genoa oli kiristetty loppuun ja kömmin tiukasti kallistuneen veneen ylälaidalle hengaamaan. Otin nenäliinan taskustani, pyyhin sillä suunpieleni ja jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kurssikaverit ihmettelivät touhuani ja naureskelivat tätä myöhemmin rannassa. Olo helpottui heti tyhjennyksen jälkeen, enkä voinut enää pahoin. Oma perhe on sitä mieltä että se oli todennäköisemmin jotain muuta kuin merisairautta.

Meri vaati uhrinsa: ensi meni yksi pipo, sitten puuska repi irti veneen vimppelin ja lopuksi meri vei puoliksi sulaneen lounaani.

Moni oli helpottunut, kun saavuimme kotisatamaan ja saimme laitettua veneen pakettiin hiipuneilla voimilla, hampaat kalisten ja sormet kohmeessa. Itselleni oli ihan sama miten kisassa kävi, mutta tulimme nyt kuitenkin LYS-tasoituksen jälkeen toiseksi. Kuiviin vaihtamisen jälkeen menimme vielä tekemään lopputentin, juomaan munkkikahvit ja vastaanottamaan todistukset sekä suorituskirjat.

- Happy End -