Kauden yöretkeilyt alkoivat - Pyytinkarilla yöpuhuria

Viime perjantaina 5.5. lähdimme kauden ensimmäisille yöretkille. Ensimmäiseksi illaksi jäimme lähisaareen, pursiseuran Pyytinkarille, jonne tarkeni lempeässä illassa purjehtia vastaisiin tuuliin luovienkin.

Viime kaudesta alkaen olen hoitanut veneessä enimmäkseen isopurjeen skuuttaamista ja mies pääsee paikalleni vain hetkittäin sijaistamaan. Varsinkin vauhdikkailla tiukoilla sivutuuliosuuksilla hän on selvästi vähän kateellinen, kun minulla on koko ajan äksöniä ja hän voi korkeintaa kirittää tai luennoida purjeiden tarkemmasta trimmaamisesta. Alla oleva kuvapari kertoo enemmän kuin sanat...

Pyytinkaria oli nikkaroitu entistä ehommaksi: muun muassa takapihan pikkulaiturilta oli rakennettu uusi reitti portaineen saunalle ja uutta grilliäkin taitaa olla tuloillaan. Maisemaa oli hoidettu ja kirkkaan sinisen taivaan alla kaikki hohti niin kauniina ja särmänä.

Meitä yöpyi viisi venettä Pyytillä perjantaina. Tuttuihin saaristomaisemiin oli mukava rauhoittua lintujen sirkuttaeesa. Ulkona ei tarennut vielä istua iltaa auringon laskettua, joten laitoimme hyväntuulisen elokuvan "Marigold" pyörimään. Onneksi olimme valmistelleet jo iltatoimet ennen leffan katselua, sillä molempien silmät luppasivat jo ennen sen loppumista. Siinä unipökerryksissä kuulin, että jokin nakutti kannella ja tönin miestä tekemään asialle jotain. "Nyt ei pysty", hän totesi ja nukahti saman tien uudestaan. Tuuli voimistui ja kääntyi hetkeksi odottamattomaan suuntaan. Maston urut soivat, Kaminami hytkyi kuin vanha raitiovaunu, vantit nakuttivat ja aallot loiskivat perässä. Siinä ei pystynyt mieskään enää nukkumaan. Tokkurassa hän pumppasi maston alas, kiinnitti unipukusillaan hyisellä kannella kuminarut vantteihin ja tulppasi pihakalusteillamme (säkkituolit) perähytin oviaukon, jotta loiske ei kuulu. Hyvää yötä ja paljon unta - heräsimme seuraavan kerran vasta aamulla.

Kävin jokin aika sitten ravintoterapeutilla ja lukemattomissa laboratoriokokeissa. Energia-aineenvaihduntani on kaikin puolin sekaisin, jotkut vitamiinitasotkin olivat alakantissa ja ruokavalio meni uusiksi. Se on pitkä tarina, mutta tivistettynä: hyvästi sokeri ja reilusti lisää proteiineja sekä rasvaa. Tässä on nyt opeteltu tekemään toisenlaista gluteenitonta kasvisruokaa ja lisäksi päivän täyttää noin muovikassillinen lisäravinteita, joita nappailen pitkän listaan mukaan pitkin päivää. Siinä on hommaa ja paljon opeteltavaa, mutta vaakakupissa on terveys. Pari kuukautta porskutetaan tällä tietyllä ruokavaliolla ja lisäravinnepaketilla, sitten katsotaan mikä tulee olemaan se pysyvä ruokavalio.

Tässä siis uusi aamiainen, tai yksi niistä... Vaihe1: nesteytys vihreällä teellä. Vaihe 2: 3-4 dl psylliumkuitugeeliä - odotan sen jälkeen kiltisti 15 minuuttia. Vaihe 3: raakapuuro siemenistä, proteiinijauheesta, kuivatuista hedelmistä ja baanaanista sekä kauramaitoa. Vaihe 4) ubikinonit, C, D, E ja aminohapot purkeista sekä ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä (jos ei ole lisätty aamiaiseen). Samankaltainen ruljanssi toistuu neljästi päivässä. Mutta tuloksia tulee ja olo kohenee monella tapaa. Nyt alkamassa on jo kolmas viikko.

Hankin venemessuilta nämä Spinlockin polvarit ja viime viikonloppuna käytin niitä koko ajan. Ai että nämä ovat hyvät! Otin isomman koon, niin että alle mahtui näköjään kolmekin kerrastoa ja tarranauhakiristysvara riitti silti hyvin. Nämä eivät paina eivätkä purista ja mahtuvat myös kapeampien ulkoiluhousujen alle. Purjeita vaihtaessa, polvillaan työskennellessä, on niiiin mukava, kun alla on tukeva pehmuste. Uusiutumaton luonnonvara - polvirustot - kiittävät. Parhaat ikinä! Jos ette välitä polvienne kulumisesta, niin polvareita ei kannata käyttää. Mieheni kuuluu ainakin vielä toistaiseksi niihin huolettomiin ilman polvareita purjehtiviin.

Lauantaina jatkoimme etelään Bodöhön ja pääsimme hetkittäin ihan mukaviin vauhteihinkin, siitä seuraavalla kerralla.

Täällä satoi maanantaina räntää vaakasuoraan ja sen perään reippaasti rakeita,

viikonlopuksi pitäisi lämmetä ja tuuletkin näyttävät alustavasti lupaavilta.

Toivotaan upeaa veneilyviikonloppua!

Brännskärin syyskuuta

Toissa viikonloppuna, lauantaina 17.9. saavuimme Brännskäriin - kuten niin moni muukin. Upea satama tuli illan aikana täyteen ja ympärillä oli paljon elämää. Iltapäivällä saapuessamme oli saaren isäntäväki vielä Nauvossa markkinoilla, mutta uuden kahvila-satamakonttorin ovelle oli jätetty ystävällinen lupa itsepalvelusta.

Lampaita ei tällä kertaa näkynyt, ei edes papanoita. Olikohan saarella ollut jo "t-päivä", vai oliko siellä tänä kesänä lambeja ollenkaan? Kanaset sen sijaan olivat aktiivisia ja komea itsetietoinen kukko piti rouviaan tarkasti silmällä. Oli ilo katsella miten kanat saivat elää oikeaa kanan elämää: kuopsuttaa, juoksennella ja kaakattaa niin kuin huvittaa. Ne tulivat melkein syliin, mutta arastelivat sitten ihan viimehetkellä. Kukko asettui oikein poseeraamaan, kun tulin lähemmäs kamerani kanssa.

Uudessa kahvilassa oli panostettu tarjottaviin. Kahvi jauhetaan paikan päällä Brännskärin nimikkopavuista, joita saa myös ostaa kotiin. Isäntäväen poissa ollessa veneilijät keittivät kaffeet itse ja maksoivat laatikkoon. Pihalla kahvia kehuttiin painokkaasti oikein merimiehen kielellä. Tarjolla oli tuoretta pullaa, sämpylää ja porkkanakakkua. Myös teen ja muidenkin juomien valikoima oli mielenkiintoinen. Söimme silti välipalaksi jätskit ja ihailimme kahvilan sisätiloja.

Selvisimme alkuillan aika hyvin ilman isäntiäkin. Kahvia riitti, grillipaikalle saatiin tulet ja molemmat saunat lämpenivät. Saunanvarauskirjaa vähän kaipailtiin ja joku laiturisähköjen sulake taisi kilahtaa, mutta asioilla on tapana järjestyä.

Kiipesimme kallioille lepuuttamaan silmiämme maisemissa. Pikkulaituriin parkkeerasi muhkea kaljaasi ja auringon laskuun mennessä Brännskäriin tuli lähes 30 venettä. Viimeisillä tulijoilla oli vähän säätöä, jotta saivat paikan, mutta lopulta kaikki tulijat taisivat mahtua. Jotenkin Brännskärissä oli erityisen mukava tunnelma - kuin kaikki olisivat todella onnellisia ollessaan juuri täällä tänään.

Emme edes yrittäneet saada saunayövuoroa, mutta kävimme isäntäväen palattua maksamassa satamamaksumme (15 € ilman sähköä). Samalla kuulin, että saarelle on hiljattain muuttanut toinenkin perhe vakituisesti asumaan. Kun katselee ympärilleen ja nauttii kaikesta palvelusta ei voi kuin taivastella sitä työn määrää, mitä tällaisessa paikassa on... Hatun nosto nuorille saaristoyrittäjille. 

Auringonlasku oli intensiivisen punainen ja kamerat räpsyivät veneissä.

Illalla pakkailin jo pois ylimääräisiä asioita ruokakaapista, jotka oli varattu lähinnä kesälomareissulle. Keksimme samalla pelata peliä: "tee mulle ruokakaapin jämistä innovatiivinen ateria". Mieheni pitää samoista mauista kuin lapset keskimäärin. Hän olisi valmistanut ruokakaapin aarteista lötköksi keitettyä täysjyväpastaa tonnikala-mansikkahillokastikkeella. Minä olisin loihtinut soba nuudeleita Kikherne-ananas-kookoshyytelö -kastikkeella, jonka olisin notkeuttanut vaniljasoijamaidolla ja maustanut soijalla sekä kapriksilla.

Aamulla heräsimme varhain ääneen: "Kukkokiekuu" sen jälkeen korva herkistyi kuulemaan myös kalaparvien aamu-uinnit. Poutainen aamu kuivasi melko pian veneen kannenkin.

Kahvipannu oli lämpimänä kahvilassa jo heti aamusta. Ilma tuoksui syksylle: sammaleelle, ruusunmarjoille ja lakastuvalle lehtivihreälle. Toinen meistä ei juo kahvia ja toinen ei voi syödä tavallista pullaa, joten ostoksemme olivat: kaffe, pulla ja aamusuklaa.

Kun olimme tankanneet paljon hyvää mieltä Brännskärissä, lähdimme kotimatkalle, mikä taittuikin alusta loppuun koneella kevyessä tuulenhenkäyksessä. Olipa silti hienoa, että saimme sekä perjantaina että lauantaina kuitenkin purjehtia.

Se voi näyttää tässä kaukokuvassa vähän mökkipoijulle, mutta kyllä se on hylkeen pää. Maisemat olivat tyynenä aurinkoisena päivänä kauniit, mutta oli vaikea totutella siihen, että vene pitää kovaa ääntä koneen käydessä ja ettei ole paljon mitään tekemistä.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Me starttaamme lauantaina sekä sunnuntaina 

ilmeisen kovissa tuulissa kauden päätöskisaan, 

eli October Raceen. Jännittävää!

Muinaistulien yö safariveneessä

Viime viikonloppuna saaristossa vietettiin muinaistulien yötä tai venetsialaisia. Perjantaille oli luvattu sadekuuroja ja lauantaille kovia tuulia. Päätimme tehdä kaikkemme, jotta pääsisimme heti töiden jälkeen nopeasti matkaan ja teimme pienen ihmeen: Kaminamin kone käynnistyi 60 minuuttia sen jälkeen, kun mies oli lähtenyt töistä, ajanut kotiin, olimme pakanneet auton, ajaneet satamaan ja pakanneet veneen. Näin ehdimme jo perjantaina satamaan, jossa halusimme viettää muinaistulet. Alkumatkasta taivas oli synkkä kuin mieleni.

Istuin pitkään keulakannella tuijottamassa maisemia vedet silmissä ja pala kurkussa. Olin saanut juuri iltapäivällä kuulla ikäviä uutisia, jotka koskivat läheistäni. Tämä oli silti ehkä paras paikka maailmassa hiljentyä käsittelemään asiaa itsekseen.

Alun 7-8 m/s myötäisten tuulten jälkeen oli hetki reippaampaa sivutuulta 9 m/s ja menimme codella aika kallellaan. Tuulen oli luvattu voimistuvan, joten rullasimme coden pois. Niinhän siinä sitten kävi, että tuuli kuitenkin keveni heti kun coden tilalle oli nostettu fokka. Aurinkokin pilkisteli, eli myös sade-ennuste meni onnellisesti pieleen.

Lämpöä oli vielä illallakin +18 ja tunnelma merellä oli kotoisa. Merikotkia on tänä vuonna näkynyt  lähes poikkeuksetta joka kerta purjehtiessa, usein pariinkin otteeseen päivän aikana.

Tulimme viidentenä veneenä merikarhusatama Karhunmöljään pian kahdeksan jälkeen illalla. Meidän jälkeen paikalle lipui vielä hämärissä kaksi venettä. Ilta oli kaunis, mutta kolmen aikaan yöllä alkoi se luvattu kova tuuli ulvomaan. Kaminami keinui ja liikehti rauhattomasti. Mies kävi kirkkaan tähtitaivaan alla, kuutamon valossa, kannella säätämässä vielä falleja ja laski mastomme pumpulla ihan alas, jotta takila ei soita urkuja. Tuulesta huolimatta ilma oli lämmin.

Auringonnousu lupasi poutaista päivää, vaikka ilma liikkui suojaisassa laguunissakin 12 m/s, puuskissa jopa 18 m/s.

Pari venettä tuli vielä päivän aikana kovemmissakin tuulissa Karhunmöljään ja yksi lähti. Meitä jäi siis kahdeksan venekuntaa viettämään muinaistulia tänne.

Kävelimme katselemassa miten kaislikko aaltoilee tuulessa ja vaahtopäät ylsivät saarten väleihin saakka.

Oman veneen takakannelta voi seurata luonnon tapahtumia kuin safariveneestä. Kotka lensi läheltä yli, harmaahaikara (meillä on nyt lintukirjakin) tepasteli pitkään rannassa ja tuuli pöllytti uimarilinnun sulkia takkuun. Päivän upeimman havainnon teki mieheni sillä aikaa, kun istuin salongissa puhumassa puhelimessa. Komea sarvikruunuinen peura oli uinut vastakkaisesta saaresta seuraavaan ja hetken päästä vielä siitä seuraavaan saareen. Mies ryntäsi sisään etsimään kameraa, mutta myöhästyi. Safariveneessä pitäisi aina olla kamera käsillä.

Karhunmöljän sauna on yksi parhaista. Löylyt olivat pehmeät ja lauteilla rauhoittuessaan kelpasi katsella ulos kahdesta upeasta maisemaikkunasta. Saunoessa pitää olla tarkka merivesi-kaivovesi-sadevesi -käytännöistä, ettei kiuas ruostu jne. Joskus kuulee ihmisten taivastelevan Merikarhujen kaikien sääntöjen ja toimintaohjeiden määrää, mutta ei sielä ole yhtään turhaa. Kaikki toimii hyvin koska jäsenet sitoutuvat toimimaan sovituilla tavoilla yksityiskohtia myöten. Mutta kylläpä oli saunan jälkeen pehmoinen olo; kuin olisi kääritty lämpimään pehmoiseen peittoon. Sitten tukka auki ja kuivumaan tuulivoimalla toimivaan 18 m/s fööniin - niitä takkuja saikin sitten selvitellä.

Aurinko laski kauniisti ja veneissä valmistuttiin iltaan. Yhteisestä lipunlaskustakin tehtiin oikein numero ja kinusin saari-isäntää soittamaan hailerillaan (veneen "sumutorvi" ulkoisen kaiuttimen kautta) vielä jazz-klassikko Summertimenkin. Se voisi kuulemma "melkein" onnistua. Kuvassa ulkoilee laiturilla todella kiva ja fiksu saksanseisoja- hauva. Hän keksi itse leikkejä, kuten kävyn heittelyä, ja kutsui sitten ihmisiä mukaan leikkiinsä. Ennen kuin isäntä ehti varoittamaan, sain haukulta pusun suulleni ja toisen kameraan. Hän oli valoittava tapaus ja tykkään seurustella tuttujen lemmiekkien kanssa, kun emme voi allergioiden vuoksi ottaa omaa.

Muinasitulien iltaa vietimme mukavasti koko porukan voimin saunan edustalla. Tarjolla oli skumppaa, tarinoita, vapaata jutustelua ja paljon naurua. Ennestään tunsimme joukosta vain pari karhukamua, mutta illan aikana kaikista tuli enemmän tai vähemmän tuttuja.

Unohdin myrskylyhtymme kotiin, mutta laitoimme takakannelle diskopallomme luomaan idyllistä tunnelmaa muinaistulien yöhön. Kauempana jymisi ilotulitulitteita, osa näkyikin metsän yli satamaan. Osa porukasta jäi vielä kallioille paistamaan lettuja, kun me siirryimme hieman sivutuuli heittäen veneeseen hyttysiä pakoon.

Aamulla otimme rauhallisesti ja nautimme vielä upesta satamasta. Mieheni lukee nyt tämän kauden suosikkikirjaani "Kaikki se valo jota emme näe". Luin sen purjehdusloman aikana ja olin mykistynyt kerronnan kauneudesta, vaikka aiheet olivat ajoittain aika karmeitakin.

Kotimatka sujui mukavasti 5-6 m/s rauhoittuneessa ja myötäisiksi kääntyneissä tuulissa. Juhlien jälkeen loikoilin keulakannella "rantalomalla". Siinä oli meren kohinaa ja code-tyyppinen aurinkovarjokin, mutta lomailu loppui rannan kallistuttua äkillisesti kurssin käännyttyä sivutuuleen. Ilma oli jäähtynyt +16 asteeseen, mutta merivesi oli vielä +16-17 asteista. Ohitimme myötätuulella code-virsarilla purjeveneen, jossa äijäporukka ihmetteli: "Miksi te menette noin kovaa?" Nauratti, kun ihan normaalia matkavauhtia tuuleen nähden menimme.

Hyvää syyskuun ensimmäistä viikonloppua kaikille!