Näytetään tekstit, joissa on tunniste veneen varusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veneen varusteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kaminamin kausi 2017 on alkanut!


Kaminamunen laskettiin tänä vuonna veteen heti pääsiäispyhien jälkeen 18.huhtikuuta, siis viisi päivää myöhemmin kuin viime kaudella. Kaminami rikkoi masullaan suojaisan kotisatamamme Ajolanrannan merenpintaan aamulla muodostuneen jääkerroksen. Mies joutui itse asiassa tosissaan murtamaan jäätä poijuhakojen ynnä muiden kanssa, että sai Namusen parkkiin omalle paikalleen, Siiinä sitä sitten laiteltiin hiljalleen kuntoon niinä vähinä vapaailtoina, mitä viikossa on ja välillä pideltiin lumi-, rae- ja räntäkuuroja sekä kovia tuulia kotosalla lämpimässä. Olihan se toki tiedossa, että eivät nämä "aloitetaan kausi pääsiäisestä" -vuodet loputtomiin jatku. Nuo muutamat kotisataman merikarhut ovat tietysti jo seilanneet jäitä ja hyisiä kelejä uhmaten kaiteet ja nenänpäänsä jääpuikoilla jo jonkun aikaa. En tiedä millä he pysyvät purjehtiessaan sulana näissä alkukevään lämpötiloissa...



Vapun säät olivat todella raakoja täällä Turun-Seudulla, mutta vapunpäiväksi saimme sekä veneen kuntoon että lämpöä. Tuulta ei tosin ollut suurimman ajan päivästä kuin henkäys, mutta pääasia että pääsimme vihdoin merelle ja saimme testattua että kaikki toimii. Mittareita ja ohjelmistoja on päivitetty ja sen jälkeen mittareiden uudelleenkytkennässä ja niiden välisen yhteispelin säädöissä on ollut haasteita. Yksi mittareista kieltäytyy toistaiseksi tiimityöstä, mutta sitä ei vielä cruisaillessa kaivatakaan. Muuten kaikki toimi hyvin heti alusta saakka.



Ensipurjehduksen perusteella tuli sellainen tunne, että emme olleet juuri ehtineet ruostua "talviterään" muutamien kuukausien aikana. Yhteistyö sujui kaikissa tehtävissä saumattomasti, siinä missä viime vuoden loppukaudestakin. Rutiinit lähtivät mukavasti pyörimään, askeleet löytyivät heti ja tavarat olivat oikeilla paikoillaan.



Kaminami ui mukavasti keveissäkin tuulissa. Purjehdimme kotiränniä etelään, lähinnä codella luovien ja kun käännyimme saamaa reittiä takaisin, oli tuuli kääntynyt taas vastaiseksi. Tuolla meidän Codella voi siis luovia heikoissa tuulissa. Jonkun mukavan puuskankin saimme, niin että pääsimme vähän vauhdin makuun. Onpa tätä ollut ikävä!



Merellä kaikki oli ihanaa: veden liplatus veneen perässä, tuulen suhina, lintujen katselu, veden pinnassa läikehtivä aurinko, sininen taivas ja kaikki se valo! Kolmen ja puolen tunnin lenkin jälkeen olimme niin myrkyttyneitä raittiista ilmasta, että halusimme vaan päiväunille. Tuollainen terveen väsymyksen tunne on ihana ja se lähtee lepäämällä. Tästä se taas alkaa...



Kiitoksia kaikille lukijoille kyselyistä ja toiveista blogin aktivoitumisesta, yritetään taas ehtiä ja jaksaa... Tänä viikonloppuna olimme kauden ensimmäisillä yöretkillä ja niistä lisää seuraavaksi.


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, 
toivotaan että kevät etenee vauhdilla!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Turvallisuutta merellä mobiilisovelluksilla


Ajattelin koota jonkunlaista postausten sarjaa veneilyssä hyödynnettävistä kännykkään tai tablettiin ladattavista sovelluksista. Niitä on tajolla monenlaisia, muun muassa navigointiin, säätietoihin, turvallisuuteen ja satamapaikkojen varaamiseen. Osan olen kokenut hyödyllisiksi ja joitain olen kokeillut ja poistanut. Esittelen tässä nyt ensin muutaman turvallisuuteen liittyän ilmaisen sovelluksen ja toivon että jaatte myös omia vinkkejänne kommenttikenttään. Kokoan myöhemmin toisen postauksen muista appseista.


1. Trossi-appi 

Mikä se on?
Meripelastusseura lanseerasi helmikuussa 2017 Trossi-apin, joka tavoitteena on koota kaikki veneilijän tarvitsemat turvallisuustiedot ja -toiminnot yhteen sovellukseen.




Trossi-apin tarjoama tieto 
- Paikkakohtaista muuttuvaa tietoa puhelimen paikannuksen ollessa käytössä: lähin meripelastusasema ja meripelastusalus, lähin turvasatama ja polttoainejakeluasema sekä veneilijän paikallinen sääpalvelu (Ilmatieteenlaitos).
- Merimerkit, väistämissäännöt, alusten päivämerkit ja valotunnukset, vesiliikennemerkit sekä karttamerkit selkeinä näkyminä
- Viranomaisten toimenpideohjeet erilaisiin hätätilanteisiin: hätäilmoitus, mies yli laidan, konevika, aluspalo, hätäankkurointi, sairauskohtaus, karilleajo tai yhteentörmäys, sekä aluksen jättö.




Trossi-apin toiminnat
- Matkaseuranta: voi tallentaa kulkemansa reitin ja jakaa sen halutessaan sosiaalisessa mediassa. Tieto näkyy merikartalta näyttävällä karttapohajlla (sitä ei voida käyttää navigointiin) ja matkahistoria on selattavissa myöhemmin sovelluksesta.
- Hätäpuhelupainikkeet: puhelun yhdistyessä appi lähettää aina automaattisesti sijaintitiedon, jos puhelimen paikannus-toiminta on päällä. Valitse merellä Meripelastuskeskuksen painike ja sisävesillä Hätäkeskuksen painike soittaessasi.
- Trossi-palvelunumeron painike (ilmestyy käyttöön aina ajalle:1.5.-31.10): puhelu yhdistyy suoraan Meripelastusseuran kiireettömien avustusten palvelunumeroon.
Reittisuunnitelma (tällä hetkellä käytössä vain Trossi-jäsenille): voi luoda ja tallentaa reittisuunnitelmansa ja aikataulunsa järjestelmään. Sovelluksen voi valita muistuttamaan itseään, jos on myöhässä aikataulusta tai ilmoittamaan myöhästymisestä muille valituille henkilöille. Myöhästymisestä menee tieto myös Meripelastusseuran Trossi-palvelukeskukseen, joka tarvittaessa välittää tiedon vastuussa oleville viranomaisille. Onnettomuustilanteessa Meripelastusseura voi tarjota viranomaisille tietoa veeneen viimeisimmistä liikkeistä, sijainnista ja hämmästyttävä kyllä, myös puhelimen akun lataustasosta.



Alustava arvio Trossi-apin käytettävyydestä
- Latasin tämän juuri ja todellinen testi on vasta tulevalla kaudella vesillä. Periaatteessa tämä vaikuttaa tarjonnaltaan monipuoliselta ja isolta askeleelta ajantasaisessa tiedonkulussa.
- Omista aluksistaan ja hätäyhteyshenkilöistään voi tallentaa tiedot valmiiksi sovellukseen.
- Kokeillessa huomasin, että kannattaa liikkua apissa klikkaamalla valikkoa, sillä puhelimen back-nappaulasta painamalla hyppää yleensä (mutta ei aina) pois koko sovelluksesta.

Käyttöalue: Suomi ja Norja, lisäksi Ruotsi harkitsee käyttöönottoa.
Alustat: Android ja IOS
Kustannukset: lataaminen ja käyttö on ilmaista, tosin osa toiminnoista on alkuun käytössä vain Trossi-jäsenille.
Lisätietoa: Meripelastus/uutiset
käyttökokemuksia ja kehittämisehdotuksia voi laittaa osoitteeseen: tukipalvelu@meripelastus.fi




2. SPR hengenpelastajan mobiilisovellus

Mikä se on?
Suomen Punaisen Ristin sovellus, joka on palkittu parhaana oppimista tulevana mobiilipalveluna 2013.

SPR:n appsin tarjoama tieto
- Hätäensiapuohjeet: hengitysteiden avaus, tajuttoman ensiapu, rintakipukohtaus, sokki, verenvuoto, vierasesine hengitysteissä
- Elvytysohjeet: painelu-puhalluselvytys, peruselvytys, hukkuneen elvytysohjeet
- ICE-kontaktin tallentamismahdollisuus (eli keneen otetaan yhteyttä "in case of emergency")
- Lisäksi tietoa veripalvelusta ja ajantasaisesta veritilanteesta sekä SPR:n toiminnasta ja ajankohtaisista keräyksistä



SPR:n appsin toiminnat 
- "Soita 112" pikapainike ja automaattinen paikannus puhelimen paikkannuksen ollessa käytössä

Arvio käytettävyydestä
- Ohjeissa on huomioitu lasten ja vauvojen ensiapu erikseen.
- Veneilijänä olisin kaivannut myös palovammojen ja hypotermian ohjeistuksen, vaikka ne eivät kuulu hätäensiapuun.
- Elvytysohjeissa on linkki videoon, mutta muuten ohjeissa ei ole juuri kuvia ja tekstikin voisi olla sommittelultaan selkeämpään hätätilannetta ajatellen.
- Hyvä että kaikki ohjeet kuitenkin kulkevat tämän kanssa aina mukana.
- Puhelimen back-nappulaa tai appsin nuolinappaulaa painaessa kaikki appsin toiminta keskeytyy ja palautuu viiveellä aloitussivulle (tai sitten ongelma ilmenee vain mun vanhassa Samsungissa/Androidissa).




3. 112 Suomi mobiilisovellus

Mikä se on?
Hätäpuhelun aikaisen paikkatiedon välitys Hätäkeskukseen. Appsi on kehitetty yhdessä Hätäkeskuksen kanssa ja se nopeuttaa avun saamista paikalle hätätilanteessa. Sateliittipaikannus on erittäin tarkka. Paikannus toimii myös silloin, kun dataverkkoa ei katvealueella ole, sillä gps toimii, vaikka nettiyhteys ei toimi. Gps toimii pääsääntöisesti kaikkialla, tosin rakennusten sisällä tms. voi olla katveita.

112 appsin toiminnat 
- "Soita 112" pikapainike ja automaattinen paikannus puhelimen paikkannuksen ollessa käytössä

Arvio käytettävyydestä
- Saman toiminnan saa myös SPR:n sovelluksella, mutta tämä on pelkistetympi ja todella helppokäyttöinen,
- Merellä käyttöä suositellaan myös, koska sovellus ilmoittaa tarkat koordinaatit.
- Käsittääkseni tieto kulkee Meripelastuskeskukseen kuitenkin Hätäkeskuksen mutkan kautta. Koska Trossi-palveluun voi syöttää jo etukäteen aluksen tiedot ja hätätilanteessa puhelu menee suoraan Meripelastuskeskukseen (tai valinnan mukaan Hätäkeskukseen sisävesillä) on Trossi-appi vesillä mielestäni parempi. 112-sovelluksen pidän puhelimessani myös maaelämää varten.

Alustat: Android, IOS, Windows phone, Jolla
Kustannukset: Lataaminen ja käyttö on ilmaista
Lisätietoa: Hätäkeskuslaitos/112 sovellus ja Pelastustieto/112-sovellus



Onko teillä kokemuksia näistä tai 
muista veneillessä käytettävistä turvallisuussovelluksista?
Valoisaa loppuviikkoa kaikille!



perjantai 17. helmikuuta 2017

Venemessut 2017 - muotia ja ihanuuksia


Ensimmäisen venemessuviikonlopun aarteet jatkuvat muodin, astioiden ja muiden pienten ihanuuksien osalta. Venemessuilla taisi olla ensimmäistä kertaa muotinäytös. Vaatteita esittelivät tanssikoulu High Heelsin tanssijat vauhdikkailla koreografioillaan. Tämän hyvän mielen näytöksen kuvat tosin vähän epäonnistuivat, kun en osannut varautua lyhyemmällä valotusajalla.


Näitä Batelan vaatteita myy Ocean Spirit. Me Turun-Seudulla asuvat pääsemme kätevästi Aura-jokirantaan sovittamaankin näitä vaatteita, mutta Ocean Spiritillä on myös nettikauppa ja messuilla osasto löytyy yläkerrasta (5g31). Ihastuin erityisesti tuohon alla olevaan puseroon (tupsuja!) ja sen materiaali on kuulemma aivan ihanaa, eikä silittämistä kaipaa. Pusero on kevään uutta mallistoa ja tulee myyntiin maaliskuussa.




Näitä veikeitä trikoisia raitahousuja myytiin Uusi aalto -alueella.



Meredinin osastolla oli isot alennukset ja ostin tällaisen Henri Lloydin mekon. Materiaali ja klassinen malli tulevat kestämään monta vuotta. Näytän sen päälläni sitten, kun aurinko valaisee häikäisevästi, hiukset hulmuavat lämpimissä tuulissa ja jalat ovat ruskettuneet maitokahvin värisiksi.



Batucada Fashionin osastolla (Uusi Aalto 22) oli ihania värikkäitä flipfloppeja ja balleriinatossuja, sekä jännittävän näköisiä koruja. Kierreltyäni kuin kissa kuumaa maitoa tätä osastoa ostin lopulta alla olevat liila-pinkit flipflopit. Siitä mallista ja väristä, josta tykkäsin kaikkein eniten, ei löytynyt pientä kokoa, mutta nämäkin ovat namia.

  


Purje-kuoseihin ihastuneille on nyt myös saappaita. Näitä löytyy Kapteenskan osastolta yläkerrasta.



Ocean Spiritiltä löytyi vaikka mitä. Se on kieltämättä aina yksi suosikkiosastoistani messuilla. Tämä mielettömän upea kuuden viinilasin ja coolerin setti on "limited edition". Voisin niin kuvitella tämän Äiti-Kipparin ja Isi-Kipparin kartanotyyliseen veneeseen. Isi-Kippari kauhoisi cooleriin jäitä jääpalakoneestaan ja joukko nauravia ystäviä kerääntyisi ympärille nauttimaan viileää juomaa aurinkoisella takakannella. (Näitä laseja ei muuten myydä erikseen - setti mikä setti.) Ocean Spiritin hinnat ovat muuten edullisemmat kuin astioiden valmistajan omilla nettisivuilla.




Ocean Spiritiin oli tullut uusi moderni Marine Businessin astiasto: Monaco. Tykkään!



Myös Party-lasisarjaan oli tullut pinottava yleislasi. Itselläni on tästä samasta sarjasta kuohuviinilasit sekä korkeat "tuopit". Ne ovat pysyneet todella hyvinä kolme ja puoli kautta, kun olen pessyt ne mikrokuitupesimellä, enkä tiskiharjalla. Tällainen jalallinen lasi menee kivasti sekä viini- että yleislasina.



Nämä suloiset Norppa lautasliinarenkaat löytyivät Teakkerin osastolta (yläkerta, 5k29). Lahjapakkaus sisältää neljä kauniisti pakattua nappisilmäistä kuuttia, niille hiotut rantakivet, joiden päällä on kiva pötkötellä, kivi-aiheiset servetit sekä kortin, jossa on tietoa norpista. Teakkerin osastolla oli lisäksi muun muassa hienoja meriaiheisia tarjottimia.




Messuelämyksiin kuuluu perinteisesti myös se, että käy Tullin osastolla (alakerta, 7a 128) nuuhkituttamassa itsensä virkakoiralla. Yleensä työssä olevaa virkakoiraa ei saa silittää, mutta messuilla sallittiin näköjään vähän poikkeuksia. Olisko Tullilla ensi vuoden uutuutena virkakissa?



Pikkuisen jäi vielä messuilta asiaa erilaisista navigointi- ja turvallisuusasioista, joten koitanpa ehtiä palaamaan niihin vielä ensi viikolla.

Mukavia venemessuja kaikille, jotka ovat sinne tänä viikonloppuna menossa!


Kiitokset Messukeskukselle / Vene - Båt 2017 bloggaajapassista, mikä ei edellyttänyt postaamista ja tässä postauksessa esiteltyihin tuotteisiin ei liity blogi-yhteistyösopimuksia.


tiistai 14. helmikuuta 2017

Venemessut 2017: kiinnostavia juttuja


Kävin venemessuilla viime lauantaina 11.2., tapasimme pienellä hauskalla bloggaajaporukalla, juttelin muiden tuttujen kanssa ja kiertelin innostuneena katsomassa messutarjontaa. Veneemme on tässä vaiheessa aika hyvin varusteltu, mutta joitain houkutuksia löytyi Kaminamillekin. Itsellemme hankimme jotain pientä ja lisäksi messut tarjosivat mielenkiintoista ohjelmaa. Palaan tällä viikolla vielä uudella bloggauksella messuilta muodin ja veneen sisustuksen -teemalla.



Ilmatäytteiset kajakit

Ensimmäiseksi innostuin ilmatäytteisestä kajakeista. Meille on selvää, että emme ota kumivenettä Kaminamin perään laahausankkuriksi, eikä meillä ole sille oikein tilaa veneessäkään. Olemme joskus käyneet melontakurssin ja vuokranneet kajakkeja matkoilla luontoretkeilyyn ja se on ollut todella kivaa. Jo pitkään on hautunut ajatus, että tällä 2,3 syväyksellä olisi hyvä olla joku peli, jolla pääsisi rantaan, jos ankkuroituu tai jää haalauspoijuun. Joskus olisi kiva myös tutkia matalia saarten sokkeloita meloen. Messuilla sain Marinekaupan osastolla hyvän kokonaiskuvan ilmatäytteisten kajakkien tarjonnasta.



Esittelijän mukaan kajakit voidaan jakaa kolmeen ryhmään:"rantalelut" ja veneestä rantaan siirtymiseen soveltuvat kajakit (hinnat noin 200-250 €), päiväretkikajakit (noin 350-600 €) ja retkeilykajakit (noin 350-1000 €). Valikoimista löytyy myös inkkarikanoottimalli. Monikäyttöisyyden nimissä meille sopisi tuollainen päiväretki-tasoinen kaksipaikkainen kajakki. Esimerkiksi alla oleva Sevylor Madison Premium, johon mahtuu saunakassikin mukaan (messutarjouksena 499 €). Hankinta on meillä tuumailussa.




Käytettävyyden osalta ilmatäytteiset kajakit ovat kuulemma lasikuituisia merikajakkeja vakaampia. Pakattuna tällainen vaatii tilaa matkalaukun verran ja sopisi meillekin perähyttiin. Ilman täyttö vie kuulemma alkuun kokemattomalta 15-20 minuuttia ja kokeneelta muutaman minuutin. Kuulostaa hyvältä!



Led-soihtu

Led-soihdut on hyväksytty nyt virallisesti korvaamaan osittain pyroteknisiä soihtuja katsastusvarusteena. Samalla omat soihtumme ovat sopivasti vanhenemassa. Niinpä kävin Marnelan osastolla tutustumassa jo aiemmin vuoden veneilytuotteeksi valittuun ja monia innovaatiopalkintoja saaneisiin Odeo Flare mk3 -ledsoihtuihin. Itseäni huojentaa ajatus siitä, ettei mahdollisessa merihädässä, kahden hengen miehistöllä ja hätääntyneenä, tarvitsisi käsitellä kuumuutta, liekkejä tai räjähteitä sisältäviä turvallisuusvälineitä. Varsinkin kun pienellä miehistöllä on kriisissä paljon tekemistä. Led-soihtu palaa yhtäjaksoisesti noin viisi tuntia ja näkyy joka suuntaan jopa kolmen mailin päähän. Veteen pudotessaan se kelluu. Vaikka hinta on kertahankintana melko arvokas (messutarjous 110 €), niin soihtu on pitkäikäinen, kunhan vaihtaa niitä AA lithium -paristoja. Tätä voi veneilykauden ulkopuolella pitää turvalaitteena myös autossa tai retkillä. Yahting Monthly on testannut tuotteen pilkkopimeällä merellä ja siitä löytyy hyvä video Youtubesta. Olen itse aika vakuuttunut tästä tuotteesta.



Purjehtijan polvisuojat

Olen jo aiemmin vaahdonnut blogissa polvien ergonomiasta veneessä. Nyt kun erilaisista polvisuojista on kokemusta, niin olen todennut että maksimaalisen suojan antava polvari ei ole käytettävyydeltään välttämättä hyvä. Kevyemmät tanssiin tarkoitetut polvisuojat taas estävät jo verenkiertoa, kun alla on muutama kerrasto ja polvet ovat suurimman osan ajasta koukussa eikä suojissa ole säätövaraa. Tämän vuoksi polvarit eivät ole minullakaan olleet koko ajan käytössä. Onneksi Sailtechin osastolla pääsi kokeilemaan Spinlockin polvisuojia ja ne tuntuivat juuri sopivilta kompromissituotteilta, joita tulisi varmaan säännöllisesti käytettyä. Näissä on kevyehkö suoja polville, mutta ne ovat säädettävät, kevyet ja mahtuvat hyvin vaatteiden alle. Muotoilu on suunniteltu polvilla työskentelyyn, eli ulkopinta ei ole mikään liukas pallo. Messutarjoushinta näille oli 34 € (normaalisti 45 €). Koska ehjien polvirustojen hinta on korvaamaton, niin ostin tietysti.



Vedenpitävät hanskat ja sukat

Sailtechin osastolla oli myynnissä myös purjehduskaverin kehumia Sealskinz hanskoja ja sukkia. Ne ovat hengittäviä, mutta vedenpitävä kalvo pitää kuivana ja suojaa tuulelta. Aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä purjehtiessa on juuri käsien (ja kasvojen) paleleminen iso ongelma. Hanskojen kastuessa sateessa ja tyrskyissä ne eivät juuri lämmitä. Kokeilin näitä vedenpitäviä hanskoja ja niissä on tietysti pientä kankeutta ja purjehtijan usein tarvitsemat sormenpäät ovat peitettynä. Toisaalta kohmeiset sormet eivät ole sen näppärämmät kuin hanskasormet. Arvioisin, että nämä kädessään pystyy ainakin pyörittämään vinssiä ja avaamaan vinssinvapauttajan, vaikka ihan tarkimpiin hommiin hanska on otettava pois. Mies haluaa myös Sealskinzin vedenpitävät sukat. Sekä hanskojen että sukkien messuhinnat olivat noin 50 €.



Tietoa ja lomapurjehdushaaveita

Tuulet ovat vieneet Kaminamia tähän mennessä muille vesille kuin Viroon, mutta ensi kauden tuuliin on jo hyvä varautua keräämällä esitteet Viron veneilykohteista ja satamista.



Kyläily Ramdatassa

Kävin tutustumassa Ramdataan ja kuvittelin itseni purjehtimaan sitä vauhdikkaassa kisassa. Suomessa taitaa monet kisaveneet olla alun perin matkaveneiksi suunniteltuja. Sen vuoksi itselleni tuli sellainen tunne, että vaikka Ramdata on Kaminamia isompi, siellä on paljon pienemmät tilat juuri kisatoimintoja ajatellen. Mutta oli todella mielenkiintoista nähdä se. Muita veneitä en tällä kertaa käynyt katsomassa.



Purjehdussataman ohjelmaa

Foiling-purjehdus oli vahvasti esillä messuilla ensimmäisenä viikonloppuna. Luennon videopätkät olivat kyllä huimia vauhtielämyksiä.



Jos satutte olemaan messuilla ensi lauantaina kello: 11.00, kun Pata Degerman kertoo melontaseikkailustaan Grönlannissa, niin käykää ihmeessä kuuntelemassa. Häntä ei ole turhaan valittu vuoden puhujaksi (2015). Seikkailutarina oli maustettu huumorilla sekä terävillä näkökulmilla ilmastonmuutokseen, kulttuurieroihin, tiimityön edellytyksiin, projektin läpi viemiseen ja turvallisuusasioihin. En voi käsittää, että kaikki tuo käytiin läpi vain 20 minuutissa upeiden video- ja kuvamateriaalien kera.



Messujen muotinäytös oli myös todella kiva ja hyväntuulinen, sillä vaatteet esitteli tanssiryhmä High Heels menevän musan tahtiin. Siitä enemmän seuraavassa messupostauksessa.

Tänään tiistaina messuilla on Naistenpäivä ja kello 19.00 Purjehdussataman lavalle nousee ARC-kisan (Atlantic Rally for Cruisers) oman luokkansa 2015 voittanut naiskippari Annika - siis Saaressa-blogin Annika! Menkää ihmeessä kuuntelemaan valtamerikisan saikkailuista!



Kiitokset Messukeskukselle / Vene - Båt 2017 bloggaajapassista (mikä ei edellyttänyt postaamista ja esittelemäni tuotteet ja asiat eivät sisältäneet yhteistyösopimuksia).


Ihanaa messuviikkoa kaikille
ja 
hyvää ystävänpäivää!

torstai 14. tammikuuta 2016

Tarpeellista, kätevää ja luksusta veneeseen ensi kaudelle


Ilmassa on ollut pientä väsymystä ja aikataulujen sekamelskaa, joten blogi on ollut yksi niistä asioista, joista olen nyt tinkinyt. Vaikka Joulu meni, niin kuusi valaisee tuoksuen edelleen olohuoneessamme (ja se on vieläkin ihana!), glögi ja joulusuklaat on sentään jo siirretty vyötärölle.

Ihana joulu jätti taas jotain uutta ensi kauden purjehduksiin. Jos lomien ajoitus ja säät sopivat hyvin yhteen, olisi loppukesästä tarkoitus lähteä Ruotsiin. Sain joululahjaksi satamakirjan, josta haaveilun voi aloittaa hyvissä ajoin. Jos teillä on joitain suosikkikohteita Ruotsin puolella, niin vinkatkaa ihmeessä. Gotlannista olen ainakin haaveillut jo ennen Kaminamin syntymää, mutta ilmeisesti kannattaa googlata kaikki Gotlannin tapahtumat, ettei osu paikalle villien viikkojen aikana.



Arholma  - Landsort med Gotland -kirjan kuvat ovat selkeät, lisäksi mukaan on liitetty laajempia ilmakuvia. Ruotsinkielinen teksti tarjoaa pienen kielikylvyn.



Kippari sai muun muassa tällaisen led-valolla varustetun pipon. Tehokas valo on helppo irrottaa latausta ja pipon pesua varten. Pipo on kuulemma kätevä venehallilla Kaminamia hoivatessa ja uuden vuoden kemuissakin kaikki valopipon saaneet herrat häärivät saariston pimeydessä ledit loistaen raketteja käynnistelemässä. Uskon että tuo on kätevä, mutta hymyilyttää kyllä nähdä mies tuo pipo päässä. Siitä tulee mieleen se pieni keltainen yksisilmäinen animaatiohahmo - mikä sen nimi nyt olikaan?



Tarpeellisten ja kätevien tarvikkeiden lisäksi veneessä on hyvä olla myös vähän viihdettä ja jopa pientä luksusta. Kippari sai joululahjaksi langattoman kaiuttimen, jonka valojen vaihtumista voi säätää kaukosäätimellä. Nyt on siis Club Kaminamin dj:llä entstä hienommat laitteet. Vain diskopallo puuttuu katosta ja sehän on helposti järjestettävissä. Vaikeinta on varmaan lopulta säästä sitä energiaa purjehduspäivän jälkeen vielä clubi-remuamiseen, mutta ehkä se joskus onnistuu.




Viime kesänä oli usein sen verran kylmää, että emme ole vielä käyttäneet edellisen joulun lahjaamme, eli suklaasuihkulähdettä veneessämme. Se on siis sähköllä toimiva laite, johon kaadetaan vesihauteessa sulatettu suklaa. Laite pulputtaa suklaata suihkulähteenä (toivottavasti ei ihan kattoon saakka) ja pitää sen lämpimänä. Laitteen lämmitysteho on tietysti rajallinen, joten toppatakkipäivinä ei kannata juhlia suklaasuihkulähteellä.



Isi-Kipparin ja Äiti-Kipparin perhevene on kuuluisa jääpalakoneestaan. Mitä hassua tai luksusta teillä on veneessänne?



Mukavaa viikonloppua!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kokemuksia North Sailsin 3Di-purjeista


Lukijan toiveesta lupasimme kertoa kokemuksistamme Kaminamin isopurjeesta ja fokasta, jotka ovat North Sailsin 3Di-tyyppiä. Ne ovat olleet käytössämme kaksi ja puoli kautta sekä cruising- että kilpapurjehduksessa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kippari kynäilee ihan suoraan blogitekstiä, joten tässä tulee tietoa ja kokemuksia suoraan asiantuntijalta. 

Kihti TwoStar kisassa 2015 (kuva: L. Kronberg)

Iso ja fokka ovat komposiittirakenteisia eli pelkkää kuitua ja sidosaineena toimivaa liimaa. Perinteinen laminaattikangas koostuu aina kolmesta osasta, jotka ovat: kuitu, filmi ja liima. Komposiitin etuna on se, että laminaatin heikoimmasta lenkistä, eli filmistä on päästy eroon ja se on korvattu lujemmilla kuiduilla. Laminaattikankaissa rakenteen hajoaminen alkaa lähes aina filmin pettämisestä. Filmi on heikoin lenkki matkapurjelaminaateissakin, vaikka se pystytään suojaamaan molemmin puolin kangaskerroksella.


3Di purje koostuu useista kerroksista yhdensuuntaista (UD) kuitua. Kuitukerrokset on hyvin ohuita ja kevyitä. Kuvassa otos isopurjeen topista jossa näkyy pari eri kerrosta ja niiden UD-nauhoja. Nauhojen suuntaus, pituus ja lukumäärä on täysin vapaasti valittavissa missä tahansa kohdassa purjetta. Näin komposiitin lujuutta voidaan säädellä huomattavasti tarkemmin kuin kankaasta leikatussa purjeessa tai membrane laminaateissa. Kuitunauhojen valmistuksessa liima lisätään valmiiksi kuten prepreg materiaaleissa. Näin kuitu/liima suhde saadaan optimaaliseksi, eikä tuloksena saadussa komposiitissa ole mitään ylimääräistä. 42 neliön isopurjeemme koostuu yhteensä hieman yli 3600 erillisestä nauhasta joiden yhteenlaskettu kokonaispituus on reilut 3800 metriä.




Kaksi ja puoli kautta ei paljon kerro purjeiden kestävyydestä. Purjehdusmaileja on takana vasta noin 4000 ja siitä arvioidulla keskinopeudella laskien käyttötunteja hieman alle 700. Meillä materiaalina on aramidin ja dyneeman sekoitus, eli vastaava kombinaatio, jota on käytetty paljon pallonympäri kisaajien purjeissa niin Volvo VO65:ssa kuin Imoca 60:ssa. Vendee Globe kisan ennätys on nyt hieman alle 80 päivää, eli noin 1900 tuntia yhtä menoa purjeita vaihtamatta. Nuo kisapurjeetkaan eivät yhden pallonkierron jälkeen ole ihan loppu, joten meidän käytöllä tavoitteena on mennä näillä purjeilla vielä seuraavat 8000 mailia.

Kihti Two Star kisassa 2015 (kuva: L. Kronberg)

3Di komposiitti on arempi kovalle hankaukselle verrattuna kudottuun kankaaseen tai kangaspintaiseen matkapurjelaminaattiin. Meillä on kulutuskestävyyttä lisäämässä polyesteripinnoite. Pinnoite ei ole kudottua, joten kova hankaus rikkoo rakennetta suojakerroksesta huolimatta. Kerran reivatessa purje jäi aika pahasti ruttuun reiviköyden ja puomin väliin, jolloin pintakerrosta rikkoontui pieneltä alalta. Pala teippiä päälle riitti huolloksi. Toinen huoltokohde on ollut lattataskujen paikkaus. Läpilatat painavat lenssillä vantteja vasten, jolloin ohut komposiittiin integroitu suojaamaton lattatasku kuluu puhki helposti. Nyt kun kuluvat kohdat on suojattu, ei niille tarvitse oikeastaan tehdä mitään. Rakenteellisesti ei siis ole ollut mitään merkittävää kestävyysongelmaa.

26.4.2014


Emme ole yrittäneet erityisesti säästellä näitä purjeita, eli ne pakataan varsin kovakouraisesti: isopurje puomipussiin ja fokka omaan pussiinsa keulakannelle, jossa sitä säilytetään koko kauden. Toki pidämme huolta siitä, että snörpit ovat aina oikealla kireydellä, jotta liikit eivät lepata hetkeäkään ylimääräistä.

Purjeet pakattuina Houtskärin Näsbyssä 28.8.2015

Purjeiden muoto on varsinkin isopurjeen osalta erinomaisesti säilynyt. Fokassa käyttö näkyy hieman enemmän lähinnä kevyellä kelillä. Kaiken kaikkiaan tähän mennessä kokemus on positiivinen, joskin vertailukohtaa ei juuri ole, koska nämä ovat ensimmäiset matkapurjeet joita olen itse käyttänyt pidempään yhtäjaksoisesti. 

5.9.2015 matkalla Espskäristä Karhunmöljään.


Tässä talvikauden aikana on tulossa jatkossakin näitä muitakin kuin matkakertomus-postauksia. Toiveita saa esittää ja aiemmin olen luvannut kirjoittaa mm. purjehtijan polvien säästämisestä, sekä kertoa oman oppimiseni edistymisestä tämän kolmannen kauden aikana. 


 Ihanaa joulun odotusta kaikille! 
Älkää stressatko liikaa, sillä kokemuksella voin sanoa, 
että tarvittaessa se joulu tulee kyllä vähän vähemmällikin...