perjantai 30. elokuuta 2013

Kohti kotia: ötökkäpilviä, gyropilotin koulutusta ja vauhtia


Sunnuntaina oli Isokarilta ainakin laskennallisesti kotimatkaa täysipäiväisen purjehduksen verran. Alkumatkan kevyt tuulenhenkäys oli täysin myötäinen ja ajoimme puolitoista tuntia koneella. Näinkin kivasta paikasta lähtemisen jälkeen Kippari on aina onnellinen, kun pääsee merelle - edes ajamaan koneella.



Blogaajakamu Elena kirjoitti juuri omassa proviantti-blogissaan hauskan postauksen: Kesän ötökkäkatsaus . Me saimme Isokarilta mukamme valtavat pilvet pikkuötökkää, ilmeisesti vesikirppua. Niitä oli kaikki veneen pinnat täynnä ja molempien ympärillä pyöri pieni ötökkäpilvi kuin Jaska Jokusen Eppu-hahmolla. Ötököitä oli tietysti vaatteissakin ja kun esim. istui tai laski kädet syliin, ne liiskaantuivat pieniksi ruohotahroiksi valkoisille shortseille. Vaihdoin mustat housut jalkaan, käänsimme veneen vastatuuleen ja ajoimme jonkun matkaa täyttä vauhtia koneella, mutta vieläkään emme päässeet kaikista hyönteisistä eroon. Emme ole kumpikaan kokeneet aiemmin vastaavaa. Onneksi saimme vihdoin aavistuksen lisää tuulta ja genaakkerin ylös. Samalla unohtuivat ne ötökätkin.


 
Laitoimme gyropilotin töihin ja istuimme etukannella genaakkerin alla kuin teltassa. Siinä oli aivan erityinen tunnelmansa! Kaminami kulki leppoisaa 5-6 kn matkavauhtia ja gyropilotti ohjasi apparenttituulen mukaan. Ketään ei näkynyt missään. Aurinko kimalsi meren ja sen valo siivilöityi genaakkerin läpi lempeämmäksi.

 

 
Harjoittelimme myös jiippaamaan gyropilotin avulla. Mies käskytti George von Gyropilottia tekemään automaattisen käännöksen apparenttituulen mukaan ja skuuttasi itse genaakkerin. Minä huolehdin että isopurje tulee yli ilman että skuutit tarttuvat pinnaan tai Kippariin. Alkuun käännös oli turhankin nopea, mutta mies opetti (ohjelmoi) gyropilottia ja pian jiippi sujui hitaammin... semisportisti. Eli kun mies kiskoi hiki päässä genaakkerin yli, hän pysyi juuri ja juuri käännöksessä mukana. 


 
Osa merenneitoutta on osata ajaa genaakkeria, joten ei muuta kuin Pandan ohjaksiin. 
 



Puolivälissä matkaa eksyimme pieneen plägään, jossa tuulta oli 25 cm/s. Jouduimme rullaamaan genaakkerinkin pois. Hassua kun näki plägäalueen reunat ja toisten seilaavan kivasti ympärillä. Ajoimme koneella siitä 10 minuutissa ulos ja johan tuuli taas 6-7 m/s. Kaminami kulki isolla ja fokalla 7-8 kn vauhtia. Samalla kun mies ohitteli ns haastajia, minä puistelin peittoja veneen perästä, tuuletin tyynyjä istumalaatikossa ja kuivatin astiapyyhkeitä takakaiteella.



Olimme lopulta kotona jo kuuden ja puolen tunnin purjehtimisen jälkeen. Mies toisteli illalla moneen kertaan: "Voi että, oli ihan mielettömän hieno purjehdus tänään!". Hänen kasvoillaan hehkui sekä auringon aiheuttama punoitus että onni ja innostus. Kaminami oli ihan että: "Ei tässä mitään, normipäivä" kun asettui kotisatamaan huilaamaan. Meille on muuten jo muotoutunut tavaksi jatkaa purjehduspäivää vielä laittamalla paluupäivän ruoka veneessä ennen kotiin lähtöä: saa olla vähän pidempään vielä veneellä.

 
 
Huomenna on elokuun viimeinen lauantai ja muinaistulien/elotulien ilta. Kaminami seilaa näillä näkymin lauantaina Korpooströmiin (tai plan-b: pursiseuran Svinöhön). Katsotaan nyt mistä meille löytyy paikka. Sen jälkeen suunnitelmat ovat auki sunnuntaiyön satamaksi. Maanantai on meillä onneksi vielä purjehduspäivä.
 
 
Oikein mukavaa viikonloppua
ja suotuisia tuulia sekä kauniita muinaistulia kaikille seilaajille! 
 



torstai 29. elokuuta 2013

Isokarin majakkasaari ja blogaajien kokoontumisajot

 
Saavuimme Isokarille puolilta päivin. Satamassa oli silloin sopivasti vilkasta lähtöliikennettä. Satamaan jääneet veneet siirtyivät paikoiltaan pitkin päivää, kun uusia veneitä tuli ja tilaa tiivistettiin.
 
 
 
Lähdimme heti tutkimaan saarta ja löysimme erilaisten infotaulujen lisäksi seikkailuhenkisen kartan Isokarista: laivanhylkyjä, käärmeitä, vanha majakka ja luotsinasema, tykkejä...
 


Emme tienneet millaiseen maaston polkumme vievät, joten varustauduimme tutkimusmatkalle sinisillä turvakengillä. Edellisenä iltana oli yksi tuttu varoitellut Isokarin runsaasta käärmepopulaatiosta, joten ei vara venettä kaada, shortsikeleilläkään. Isokarilla on muuten ihan oikea pieni hiekkaranta.

 


Vesi oli Isokarilla kirkasta. Satama-altaassa on noin 3,5 metriä syvää ja pohjan näki hyvin ahvenparvineen ja kasvustoineen ja olisi varmasti nähnyt paljon syvemmällekin.

 
 
Ah - kuvaamaan ja äkkiä! Rakastan kiviä, kallioiden pintoja ja kivikkojen veistoksellisuutta!





Rantabulevardia edetessämme poimin välipalaksi kourallisen villiintyneitä punaherukoita, toisen mustikoita, kolmannen vadelmia ja neljännen puolukoita. Ruusunmarjat jätin sentään rauhaan. Tällainen marjalaiduntaminen suoraan puskista on aina ollut suuri nautintoni.



Marjoja vaanivat myös tikat, joita rapisteli puskissa runsaasti. Ne olivat ovelia veijareita piileksimään kameralta, mutta myöhemmin illalla nappasin kuitenkin yhden kuvaan.

 
 
"Pääskysestä ei päivääkään" ja jos ilma on täynnä pääskyparvia on varmasti kesä? Pääskyt kokoontuivat ja keräsivät voimia sekä tämän vanhan että uuden luotsitalon ympärillä. Niiden sirkutus oli mukavaa kuunneltavaa. 
 

 
Isokari on osa upeaa Selkämeren kansallispuistoa ja siellä on suhteellisen pienellä alueella monenlaista luontoa: kivikkoja, kalliota, kalliolampia, kuivia kataja- ja varvikkoalueita, mutta myös rehevää tiheäkasvuista metsää sammalmättäineen. Siinä muistui mieleen ihanat Uuden-Seelannin hikingit... Tarkoitan että löytyyhän näitä upeita luontoelämyksiä tästä läheltäkin.

 



Isokarin vuonna 1833 rakennettu majakka on Suomen toiseksi suurin. Sen valokeila pyyhkii 49,4 m korkeudessa. Kuulimme illalla satamamestarilta huolestuttavia uutisia: Isokaria uhkaa sulkeminen, sillä se ei täytä nykyisiä turvamääräyksiä hätäpoistumisteiden suhteen. Isi-Kippari oli kuullut asiasta muutama päivä sitten radiosta: osa pohjoisemmista majakoista on jo suljettu samasta syystä. Ei tässä voi tuumailla muuta kuin että politiikka on valtapeliä ja säännöt joskus käsittämättömän joustamattomia ja holhoavia.



Raitaväritys on majakoissa niin klassinen, että on vaikea kuvitella tämänkin majakan olleen alunperin keltainen ja sen yläosan lyhtyhuoneen vihreä.



Majakalta vie hauska kallioinen "kävelytie" aavan meren äärelle. Kalliota riittää käyskenneltäväksi aina väsymykseen saakka. Ne myös houkuttelevat tutkimaan yhä pidemmälle, sillä maisemat ovat vaihtelevia. Kallioiden väleissä on suuriakin kirkasvetisiä lampia. Joissain niistä on söpöjä miniatyyrisaaria ja tyrskyn heittämiä pikkukaloja. Löysimme jopa yhden luonnon muovaavan infinity-altaan.




Aavan meren (tai korkean vuoren) äärellä muistaa aina oman pienuutensa tässä maailmassa. Siinä on hyvä hetki pysähtyä ja olla onnellinen ajattelematta mitään.



Kävelimme saarella 2 1/2 tuntia ja vielä olisi ollut hurjan paljon nähtävää. Alkoi vaan väsyttää ja nälättää niin kovasti, että oli palattava veneelle. Ensi kerralla otamme ehdottomasti vaelluskengät ja pieneen reppuun juotavaa ja välipalaa mukaan tutkimusretkeilylle.



Satama tuli täyteen noin kello 17. Sen jälkeen siinä kävi vielä joku purjevene pyörähtämässä, mutta ei ilmeisesti löytänyt mieluisaa paikkaa. Koska myös DolphinDance oli sattumalta suunnitellut purjehtivansa Isokarille lauantaina, olimme viestitelleet aikatauluista ja sataman paikkatilanteista pitkin päivää. Yritimme järjestää blogaajien kokoontumisajot, mutta lopulta heidän aikataulunsa ja tuulet suosivat Uuteenkaupunkiin suuntaamista.

Veneessä laitoimme kantarelli-banaanipastaa ja huilasimme lueskellen.


 
Myöhään illalla satamaan tuli vielä yksi vene, jolle löytyi paikka. Illalla oli tuultakin ja tämä seilasi hienosti purjeilla perille saakka. 



Aurinkoisen päivän jälkeen laskeutui samettinen elokuun ilta. Valkoinen laivakoirakin rauhoittui tuijottamaan taivaan värejä vahtilaiturillaan. Kipparini kannanotto meidän perheen laivakoira-issueen on, että saan korkeintaan laiva-muurahaisfarmin tai laiva-akvaarion. Niin, on tässä tätä allergiaakin...



Majakan valokeila pyyhki merta ja taivasta valaisi vielä seuraavana aamupäivänäkin suuri kuu.


Kaminami nukkui yön levottomasti, se vääntelehti, nyki ja aallot loiskivat äänekkäästi sen peräpeiliin. Koita siinä sitten nukkua. Pitäisi laittaa kiinnitysköysiin joustot, mutta pitäisi vielä paljon muutakin, joten kaikki aikanaan. Kaminamin loiskeperälle ei ole muuta tehtävissä kuin koittaa valita tyyni satamapaikka.



Aamulla mies jäi veneeseen lukemaan, kun minä lähdin vielä pienelle kävelylenkille kameran kanssa. Isokarin reissusta tuli sittenkin blogaajien kokoontuminen, sillä rantatiellä vastaan käveli `Kuinka purjehtijaksi tullaan´ -blogin Norppa-perhe ja `Luotsin blogikirjan´ kirjoittaja Olli. Meillä oli oikein hauska juttutuokio ja rapsutin mielelläni huomiota kerjäävää Norpan laivakoiraa. 11.00 meidän oli aika lähteä pitkähkölle kotimatkalle, vaikka olisimme mielellämme jääneet toiseksikin yöksi näin hienoon paikkaan.



P.S. Tässä linkkejä toisten blogaajien tuoreisiin Isokarin postauksiin:
Jos olet itse kirjoittanut hiljattain Isokarista, niin jaa ihmeessä linkki postaukseesi!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Matka Isokarille kuin sininen uni


Lauantaiaamuna lähdimme tyyntäkin tyynemmässä säässä ajamaan koneella Vuosnaisista Isokarille. Matkaa viikonlopun pääkohteeseen oli enää reilut 17 mailia ja se taittui rauhallisella matkavauhdilla kolmessa tunnissa.



Maailma ympärillä oli hurjan kaunis. Muita veneitä ei juuri näkynyt ja oli hyvää aikaa säilöä kaunis päivä kameraan kuin hillo purkkiin.



Vuosnaisista Ahvenanmaalle kukeva yhteysalus lipui läpi Tyynen Peilimeren.



Merimetso istui jääpoijulla kuivattelemassa siipiään ja pakeni kameraa.



Hyräilin uudelleensanoittamiani lauluja Kaminamista ja odottelin pyöriäisten uivan keulaan kisailemaan. Kotisataman kamuni kertoi juuri kuulleensa radiosta, että Itämerellä elää enää noin 150 pyöriäistä. Olen harrastanut pyöriäisbongausta jo yli kymmenen vuotta, joten jaksan edelleen odottaa, vaikka saldo on vielä nolla.



Matkan edetessä meren pintaan muodostui pientä värettä, mutta tuulta ei ollut vielä purjehtimiseen. Onko tämä todella se sama Itämeri, joka joskus tyrskyää mustanharmaana?



Siinä oli aikaa pieneen aamupäivän verryttelyyn. Nimesin tämän venevanuksi, koska liikkeet painottuivat punnerrusten, dippien ja pohjepumppausten jälkeen venyttelyyn. Puomi on muuten ihana kylkivenyttelyissä, jos mittasuhteet sattuvat osumaan kohdilleen. Joku joogasolmukin onnistui joten kuten paukkulänget kaulassa ja kaltevalla pinnalla.




 
Tänään Kipparinkin otti rennosti ja häneen oli normaali keskusteluyhteys. Purjehtiessaan hän on usein niin ihanassa flowssa, ettei välttämättä näe tai kuule muuta kuin tuulen, aallon, veneen ja mahdolliset haastajat. Hih - huomatkaa nilkkojen verkkariröyhelöt salopettejen alta. 




Kaminami kulki tyynen veden halki kuin sinisessä unessa: rauhallisesti, lempeästi ja vakaasti.




Höyhensaarten täytyi olla jossain hyvin lähellä, koska meren pinnalla oli pitkällä matkalla paljon höyheniä.


 
Jännitystä oli ilmassa kun Isokarin majakkasaari häämötti horisontissa, aavan meren äärellä!



Isokarista tulee huomenna postauksensa, koska hienoista paikoista on aina niin monta asiaa, joiden ihanuuden haluaa jakaa...

maanantai 26. elokuuta 2013

Reippaasti luovien Vuosnaisten satamaan


Perjantaina oli vapaata ja lähdimme heti aamulla matkaamaan vienoon tuulenhenkäykseen kohti Kustavin Vuosnaisten satamaa. Vaikka matka ei alkuun oikein edennyt, sopivat kevyet olosuhteet hyvin K-koeveneessä tehtäviin testauksiin. Tällä kertaa vuorossa oli genaakkerin rullalaite. 



Kolmessa kokeiluissa pikkugenaakkeri saatiin 2-3 m/s sivumyötäisessä auki ja takaisin rullalle suhteellisen sujuvasti. Neljäs kokelu tehtiin 3-4 m/s sivutuulessa ja silloin genaakkeri tuli rullalle, kun siitä päästi kaiken vedon irti. Nämä ovat vähän makukysymyksiäkin, mutta taidamme olla perhepurjehduksilla enemmin sukan kannattajia, vaikka se vie osan genaakkerin topista pois pelistä. UV:lle arkaa genaakkeria ei tosiaan voi säilyttää tuolla rullalaitteella. Rulla on vain yksi tapa avata ja kerätä purje. Purjehduksen päätyttyä genaakkeri pakataan rullana purjepussiin.



Tyynen ja myötäisen alkumatkan aikana ehti testausten ohella myös nauttimaan aamupäivän kaffen ja ahmimaan merimaisemia muistoiksi talvipäivien varalle.


 
Mies oli pahoillaan siitä, ettei puomin korkeuden mitoituksessa oltu huomattu laskea pituuteeni nutturavaraa. Voivoivoi... siinä on nyt vaarana, että kampaus menee jiipissä sekaisin!


 
Suurimman osan matkasta pääsimme luovimaan. Alun kevyessä tuulessa (2-4 m/s) emme käyttäneet vesipainotankkejakaan. Iltapäivällä tuuli kuitenkin voimistui 5-8 m/s, puuskissa 9 m/s, ja keijuveneemme tarvitsi sekä vesipainot että reivin fokkaan.




Urku auki ja vauhtiin - kirjaimellisesti: Kaminamin takastaagi ujeltaa sopivissa tuulissa sellaisella syvällä tenoriäänellä että korvia kirvelee. Luovivauhti oli 6,6 -8 kn välillä ja huippunopeus sivuisemmalla tuulella 8,13 kn (SOG) 8 m/s tuulella.

 


En tiedä mitä ajattelimme, kun aamulla kotoa lähtiessämme oli lämpöä +13 ja lähdimme shortseissa ja ohuissa pitkähihasissa luovimaan... Se on just tätä olla aikuinen: äiti ei ole sanomassa että nyt villahousut ja pipo. Pitää olla uhmakas loma- tai purjehdus-peikko ja pitää oma päänsä. Kesken vauhdikkaan luovin ei enää oikein malttanut lähteä pukemaan...



 ... mutta pakkohan se lopulta oli.




Seitsemän tunnin seiluun jälkeen saavuimme Vuosnaisten satamaan. Purjeveneille on vain muutamia paikkoja, mutta onneksi saavuimme sopivasti yhden veneen lähtiessä, emmekä joutuneet änkemään leveäpeppuista babyamme mahdottomaan väliin. Tällä kertaa rantautuminen ei ollut niin sykettä nostattava seikkailu: mies ajoi ja minä heitin keulaköyden vastaanottajalle.




Kun Kaminami oli pakattu nautimme ansaitut Light Sprite - Light Beer -juomat. Makuaistini kertoi,  että aurinkoisesta säästä huolimatta alkaa olla jo lämpimämpien juomien ja mausteisempien ruokien aika. Perjantai-iltana sujahti uuniin kotona valmistettu runsastäytteinen pizza ja kylläpä ruoka maistuikin! Tällaisena iltana ei ruokapöytäkeskusteluja kauheasti kaivata.





Vedimme jalkoihimme uudet lämpöiset villasukat ja kotoilimme leppoisasti. Vaikka oli perjantai, emme jaksaneet lähteä Club Kaminamin tanssilattialle, vaan ilta kului jutellessa, lueskellessa ja iltakaakaon kanssa nautitun omppupiirakan parissa.



Yöllä oli kaunis kuutamo ja rannan valot heijastuivat tyynestä merenpinnasta kutsuvasti. Vielä enemmän kuitenkin kutsui oman vene ja keulapedin viileä pehmeys. Odotimme jo seuraavaa päivää ja viikonlopun pääkohdetta: Isokarin majakkasaaren näkemistä.