tiistai 8. toukokuuta 2012

Maailman muovivaltameret

Meillä keskusteltiin eilen Sailing Anarchyn viime viikolla julkaisemasta jutusta maailman merien tilasta. Jos ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja syistä vielä kiistellään erilaisin verukkein, niin maailman merien muovisaasteiden osalta syyttävä sormi osoittaa kiistatta ihmiskuntaa. Vaikka tämä ei vielä ole keskeisin ympäristöongelma Itämerellämme, niin muovikassien ja -pullojen huoletonta kuluttamista voi miettiä kahdesti.


(kuva: Chris Jordan)

Muistan kun näin jossain lehdessä (ehkä Imagessa) Chris Jordanin vaikuttavat valokuvat merilinnuista, jotka olivat syöneet muovijätettä ja kuolleet. Myös telkusta on tullut luontodokkareita defiineistä, pingviineistä, merikilpikonnista ja muista merten asukeista, jotka ovat vammautuneet tai kuolleet sotkeuduttuaan muovijätteeseen. Pistää miettimään.

Valtamerten muovilauttojen sijainti (kuva: wikipedia)


Tässäpä pieni tiivistelmä Sailing Anarchyn tekstistä 4.5.2012:

Muovia merellä
  • Pohjoisella Tyynellämerellä on niin suuri roskalautta, että sillä peittäisi Australian 3 metrin kerroksella. Sen lisäksi muilla valtamerillä kelluu neljä suurta roskalauttaa.
  • Maailmassa käytetään 50 miljardista triljoonaan muovipussia joka vuosi. Nämä muovipussit aiheuttavat vuosittain yli 100 000 merieläimen kuoleman tukehtumisen tai pussiin sotkeutumisen myötä. Uhrilukuun voi vielä lisätä miljoonan merilinnun kuoleman. 
  • Maailmassa juodaan vuosittain 200 miljardia litraa pullotettua vettä, mikä tuottaa ympäristöön 20,5 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja. Lisäksi jokaisen vesipullon valmistamiseen käytetään öljymäärä, joka täyttäisi 25% pullosta. Vain 30% maailman muovisista vesipulloista kierrätetään.
 
Muuttaisitko tapojasi, jos tietäisit, että meret tuottavat 60-80% maailman käyttämästä hapesta ja että nykyiset tapamme tappavat meret hiljalleen?
 

Mitä voit tehdä?
  • Muovikassien sijaan voit käyttää muita, useaan kertaan käytettäviä kasseja. Jos kuitenkin käytät muovikasseja, pidä huoli että ne eivät päädy mereen.
  • Muovipullovesien juojien on hyvä pohtia, miksi vesipulloihin on merkitty parasta ennen päiväys? Vesi itsessään ei ”pilaannu”, mutta muovipullosta liukenee siihen ajan myötä myrkkyjä, mm. bisfenoli A:ta (BPA). Muovipullon asemasta voit käyttää uudelleentäytettäviä, myrkyttömiä vesipulloja ja –kanistereita.

(kuva: Marinesight)
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti