keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Saaristomeren karavaanarina: 5. päivä - kotiinpaluu


Viimeisenä iltana Isi-Kippari ja Äiti-Kippari perehdyttivät Saaristomeren suosikkisatamiinsa ajo-ohjeineen päivineen. Koitin pysyä mukana, mutta jossain kohti tootesin, että nyt ei muistikapasiteetti ja muistiinpanot riitä, olisi ainakin pitänyt olla oma Merikarhu-kirjamme mukana. Ehkä me kinuamme ensi talveksi jonkun uusintaillan, jolloin varaudumme muistiinpanovälinein kokemustiedon siirtämiseen sukupolvelta toiselle.





Viimeinen yö Tammossa oli keinuva ja sateinen.  Aallot loiskuivat veneen perässä, mutta korvatulpat vaimensivat sen mukavasti. Aamulla päätimme lähteä kotiin, sillä epävakaisen sään oli luvattu muuttuvan yhä sateisemmaksi ja tuulten hankalemmiksi.




Paluumatkalla pääsimme lyhyehkön puuskaisen avoimemman meriosuuden jälkeen suojaisiin kapeikkoihin, joissa laskettelimme myötätuulessa pullakahvista ja Fazerin Sinisestä nautiskellen. Isi-Kippari kyseli pilke silmäkulmassa ”Miltäs se ´avomeriosuus´ tuntui?”.  Se on juuri parasta: on tilaa, tyrskyjä, vähän vuoristorataa, menoa ja meininkiä!


Ohitimme alueen, jossa on ainakin kerran tavattu pyöriäinen uiskentelemassa, mutta tämän reissun jälkeen pyöriaisbongaustilini saldo on yhä nolla. Pyöriäisbongaksesta taitaa tulla elinikäinen harrastus. Saattaisi olla yhtä helppoa harrastaa esim. merenneitojen tai lohikäärmeiden bongausta. Sen sijaan merikotkia tähän mennessä joka päivä, mutta viidentenä päivänä meitä ei enää onnistanut.


Loppumatkasta taivas tuntui laskeutuvan synkkänä päällemme ja meri oli kuin tummaa loiskuvaa mustetta. Saaristomerellä oli joissain kohdin jopa pientä liikenneruuhkan alkua - taitaa olla heinäkuu.




Vaihtelevasta säästä huolimatta olin ikionnellinen reissusta. Mielestäni huonoin sää tornado-taifuuni-ukkosmyrskyn jälkeen on aurinkoa täydeltä terältä ja >26 astetta kuumuutta. Pikkusateet eivät haittaa ja pilvisyyskin on pitkälti pelkkää plussaa. Saatan olla tämän mieltymyksen suhteen kaksin mieheni kanssa...

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja juttua. Kiitos!

    Tajusin yhtäkkiä ketä tuo sinun lippiskuva muistuttaa: Scarlett Johanssonia :). Kaunis.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja tuosta Scarlett Johanssoniin vertaamisesta tuli yllättäen hymy huuleen, vaikken itse osaakaan sitä yhdennäköisyyttä löytää. :) Tukkakin on nykään suklaansävyinen...

    VastaaPoista