Saaristomeren karavaanarina: 4. päivä – törmäyskurssin kautta Tammon arktiseen sademetsään

Matka Haplotista itään kohti Tammoa oli suhteellisen pitkä ja tuulta oli mukavasti, joten pääsimme taas 7-8 solmun matkavauhtiin, avoimemmilla alueilla lähemmäs ysiäkin. Mieheni oli suurimman osan ajasta ruorissa ja minä koetin perehtyä lisää purjeiden trimmaamiseen ja seurasin reittiämme kartalta ja plotterista. Oma oloni läheni lutoa fendaria, joten vetäydyin suosiolla sivummalle muista oppimismahdollisuuksista.

Muutama maili ennen määränpäätä havaitsimme vasemmalta lähestyvän suuren moottoriveneen ja olimme selvästi törmäyskurssilla. Kolmio kiristyi eikä moottorivene tehnyt elettäkään osoittaakseen väistämisvelvollisuuttaan. Nostimme omaa kurssiamme kahdesti, mutta se ei enää riittänyt. Olimme jo huutoetäisyydellä moottoriveneeseen ja jouduimme jarruttamaan. Vasta siinä vaiheessa moottoriveneen ajohytistä pilkistävä herra hidasti vauhtiaan ja viittoi meitä menemään edestään. Ilman myönnytyksiämme olisimme törmänneet! Eivät ne moottoriveneen katolla liehuneet avomerilaivurin ja merikarhujen viiritkään näköjään taanneet merenkulun perustaitoja (hyviä merimiestapoja, tähystämistä ja väistämisvelvollisuuden osoittamista ajoissa). Olimme kaikki vähän sydän syrjällämme ja vihaisia tilanteesta. Hyvän vauhdin ja kurssin menettäminen oli kokonaisuudessa pikkujuttu.

Tammon merinallesatama oli saaristoksi ihmeen vehreä ja maasto muistutti melkein subtrooppista sademetsää. Ehkä se on arktista sademetsää? Punkkifobiani nostaa aina päätään, jos polkujen varrella on runsasta kosteaa heinikkoa, joten Hait ja pitkälahkeiset housut olivat aina jalassa. Mies suhtautuu asiaan väh'n rennommin...

Illalliseksi laitoimme saariston lammasjauhelihapihvejä, vuohenjuusto-tomaattimunakasta ja salaattia perunoiden kanssa. Iltaherkuksi tein banoffee-kipot, mutta +25% enemmän creme vanillaa –kampanjapurkki ei ollutkaan hyvä valinta: liika on liikaa jopa creme vanillassa… Lankesin osallistumaan kuohuvankin kilistelyyn, vaikka olin vähän suunnitellut nenänvalkaisuiltaa. Kuka nyt voisi vastustaa hedelmäisen tuoksuvaa kuplivaa juomaa ihanana lomailtana?

Sauna oli taas siisti ja suloinen ja kävinkin siellä taas seuraavana aamulla peseytymässä haaleissa vesissä. Jonkun merikarhun aussivieras oli kirjoittanut vieraskirjaan ettei ole ymmärtänyt miksi ihmiset saunovat, kun (heillä Australiassa) on ulkona aina +40 lämmintä, mutta nyt Suomen kesän koettuaan hän ymmärtää saunan merkityksen ja tykkää siitä kovasti.

Merikarhujen jäsenyys on aika iso sijoitus, mutta sillä saa käyttöönsä todella hienon ja hyvin hoidetun saariverkoston. Karhusatamat ovat juuri sellaisia joista pidän: rauhallisia ja luontoa syvästi kunnioittaen rakennettuja. Kaupallisissa palvelusatamissa tunnelma on ihan toinen, enkä kaipaa sitä ollenkaan samalla tavalla kuin saariston luonnonläheisyyttä.