keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Juhannus piilomaassa


Torstaina tuli taas aika onnenpossu-olo, kun lähdimme reippaina juhannusreissuun, vaikka satoi vettä. Sade kun loppui heti kun saimme veneen purjehduskuntoon ja matkalla merikarhusatama Espskäriin tummat pilvet yllämme pidättelivät vesiään, vaikka ei meitä olisi sade kauheasti haitannutkaan. Puolet matkasta oli tuulta seilata. Yö Espskärissä sujui rauhallisesti kahdeksan muun veneen kanssa aamuyön sateen ropistellessa kattoon. Nukuimme kuin Pöyhösen (onnen-)possut.

Juhannusaattona jatkoimme kahden vieruskaveriveneen kanssa matkaa Espskäristä Kustavin saaristoon, meille ehkä kaikkein mieluisimpaan merikarhusaareen: Karhunmöljään.



Koneajoksi meni koko 17 mailin matka, mutta tyynestä merenpinnasta oli helppo bongata hylkeitä. Iniönaukolla näin yhden pään ja yhden paaaaksun pepun pyörähtävän pinnan alle. Ajoimme ensimmäistä kertaa Karhunmöljään läntistä sisääntuloreittiä (Kihdiltä), joka on syvä mutta kivikkoinen, ja ajettava tarkasti useiden linjojen mukaan. Olemme aiemmin kulkeneet varovasti matalampaa itäistä reittiä, mutta sitä ei suositella tällaisille 2,30 m syväyden veneille ja kyllä se oli silloin vähän stressaavaa...



Vietimme koko juhannusaaton Karhunmöljässä kolmen veneen kesken. Olemme koko porukka suuria Karhunmöljä-faneja ja ihmettelimme suuresti, miksi tänne ei ollut tunkua. Kaiken kaikkiaan huhut kertoivat, että monissa satamissa oli ollut tänä vuonna tavallista hiljaisempaa. Me hihittelime tyytyväisinä sitä, että meillä on pienelle porukalle oma luxus-saari. Tykkäämme kaikki kovasti tämän saaren sokkeloisista maisemista ja kaikki paikathan ovat täällä aina viimeisen päälle kunnossa - kiitos loistavien saari-isäntien. 





Alkuilta oli harmauden, sadekuurojen ja auringonpaisteen kädenvääntöä, mutta lämpöä oli kuitenkin +17. Illaksi aurinko vei voiton ja oli aivan upea keli istua ulkona. Sauna lämpeni ja luonto ympärillä kuhisi elämää. Joku oli juuri nähnyt käärmeenkin uimassa, mutta se ei juhannusuimareita pelottanut. 





Suomenlippu liehui salossa ja juhannuskoivut kasvoivat jo valmiiksi paikoillaan. Sateen raikastamassa ilmassa tuoksuivat melkein kaikki kesän sävyt - paitsi ehkä tuomi, syreeni ja mansikka.




Oikein mässäilimme taas sillä, miten hurjan mukava päivä meillä oli ollut. Täällä sitä taas oltiin: keskellä kaunista suomalaista maisemaa. Näkymät olivat syötävän suloiset mihin tahansa suuntaan, eikä niiden litistäminen valokuvaksi tee todellakaan oikeutta.




Karhunmöljässä on kaksi laituria ja lisäksi haalauspoiju. Lankongeja pitkin pääsee liikkumaan saaren sokkeloissa niin, ettei tarvitse kahlata missään punkkipuskissa. Täällä on lisäksi ehkä maailman hienoin huussi, mielettömillä näköaloilla, joka rakennettiin viime vuonna.



Suomen kesä pitää kokea ulkona!





Oh, joku nisäkäskin pääsi kuvaan: minulla on ollut tämä sama juhannusheila jo 18 vuotta.



Viritimme Kaminamiin iloista väriä risteilemään kattoon (pitkä viirinauha on Tigerista, maksoi ehkä markan).



Pöytään katettiin kesäruokaa: runsaasti hedelmäistä salaattia, halloumipihvejä ja tietysti uutta perunaa, tällä kertaa sienisalaatin kera. Joku qourmet-kokki neuvoi, että uudesta perunasta saa täydellisen, kun keitinveteen laittaa juuri oikean määrän suolaa: 1 rkl (20g) / litra.



Illalla jaoimme makoisan Aureum cavan koko perheemme kesken: ensin aimo kuohahdus Kaminamin kannelle ja me Kipparin kanssa jaoimme mitä jäi - hik... Vaahtonamit sentään söimme kahdestaan. Radio soitti retromusaa ja joutsen-västäräkki-uikku-tiira-lokki-mitänäitänyton -show pyöri non stop.



Sen retromusan kanssa sopi hyvin retro-iltapala: lämpimät voileivät.



Juhannus pääsi tänä vuonna vähän yllättämään, kun nuo edellisen viikonlopun kisat aiheuttivat paljon puuhaa ennen ja jälkeen ja sen päälle tolkutonta väsymystä vielä puoliväliin juhannusviikkoa. Suloisen "Piilomaan" luonto ja hyvä seura tekivät juhlasta kyllä huippuonnellisen. Että ei tarvitse aina niin kauheasti hosua - tulee se juhlamieli vähemmälläkin!



Juhannuspäivänä jatkoimme matkaamme Isokarille, se kun oli melkein kivenheiton päässä Karhunmöljästä. Siitä lisää myöhemmin ja sitä ennen on tulossa vielä luontopostaus Karhunmöljän floorasta ja faunasta. 


Mukavaa alkanutta kesäviikkoa! Juhannus on vain teknisesti kesän puoliväli. 
Käytännössä se on parhaan kesäajan alku, joka jatkuu pitkälle syyskuukausien puolelle. 


16 kommenttia:

  1. Olipa mainio juhannuksen tunnelmapläjäys ihanien kuvien kera. Karhunmöljä näyttää upealta, käymisen arvoiselta kohteelta ja teidän onni todellakin, etteivät muut olleet paikkaa löytäneet :)

    Olen muuten niin samaa mieltä tuosta, että juhannuksesta se oikea kesä vasta alkaakin jatkuen parhaimmillaan tunnelmallisiin elo-syyskuun iltoihin. - Aurinkoista kesäviikkoa siis sinne myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vedenneito :)

      Myös pari muuta suosikkimme merkikarhusaarista (Sänkören ja Hummelskär) on sellaisia hiljaisia paikkoja, joissa saa usein olla ihan omassa rauhassa. Syynä saattaa olla sataman sijainti vähän kauempana tai poissa tyypillisiltä kulkureiteiltä. Mutta on tosiaan onni tietää, että on tilaa ja luonnonrauhaa :)

      Niinpä, paras on vielä tulossa ja on turha aloittaa mitään "kesä on jo puolivälissä" -suruprosessia.

      Poista
  2. Oi miten ihania kuiva ja tunnelmia! Niin suomalaista ja niin kesäistä. Tuo paikka näyttää aivan ihanalta, viihtyisin siellä mainiosti. Täällä odotetaan Isokarin majakkaa jo kieli poskella =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Katinka, niin oli ihania kuvia ja tunnelmia teilläkin juhannussaaressa!
      Isokaria on luvassa loppuviikosta teille majakkahulluille ja muillekin ;)

      Poista
  3. Moni varmaan jäi kotiin vesiltä ja landelta huonon Juhannussään vuoksi. Mutta mutta, onneksi saaristossa on aina loppupeleissä parempi keli kuin mitä luvataan. Teilläki näytti aurinko pilkahtelevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla... Mutta tuohon mekin usein luotamme: mannersää ja saaristosää on aivan eri. Saaristomerellä vielä sisäsaaristo ja ulkosaaristo voi olla aivan eri. Siksi pitääkin katsoa paikallissään sade-ennusteita hauilla Parainen, Houtskär, Kustavi jne. Juhannusaaton ilta ja juhannuspäivän aamupäivä olivat kyllä täyttä shortsikeliä auringon kaunistamassa maailmassa :)

      Poista
  4. Aivan ihania juhannustunnelmia keskellä kauneimpia suomalaisia maisemia! Itse en ihan heti keksi parempaa paikkaa nauttia suomen kesästä :)
    Samaa mieltä olen myös kanssasi siitä, että juhannuksesta se paras kesäkausi vasta alkaa! Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa sinnekin :)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku :) No niin, meitähän on kohta kokonainen yhteisö, joka ei valita kesän olevan puolivälissä, nyt vaan pimenee, tässäkö se nyt oli yms... :D

      Poista
  5. Olipas teillä ihanan rauhallinen juhannus. Me oltiin Merikarhujen juhannusjuhlissa Skallerhamnissa ja sielläkin oli todella paljon hiljaisempaa kuin aiempina vuosina (veneitä oli silti useampi kymmen). Lauantaina ja sunnuntaina oli sankka sumu, joka aiheutti vähän lisäjännitystä kotimatkaan. Aina yllätyn siitä kuinka nopeasti näkyvyys voikin merellä mennä käytännössä nollaan.

    Purjehditteko te koskaan täällä pääkaupunkiseudulla tai jopa vielä idempänä? Skalleri on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos näillä seuduilla liikutte. Me taas suunnataan parin viikon kuluttua lomailemaan sinne teidän kulmille. Päästäisiinköhän tänä kesänä tutustumaan myös Karhunmöljään - alkoi kiinnostaa, kun olet sitä niin kovasti kehunut :)

    t. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä etelämpänä olikin hurjat sumut - mitä lueskelin toisten blogeja. Ainakin täällä Turun-Seudulla näyttäisi useissa satamissa moni vene olevan vielä teloillaankin... En tiedä onko se nämä säät vai yleinen taloustilanne kun vähentää nyt liikennettä merellä.

      Meillä on lomasuunnitelmat auki, mutta alustavasti olemme puhuneet että tänä vuonna lähtisimme ehkä juuri sinne Helsingin suunnalle, koska helsinkiläiset tulevat sieltä lomailemaan Saaristomerelle ja satamissa on tilaa :D Toivottavasti teoria pitää paikkansa. varaudumme myös siihen, että pinkaisemmekin Ruotsiin. Kaikki riippuu säistä, fiiliksistä ja siitä miten paljon akuutit työt pätkivät lomaa.

      Kiitos Hanna Skallerin vinkistä! Skallerin juhannusjuhlista olikin jotain kuvaa Merikarhujen facebookryhmässä. Karhunmöljää suosittelen lämpimästi ja siitähän ei ole sitten enää kuin 12 M about pohjoiseen Isokarille, joka on ikuinen suosikkimme! Yleensä pohjoisemmat vedet ovat kirkkaat, vaikka etelämmässä olisi leväpuuroa.

      Poista
  6. Karhunmöljässä emme ole vielä käyneet. Ehkä syksyn siirtopurjehduksen aikaan pääsemme. Yllättävän hiljaista oli satamissa. Ehkä tuo luvattu sateinen juhannus verotti väkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä käymään Karhunmöljässä ja siinä samalla vaikka vielä Isokarilla, jos vain suinkin ehditte.

      Se voi olla, ettei sateinen ja vähän kolea sää innostanut lähtemään merelle. Mutta olihan tämä nyt monin verroin hienompi juhannussää, kuin viime vuonna - joka taisi tosiaan olla yöpakkasineen ja raekuuroinen pohjanoteeraus vähään aikaan.

      Poista
  7. Iloisia tunnelmia ja hurmaavia maisemia, vaikutti loistavalta juhannukselta! Kivaa "alkavaa" kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana juhannus! "Alkavan" kesän parhauksiin kuuluu myös uudet perunat, mansikat ym ja niitä lähden nyt hakemaan! Kivaa loppuviikkoa teille!

      Poista
  8. Tosi hienot kuvat ja niin kaunis saaristo. Ihanaa, kun tuuli kuljettaa kesän purjehdusseikkailuihin taas. Toivotaan, että sää lämpenee ja saadaan hieno kesä. Hyviä tuulia, matkoja ja retkiä teille! t; Hanna

    VastaaPoista