keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Onnenpossut melkein merihädässä

Sunnuntaina päätimme lähteä veneellä äitienpäivänviettoon Äiti-Kipparin luo. Tuulta oli luvassa niukat 2-3 m/s ja aamupäivä oli kelmeänharmaa. Jos vene ei tänään kulje tuulivoimalla, niin ainakin diesel-ponivoimilla pääsee. Innosta puhkuen lähdimme merelle ja emmepä vielä silloin arvanneet, mitä tulisi tapahtumaan.




Olimme ajaneet vasta puolisen tuntia - 3,5 mailia - kotisatamasta etelään kun tapahtui kummia. Saloluodon kärjen kohdalla keikuin keulassa kuvaamassa lintuja kun huomasin edessä U-muodossa kelluvan, noin 20 m. pitkän oranssin köyden. Huusin välittömästi miehelleni: "Täällä on köysi meressä!", otin "meillä on kriisi" -ilmeen ja osoitin kädelläni veteen. Eihän siinä moottorin hurinassa juuri mitään kuule, mutta mies terästyi, näki pian köyden veneen sivulla ja heitti heti vaihteen vapaalle. Väistämään siinä ei olisi enää ehtinyt. Seurasimme köyden tarttumista ensin toiseen peräsimeen ja siitä katoamista veneen alle. Sen jälkeen köyttä ei enää näkynyt.



Onneksi saimme heti koneen pois päältä! Toki potkurin lavat ovat pyörineet vielä sen jälkeenkin, mutta vaihteiston rikkoutumisen vaaraa ei enää ollut. Pidin miestä (yksikätisesti) kiinni jalasta, kun hän yritti kurkkia laidoilta, josko köydestä näkyisi merkkejä. Vahinko ettei GoPro-kamera ollut tällä kertaa matkassa; sen olisi voinut laittaa saman tien tutkimaan pohjan. Emme voineet muuta kuin olettaa, että köysi on todennäköisesti spagettikasana potkurissa.

Nostimme isopurjeen ja käänsimme Kaminamin keulan takaisin kohti kotisatamaa. Täysmyötäinen tuulenhenkäys oli sellaista 1-2 m/s, joten maisemat eivät juuri tuntuneet vaihtuvan. Laskimme, että 3,5 mailin kotimatka voi kestää jopa kolme tuntia. Soitin Äiti-Kipparille tilanteesta ja hän kysyi lähtetetäänkö Isi-Kippari moottoriveneellä hinaamaan meitä. Päätimme yrittää hoitaa asian itseksemme ja lupasimme soittaa, jos tarvitsemme apua.



Tässä sitä nyt ollaan, ensimmäisessä melkein merihädässä Kaminamilla. Aurinko tuli esiin pilvien takaa, lämpömittari näytti parhaimmillaan +20 astetta, linnut lauloivat ja meri tuoksui vapaudelle. Otimme kupposet kaffetta ja kaakaota siinä kelluessamme hiljalleen kotia kohti. Keep calm and carry on...



Tiesimme että purjeella rantatumisesta voi tulla vaikea ja vaarallinen, jos tuuli sattuisi puhaltamaan sopivasta suunnasta puuskan juuri väärällä hetkellä. Vauhdin säätelykään pelkällä purjeella ei ole ihan helppoa. Itselläni ei ole vieläkään lupaa käyttää oikean käden kanssa suuremmin voimaa. Lisäksi satamassa on sunnuntai-iltapäivisin paljon liikennettä. Ne huolet saivat kuitenkin nyt odottaa jonkun tunnin. Aurinko paistoi ja Kaminamin lattialämmitys pääsi vauhtiin. Tälle päivälle oli varattu untsikka ja haalarit, ei tietenkään shortseja ja T-paitaa. Nuo eivät sitten ole kalsarit, vaan "merilegginssit".



Kotisataman naapuriveneitä ajoi koneella ohi. Moikkasimme kaikille ja jatkoimme seesteistä lipumistamme. Myöhemmin naapurit kertoivat luulleensa, että halusimme nautiskella viimeiseen asti melkein plägässä purjehtien ja harjoittaa merimiestaitojamme, kun tulimme purjeilla satamaan. Köysitarinamme kuultuaan he harmittelivat, että emme pyytäneet hinausapua. Halusimme kuitenkin yrittää selvitä ihan itse.



Matkalla oli hyvää aikaa kuvata kotirännissä vakituiseen asuvia joutsenperheitä ja googlata faktoja: kyhmyjoutsen painaa noin 15 kg ja on yksi painavimmista lentävistä linnuista. Ei ihme että niiden lento kuulostaa tuulimyllyn lapojen huminalta. Miten lumoavia otuksia!


 


Kotimatka kesti lopulta kaksi tuntia. Katsoimme mereltä kädet hikisinä kotisatamaa: "Tuonne Ajolanrannan lahden rannimmaiseen laituririviin pitäisi sujahtaa purjeella". Rantautumisvaiheessa tuuli oli puuskaista, enimmillään 4,5 m/s ja Kaminamin nopeus 3-6 solmua. Laitoimme hyvissä ajoin kaikki fendarit styyrpuurin puolelle ja kiinnitysköydet valmiiksi.Sataman luovimme loivasti kallion ja laiturinpäätyjen välissä. Jännäsimme Kaminamin vauhtia ja kun mies antoi käskyn laskea isopurjeen, vapautin fallin vinssiltä. Vauhti tuppasi sen jälkeen hyytymään vähän liikaakin ja sitä piti elvyttää pinnalla peräsimiä vispaamalla. Siinä hommassa nuo kallistetut tuplaperäsimet eivät muuten ole oikein hyvät.

Piti tehdä nopeita päätöksiä: yritämmekö oman laiturimme päätyyn saakka (epävarmaa) vai jäämmekö aikaisemman laituurin päähän (varmempi, mutta veneen siirto siitä omalle paikalleen olisi hankalaa). Vauhtia oli vielä vispaten 0,5 solmua, joten yritimme - ja juuri ja juuri pääsimmekin - oman T-laiturimme päähän.



Uitimme köysien kanssa Kaminamin omaan karsinaansa ja huokasimme helpotuksesta. Sankari-Kippari oli tyytyväinen. Taas huomasin, miten paljon hän osaa ennakoida tilanteita: jos tuulen suunta ja voimakkuus on rantautuessa tämä - niin vene reagoi siihen näin, ja jos taas toinen - niin näin. Meillä oli suunnitelmia monenlaisen tilanteen varalle.

Monessa kohtaa oli onneakin. Ensinnäkin huomasimme köyden ja saimme koneesta vedon pois ajoissa. Toisekseen sää oli hyvä; kova tuuli tai jäätävä sade olisi vaikuttanut tilanteeseen todella paljon. Myös rantautumishetkellä tuuli sattui olemaan suotuisa, eikä esimerkiksi mikään yllätyspuuska paiskannut meitä päin Ajolan kallioita. Kolmannekseen hädän hetkellä meni naapureita ohi samaan suuntaan ja olisimme saaneet apua myös Isi-Kipparilta.



Äitienpäivää ei kuitenkaan tarvinnut perua, anoppilaan pääsee autollakin. Löysimme Ocean Spiritistä Äiti-Kipparille lahjaksi merelliset tyynyt ja vitsinä snapsilaulu-servetit. Jos autokin olisi hajonnut, olisimme lähteneet anoppilaan fillareilla. Onneksi plan B kuitenkin toimi.



Maanantaina mies kävi kuvaamassa Kaminamin pohjan GoProlla keppi+kelluke -virityksellä. Saimme huojentavan tiedon: köysi ei ollut sittenkään jäänyt kiinni Namusen potkuriin - lapaset olivat vapaina supussa. Samalla säästimme noin satasen, koska veneelle ei nyt tarvitsekaan tilata nostoa. Tietysti herää kysymys: onko Rymättylän Saloluodon länsipuolella edelleen köysiansa? Tältä erää on taas todettava että olemme edelleen aikamoisia onnenpossuja!



18 kommenttia:

  1. Hieno seikkailu teillä, onneksi ei tullut isompia vaurioita! Haastellista varmasti myös toimia tällaisessa tilanteessa yksikätisenä. Olemme joutuneet kerran rantautumaan veneellämme konerikon vuoksi Nauvon telakan satamaan purjein. Aurinkoa riitti silloinkin, mutta tuuli oli hieman kovempi ja pahasti puuskainen. Se oli kyllä jännä paikka, joten uskon, että teille tämä kokemus jää myös mieleen pitkäksi aikaa. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan onnea matkassa ja olimme onnesta soikeina että kaikki meni hyvin. Teilläkin on ollut vastaava seikkailu... Luulen että melkein jokainen purjehtija joutuu jossain vaiheessa - syystä tai toisesta - rantautumaan purjeilla tilanteessa, johon liittyy riskejä. Onneksi tämä sattui meille nyt, kun vene on jo vähän tutumpi, eikä viime kaudella.

      Poista
  2. Voi ja huh. Hyvä, että selvisitte kolhuitta ja vaurioitta rantaan ja köyden kanssa säikähdyksellä! Meillä kerran sotkeutui potkuriin köysi (oma syy) ja rantautuminen purjein kovassa tuulessa ei ollut kiva juttu. No, koko hässäkästä onneksi selvittiin myös kunnialla ja kantapään kautta opittiin jotain köysistä ja potkureista ;)) Mutta muistan edelleen tunnelman, joten eläydyin juttuun täysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! No teillä vasta onkin ollut jännät paikat... Tekemällä oppii ja mokaamalla parhaiten. Luulen että mekin olemme tämän vieraan köyden kohtaamisen jälkeen supertarkkoja myös omista köysistämme.

      Poista
  3. Hui, olipas teillä täpärä tilanne! Onneksi vältyitte vaurioilta myös rantautumisessa. Tekevälle sattuu, mutta onneksi teillä on tietoa, taitoa ja tässä kohtaa oli hieman tuuriakin mukana matkassa :) Mieleenpainuva kokemus aivan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo... jospa ensi kerralla hikoaisi ja tärisyttäisi vähemmän. Jos veneelle sattuisi jotain heti kauden alussa ja se joutuis pidemmäksi aikaa telakalle niin kyllä harmittaisi. Muutenkin siihen suhtautuu vähän niin kuin elävään olentoon ja surisi varmaan itku kurkussa "pipiä" ;)

      Poista
  4. Voi köysine köydet! Olipa tarina, jolla oli kuitenkin onnellinen loppu. Ja rantautumista purjeillakin on hyvä harjoitella, koska ei sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Hyvä Te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nin totta Ulla, ja nyt pääsimme harjoittelemaan purjeilla rantautumista ensimmäistä kertaa tällä veneellä kevyessä tuulessa.

      Poista
  5. Pahoittelen viestiäni, mutta kyllä hippasen tuntuu olevan lapsellista meininkiä!
    Ymmärrän kyllä dramatiigan "yksikäteisyydestä", mutta.
    Luontokuvat ovat todealla onnistuneita, mutta jotenkin tuo selonteko purjehduksesta tuntuu jo tosi tylsältä.
    Vuosikymmeniä purjehtineena en vain enää jaksaisi "janata" joka hetkeä! No mutta myötäisiä tuulia, iloa kesään ja käden parantumista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi,
      ymmärrän että nämä jutut saattavat kuulostaa vuosikymmeniä purjehtineesta tylsiltä mutta kuten blogin esittelyssäkin kerrotaan: minä olen vasta matkalla purjehtijaksi. Jos käytät muuta sosiaalista mediaa, olet varmasti huomannut että ihmiset raportoivat siellä hyvin arkisia asioita. Monet purjehtijat kohtaavat paljon samoja tilanteita merellä vuosien varrella. Tapa selvitä tilanteista ja asenne, jolla niin pienet haasteet kuin suuremmat seikkailut kohdataan kuitenkin vaihtelee. En ole mikään tosikko ja osa huumoriani on pilke silmäkulmassa dramatisoida pikkujuttujakin. Ymmärrän että kaikki eivät siitä pidä, eikä tarvitsekaan.

      Kiitos luontokuvien kehuista. En osaa neuvoa muuta kuin että jos jatkossakn kuitenkin haluat seurata tätä blogia, niin ainahan voit jättää jutut lukematta ja katsoa luontokuvat.

      Suotuisia tuulia sinnekin!

      Poista
    2. Hei! Minä taas tykkään kovasti, kun jaksat kirjoitella yksityiskohtaisesti kaikista tilanteista. En ole purjeveneessä koskaan ollut ja on niin mukava "päästä mukaan purjehduksen ja veneilyn maailmaan" edes näin lukemisen kautta :) Kirjoituksista nautin ja olen saanut vinkkejä mm. varusteluun moottoriveneilijänäkin.
      Onneksi kaikki kävi parhain päin :)
      t. Merituuli

      Poista
    3. Kiitos Merituuli,
      kiva kuulla toisenlainenkin näkemys. Uskoisin että näitä suomenkielisiäkin purjehdus- ja veneilyblogeja on jo sen verran, että jokaiselle löytyy halutessaan joku mieluinen. Kilpapurjehtijat seuraavat ilmeisesti enemmän kansainvälisiä sivustoja Bluria Sailing Anarchya tms.

      Veneilyelämä on monelta osin tosiaa aika samanlaista, kulki vene sitten tuulella tai dieselillä.

      Poista
    4. Yksityiskohtaiset kuvaukset purjehduksen vaiheista ovat kyllä tosi tervetulleita meile aloitteleville purjehtijoille. Ja kun mukana on tämän verran dramatiikkaa se jää paremmin mieleen kuin oppikirjan lakoninen rivi "jos epäilet että potkuriin on tarttunut jotain, laita heti veto pois moottorista".

      Poista
    5. Kiitos Elena :)
      Ihan totta muuten, että vähän jännät tilanteet (tai mokat) opettavat todella tehokkaasti.

      Poista
  6. Onneksi selvisitte tilanteesta säikähdyksellä, huh! En kertakaikkiaan voi ymmärtää, miksi sinne mereen pitää sitä roinaa ja roskaa heitellä. Mietin, että mitenköhän me olisimme selvinneet, ei olisi ollut purjeita joita nostaa =D. Kuvat olivat jälleen kauniita. Mitä olet tykännut siitä 70-300 putkesta? Oletko päässyt sitä testaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei tulisi mieleenkään heittää mitään roskaa mereen. Purjeveneellä on tosiaan puolensa, mutta meilläkin oli tällä kertaa vähän hilkulla että tuuli riitti viemään kotiin.

      Tykkään kovasti siitä uudesta putkesta ja järkkärillä otetuilla maisemakuvissa on käytetty juuri sitä 70-300 -tuubia. Lähikuvia olen ottanut tällä Samsung Galaxy Zoomilla ja tämäkin on ollut ihmeen hauska. 70-300:ssa on sekin kiva ominaisuus, että sillä saa helposti sumeataustaisia muotokuvia tai niitä 'passikuvia' eläimistä. Kyllä nyt sai tumpelokin uutta intoa kuvaamiseen! Miten se sun uusi järkkäri ja järjetön megaputki on vaikuttanut?

      Poista
  7. Ystävänne Naantalin seudun meripelastajista on huolissaan: kai teillä on Trossi!! Näimme itse viime kesänä Nauvon pohjoispuolella ihan selvän köysiansan: syvyyttä oli merikartan mukaan yli 20 metriä, silti pohjasta tuli kaksi köyttä ja päissä oli käpykohot. Ilmoitimme asiasta meripelastuskeskukseen ja toivottavasti joku kävi kiskaisemassa köydet irti. Terveisin Katariina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina muistutksesta, nyt täytyy hankkia se Trossi!
      Tällä kertaa olimme vielä lähivesillä Isi-Kipparin pelastusreviirillä ja tuulta oli sen verra että selvisimme itse. Jostain ulkosaaristosta hinausavun pyytäminen voi kustantaa jo suolaisen hinnan. Saas nähdä millaisia purjehduksia nyt pääsemme ylipäätään seilaamaan, kun kättä leikataan taas ensi kuussa...

      Poista