Juhannustunnelmia

Melkein voisi sanoa, että meillä oli urkkajuhannus. Juhannusaaton iltana nimittäin pyöräilimme "Suomen Portofinoon" syömään ja tuulettumaan ihmisten ilmoille. Se on näillä kulmilla varmin sijainti tunnelmalliselle juhannukselle ja väenpaljoudelle. Laitoin muuten jalkaani ns. seikkailukorkkarit (matalat kiilakorot ja slingback), joilla voi kipsutella mukavasti ja turvallisesti lähes missä tahansa.

Ruokaterassilta siirryimme rannan suosikkikahvilaamme, jossa nautimme jälkkärijätskit ja meni siinä vielä toiset juomatkin. Kävelimme jonkun aikaa rannassa ja sitten meitä alkoikin väsyttää, joten päätimme, että emme tällä kertaa jää odottamaan kokon sytytystä. Urheilimme kunnioittettavan pituisen matkan (vitsivitsi) kotona odottavan yökakun luokse. Omatekoinen mansikka-valkosuklaamoussekakku on juhannuksen perinteitämme. Useimmiten se on nautittu perheveneessä tai appivanhempien mökillä, mutta maku ei juurikaan kärsi vaikka sitä syö kahdestaan kotona.

Juhannuspäivänä vaihdoimme urheilulajia pyöräilystä ja kävelystä purjehdukseen. Kello oli aamulla herättämässä, jotta ehtisimme purjehtimaan päiväretken 606:lla ennen pahimpia sateita. Matkaan pakattiin lounassämpylöitä, limut, suklaapötykät ja Frezzakahvia. Varauduimme  siihen, että emme kiinnity laitureihin vaan nautimme eväät taas lennossa/plaanissa. Näinhän siinä sitten kävikin. Mukaan pakattiin myös reipas retkimieli ja tyttöjen wc (nämä kulkevat ymmärrettävästi käsi-kädessä), joka näkyy tuossa laiturilla taaimmaisena. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvittu, sillä biologisen septitankin tilavuus riitti.

Sää oli pilvinen, mutta kohtuullisen lämmin. Alkumatkasta pääsimme ajamaan hetken aikaa spinnullakin. Olipa mukavaa!

Tuuli oli todella vaihtelevaa. Välillä kelluimme kuvioita, eikä oikein mitään tapahtunut. Yhden sillanalituksen jouduimme paluumatkalla jopa melomaan kallioiden blokatessa viimeisenkin tuulenvireen. Jossain välissä mies teki spinnusäkistä tyynyn ja heittäytyi veneenpohjalle horrostamaan tokaisten: "Vie meidät kotiin". Mokoma laiskiainen ;)

Olin koko reissun pinnassa ja hyvissä puuskissa 606:sta sai pidellä aika lujasti. Niiden aikana mieheni esitti virkeimmillään hienoja "trapetsitemppuja" pelkkien jalkaremmien varassa. Vähän tuossa pohdiskelin, että kovemmalla kelillä ja pidemmillä matkoilla on aika helppo hankkia itselleen jännetupintulehdus tai muu rasitusriesa pinnatassuunsa. Myös niska on taas aika jumissa pinnaohjailuun liittyvästä sivuistunnasta yhdistettynä tähystämiseen ja virtauslankojen vahtaamiseen. Mutta silti: "Tää onnea on!"

(P.S. Pandan sävyinen purjehdustakki etsii tositarkoituksella harmaata tai mustaa sadehaalaria)

Toisia purjehtijoita ei tällä retkellä juuri näkynyt. Suurin osa veneistä on olettavasti siirtynyt rannikolta saaristokohteisiin juhannukseksi - niinhän mekin useimmiten. Yhden matkaveneen kanssa kuitenkin vähän kisailimme ja voitimmekin (ilman spinnua). Paluumatkalla, sivuvastaisella ja sateen alettua, oli taas tavanomaiset olosuhteet - viileää. Saaristomeren bandida ja bandido eivät siitä välittäneet, vaan vetivät kaulurit korville ja antoivat keulatyrskyjen huuhtoa etukantta.

Kaikkiaan juhannuspäivänä purjehdttiin nelisen tuntia, noin 15 mailin lenkki. Olin pinnassa sekä lähdössä että rantautumisessa ja hoidin sen ohella vähän muitakin tehtäviä. Myötäisellä hoidin pinnan ohella isopurjeen jiipeissä. Muuten harjoittelinkin tuttuja juttuja, niitä joihin tarvitaan paljon harjoitustunteja. Kun iltapäivällä tulimme kotiin, olin kaikin tavoin aivan poikki. Keitin kahvit, vedin villasukat jalkaan ja hautauduin torkkupeiton alle sohvalle palautumaan. Eikö sen voisi tulkita merkiksi siitä, että vietimme todellisen urkkajuhannuksen?