Valtakunnalliseen tutkintotilaisuuteen osallistui viime
perjantaina eri paikkakunnilla yhteensä noin 2000 saaristo-, rannikko- tai
avomerilaivurin tutkinnontekijää. Turun tilaisuudessakin reippaita osallistujia
oli noin 200, tai nooh…”noin 199”,
koska itse en ollut ollenkaan reipas.
Matka merenneidoksi voi joskus olla kivinen. Olin nimittäin tuona
tutkintopäivänä (ja sitä ennen ja edelleen…) kuumeessa ja kamalan nuhainen. Yötkin
jäivät vähille unille, kun olo oli niin kurja ja nokka umpitukossa. Harkitsin jättäväni
koko tutkinnon väliin, mutta toisaalta kun olin koko talven käynyt
tunnollisesti kurssia ja aloittanut kertaamisen hyvissä ajoin, olisi ollut todella
harmittavaa heittää se työ ”hukkaan” ja aloittaa uusi kertaaminen seuraavaan,
eli joulukuun tutkintotilaisuuteen. Siispä buranat, antihistamiinit,
nenäsumutteet ym. käyttöön ja nessut, nessuroskapussi, käsidesi, pastillit sekä
juomapullo pulpetin kulmalle ja ei kun hosumaan.
Kyllä oli hankalaa. Periaatteessa osasin kaikki ne kysytyt paikanmääritys-,
eksymänmääritys-, vuorovesi-, merkintälasku- ja teoriatehtävät, mutta joka
tehtävässä kumitin paperin ja kartan suttuiseksi tyhmien huolimattomuusvirheiden
vuoksi. Onneksi huomasin ne itse, tai ainakin osan niistä, ja onneksi en tällä
kertaa ollut merellä navigoimassa kuumeessa ja umpiväsyneenä. Sain tehtävät
valmiiksi parissa tunnissa, enkä enää jaksanut edes tarkistaa niitä, vaikka
todellakin olisi tällaisena päivänä ollut syytä. Toivottavasti 1) en
tartuttanut keneenkään tätä kurjaa kulkutautia ja 2) saan tutkinnon kunnialla
läpi. Nyt odotellaan tervehtymisen ohella alustavia tuloksia, joita oma
opettajani lupaili jo tiistai-illaksi ja sen jälkeen lopullisia tuloksia
valtakunnallisesta tarkistuksesta toukokuussa.
Sitä taas hiljaa itsekseni ihmettelin, että samassa luokassa
oli perjantaina 30 tutkinnontekijää ja naisia oli taas se kolme, kuten
muutamilla veneilyyn liittyvällä kurssillakin on ollut. Veneilevät ladyt – emansipoitukaa!
Jos ei muuten, niin turvallisuussyistä. Laivurikursseilla pärjää peruskoulun
matematiikalla ja kaikkea oppii tekemällä. Oppiminen on ilo jo itsessään - kuin
suklaata aivoille :)
|
Jurmon kivikkoa |
Nyt vasta löysin tämän blogin.. Tai siis sen sun kommentin jälkeen. Mielenkiintoisia ja mukavia juttuja. Ja esim. se juttu Suunnon Coresta aiheitti sen, että joudun ehkä myös itse sellaisen hankkia. Kiitti vinkistä!
VastaaPoistaPitikin tulla vähän kyselemään, että mitenkäs se tentti meni? Itse LUULIN tehneeni erinomaisen tuloksen.. (sain muuten seman 29,5 siitä saaristosta kuin Sinä).. Mutta mutta. Se treenamttomuus kostautui, ja tein mm. virtalaskussa huolimattomuuskämmin. Virran suunnan ollessa 90 se virtaa Itään, ei idästä! Damit minä!! Aluksi laitoin sen sinne toiselle puolelle, mutta muutin sen. Nopeudeksi sain jotein 6,3 tai 6,4, mutta sitten lopullinen vastaukseni oli tyyliin 8,4 kn. Saas nähdä kuinka paljon tuosta rokotetaan.. :/
Ja siinä merkintälaskussa (jota pelkäsin alunperin eniten) tein ilmeisesti jonkun mystisen virheen, koska tulokseni ei vaikuttanut järin fiksulta (ei siis osunut sille toiselle kartalle, vaan sinne "väliin").. vaikka luulin tehneeni sen oikein. Jännä nähdä mitä tulee. =)
Ja hyvä että tsemmasit paikan päälle. Olis tosiaan ollut varmasti vähän nihkeetä ensi jouluna käydä tentti tekemässä.. Paranemisia sinne!
-Junnu-
:D Sama juttu, mm. pientä keittiötavaraa ja veneilijän ohjekortit on tullut hankittua toisten blogien vinkeistä.
VastaaPoistaMinullekin jäi sellainen olo, että osasin tehtävät, mutta saas nähdä tosiaan kuinka paljon olen olen kuumepäissäni tai muuten vaan huolimattomuuttani lukenut kellonaikoja, koordinaatteja yms. jo tehtävänannosta väärin tai jotain vastaavaa. Virtakolmiossa muistin juu tuon 90 astetta on kohti itää, toisin kuin tuulensuunnissa. Merkintälaskunkin uskoisin menneen oikein. Huomasithan, että kun annettu suunta oli >45 astetta (muistaakseni se oli tehtävässä N60E), niin taulukosta 1 katsotaan Dlat ja dep alariviltä, jossa niiden sarakkeet ovat väärinpäin: ensin dep ja sitten Dlat? Jos nämä ovat menneet väärin päin, on dep ollut jo lähtökohtaisesti lähes puolet pienempikuin sen pitäisi ja se on voinut lyhentää matkan pituutta. Täytyy kyllä sanoa, että en kauhean kirkkaasti muista noita tehtäviä enää...
Kiitoksia, parannellaan edelleen tätä sitkeää kuumetta tuloksia jännätessä ja avomerilaivurikurssista haaveillessa!
Empä huomannut tuota, tietenkään. Ja juurikin se siinä meni pieleen. Mutta mukavasti pisteitä kertyi kaikesta huolimatta - 26, pisteen päähän erinomaisesta. Toisaalta, tuolla harjoittelemattomuudella täysin ansaittu tulos. Ja sitä paitsi: Kiitettävä kuulostaa paremmalta kuin erinomainen :P
VastaaPoistaJa niin.. Onnittelut komeasta tuloksesta!