Isokarin majakkasaari ja blogaajien kokoontumisajot

 

Saavuimme Isokarille puolilta päivin. Satamassa oli silloin sopivasti vilkasta lähtöliikennettä. Satamaan jääneet veneet siirtyivät paikoiltaan pitkin päivää, kun uusia veneitä tuli ja tilaa tiivistettiin.

 

 

 

Lähdimme heti tutkimaan saarta ja löysimme erilaisten infotaulujen lisäksi seikkailuhenkisen kartan Isokarista: laivanhylkyjä, käärmeitä, vanha majakka ja luotsinasema, tykkejä...

 

Emme tienneet millaiseen maaston polkumme vievät, joten varustauduimme tutkimusmatkalle sinisillä turvakengillä. Edellisenä iltana oli yksi tuttu varoitellut Isokarin runsaasta käärmepopulaatiosta, joten ei vara venettä kaada, shortsikeleilläkään. Isokarilla on muuten ihan oikea pieni hiekkaranta.

 

Vesi oli Isokarilla kirkasta. Satama-altaassa on noin 3,5 metriä syvää ja pohjan näki hyvin ahvenparvineen ja kasvustoineen ja olisi varmasti nähnyt paljon syvemmällekin.

 

 

Ah - kuvaamaan ja äkkiä! Rakastan kiviä, kallioiden pintoja ja kivikkojen veistoksellisuutta!

Rantabulevardia edetessämme poimin välipalaksi kourallisen villiintyneitä punaherukoita, toisen mustikoita, kolmannen vadelmia ja neljännen puolukoita. Ruusunmarjat jätin sentään rauhaan. Tällainen marjalaiduntaminen suoraan puskista on aina ollut suuri nautintoni.

Marjoja vaanivat myös tikat, joita rapisteli puskissa runsaasti. Ne olivat ovelia veijareita piileksimään kameralta, mutta myöhemmin illalla nappasin kuitenkin yhden kuvaan.

 

 

"Pääskysestä ei päivääkään" ja jos ilma on täynnä pääskyparvia on varmasti kesä? Pääskyt kokoontuivat ja keräsivät voimia sekä tämän vanhan että uuden luotsitalon ympärillä. Niiden sirkutus oli mukavaa kuunneltavaa. 

 

 

Isokari on osa upeaa Selkämeren kansallispuistoa ja siellä on suhteellisen pienellä alueella monenlaista luontoa: kivikkoja, kalliota, kalliolampia, kuivia kataja- ja varvikkoalueita, mutta myös rehevää tiheäkasvuista metsää sammalmättäineen. Siinä muistui mieleen ihanat Uuden-Seelannin hikingit... Tarkoitan että löytyyhän näitä upeita luontoelämyksiä tästä läheltäkin.

 

Isokarin vuonna 1833 rakennettu majakka on Suomen toiseksi suurin. Sen valokeila pyyhkii 49,4 m korkeudessa. Kuulimme illalla satamamestarilta huolestuttavia uutisia: Isokaria uhkaa sulkeminen, sillä se ei täytä nykyisiä turvamääräyksiä hätäpoistumisteiden suhteen. Isi-Kippari oli kuullut asiasta muutama päivä sitten radiosta: osa pohjoisemmista majakoista on jo suljettu samasta syystä. Ei tässä voi tuumailla muuta kuin että politiikka on valtapeliä ja säännöt joskus käsittämättömän joustamattomia ja holhoavia.

Raitaväritys on majakoissa niin klassinen, että on vaikea kuvitella tämänkin majakan olleen alunperin keltainen ja sen yläosan lyhtyhuoneen vihreä.

Majakalta vie hauska kallioinen "kävelytie" aavan meren äärelle. Kalliota riittää käyskenneltäväksi aina väsymykseen saakka. Ne myös houkuttelevat tutkimaan yhä pidemmälle, sillä maisemat ovat vaihtelevia. Kallioiden väleissä on suuriakin kirkasvetisiä lampia. Joissain niistä on söpöjä miniatyyrisaaria ja tyrskyn heittämiä pikkukaloja. Löysimme jopa yhden luonnon muovaavan infinity-altaan.

Aavan meren (tai korkean vuoren) äärellä muistaa aina oman pienuutensa tässä maailmassa. Siinä on hyvä hetki pysähtyä ja olla onnellinen ajattelematta mitään.

Kävelimme saarella 2 1/2 tuntia ja vielä olisi ollut hurjan paljon nähtävää. Alkoi vaan väsyttää ja nälättää niin kovasti, että oli palattava veneelle. Ensi kerralla otamme ehdottomasti vaelluskengät ja pieneen reppuun juotavaa ja välipalaa mukaan tutkimusretkeilylle.

Satama tuli täyteen noin kello 17. Sen jälkeen siinä kävi vielä joku purjevene pyörähtämässä, mutta ei ilmeisesti löytänyt mieluisaa paikkaa. Koska myös DolphinDance oli sattumalta suunnitellut purjehtivansa Isokarille lauantaina, olimme viestitelleet aikatauluista ja sataman paikkatilanteista pitkin päivää. Yritimme järjestää blogaajien kokoontumisajot, mutta lopulta heidän aikataulunsa ja tuulet suosivat Uuteenkaupunkiin suuntaamista.

Veneessä laitoimme kantarelli-banaanipastaa ja huilasimme lueskellen.

 

Myöhään illalla satamaan tuli vielä yksi vene, jolle löytyi paikka. Illalla oli tuultakin ja tämä seilasi hienosti purjeilla perille saakka. 

Aurinkoisen päivän jälkeen laskeutui samettinen elokuun ilta. Valkoinen laivakoirakin rauhoittui tuijottamaan taivaan värejä vahtilaiturillaan. Kipparini kannanotto meidän perheen laivakoira-issueen on, että saan korkeintaan laiva-muurahaisfarmin tai laiva-akvaarion. Niin, on tässä tätä allergiaakin...

Majakan valokeila pyyhki merta ja taivasta valaisi vielä seuraavana aamupäivänäkin suuri kuu.

Kaminami nukkui yön levottomasti, se vääntelehti, nyki ja aallot loiskivat äänekkäästi sen peräpeiliin. Koita siinä sitten nukkua. Pitäisi laittaa kiinnitysköysiin joustot, mutta pitäisi vielä paljon muutakin, joten kaikki aikanaan. Kaminamin loiskeperälle ei ole muuta tehtävissä kuin koittaa valita tyyni satamapaikka.

Aamulla mies jäi veneeseen lukemaan, kun minä lähdin vielä pienelle kävelylenkille kameran kanssa. Isokarin reissusta tuli sittenkin blogaajien kokoontuminen, sillä rantatiellä vastaan käveli `Kuinka purjehtijaksi tullaan´ -blogin Norppa-perhe ja `Luotsin blogikirjan´ kirjoittaja Olli. Meillä oli oikein hauska juttutuokio ja rapsutin mielelläni huomiota kerjäävää Norpan laivakoiraa. 11.00 meidän oli aika lähteä pitkähkölle kotimatkalle, vaikka olisimme mielellämme jääneet toiseksikin yöksi näin hienoon paikkaan.

P.S. Tässä linkkejä toisten blogaajien tuoreisiin Isokarin postauksiin:

• Norpan kokemukset Isokarilta samalta viikonlopulta: Isokari eli cool girls hang with pilots 
• s/y Charlotan perhepurjehduksesta Isokarille tällä kaudella: Isokari 
• Dolphin Dancen kokemuksia Isokarista: Plans for season: Isokari island the jewel of the Southern Bothnian Sea 
• Luotsi-Ollin kuvia ja tunnelmia paikan päältä Isokarilta: Luotsin blogikirja

Jos olet itse kirjoittanut hiljattain Isokarista, niin jaa ihmeessä linkki postaukseesi!