Ensimmäiset yöretket - osa 2: Pyytinkari

Odottelimme aamulla jonkin aikaa Svinössä sateen laantumista. Siinä samalla ehdin hoitaa ensimmäisen venetiskin ja Kaminamin köksän pienet työtasot toimivat siinä yllättävän hyvin. Suunnitelma A oli lähteä Korppooströmiin. Tuulet olivat kuitenkin suotuisammat pohjoiseen suuntautuville purjehduksille, joten otimme käyttöön suunnitelman B: pursiseuran Pyytinkarin. Tuulta oli Svinön avoimella edustalla 9-10 m/s, joten lähdimme aluksi matkaan pelkällä isopurjeella. Vauhdista ja mustanpuhuvan meren pärskeistä oli paljon iloa.

Sivumyötäisessä Pyhä Aaltomme kulki ajoittain tavisaaltoja nopeammin, jolloin se rullasi entistä voimakkaammin. Kesti jonkun aikaa, ennen kuin pääsin kunnolla rullaati-rallaatin tuntumaan ja opin myötäilemään sopivan pienillä korjauksilla kaulan kääntymistä puolelta toiselle.

Välillä tihkutti hieman vettä, ja maisemat olivat synkät, mytta säästyimme pahemmalta kastumiselta. Opimme jotain erittäin tärkeää matkapurjehduksesta: älä koskaan ohita "mustien pikkupingviinien" saarta tuulen alapuolelta! Huhhuh... ja sitten nauratti taas se fakta, että haju on hiukkasia, jotka etenevät hengitysteitä pitkin hajuspinelliin jne...

Kun pääsimme suojaisampaan saaristoon, oli tuulta vielä mukavat 6-9 m/s ja nostimme fokankin ylös. Ei sillä auringolla ole niin väliä, pääasia että on sopivasti tuulivoimaa. Kaminami porskutti menemään yli runkonopeutensa. Se on vaan niin mahtavaa seurata kun keulassa pauhaa valkoista vettä ja vene reagoi melkein saman tien tuulen voimistumiseen. Tämä vene on aito lämminverinen - valmiina vauhtiin nyt heti eikä joskus viidestoista päivä.

 


Kuulin että puhelin soi, mutta en malttanut lähteä vastaamaan. Hetken kuluttua kävin sisällä ja soitin Äiti-Kipparille takaisin: "Mitä asiaa?" Äiti-Kippari: "No kun me nähdään teidät! Kuljemme risteävää väylää..." Olisi vaan pitänyt sattua vielä paremmalla ajoituksella kohdakkain, että he olisivat saaneet kuvattua Kaminamin purjehtimassa. Oli sitä välimatkaa kuitenkin niin paljon, että vain Äiti-Kipparin haukankatse tai kiikarit voivat erottaa kuka on kukin vene.

Pääsimme seilaamaan koko matkan, joten satamavalinta oli sen suhteen erinomainen. Vaihtelimme pinnausvuoroa ja matkan loppuvaiheilla mies siirtyi ottamaan kaiken tehon irti: meillä oli konettava haastaja! (Ainakin meidän itsemme mielestä ;)

Saavutimme hienosti, mutta sitten aloimme olla perillä ja oli aika laskea purjeet ja siirtyä koneajoon.

Rantauduimme Pyyttärin takapihan pikkulaituriin, joka oli yön tuulilta täysin suojaisa. Meikälaivuri ajoi ja mies hyppeli rohkeasti rantaan. Vaikka vieruskavereita ei tällä kertaa ollut, leikimme että niitä on, jotta opimme paremmin. Tämä oli vasta toinen keularantautumisemme. Nyt, suotuisissa olosuhteissa, se oli tyylikäs nappisuoritus. Meillä oli molemmilla sen johdosta niiiiiin hyvä mieli!

Pyytinkarilla sää oli hieman kirkkaampi ja veneen pysähdyttyä iski tukalan kuuma. Mallikkaan rantautumisen kunniaksi nautimme sen ainoan (kevyt-)oluen, jonka otimme reissuun mukaan, tosin puoliksi ja Spritella jatkettuna. Mmmm... olipa taas raikasta ja makoisaa. Kiitokset muuten H:lle, joka vinkkasi aiemmin kommenttiboksissa tuosta Tivolin iPAListä - kuten näkyy, hankittu on ja toimii erinomaisesti.

Pikaruokana tein wokkia "vege-nötkötillä", eli säilyke-pähkinälihalla, joka saatiin pienten kikkailujen ja muutamien tuskanhikikarpaloiden jälkeen työnnettyä ulos purkista. Sweet chili saucella maustettu simppeli ruoka maistui onneksi paremmalta kuin miltä näyttää.

Mies piti pienet vene-esitelmät ja -esittelyt veneen tekniikasta kyseleville seuraveljilleen. Takapihan laiturissa saimme aika lailla oman rauhamme. Sieltä kipittelimme kalliota ja lankongeja pitkin saaritukikohdan palveluiden äärelle. Pyytinkarin päivänä bongasimme muuten yhden merikotkan merellä ja yhden käärmeen saaressa, päärakennuksen vierestä.

Meille tarjottiin yllärinä vapautunutta saunavuoroa, jonka otimme mieluusti vastaan. Tuon nopean päätöksen myötä pistin niin hösseliksi, että unohdin perheveestä tutun käytännön: aina litra makeaa vettä mukaan saunaan viimeiseksi hiustenhuuhteluvedeksi. Noh, nyt jäi sitten tukka sellaiseksi... tiedättehän... mutta eipä se retkeily siihen kaatunut.

 

 

Illan sininen hetki ja ah - kaunis elokuu. Nautimme ehkä universumin ihanimmasta kotoilusta omassa veneessä. Keitin saunan jälkeen kaakaot ja söimme iltapalaksi kookoksen, limen ja ananaksen makuiset hummingbird-cupcaket. Ne olivat ehtineet mehevöityä parhaimmilleen parin reissupäivän aikana.

 

Muumipapan sanoin: "Katso venettä, katso seikkailua. Vene on aina yöllä ihmeellisen kaunis..." Kaminami torkkui rauhallisesti keinuen ja maasähköä tankaten. Me nukuimme syvät unet lempeän pimeässä ja hiljaisessa elokuun yössä.