Tässä pieni videopätkä kauden ensipurjehdukseltamme vapunpäivänä. Hiljaisessa tuulessa pystymme luovimaan code zero keulassa, kovemmassa tuulessa sen kanssa tulee kaatumisvaara. Videolla teemme coden kanssa vendan. Tuulta oli tuolla hetkellä 3 solmua (1,5 m/s) ja vauhtia silti mukavat 4,8-4,9 solmua.
GoPro-kameralle on tehty uusi viritys puomin päähän, joten kuvakulma on aika hauska. Lopussa näyttää kuin purjehtisimme maanjäristyksessa, kun isopurjeen ylimmät latat jäivät kevyessä tuulessa vendan jälkeen väärin päin ja mies ravistelee puomia.
Jouluviikko meni niin tohinoissa ja huilaillessa, että blogikin vietti viikon joululoman. Mutta nyt palataan elokuun alkuun, jolloin lähdimme ensimmäistä kertaa Kaminamilla ulkomaille; hih - ihan Ruotsiin saakka.
Suunnitelmissa oli purjehtia Ruotsin ainoaan merikarhusatama Särsöhön Tukholman saaristoon ja sinne olisi Maarianhaminasta matkaa reilut 50 mailia. Keskiviikkoaamuna 5.8. meillä oli kello herättämässä jo aikaisin, mutta olin nukkunut niin vähän, että puhaltelin sängynpohjalla vielä tunnin ja niinpä starttasimme matkaan vasta yhdeksän jälkeen aamulla. Huonona aamuna totean aina: "Ei kiirettä, kyllä Kaminamilla ehtii". Karhukaverimme olivat jo menneet edeltä samaan suuntaan. Lähtiessämme avomerellä tuuli jo ennusteen mukaisesti 10-11 m/s, mutta alkuun pääsimme saarten suojissa 6-9 m/s sivuvastaiseen tuuleen. Ensimmäinen reivi oli kuitenkin viritetty sekä isopurjeeseen että fokkaan valmiiksi.
Muistan sen hetken kun tämä kuva otettiin: olin päättänyt olla valmis seikkailuun, tuli mitä tuli, vaikka vähän jännitti tällainen ensimmäinen pidempi avomeren ylitys. Jos sääennusteen 10-11 m/s sivutuuli pitäisi paikkansa, kaiken pitäisi mennä helposti, mutta jos tuuleekin enemmän kuin ennustettiin ja nousee kunnon aallokot, niin voi tulla vähän jännää - ainakin minulle...
Kobba Klintar, tai kuten me sitä kutsumme "Ålannin Pyramidi", on viimeinen Ahvenanmaan maamerkki Ruotsiin lähtiessä ja se näkyy vielä kauas avomerelle. Se saattelee ystävällisesti tönöttäen matkaan ja tervehtii samaaan tyyliin taas palatessa. Kobba Klintarilta suuntasimme avomerelle 9-10 m/s sivutuuleen.
Oi mitä hienoa aavaa vettä edessä! Ilo irti pikkumerestä! Vaikka isoa aallokkoa ei ollutkaan, niin vettä lensi jatkuvasti kannelle ja oli puettava sadetakki päälle. Jonkun verran kuitenkin keikutti, koska puin lisävaatteet lattialla istuen. Alla oli yli 200 metriä vettä.
Harvemmin pääsi sellaiseen "Olemme ihan kahdestaan koko maailmassa" -fiilikseen, kun laivoja suhasi näköpiirissä jatkuvasti. Me saaristopurjehtijat osasimme kyllä taas arvostaa avointen vesien tasaisia tuulia. Ei tarvitse säätää niitä purjeita kolmen sekunnin välein, kuten yleensä kotivesillä.
Tunnin kuluttua startista purimme fokasta reivin pois. Se olikin laitettu etukäteen siltä varalta, jos tuulta olisi kuitenkin ollut reilusti yli 10 m/s tai äkäisempiä puuskia. Pari tuntia startin jälkeen taivas tummui ja alkoi satamaan hieman vettä. Etenimme ihan hyvää matkavauhtia isopurje edelleen reivissä: 7- reilua 8 solmua, ja puuskissa reilua 9 solmua. Voimakkaimmat tuulet tulivat rintaman mukana ennen puolta päivää: reilua 11 m/s ja samalla aallokkoa oli vähän enemmän. Isompi aalto iski Kaminamin kylkeen niin kovaa, että sisällä käydessäni huutelin jo miehelle kannelle: "Mihin me törmäsimme?" Hiilikuituisessa kaikukopassa se kuulosti kuin kiveen olisi jymähtänyt. Mies vain nauroi ja Kaminami lähti kirimään aallossa menettämäänsä uimavauhtiaan takaisin.
Kun tuuli ja aallokko olivat kovimmillaan tuli tietysti just sillä hetkellä ihan pakollinen pissahätä. Mies koitti hillitä Kaminamin kippailuja puuskissa, kun minä riisuin ensin lattaialla istuen sadevaatekerrokset, taiteilin vessassa ja istuin taas lattialla pukemassa. Siinä sisällä ollessani alkoi kummasti närästämään ja mieleen tulvi edellisen illan grillatut kasvikset ja vuohenjuusto. Illalinen oli siis hyvä, mutta nyt se palautui mieleen jossain kummallisessa etovassa merkityksessä. Kömmin ulos kannelle ja olo koheni heti. Se taisi olla siis orastavaa merisairautta, joka yritti iskeä sisällä ollessa ja meni onneksi heti ohi kun tulin ulos. Joka tapauksessa kahvin juominen just ennen aallokossa keikkumista ei ehkä ole järkevää, jos on yhtään taipumusta närästelyyn.
Tämä reilun parin minuutin videopätkä on kuvattu heti parhaimpien puuskien jälkeen, kun joku muisti laittaa taas GoPron töihin. Matka taittui reippaasti vielä tässäkin, tuuli ulvoi ja sade oli alkanyt kevyenä. Minä kömmin hieman huonovointisena kannelle ja kerron Kipparille kammottavista ruokamielikuvistani. Gyropilottimme osasi muuten ohjata oikein hyvin avomerelläkin. (Video taitaa näkyä paremmin, jos sen katsoo Youtuben puolella.)
Reippaampaa tuulta kesti vajaan tunnin ja puolilta päivin sade voimistui samalla kun tuuli hiljeni 5-8 m/s. Kello 12.20 Tuuli heikkeni edelleen, kääntyi vastaiseksi ja edessä häämöttävän Tukholman saariston yllä salamoi. Laskimme purjeet ja ajoimme koneella saarten suojiin. Ihan kiva että tuulta riitti kuitenkin koko avomeriosuudelle. Olin vähän yllättynyt siitä, kuinka lyhyt on se hetki Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, jolloin ei näe kumpaankaan suuntaan rantaa.
Kello 13 satoi jo täysillä ja näkyvyys oli huono. Kytkimme vastaanottavan AIS:n päälle, jotta saimme tietoa ainakin isompien laivojen liikkeistä. Samaan aikaan läppärillä pyörivä navigointiohjelma meni taas jumiin. Liittimissä on kosketushäiriötä, joka joskus korjaantuu taikaropeloinnilla, mutta yleensä jos on muista syistä hankalampi tilanne, niin juuri silloin mikään loitsu ei auta. Tänään oli otettava varanavigointijärjestelmä käyttöön, eli Navionicksin ohjelma tabletin omalla GPS:llä. Siinäkin oli oma haasteensa, sillä kunnon sateessa kosketusnäyttö tulkitsi pisarat milloin minäkin käskynä sekoittaa koko näyttö. Salaman ja jyrähdyksen välillä oli näihin aikoihin 6 sekuntia.
Vajaan tunnin koneajon jälkeen pääsimme vielä purjeilla noin 8-10 m/s myötätuuleen. Reippaasta sateesta kehittyi samalla rankkasade. Sytytimme kulkuvalot ja tähystimme tarkkaavaisina. Etenimme myötätuuleen 6-7 solmun vauhtia pelkällä isopurjeella, samalla kun salamat paiskoivat taivaalla ja AIS piippaili jatkuvasti laivoista varoitellen. Kun näkyvyys parani taas Kapellskärin paikkeilla, nostimme fokankin keulaan ja pääsimme mukavaan 8-9 solmun vauhtiin 11 m/s tuulessa. Viisi tuntia seilattuamme rentouduimme nauttimaan myöhäisen lounaan; ne normaalit sämpylät ja suklaapatukat - mutta kyllä maistui!
Yxlanin ja Blidön välisessä kapeassa suntissa laskimme purjeet ja ajoimme viimeiset puolitoista tuntia koneella kapeita uusia reittejä. Sää kirkastui ja tuuli hiljeni. On nämä Tukholman saariston huvilat komeita...
Vastaan tuli ruotsalaisveneitä, jotka lähinnä kelluivat paikallaan purjeet ylhäällä, mutta kukaan ei näyttänyt tuskastelevan vauhdin puutetta. Siellä herkuteltiin ja pratattiin rennosti yhdessä oleskellen. Just jåå... kelluvat olohuoneet liikkeellä... Luulin ensin että Ruotsissa ei kuulu tervehtiä lapa ojossa toisia veneitä, koska monissa veneissä päät kääntyivät vain tuijottamaan Kaminamia. Lopulta tuli vastaan muutama sellainenkin vene, josta ensin moikattiin ja vasta sitten ihmeteltiin Namusta.
Saimme vielä paikan merikarhujen Särsöstä kello 16.50. 53 mailin matkaan kului lopulta 7 tuntia 40 minuuttia. Matkasta tulimme reilusti yli puolet purjein - käytännössä koko avomeriosuuden. Kaverivene oli ehtinyt tietysti meitä ennen, ja pääsimme sen viereen kuivattelemaan märkiä kamppeitamme. Särsö on hyvin erikoinen satama ja siitä liikkuu paljon hurjia kertomuksia, mutta siitä lisää ensi kerralla...
Lauantai oli suhteellisen synkkä, harmaa ja kalsea Halloween-päivä. Tuuli ulvoi aavemaisesti veneen takilassa. Meidän piti tehdä vain pieni purjehduslenkki ja mennä kotiin yöksi. Kesken kaiken iski kuitenkin purjehdusahneus ja päätimme sittenkin seilata vielä Houtskärin Haplotiin, vaikka vähän paleltaisikin. Ahneet saivat palkkansa. Aamupäivä oli teoriassa perjantaita lämpimämpi: +11 astetta, mutta kun koko matka oli luovia ja tuulta parhaimmillaan puuskissa 12,5 m/s, niin ainakin saimme sormemme kohmeeseen.
Lehdet olivat paikoitellen jo paenneet saariston puista.
Tuulta oli alkuun 8-10 m/s ja otimme heti alussa isopurjeeseen yhden reivin sekä vesipainotankit käyttöön.
Iltapäivällä tuuli voimistui 10-11 m/s ja puuskissa puhalsi reilut 12 m/s. Pari kertaa kävi niin, että juuri kun olimme laskeneet vesipainotankista veden alapuolelle ja aloimme tekemään vendaa saimme kunnon puuskan. Kerran kallistuimme puuskassa vendan aikana 37 asteeseen saakka. On sitä tietysti joskus enemmänkin kippailtu, mutta oli se silti siinä vendan manöövereissa ja hyytävän veden äärellä vähän jännittävää.
Meillä ei ollut fokassa enää kisojen jäljiltä reivivalmiutta, joten otimme seuraavaksi isopurjeeseen toisen reivin. Sen pystyi hoitamaan istumalaatikosta käsin, mutta saimme sitä tehdessämme taas äkäisemmän puuskan ja tyrskyjä niskaan. Untsikka ei muuten pidä vettä jos sattuu tyrskyinen keli.
Matkaa oli vain 23 mailia ja siihen kului 3 1/2 tuntia. Puolet matkasta pysyin lämpimänä. Sen jälkeen hanskat olivat märät, sormet kohmeesta kömpelöt, kasvot kylmissään ja muutenkin olisin jo kaivannut lisävaatetta. Luoviminen oli kuitenkin sen verran rankkaa, ettei siinä tullut "hyvää hetkeä" pukemiselle, syömiselle tai juomisellekaan. Tätäkö se syyspurjehdus oli viime vuonnakin?
Kun saavuimme avoimille vesille, oli jo aallokkoakin (vaikkei se koskaan kuvissa näy). Fokkaan olisi tarvittu reivi, mutta sen rakentaminen ei olisi ollut tässä kelissä kovin turvallista. Päätimme laskea purjeet ja ajaa loppumatkan koneella vasta-aallokkoon. Matka eteni koneellakin hitaasti tyrskyisessä vuoristoradassa. Isompiin aaltoihin piti himmailla vauhtia. Minä tyrsky-magneetti sain taas ne isoimmat lentovedet niskaani...
Tässä 30 sekuntia elävää kuvaa koneajosta...
Tunnin koneajon jälkeen rantauduimme Haplotiin. Taivas kirkastui, tuuli tyyntyi saarten välissä ja pääsimme satamaan kuivattelemaan vaatteitamme ja lämmittelemään kohmeisia sormiamme. Voi että miten ihana tunne oli tulla tuon loppumatkan jälkeen suojaisaan satamaan!
Sekä punkit että käärmeet ovat vielä liikkeillä ainakin täällä Turun Saaristossa - saappaat eivät ole siis turhaa varovaisuutta. Merikarhusaaret on laitettu jo talviteloilleen, eli mm. laiturikalusteet on varastoitu suojaan ja kaivovesipumput ovat pois käytöstä (mikä tarkoittaa että löylynheittovedet pitää viedä saunalle omasta veneestä).
Saarikierroksen perusteella Haplotissa oli kaikki hyvin. Viimeiset orvokit kukkivat vielä sinnikkäästi. Korvameduusat uivat kirkkaassa rantavedessä helmojaan hulmutellen kuin minikokoiset aaveet. Loistavatkohan hylkeen silmät pimeässä?
Illalla oli ulkona lämpöä +7 ja aurinko laski kello 16.37. Tuuli ulvoi mastossa ja keinutti venettä laiskasti alkuillasta. Yö menikin sitten rauhallisemmin. Ulkona oli sysipimeää - siellä ei nähnyt yhtään mitään, ei edes tähtiä tai kuuta. Näin pyhäinpäivän iltana muistelin hiljaa itsekseni elämäni tärkeimpiin ihmisiin kuuluvaa Tyyne-mummoani ja reilu vuosi sitten liian nuorena sairauteen menehtynyttä serkkuani. Ihmiselämä on liian lyhyt meillä kaikilla tuhlattavaksi. Jokainen päivä on ainutlaatuinen lahja.
Lämppäri puhalsi illalla keulapedin perukoillekin +23 asteen aloituslämmön. Yölläkin meillä oli ihan mukavat oltavat, vaikka laitoimme lämmityksen pois päältä. Aamulla kahdeksalta lämpöä oli jäljellä vielä +13 astetta ennen meripirtin aamulämmitystä. Mies oli saanut eräältä merikarhu-isäntäpariskunnalta salaisen tehtävän ja aamulla hän lähti soutuveneellä vastarannan Lammanin merikarhusatamaan hakemaan asiakirjoja.
Sunnuntaina seilasimme föhnillä kotiin. Lämmin ja kuiva föhn puhaltaa Suomeen neljä kertaa talvikauden aikana ja tänään oli yksi niistä päivistä. Tuulen voimakkuus jäi ennustettua vaisummaksi: 5,5-8 m/s ja avotuulilla oli mukava seilata. Ilmassa leijui kevyttä utua pehmentämässä maisemia. Matkalla ohitimme kaverin mökkisaaren ja sieltä tulikin saman tien puhelu ja vilkutukset laiturilta.
Sunnuntaina bongasimme merellä kolme muuta purjevenettä. Viimeisin niistä oli perjantaiyön unikaverimme Härjänmaankarilta, jonka kanssa saavuimme samaan aikaan kotisatamaan. Maisemat olivat puoli neljän aikaan näin kauniit.
Juhlistimme ensi viikonlopun isäinpäivää jo keskiviikkoiltana, samalla kun juhlimme Kipparin synttäreitä. Perjantaina lähdemme vielä merelle ja katsomme sitten sen jälkeen, olisiko jo aika pakata Kaminami talviunille Ajolanrannan ihan uuteen lämpimään halliin.
Hyvää viikonloppua ja onnittelut kaikille Isi-Kippareille!
"Harvinaiseksi heinäkuun myrskyksi" nimetty matalapaine saapui Saaristomerelle lauantaina 26.7., mutta onneksi odotettua vaisumpana. Pahimmat tuulet vinkuivat lauantaiyön ja maanataiaamun välisenä aikana, jolloin olimme suojassa Högsåran Kejsarhamnenin satamassa. Maanantaina päätimme jatkaa matkaa kotisatamaamme Ajolanrantaan, kun tuuli heikkeni puolenpäivän jälkeen 10-12 m/s ja puuskatkin kesyyntyivät 13 m/s. Otimme kuitenkin isopurjeeseen yhden reivin, jolloin purjepinta-alamme vastasi jota kuinkin tavallisen 10-metrisen matkaveneen täysiä purjeita.
Pääosan matkasta pääsimme mukavasti myötäiseen tai sivumyötäiseen tuuleen. Aallokkoa oli muodostunut jonkun verran saaristossakin. Myötäaallokko on toisaalta varsin mukavaa loivaa vuoristorataa: kohisee mennessään, mutta ei kastele tyrskyillään. Keskinopeutemme oli reilun 37 mailin matkalla 7,75 solmua, eli välillä kuljimme vähän hitaamminkin. Tarkka huippunopeus unohtui näköjään merkitä ylös, mutta Kaminami ui parhaimmillaan siinä kympin paikkeilla. Runkonopeuden ylityttyä peräaalto ei saanut meitä kiinni ja aina se jaksaa aina huvittaa. Se on veneessä eräänlainen "äänivallin murtumishetki". Ai että kun olisi ollut vähän enemmän osaavia käsipareja nyt matkassa, niin olisi voinut koittaa jotain muuta kuin fokkaa keulassa tai jos tuuli olisi tullut sopivammasta kulmasta...
Nauvon lossien jälkeen kurssi kääntyi tiukkaan sivutuuleen. Koko miehistö ja vesipainotankit olivat tietysti laidalla. Aallokko löi vastaan, vesi lensi ja tyrskyt kastelivat jossain vaheessa vaatteetkin.
Kyllähän tämä meni mukavasti myötäiseen suuntaan, luoviminen ei varmasti olisi ollut yhtä leppoisaa. Muistelenpa vaan ensimmäistä purjehduskisaani (Kihti TwoStar 2015 kisaraportti), kun alkumatkasta luovimme Kaminamilla 14-17 m/s puuskissa samanlaisella purjevarustuksella: isossa yksi reivi.
Tässä pätkä vähän hiljaisemmasta menosta myötätuulella... (Näkyy ehkä paremmin YouTuben puolella.)
Ensimmäinen kesäloman purjehdusreissu itään ja takaisin kesti 12 päivää ja maileja kertyi 355. Reitti oli seuraava:
Paluumatkalla länteen vietimme joskus ylimääräisiä öitä kovemman vastatuulen ja sateen vuoksi, Helsingissä ja Hangossa myös huvikseen. Kaiken kaikkiaan reissusta jäi paljon uusia kultasia muistoja ja hyvä mieli. Oli kiva nähdä monia meille uusia Merikarhusatamia. Pari kaupunkisatamaa olivat niille aikoinen kotrasti, mutta nautin niistäkin: oli hyvää ruokaa, kaikki palvelut, mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä. Melkein jokaisessa satamassa tapasimme tuttuja ja tutustuimme myös moniin mukaviin uusiin ihmisiin. Erityisesti merikarhusatamissa on sellainen mukava yhteisöllinen henki, jossa kaikki ovat jo lähtökohtaisesti sen verran tuttuja toisilleen, että aina syntyy keskustelua - aivan ihanaa! Loman aikana työvelvollisuudet tekivät pienen pakollisen katkon purjehduksiin, mutta heti niiden jälkeen pääsimme toiselle lomapurjehduksellemme.
Viime perjantaina sää oli epävakainen, mutta emme ole vaahtokarkista, joten lähdimme tietysti merelle. Viikonlopun tavarat oli kiva kärrätä näillä Ajolanrannan uusilla kottari-tyyppisillä kärryillä ja saimme ne veneeseen kuivina. Ukkonen jo jyrähteli ja taivas tummeni yllämme.
Sade alkoi melkein saman tien kun saimme isopurjeen ja fokan ylös. Vesi valui noroina isopurjeen pintaa pitkin ja siitä näyttävinä puroina alas puomilta. Kävimme vuorotellen sisällä vaihtamassa sadevaatteet ja syömässä välipalat. Tähänkö meidän onnenopossuus nyt loppui?
Ehei, me onnenpossut emme edes kastuneet - sadevaatteet kastuivat. Onneksi hankin jo ennen Pyytinkarin kisoja uudet sadehousut, jotka eivät falskaa. Kylmäkään ei tullut ja kun oikein tunnustelimme, niin kivahan tässä sateessakin oli seilata. Siitä olikin jo aikaa, kun viimeksi olimme purjehtineet oikein kunnon sateessa. Kyllä nyt ainakin kerran kaudessa täytyy kesäsade kokea!
'
Toisekseen sadepilvet toivat mukavia 11-12 m/s sivutuulipuuskia. Kaminami kulki vähintään 12 minuuttia yhtä päätä 9-10 solmun nopeutta todella nätisti ja kepeästi, eikä edes kipannut paljon. Ennätysvauhti oli reilut 10 solmua (SOG). Muunkin ajan pääsimme ihan hyvää matkavauhtia ja laskettelimme noin 8 mailin mittaisen kotirännimme läpi tunnissa. Sade loppui samoihin aikoin.
Joku toivoikin jo aiemmin pääsevänsä Kaminamin kyytiin videon avulla, joten tässä tulee nyt tuosta puuskan vauhtiosuudesta pieni välähdys.
Myöhemmin tuulet hiljenivät aina vaivaksi saakka, mutta onneksi on code. Hiljaisissa tuulissa sillä pääsee usein tuulen nopeutta. Ajoittain saimme vähän vauhtiakin ja pääsimme vielä ennen nälkään nääntymistä perille pursiseuran Svinöhön.
Meikä-Merenneito on "rantakunnossa": purjehdushaalareissa.
Kotona tehty pizza lämpeni uunissa nopeasti ja nälkä kiljuikin jo Kiinaan saakka reilun neljän tunnin purjehduksen jälkeen. Tiskinsäästövinkkinä: paistan ja lämmitän pizzan uunivuoassa leivinpaperin päällä. Sen jälkeen pizza, tai jopa lasagne, on helppo nostaa paperin avulla ylös vuoasta lautaselle jaettavaksi ja ta-daa - vuoka on puhdas! Kaasu-uunissa täytyy tietysti varoa paperin syttymistä, jonka vuoksi leivinpaperin reunat pitää leikata miniksi ja peittää vuoka foliolla ennen uuniin laittamista.
Ilta-aurinko valaisi maisemat hienosti tummaa taivasta vasten. Olimme vasta viides vene Svinössä kello 20.20, mutta meidän jälkeemme tuli vielä toiset viisi yöpymään. Upeita nämä valoisat kesäillat - nyt ehtii kotisatamasta perjantai-iltanakin niin pitkälle kuin vaan jaksaa seilata.
Aiemmin melko säännöllinen perjantain ohjelmanumero Club Kaminami on vähän jäänyt. Sen tilalle on tullut villasukat jalassa salongin soffalla rentoutuminen ja Hercule Poirotin seikkailujen seuraaminen Yle Areenasta. Se on meri-ilman ohella parasta unilääkettä. Aina se naurattaa, jos huomaa toisen aloittavan silmien luppaamisen kesken juonen kehkeytymisen. Saaristossa käy vaan usein niin, että nettiyhteys katkeaa kesken kaiken ja niin jäi perjantainakin puolet Neiti Lemonin erehdyksestä näkemättä. Ei silti, uni oli jo kaatamassa meidät keulaan siinä puolivälissäkin. En jaksanut edes riisua hupparia pyjaman päältä. Vedin vaan hupun päähäni, ettei se jää mytyksi niskaan, ja nukahdin.
Lauantaina nautimme pilvipoutaisesta aamusta kannella. Kauan odotettu kisakamu Exquisitenraportti Pyytinkarin kisasta oli vihdoin julkaistu ja sitähän piti tietysti käydä yhdessä läpi. Aamupäivällä lähdimme Svinöstä 16 mailin minipurjehdukselle ihanaan Högsåraan. Siitä lisää seuraavaksi.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja ihanaa lomaa niille, jotka ovat jo aloittaneet!
Sunnuntaina oli aika lähteä kotimatkalle ihanasta Högsårasta. Kippari oli innoissaan päästessään lokoisan sadepäivän jälkeen purjehtimaan noin neljäkymmenen mailin kotimatkan.
Ilmatieteenlaitoksen merisään tuuliennusteet ovat pääsääntöisest osuneet yläkanttiin. Luulen että Saaristomeren alueen ennusteiden paikkansapitämättömyys johtuu varovaisuuden ohella siitä, että samassa nipussa ennustetaan niin suurta merialuetta: Saaristomeri, Ahvenanmeri, Pohjois-Itämeri ja joskus Selkämerikin samassa paketissa. Meidän perhe on tehnyt jo monta kertaa reivivalmistelut ja tuulta ei sitten ole tullutkaan kuin henkäys. Muut sääpalvelut ovat osuneet tuuliennusteissaan lähemmäs oikeaa. Sunnuntaina saimme myötäistä ja sivutuulta ajoittain vain 4-5 m/s, hyvällä tuurilla 6-7,5 m/s ja muutamissa makeissa puuskissa 7-9 m/s.
Hoksasin muuten mistä sana "kippari" tulee. Se on henkilö, joka kippaa venettä kovemmissa puuskissa.
Kippari, George von Gyropilot ja Kaminamin takapihan iso leikkialue. Jossain vaiheessa pääsemme tuosta jaloissa ja osittain köksässäkin saakka pyörivästä monimaku-spagetista, kun saamme köysille pusseja istumalaatikon reunoille.
Aukeammilla alueilla oli mukavaa aallokkoa, joka keinutti Kaminamia leppoisassa rytmissä. Uni kurkussa keinuin mukana ja haaveilin jo off-shore retkestä.
Tämä on Kipparin suosikkipaikkoja veneessä. Se on saattanut periytyä geneettisesti Isi-Kipparilta, joka hengailee omassa veneessään samassa kohtaa, takastaagiin rennosti nojaillen. Meillä on sen sijaan nojailtavana kääntyvät uimaportaat.
Saavutimme pari mielenkiintoista haastajaa ja sukkuloimme Nauvon vesillä kolmen lossin väleistä hyvällä vauhdilla. Päivän paras vauhti oli siinä 8 kn. tai vähän yli.
Kaminami nousi puolittain liukuun ylittäessään runkonopeutensa. Peräaalto näyttää silloin toisenlaiselta; kuohu siirtyy loitommalle. Täyteen plaaniin pääseminen vaatisi Kiipparin mukaan riittävän tuulen lisäksi ison kisagenaakkerin ja optimaalisen tuulenkulman.
Hiljaisempana hetkenä sovitimme genaakkerin rullalaitteen paikalleen. Se oli ihan sopiva ja keskiviikko-iltana kävimme kotisatamassa rullaamassa pienemmän Panda-genaakkerin valmiiksi rullalaitteelle. Pakkasimme genaakkerin rullalaitteineen päivineen pötkylänä purjepussiin. Viikonloppuna on sitten luvassa rullagenaakkerin ensimmäinen koeponnistus.
Kotisatamaan päästyämme huilasin jonkin aikaa ja tein sitten illallisen veneellä, jotta saisimme olla siellä vähän pidempään. s/y Charlotan blogia lukiessani muistin taas makoisan ja helpon veneruuan: avokadopastan. Nam! Laitan siihen reilusti avokadoa (yksi kokonainen/ henkilö) ja vähemmän öljyä sekä kevyempää juustoa. Illalla ehdimme vielä pikaisesti kyläilemään kamujemme veneellä kotisatamassamme.
Tässä kännykällä kuvattu parin minuutin minipätkä Kaminamin paluumatkasta Högsårasta kotisatamaan. En odota Oscar-pystiä kuvauksesta, ohjauksesta, äänityksestä tai leikkauksesta, mutta tuo pääroolin esittäjä suoriutui mielestäni aika hyvin tehtävistään.
Mukavaa viikonloppua ja suotuisia tuulia kaikille!
Me suuntaamme nyt perjantaiaamuna viikonlopuksi kohti Vuosnaista ja Isokaria.
