Juhannus

Voi apua tätä elämää - tuntuu etten ehdi yhtään mitään. Työpaineiden alla saimme kuitenkin veneen lähtökuntoon pitkään juhannusviikonloppuun. Työtkin otin muistitikulla mukaan, mutta jäivät koskematta, sen sijaan nukahdin yhtenä päivänä kesken luovin sivukannelle vinssiä halaten. Mutta juhannuksen aaton aattona pääsimme siis matkaan. Hyvä meri - parempi mieli!

Torstaiyöksi seilasimme karhusatama Espskäriin saakka. Isi-Kippari ja Äiti-Kippari olivat jo ehtineet sinne paljon ennen meitä ja viestittelivät paikkatietoja. Purjehdimme illan lempeissä 3-7 m/s sivu- ja vastauulissa koko matkan. Perillä pääsimme perheveneen viereen, niin että oli helppo loikkia kaiteitten yli kylään.

Lämmitin ruuan ja istuimme Isi-Kipparin ja Äiti.Kipparin kanssa perheveneen kannella hörppimässä lonkkua ja odottelemassa Ledaa. Tulihan se sieltä lopulta koruksi Espkärin lahden maisemaan. Espskärissä yöpyi 20 venettä ja oli kaikin puolin rauhallista.

Siinä iltaa istuessamme sukututkimusta tekevä Äiti-Kippari kertoili viimeisimmistä löydöistään, mistä virisi laajempi keskustelu menneiden sukupolvien kovasta elämästä. Sen pohtiminen tuo kyllä hyvää perspektiiviä nykyelämään: meillä on melkein kaikkea (paljon ihan turhaakin) ja ennen muuta mahdollista käyttää aikaa ja energiaa muuhunkin kuin pelkkään selviytymiseen.

Juhannusaaton aamuna vietimme vähän nimipäiviä banaanikakun kera perheveneen kannella ja hupsista-molskista: aurinkolasini tippuivat sivukannelle ja siitä mereen. Noh, olenkin käyttänyt niitä aika huolettomasti, koska toisessa linssissä on jo iso naarmu. Olin vaan varannut yhdet hyvin vaaleat toisiksi aurinkolaseiksi mukaan ja Kipparin lasit eivät pysy päässäni, joten tämä reissu meni siristellen.

Kun puolilta päivin alkoi pikkuisen satamaan lähdimme hiljaisiin tuuliin kohti Karhunmöljää, missä vietimme myös viime juhannuksen. Lämpöä oli +19, mutta sää oli harmaa ja tuuli pääosin hiljaista. Codella pääsi virsarina myötäiseenkin. Vauhtimme putosi pahimmillaan 3,5 somuun ja aloin rämpyttämään hermostuneena vinssinkampien päitä. Ehkä vähän vaikeuksia rauhoittua taas hitaaseen merielämään? Koska lähdimme liikkeelle niin myöhään, pelkäsin ettei meille ole enää syviä paikkoja jäljellä ja kinusin jo vähän koneajoakin. Tai oikeastaan sanoitin yhden biisin, mikä vihjaili että koneella ehtisimme ajoissa juhlimaan. Onneksi Kippari piti pintansa ja purjeensa ja loppumatkan pääsimme taas ihan mukavaa 5-7 solmun vauhtia. Sisäänajon kivikkojen päällä navigointitietokone sammui taas vaihteeksi, mutta onneksi reitti on Kipparille jo tuttu ja pääsimme hyvin satamaan.

Karhunmöljässä on nyt ihan uusi ja helppokulkuisempi yhdyssilta portaineen saarten välillä. Maisemat olivat muuten samanlaiset kuin ennenkin, jopa tiira ja lokkipari istuivat samoilla kivillä kuin aiempinakin kesinä. Tämä on kuin ketjuravintola - tiedät mitä saat, paitsi että tämä on sitä parempaa gourmeta.

Veneitä tuli juhannuksen viettoon 10. Suurin osa taisi olla Uudenkaupungin suunnalta, eikä joukossa ollut tällä kertaa yhtään tuttuja. He eivät olleet nähneet Kaminamia aiemmin, joten Kippari sai taas vastailla kysymyksiin.

Suunnitelmissamme oli grillata, mutta eihän meillä mitään hiiliäkään ollut, emmekä muista ulkoa missä karhusaaressa on kaasugrillit, joten grilliruuat kypsyivät tällä kertaa uunissa. Pian sen jälkeen poksahti sampanja, joka maistui minun suussani erinomaiselle. Ihmettelin vähän että miten nuo vaahtokarkit hupenevat lautaselta niin nopeaan ja jäin pitämään niitä silmällä. Mies otti niitä kourallisen suuhunsa, kulauksen skumppaa ja irvisti kerta toisensa perään - mutta ei valittanut. Tämä extra dry oli "mansikkajogurttimiehelle" vähän liian aikuisten makua - hapokasta suorastaan. Ensi kerraksi lupasin kompromissina semi secin. Oma makumieltymykseni on alkanut hakeutumaan yhä kuivempaan suuntaan, mutta mies tykkää edelleen Asti Tostista/Ganciasta ja sen kaltaisista.

Istuimme iltaa Kaminamin kannella yhdessä parin pääskyn kanssa. Kukaan meistä neljästä ei kakannut tällä kertaa kannelle. Kolme lasillista kuplajuomaa huumaavan kauniissa maisemissa ja olin aika pyörryksissä. Siirryimme sisätiloihin ja aloitimme kauden ensimmäisen Club Kaminamin. Uusi väriä vaihtava led-valokaiutin toimi hienosti, mutta kaipaisin vielä diskopalloa. Tanssilattiamme täyttyi nopeasti, kun Above & Beyondin pehmeät tahdit täyttivät tajunnan ja mielen valaisi muisto Goan auringosta. Snagari-nälän iskiessä joimme mukilliset lämmintä ja söimme kanelipullat.

Aamulla heräsin Karhunmöljän runsaan lintupopulaation konserttiin - joku raspikurkku lauloi pitkää sooloa piirittäen venettämme. Katsoin kelloa: 7:30 - taas väsyttää - mutta ainahan se väsyttää, joten ylös vaan ja aamutoimiin. Hoipertelin vessaan, pesin hampaat ja ihmettelin kun kukaan ei liiku missään. Katsoin uudestaan kelloa: 4:30. Aivojakin särki kuplajuopottelun jälkeen, mutta otin ison kulauksen vettä, buranan sekä korvatulpat ja menin takaisin peiton alle vielä muutamaksi tunniksi. Juhannuspäivänä olikin sitten sinistä taivasta, valoa ja lämpöä - oikean kesän tuntua.

Lähdimme näistä maisemista vasta puolen päivän jälkeen. Ei täältä koskaan oikein hennoisi lähteä. Keksin aina jotain viivyttelyn aiheita, koska tämä Karhunmöljä on ilman muuta yksi suosikkisatamistamme. Vielä olisi yksi yö jäljellä ennen kotiin paluuta. Siitä lisää ensi kerralla.

Mukavaa alkanutta viikkoa: nyt on kesä kääntynyt kohti parasta vaihettaan. 

Ihanaa lomaa kaikille lomansa aloittaneille!

Pyytinkarin kisat: sateenkaaria ja siksakkia sateessa

Turun pursiseuran (TPS) järjestämä perinteinen Pyytinkarin Jalostaja Runt kisa purjehdittiin 49. kerran viime perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kaminami oli siinä mukana nyt kolmatta kertaa. 81 mailin rata kulkee Pohjois-Airistiolta Houtskär ja Iniö kiertäen TPS:n saaritukikohtaan Pyytinkarille. Kisaan starttasi 34 venettä, jotka oli jaettu kolmeen luokkaan. LYS1-luokassa, jossa Kaminamikin kisasi, oli mukana 17 venettä.

Viiden hengen miehistössämme oli mukana Kipparin ja minun lisäkseni luotto-pinnamiehemme Pete F, sekä aiemminkin Kaminamilla kisanneet Hannu ja Mikko. Pete oli tällä kaudella jo kisannut Kipparin kanssa Kaminamilla Kihti TwoStarin, josta irtosi line honoursien lisäksi toinen sija.

Kaminami on saanut tälle kaudelle uuden North Sailsin kovemman tuulen heavy-kisafokan (musta"lakufokka") ja aiempaa pienemmän - vähän luoviinkin taipuvan - code zeron (ruma kuin petolinnun pyrstö, nimetty "Zalandoksi") sekä vanhan "pandan" korvanneen valkoisen pikku-genaakkerin ("albino panda"). Kevyt windseekser ja kevyemmän tuulen kisafokka ("pullea lakufokka") tulivat jo viime kaudelle. Lisäksi varustukseen kuului iso genaakkerimme "Lumikki". Myös kisapurjeiden skuuttisysteemejä on uudistettu, minkä vuoksi olin pianistina hetkittäin puoli tahtia jäljessä.

Kaminami valmistautumassa starttiin kevyen tuulen fokalla klo:19.30 (kuva: Sanna /Tokio II)

Säällä oli kisan aikana kahdet kasvot. Aluksi aurinko paistoi ja henkäyksen kepeä tuuli kääntyi illan aikana isosti - myötäiseksi. Auringon painuttua putoilivat ensimmäiset pisarat ja kello 22.50 alkaen sadetta tulikin sitten koko yön, välillä niin että kasvoihin sattui ja aamuyöstä ukkostikin. Sade oli tiedossa jo etukäteen, joten jätin järkkärin kotiin ja otin muutamia kuvia kännykällä, mikä sekosi sitten tilapäisesti kastuttuaan. Yöllä tuulta oli paremmin: 6-10 m/s, parhaat puuskat olivat 12 m/s. Meidän kohdallamme tuuli kääntyi Kihdiltä alkaen aina reitin mukaan vastaiseksi/sivuvastaiseksi, niin että luovittavaa riitti lähes maalisuoralle saakka - elämän spontaania tragikomediaa.

Startit meneillään Viittarkarin edustalla kello 18-20.00

Startit alkoivat kello 18.00 ja Kaminami starttasi tällä kertaa kisan toiseksi korkeimman LYS-tasoitusluvun (1,38) veneenä kello 19.48. Meitä takaa-ajamaan lähti vielä vieraileva tähti: WO60 Tokio II (LYS 1,80). Sen olisi pitänyt LYS-lukunsa puolesta antaa meille reilun kahden tunnin etumatka, mutta kilpailujärjestäjät pistivät Tokion peräämme jo 12 minuutin jälkeen - ymmärrämme: heidän iltansa Viittakarilla olisi venynyt pitkäksi. Starttiin saimme tuulta 2 m/s ja alotimme luovin kevyen tuulen fokalla. 20 minuutin kuluttua tuuli kääntyi sen verran, että nostimme coden ja pian ohitimme ensimmäiset veneet.

9 minuuttia meitä ennen startannut FG41 Favola Airistolla kello 20.25

"Zalando" -code zerolla Airistoa etelään kello 20.30

Siinä oli niin leppoisaa, että makoilimme Kipparin kanssa keulassa painona ja nautimme kesäillasta.

Edelleen Airistolla kello 20.50.

Kaikki liikkuivat todella hitaasti, mutta kevyt Kaminami pääsi kevyen tuulen purjeillaan aavistuksen parempaan vauhtiin ja hiljalleen ohi useista veneistä. Tahmeissa ohituksissa ehti höpöttelemään hassuja kisakamujen kanssa.

Airistollapa tietenkin kello 20.58.

Tuuli tyyntyi Airistolla pläkäksi ja kello 21.20 nostimme seitinohuen suomalaisen windseekerimme, joka jaksoi sentään pysyä auki. Jotta ei tulisi tylsää, vaihdoimme sen 10 minuutissa taas codeen ja siitä kymmenessä minuutissa isoon genaakkeriimme, jolla leikkailimme myötäiseksi kääntyneeseen tuuleen. Helpotukseksemme Tokio II ei ollut hyökkäämässä niskaamme. Se taisi olla ainoa vene, joka ei nostanut myötätuulipurjetta Airistolla.

Baltic 43 Xanthippe ja X40 Exquisite kello 21.10 Airistolla

Exquisiten ohitimme Airistolla ennen Orhisaarta, kello 21.30 mennessä

Kello 21.45 taustalla ainakin Exquisite valkoisella spinnullaan. 

Airistolla oli jännät maisemat: lännessä oranssi auringonlasku ja idässä valtavat kirkkaat sateenkaaret tummia sadepilviä vasten. Orhisaaren ohittamisen jälkeen kello 22.50 alkoi sataa - loputtomasti. 

Innamon kohdalla huomasimme, että navigointimme ei toimi. Tietokoneen USB-piuha oli saanut keulaluukusta tungetuista purjeista siipeensä. Onneksi Hannun vedenpitävä tabletti Navionickseineen oli nopeasti käsillä, joten olimme pian kartalla kapeampaan väliin suunnatessa, vaikka pääsysteemiä korjattiin.

Puolilta öin olimme vasta Kaitkivellä ja ohitimme siinä paikkeilla 8 mR Iroquoisin, joka lähti kiertämään Kaitkiven reittipistettä väärältä puolelta. Jännäsimme mitä tapahtuu, mutta pian Iroquoisin miehistö laski spinnunsa ja palasi merkille korjaamaan tilanteen.

Yöllä 00.30 leikkailimme genaakkerilla hyvässä tuulessa mukavaa 9 solmun vauhtia Norrskatan kulmassa (alla karttakuvassa "7 L-reunamerkki"). Reitti oli kääntymässä, tuuli taisi vähän pyöriä ja samalla olimme ohittamassa muita veneitä: Swan 37 Marinellaa, kansanvene Sorsaa ja jotain kolmatta venettä. Itse olin juuri sillä hetkellä (huonosti ajoittaen - myönnän) vessa- ja vaatteidenvaihto puuhissa, siis haalarit kintuissa kannen alla, kun miehistöltämme loppui kädet parissa jiipissä. Kannen allakin aisti vauhdin, keskipakovoiman, läheltä vilistävät veneet ja kipparin käskytykset: "Päästä skuutti kokonaan auki!". Siinä kurvailtiin aika läheltä muita, genaakkerikin pääsi pyörähtämään vähän etustaagin ympäri ja se piti ottaa alas selvitettäväksi ennen uudelleen nostoa. Kisan ensimmäinen niistä kaikkiaan kahdesta sählästä sai kuitenkin onnellisen lopun. Pahoittelut kisakamuille mahdollisesta säikyttelystä.

Tämän jälkeen otimme kurssin länteen Norrskatan eteläpuolelta. Kittuisten eteläpuolella saimme parhaat avotuulipuuskamme. Kaminami kulki 9-11 m/s tuulissa pitkään 9-10 solmua ja 12m/s puuska toi tämän kisan parhaat nopeutemme: 11,3 solmua. Muuten tuulta oli sellaiset 6-8 m/s. Vauhtilaskettelu päättyi valitettavasti Pippära grundetille, jossa genaakkeri vaihtui heavy fokkaan ja suunta kohti Fiskötä sivutuuleen.

Fiskön kulmasta kello 2.05 alkoi sivuvastaiseen eteneminen kohti Korsön länsiviittaa. Yö oli todella pimeä sadepilvien alla. Tummista purjeista näki vaivoin reunat ja isopurjeen valkoiset muotoviivat. Välillä purjetrimmejä tarkistettiin taskulampunkin kanssa. Miehistön keskustelua kuuntelemalla opin minäkin vahingosssa jotain purjeiden trimmaamisesta yöllä. Isopurjeen trimmaajan ja pinnamiehen yhteistyö hioutui avoimen kommunikaation hedelmänä yhä paremmaksi yön aikana. Vettä tuli taivaalta koko ajan ja sisällä veneessäkin satoi, kun märkien purjeiden tuoma kosteus oli tiivistynyt kattoon ja ropisi alas. Vaatteet kastuivat sisältä viimeistään silloin, kun piti riisua kerroksia märässä veneessä vessareissua ja vaatteidenvaihtoa varten. Jossain vaiheessa tärisin kylmästä, mutta siitäkin selvittiin.

Kihdin pimeydessä Kippari ja Pete totesivat, että luoviminen sujuu jo aika paljon paremmin kuin kaksi vuotta sitten samassa paikassa, kovassa tuulessa Kaminamin ensimmäisessä Pyytinkarin kisassa. Jossain Torsholmakobbenin paikkeilla ohitimme kisan kärkiveneen, 1 t 22 min meitä ennen startanneen Finngulf 28e Merennan. Aamuyöstä istuin veneen laidalla hengaamassa, annoin sateen piiskata kasvoja, tuulen ujeltaa, tyrskyjen loiskia jalkoja ja matalan mutta terävän aallokon keikuttaa samalla kun säästin energiaa: suljin silmäni ja hengitin syvään - pian tarvittaisiin taas voimia.

Kihdin puolivälin jälkeen aamu alkoi sarastamaan, mutta toisaalta yhä rankempi vesisade heikensi näkyvyyttä. Kello viideltä oli vielä melko pimeää, kun ensimmäinen salama iski aivan Kaminamin lähelle. Jyrähdys ja sähkön rätinä kuuluivat samaan aikaan kun välähti. Olimme avoimilla vesillä, ainoa vene sumeassa näköpiirissä ja kivasti sähköä johtavaa hiilikuitua. Onneksi seuraava salama iski jo kauemmas ja päätimme poistua liukkaasti "laivanupotuspelin alustalta". Kihti-osuuden loppukolmanneksella tuuli kääntyi yhä enemmän koilliseen, jolloin pääsimme etenemään loppumatkan lähes yhtä kylkeä - no muutama venda tarvittiin kuitenkin.

Kun aamu joten kuten valkeni, näin Hannun hymyilevän isopurjeen skuutin vinssillä huppu vettä valuen ja hihkuvan: "Mutta tiedätteks mitä? Mulla on hauskaa!" Sen päälle lauloimme lämpimiksemme: "Ooo Las Palmas, oo Las Palmas..." samalla kun vesi valui putouksina purjeista ja sadevaatteistamme. Risteilyemäntänä tarjoilin meriaamiaisen: ruokatermarista lämmintä keittoa ja sen päälle tuputin vielä energiajuomaa sekä suklaata. Viimeistään tässä Kihdin loppupäässä näimme X40 Exquisiten ja Baltic 43 Xanthippen takanamme.

Radan kääntyessä Kihdiltä itään tuuli oli hiljalleen keventynyt ja purjehdimme tiukkaa sivuvastaista 7-8 m/s tuulessa, joitain reippaampia puuskiakin vielä tuli. Ennen Anckargrundia tuuli kääntyi taas itään ja alkoi luovi. Rallattelimme erilaisia luovimisen hauskuudesta kertovia lauluja samalla kun nautimme Suomen lumettomasta kesästä.

Isoleton itäreunamerkkiä lähestyessämme tuuli oli jälleen kääntymässä, tällä kertaa kaakkoon, mikä tarkoitti että reitin kääntyessä luovimme jatkui. Tuulen kääntyminen kulkussuntaamme nähden oikealle jatkui, jolloin pääsimme Satavaluodon poijulle yhtä halssia. Jossain vaiheessa Xanthippe ja Exquisite tulivat taas näkyviin takanamme ja saavuttivat meitä. Niiden takana eteni ainakin Tokio. Exquisiten miehistö on kyllä niin vakuuttavan näköinen: istuvat laidalla siistissä rivissä tasaisin välimatkoin ja yhteneväisissä mustissa asuissa - olikohan siellä otettu oikein käsivarsimitta välimatkoihin? Tuuli aavisti liikkeemme taas ja Satavaluodolta jatkoimme jälleen vastatuuleen Ykskarille.

Jo Pippäralla nostettu hakaskiinnitteinen heavy fokka ei ollut enää kevenevään tuuleen sopiva purje, mutta sen vaihtaminen kevyempään kesken luovin ei ollut mahdollista. Tuulen edelleen keventyessä päätimme nostaa Kenkämaan kohdalla code zeron. On se ruma, mutta toimii! Kisan sählä numero 2 syntyi, kun uninen kansimies (nimiä mainitsematta: Kippari) oli sotkenut genaakkerin, coden ja fokan skuutit etukannella solmuun. No kaikkihan me olimme aika väsyneitä, pintakosteita ja tuulissa pörrööntyneitä siinä vaiheessa, mutta mun "keskituulen purjehduskorvikset" olivat sentään ihan hyvin.

Code zero nostettu skuuttihärdellin jälkeen

Siinä kohtaa Xanthippe ja Exquiste luovivat jo kanssamme samaa tahtia ja Tokio oli jonkun matkan päässä takanamme. Code zerolla jatkettiin luovia kohti Kuiva Kallsaarta, jonka kohdalla Xanthippe pääsi ohitsemme, pyristelyistämme huolimatta.

Kolmen koplaa kisan viimeisinä tunteina: Xanthippe luovimassa lauantaiaamuna kello 8.55

Exquisite hiostamassa Kaminamia toisella puolella kello 8.55

Loppusuora kohti maalia alkoi Nurmon aukolta, jossa me kärkikolmikon veneet kiskoimme myötätuulipurjeet ylös. Sade oli päättynyt jokin aika sitten, mutta yön kylmyyden jäljiltä päällä oli kaikki pörröfleecet, villapuvut sekä tuplapipot ja sadevaatteiden alle muodostui ihonmyötäinen mikrosauna. Nyt ei malttanut säätää vaatetusta. Sateista läpimärkä Lumikki-genaakkerimme ei jaksanut oikein vetää, kun taas Xanthippen ja Exquisiten kevyen tuulen spinnut näyttivät toimivan paremmin. Kolmikon tilanteet vaihtelivat sen mukaan, kuka milloinkin sai hyödynnettyä pienet puuskat. Kelluimme maaliin rypäleenä: ensimmäisenä linjan ylitti Xanthippe, 20 sekuntia sen jälkeen Exquisite ja me 9 sekuntia siitä kolmantena. LYS1-luokan voittanut 8mR Iroquis tuli maaliin seuraavaksi, noin 15 minuuttia meidän jälkeemme ja pian sen jälkeen Tokio II. Isolle Tokiolle oli järjestetty oma maali mailia aiemmaksi, jotta Pyytinkarilla olisi sähköt jatkossakin. Viimeisen mailin purjehdusaika lisättiin sen tulokseen laskennallisesti.

Loppusuoraa myötätuuleen (kuva: Exquisiten miehistö)

Olimme aika tohkeissamme, kun Kaminamin purjehdusaika oli kisan nopein (15:12:41) näinkin luovivoittoisella radalla. Sijoitumme sillä LYS-tasoituksen jälkeen viidenneksi. Voiton vei kryssikone Iroquois ja toiseksi nousi Xanthippen rangaistuksen myötä Exquisite. Kahden edellisen vuoden voittaja ja tälläkin kertaa line honoursit pokannut Xanthippe sijoittui kolmanneksi. Swede55 Alda uusi viimevuotisen neljännen sijansa. Jos tarkastellaan kaikkien 34 veneen tuloksia, niin sekä LYS2 sarjan voittaja X-332 Dat wor et että LYS3 sarjan voittaja Finngulf 28e Merenna olivat vielä Kaminamia nopeampia LYS-korjatussa ajassa. Tulostaulukko löytyy TPS:n sivuilta.

Muut postaukset Pyytinkarin kisasta 2016:
Elan 37 Feexin kisaraportti
X40 Exquisiten kisaraportti
WO60 Tokio II / Naispurjehtijoiden kisaraportti

Kiitokset Turun Pursiseuralle perinteikkään kisan järjestämisestä, 

kisakamuille jännittävistä hetkistä sekä 

Tokiossa kisanneelle Sannalle ja Exquisiten miehistölle kuvista!

Alkukausi tiivistettynä

Kiitokset kaikille yhteydenotoista, on mukavaa olla kaivattu, vaikka syy pidempään taukoon bloggaamisesta oli henkilökohtainen aika-energiakriisi. Elämä alkaa nyt tasoittumaan ja Kaminamin neljäs kausikin on jo alkanut, joten eiköhän tässä taas päivitellä blogiakin.

Kaminami laskettiin veteen jo 13.4. Tänä vuonna se oli liian aikaisin. Sen jälkeen satoi kahtena viikonloppuna vaakasuoraan rakeita ja kolmantena tuli lunta kinoksiksi saakka ja lämpötilat olivat sen mukaiset. Ensimmäisen viikonloppupurjehduksemme teimme äitienpäivän viikonloppuna 6.-8.5. upean kesäisissä säissä, joskin hiljaisissa tuulissa.

Kaminamin kanssa ei ollut ihmeempää kesäterää, paitsi alkuun autopilotti ei toiminut ja varauduimme jo viettämään ensimmäisen retkiyömme kotisatamassamme. Pian irronnut tuulidatan johto löytyikin ja pääsimme mukavasti matkaan. Muuten kaikki toimi hyvin ja rantautumisetkin sujuivat ihmeen rutiinilla.

Muistin kyllä koko talven, että merellä on ihanaa, mutta silti yllätyin taas kuinka kamalan ihanaa se voi olla! Olimme kuin nuo tuossa omassa veneessämme...

Lähin merikarhusaari Härjänmaankari majoitti tuolloin perjantaina seitsemän venettä, joukossa vähän tuttujakin. Haahkat naukuivat kumeasti rannassa, grilli tuoksui, sauna lämpeni ja aurinko valaisi iltaa tunnelmallisesti. Ei siinä oikein tiennyt miten päin olisi ollut.

Olen melkein kuin viime vuonnakin, paitsi vuoden vanhempi ja tukka on kasvanut villisti (terkkuja Avantgarden Jonnelle, olen tulossa jossain vaiheessa leikkaukseen). 

Meille on tullut tästä hyvin odotettu traditio: jos lähdemme perjantaina purjehtimaan, syömme itse tehtyä pizzaa ja kaali-ananassalaattia. Pizza lämpiää iltamyöhään nopeasti uunissa ja on yhdenlainen viikonlopun aloituksen juhlistus. Sen kanssa nautitaan kotka-olut puoliksi, Spritella lantrattuna ja pökerrytään tyytyväisyydestä.

Pienikin annos meri-ilmaa teki tehtävänsä, menimme nukkumaan pian lipunlaskun jälkeen ja nousimme ylös 12 tunnin kuluttua lauantai-aamuun. Omassa kokemusmaailmassani vain joku hotjooga voi olla vastaavanlainen nollaus keholle ja mielelle kuin tällainen purjehduspäivä. Aamiaisen nautimme aurinkoisella kannella ja hihittelimme naapureillemme, jotka yrittivät houkutella meitä aamu-uinnille +10 asteiseen veteen.

Ekan purjehdusviikonloppumme toiseksi yöksi kepeät tuulet veivät meidät mukavasti merikarhusaari Espskäriin. Matkalla teimme säätöjä autopilottiin ja sanoitin uudelleen biisin "Nyt poika saunoo" kertomaan korkean LYS-tasoitusluvun paradoksista kisatessa. Mies nauroi kippurassa kun hoilotin sitä matkan aikana. 

Espskärissä ihastelin puiden silmuja, kevätvaloa ja +20 asteen lämpöä vielä illallakin. Iso tanssinäytös oli lähestymässä ja koska samassa laiturissa oli vain yksi tuttujen vene (ja hekin saunassa) ehdin treenaamaan Kaminamin takakannella parit koreografiat ja illalla ompelin yhden esiintymisvaatteen käsinompelut valmiiksi. Toisessa laiturissa saatettiin vähän ihmetellä hypähtelyäni ja outoa musaa - mutta seitsemän koreografian saaminen esityskuntoon vaati päivittäistä treeniä. 

Illalla juttelimme tuttujemme kanssa ja nautimme valosta ja lämmöstä. Oli hienoa kuulla, kun tämä tuttu, toisen vuoden merikarhu-kippari sanoi painokkaasti, että Merikarhujen liittymismaksuun laitettu raha on ollut paras sijoitus ikinä, että nämä satamat ovat niin mahtavia. Olemme samaa mieltä. 

Sunnuntaina soitimme tietysti Äiti-Kipparille onnittelut ja lahja oli ovelasti piilotettu saataville jo etukäteen. Linnut sirkuttivat, kun nautimme aamiaisen T-paitasillamme kannella. Lähdimme neljästä veneestä viimeisinä kotimatkalle, koska päivä oli niin ihana. 

Kotiin seilasimme kiertoreittiä; ajelimme codella, näimme merikotkia ja kauden ekan hylkeen heti ensipurjehduksilla sekä paljon erilaisia lintuja ylipäätään. Ei sen päätteksi voinut kuin todeta, että olipa mahtava kauden aloitusviikonloppu: leppoisa, rentouttava, onnellinen ja sujuva. 

Sen jälkeen olin yhden viikonlopun Tampereella maailman huippuopettajien tanssikursseilla keräämässä helmet sialle. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna mies purjehti luottomiehensä Peten kanssa kauden ekan kisan - Kihti TwoStarin - sijoittuen siinä toiseksi ja mikä tärkeintä, heillä oli ollut kovasti hauskaa. Samaan aikaan minä tanssin tähän mennessä suurimmassa showssamme kaikki ne seitsemän koreografiaa jopa alle kolmen minuutin puvunvauhdoilla. Tuo päätös osallistua näytökseen kisan sijaan oli aluksi vaikea, mutta lopulta itsestään selvä: olin treenannut vuoden näytökseen ja saanut koreografioihin vastuullisia rooleja. Sen lisäksi tiedän miten paljon Pete tykkää kisata Kaminamilla - joten asia oli ratkaistu. 

Viime viikonloppuna pääsimme uudestaan yhdessä merelle ja siitä myöhemmin. 

Oikein ihanaa alkanutta veneilykautta kaikille! 

Alan pian käymään läpi suosikkiblogieni postauksia pidemmältä ajalta 

- onpa hauska kuulla mitä olette puuhanneet!