Merenneidon opintosuunnitelman päivitys

Pitkä matka todelliseksi merenneidoksi on hyvässä vauhdissa. Päivitin tuon "merenneidon opintosuunnitelma" -lehden ja huomasin että kaikesta elämän hulinasta huolimatta olen ensimmäisenä opintovuonna edennyt kuin juna plaanissa. Kaikki suunnitellut kurssit on käyty ja purjehduskaudellakin kertyi mukavasti monenlaista harjoittelua sekä pikkuisella 606:lla että 40-jalkaisella perheveneellä. Teen kaudesta vielä erillisen yhteenvedon myöhemmin, kunhan pohdiskelen mitä tavoitteita saavutin ja mitä seuraavaksi.


Tulevat opinnot

Suuraavaksi suunnitteilla olisi off-seasonin puuhaksi: veneilijän diesel-kurssi, ensiapukurssit, purjeiden trimmauskurssi ja jossain vaiheessa myös avomerilaivurin kurssi. Elämäni hiljenee joskus vuodenvaihteen jälkeen pienemmäksi ja leppoisammaksi, jolloin opinnoillekin on paremmin energiaa.

Tänä syksynä työväenopistolla järjestettävälle 16 tunnin veneilijän diesel-kurssille en päässyt, mutta yritän sinne  uudelleen keväällä, mikäli se järjestetään myös silloin.

Ensiapukurssien päivityksistä on ehtinyt vierähtää niin pitkä aika, että joudun käymään sekä EA1- että EA2-kurssit uudelleen alusta. Teen sen ihan mielelläni, koska monet menettelyt ovat kuulemani mukaan hiljattain muuttuneet. Kursseja järjestää SPR ja molemmat kestävät kaksi työpäivää. Hinta on noin 100 €/kurssi. Parasta olisi, jos pääsisi erityisesti veneilijöille suunnatulle EA-kurssille, koska siellä painotetaan vähän eri asioita. Olisi tietysti ihan asiallista, että myös perheen urospurjehtija osallistuisi näille, mutta saas nähdä saanko suostuteltua, kiristettyä tai lahjottua häntä mukaan.

Purjeiden trimmauskurssille osallistun kevättalvella 2013, vähän ennen seuraavan kauden alkua. Yhdysvalloissa kehitetyn ohjelman sisällön läpi käymiseen menee yksi viikonloppu. Tämän tulen saamaan intensiivisenä kotiopetuksena ja olen melkein jo melkein varma, että se tulee olemaan tähänastisista kursseistani vaativin. Koko kesän olen jo hämmästellyt miten trimmauksen perussääntöihin löytyy erilaisissa olosuhteissa järkyttävät määrät poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia.

Avomerilaivurintutkintoon tähtäävän astrononomisen navigoinnin kurssin olin suunnitellut aloittavani tänä syksynä yhdessä ystäväni kanssa. Elämän muut haasteet menivät kuitenkin nyt etusijalle. Ratkaisu oli järkevä, mutta jäi harmittamaan, koska kamun kanssa olisi ollut kiva opiskella taas yhdessä ja kursin sisältö olisi tosiaan kiinnostanut. Käytännön navigointitaitojen osalta tuo kurssi ei ole ollenkaan niin oleellinen kuin saaristo- ja rannikkolaivurin kurssit. Epäilen jopa tuleeko sekstantille olemaan ikinä käyttöä, mutta asia kiinnostaa harrastusmielessä. Suunnittelenkin aloittavani avomerilaivurin kurssin syksyllä 2013 ja se kestääkin sitten koko lukuvuoden.

Sitten olisi itsenäisen opiskelun kirjapaketti: Purjehtijan sää, pari yleisteosta purjehduksesta sekä veneen ylläpitoa ja huoltoa käsittelevä Suuri Venekirja. Mihin se kesäloma oikein meni, kun piti näitä lukea?

Huomaa teepussin mietelause: "When you have knowledge, you will not have fear."


Solmuja on syytä kerrata omatoimisesti ennen seuraavaa kautta. Joskus kun paalusolmu on pitänyt tehdä "väärinpäin" tai outoon tilanteeseen, olen joutunut vähän kokeilemaan että miten se nyt meni. Paalusolmua oman vartalon ympäri (ns pelastautumissolmu) en ole vielä oppinut tekemään käden käänteessä.

Purjehduskausi 2013

Jos aikataulut pitävät, niin ensi keväänä opettelemme sitten oman, ärhäkkään mutta rakkaan, veneemme käsittelyä. Minun pitäsi oppia hyväksi pinnanaiseksi, joka myös ajelee aina tarkasti rantaan. Tuo rohkeampi ja pitkäkoipisempi meistä on nimittäin luvannut hyppiä keulasta.

Sitten pitäsi osata retkeillä ihan kahdestaan: elää veneessä, huoltaa sitä, suunnitella järkeviä reittejä ja löytää sopivat satamat. Tässä on jokin haamuraja, jonka ylittäminen tuntuu samaan aikaan sekä kutkuttavalta seikkailulta että vähän epämukavalta. Isi-Kipparin ja Äiti-Kipparin nouhau on aina ennen ollut turvana. Mieheni on kokeneena kilpapurjehtijana hirmutaitava käsittelemään veneitä, mutta ei hänkään ole ihan omillaan retkeillyt. Onneksi Isi- ja Äiti-Kippari on aina kännykän kilautuksen päässä. Kaukaisempana haaveena häilyy edelleen mielessä Gotlanti, mutta tuskin sinne seilataan vielä ensimmäisenä kesänä.  Nyt kun sanoin tuon ääneen, niin siinä varmaan käy juurikin päinvastoin...

Purjekuumetta

Meillä molemmilla on edelleen täysi venekuume, mutta nyt alkaa oireilla myös sen lähidiagnoosi: purjekuume. Uskottava se on, että se vene tosiaan tulee, kun purjeitakin on jo tekeillä. Suomen North Sails eli Purjeneulomo Niiniranta ahkeroi jo myrskyfokkamme ja pienemmän genaakkerimme kanssa.


Myrskyfokka tehdään dyneemalaminaatista, mikä on vahvin myrskyfokissa sallittu materiaali. Sen muotokestävyys on parempi kuin tavallisimmin myrskyfokissa käytetyssä kudotussa polyesterikankaassa. Dyneemalaminaattia ei valitettavasti saa oranssina, kuten polyesterikangasta, joten myrskyfokkaamme maalattiin purjeneulomolla ISAFin turvallisuumääräysten mukainen 50 % alue huomiovärillä (trendikäs sävy: "porkkana"). 01/2014 alkaen pitäisi ISAFin mukaan koko myrskypurjeen olla huomioväriä. Suomen katsastussäänöt eivät tuota 50  % värialuettakaan ilmeisesti vielä vaadi, mutta avomerikilpaurjehdussäännöt jo edellyttävät sitä.

Siellä se maali nyt kuivuu yli viikonlopun. Sen jälkeen myrskyfokkaan ommellaan vielä liikit ja tehdään heloitus. Nyt lähinnä mietin että mihin ihmeeseen tämä kaikki kertyvä veneroina varastoidaan?

Pienempi (77 m2) genaakkeri on suunniteltu ja testattu tuulisimulaatioilla. Sen ompelukin on jo meneillään samalla purjeneulomolla. Tähän pikkugenaakkeriin tuli nyt maltillisesti "pandan sävyt." Suurempi (125 m2) genaakkeri on vielä suunnitteluvaiheessa.

Itseskuuttaava fokka (26 m2) ja isopurje (41,5 m2) ovat jo olemassa virtuaalimaailmassa, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Ne on suunniteltu ja suunnitelmia on täsmennetty useiden luovien ja sivutuulten tuulisimulaatioiden avulla. Ammattilaiset saavat näistä virtuaalipurjehduksista paljon tietoa, jonka avulla he voivat muokata purjeen muotoa paremmaksi suunnitteluvaiheessa.

 

Kaikkea sitä you tubesta löytyykin:  tässä videossa on niin mahtava alku, että varmasti herää kaipuu merelle. Videolla on kuvattu näyttävästi purjesuunnittelun ja tuulisimulaation ideaa. Olemme päässeet kurkistamaan miten se ihan oikeasti tapahtuu, ja lähinnä se on tylsännäköistä väripintojen ja numeroiden tuijottamista tietokoneen ruudulta (kuten videon lopussa).
 

 

Meidän fokka ja isopurje tehdään todennäköisesti 3DL-teknologialla 3Di:nä, johon voi tutustua tarkemmin Suomen North Sailsin sivuilla. Seuraavassa videossa kuvataan 3DL-purjeiden valmistusprosessia suurena scifiseikkailuna ja niiden käyttöä mahtavissa välähdyksissä maailman huippukisoista. Tämä pätkä on niin kaunis... ja jos purjehtijan adrenaliinit eivät tästä lähde liikkeelle, niin ei mistään!

 

 

Kampivarustelua

Pussillinen uusia leluja saapui eilen perheesemme Marnelasta. Toisin sanoen neljä kappaletta vinssin kampia. Antal Speedylock on eloksoidusta alumiinista valmistettu kevyt (530 g) vinssin kampi. Tulevassa veneessämme on grammat tarkassa, ellei kyse ole laidalla liikuteltavasta painosta (seilaajat). Nyt on jo kokeiltu, että Speedylock-kampi tosiaan sekä lukkiutuu että irtoaa näpsästi yhdelläkin kädellä ja pallopäästä saa lisää voimaa kahdella kädellä pyörittäessä. (Ovh 103 €/kpl.)

 

Kiva kun meillä oli tuo ylijäämävinssi, minkä kanssa voi taas leikkiä purjehtivansa olkkarin tv-tasolla istuen. Noh... jos huomenna päästäisiin vielä ihan oikeasti pienelle sunnuntaipurjehdukselle.

 

 

 

 

 

 

Kertausharjoitukset poliisin valvonnassa

Eilen pääsimme vielä pariksi tunniksi treenaamaan 606:lla, mutta eipä sitä valoa enää työpäivän päälle pitkään riitä. Tummat sadepilvet leikkasivat vielä osansa syyskuun illan valosta.

Mies oli kehitellyt täksi illaksi kolmioradan kieroon lisähaasteen: tiukka silmukka jokaisen merkkipoijun ympäri. Heh - pienenä merenkulkuopillisena pointtina mieheni muitutti, ettei jokaista poijua tarvitse sitten tuolla merellä silmukoida. Ajatella - sitä en laivurikursseilla oppinutkaan! ;) Kynsimme 606:lla pursiseuran "takapihaa" mukavassa 6-9 m/s tuulessa ja ajoittain ärhäköissä puuskissa. Vesillä ei  juuri näkynyt muuta liikennettä, paitsi poliisivene, joka pörräsi ratamme ympärillä aika pitkäänkin. Valmisatuduin jo puolustamaan itseäni: "Ei, en ole humalassa, purjehdin aina näin", mutta poliisit lähtivät. Höh - olisin halunnut vähän naurattaa Kissalan poikia.

Polvetkin sain taas mustiksi, kun konttasin tiukoissa silmukkakäännöksissä pahasti kipanneen veneen alalaidalta matalan puomin alta ylälaidalle yrittäen samalla ohjata pinnalla ja tähystää. Se ei ollut ihan helppoa ja joskus jäi käännös vähän keskenkin, kun jäin paikalleni liukastelemaan. Pysäytysharjoitukset menivät tänään aika nappiin, samoin rantautuminen.

Annoin miehelleni erityismaininnan pedagogisista taidoista, kun hän havainnollisti erästä teoriaselvitystään veneen pohjalla pyörivän fendarin avulla. Tämän päivän teoria koski veneen ohjaamista purjeilla. Mielenkiintoista... varsinkin mahdollisuus tehdä erittäin nopea ja tiukka käännös nykäisemällä fokan takakulma vastakkaiseen reunaan. Muuten treeni eteni tuttuja asioita kertaamalla. Kertaaminen kannattaa, koska taas loksahti joitain paloja paikalleen - toivottavasti ne myös pysyisivät paikollaan talven yli.

Rantauduimme kello 19.20 ja sadetta edeltävät hurjat tuulenpuuskat hyökkäsivät heti sen perään. Siinä nostettiin venettä kieli keskellä suuta ja saimme sen jopa kivasti pakettiin ennen pahimpia sateita ja pimeyttä. Saa nähdä pääseekö sitä vielä jonkun kerran syysvesille. Syyskuussa meni pari tilaisuutta ohi hurjien tuulien ja pari flunssan vuoksi, joten toivoisin parempaa onnea ensi viikolle.

"Vauvakuvia"

Syyskuisessa Englannissa on puuhattu veneemme kannen muottia...

...ja rungon muotin tukirakenteita, joiden päälle varsinainen muotti myöhemmin rakennetaan.

Tuon alimmaisen mieheni tallensi tietokoneelleen taustakuvaksi. Joo... se on niin söpö: meidän babyn muotin luurankokuva ;)

Purjehduskäsilaukkuja

Tarvitseeko purjehtija käsilaukun? Tietysti! Siinä kulkee kukkaro, puhelin ja kamerakin, kun lähdetään tutkimaan uutta saarta tai satamaa. Veneeseen otan mukaan sellaisen laukun, joka sopii rentojen vapaa-ajanvaatteiden kanssa, ei säikähdä likaa tai kosteutta ja menee pieneen tilaan reissukassin pohjalle. Pitkähihnainen olkalaukku on maihin hyppelyissä tietysti kätevin. Hienommat kaupunkilaukut eivät siis pääse purjehtimaan.


Tässä muutamia omia laukkujani, jotka olen kelpuuttanut purjehduskäsilaukun tehtävään. Helpoiten mukaan lähtee tuo Marimekon tummanharmaa Pal. Se on todellinen seikkailukäsilaukku, jonka kanssa olen kiivennyt yhdelle pienelle Uuden-Seelannin vuorellekin.

Tähän kankaiseen käsilaukkuun mahtuu myös järkkärikamera. (Hankittu Madridista).

Vaalea Kipling ja harmaa Marimekon Pal (24x28x15), molempiin mahtuu iso kamera.

Korilaukku (hankittu Kiotosta) ei mene kasaan, Marimekon Mini peruskassi (29x25x9)

Pitsiä ja kimalletta saariston juhannusjuhliin, hihna ylettyy yli olan. (Hankittu Sokokselta)

Vaikka en ole uusia purjehduskäsilaukkuja hankkimassa, mutta ainahan asia kiinnostaa ja mm. seuraavat olen pistänyt merkille. Slamilla on muitakin kivoja purjehduskäsilaukkuja, mutta niistä ei ole kuvia saatavilla. SAVEtheC:n ohella myös Purjebagit ja Globehope valmistavat erilaisia laukkuja vanhoista purjeista ja Freitag vanhoista pressuista.

Luhta

 

 

Slam Ene Handbag, myy netissä mm. Point Loma Outfitting

 

 

Henri Lloyd Molly tote



SAVEtheC Carry tote bag: aurinkoista oranssia




Marimekon Clover: ihanat värit!

Veneen köksävarusteiden täydennystä

Joulupukille tiedoksi (ei saa nauraa, olen itsekin aloittanut jo joulupakettien hankinnan) …olemme täydentäneet veneen köksän varusteita.

 

Pienperheen veneeseen juuri sopivan kokoinen (1,5 l) Opa kaffepannu löytyi Kodin Ykkösestä (42,95 € - alekuponki). Tämä lämpenee nopeasti, eikä ole turhan painava tai tilaa vievä. Mieheni hyvä huomio oli, että kääntyvä kahva säästää säilytystilaa. Tämän pannun pieni miinus on, ettei kahva ole kuumentumaton, joten sen käsittely kuumana vaatii patakintaat.
 

(kuva: varuste.net )

                                  

Toisena vaihtoehtona oli Iittalan samankokoinen pannu bakeliittikahvalla ja kannen nupilla (72 €).

Beka Oslo pannu (Stocka 21,90 €) olisi ollut suosikkini, mutta tuo hurmaavan kaareva kaatokahva ei ole kääntyvä.

 

Alumiinirunkoinen ja keraamisesti tarttumattomaksi pinnoitettu Eco Kitchen uunivuoka on hankittu Kodin Ykkösestä (tarjoushinta 23,95 €, norm. 29,95 €). Kolmilitraisen vuoan pitäisi mahtua pikkuiseenkin uuniin. Alumiinirunko tekee tästäkin nopeasti lämpenevän ja kevyen. Tarttumaton pinta on helppo tiskata veneessä ja sen voi pestä kotona myös koneessa.


Tällä hetkellä taitaa puuttua vielä kaksikahvainen, teflon-paistinpannu/-paistokasari. Anoppi vinkkasi, että kaksikahvainen vie huomattavasti vähemmän säilytystilaa kuin tavallinen paistinpannu. Jotta pienelle kaasuliedelle mahtuisi toinenkin kattila, saisi pohjan halkaisija olla n. 20 cm ja ulkoreunasta n. 26 cm. Tähän mennessä vastaan tulleet ovat olleet jättikokoisia. Tuota seuraavan kuvan House paistokasaria (39,95 €) myy Prisma. Se on halkaisijaltaan 28 cm ja se voi olla siinä ja siinä... Mm. Hackmannin vastaavat tuotteet ovat vieläkin jytympiä ja Ikean Stil paellapannu on halkaisijaltaan 33 cm. Jos joku sattuu löytämään pienen paistokasarin, niin laittakaa mielellään vinkkiä...



Myös lautaset ja aamiaistarjottimet ovat edelleen valitsematta, mutta niiden suhteen odotan seuraavia venemessuja ja/tai aikaa surffata netissä niiden löytämiseksi.

Tiistaikaruselli pyörii taas

Iltatreenit oli sovittu tiistaille ja silloin myös mentiin, vaikka keskituuli oli yli 8 m/s ja puuskissa pölähti 12 m/s saderintaman edellä.  Laitoimme laivaväylän poijujen väliin tutun karusellin pyörimään, tosiaan parin kuukauden tauon jälkeen. Olen yleensä kuvannut 606:ssa kännykkäkameralla, mutta tällä kertaa se jätettiin autoon, kun molemmat kädet tarvittiin purjehtimiseen.

 

Syksyn ekasta iltatreenistä tuli intervalliharjoittelua: tuuli vaihtui noin 10 sekunnin jaksoissa ja yleensä mies ehti trimmata purjeita ennen kuin minä reagoin ohjaamalla. Alkuun tuntui yhtä jännältä kuin hammaslääkärissä: varvistin jopa kantapäät irti veneen pohjasta ja jännitin ylävartalon linkkuun. Muutaman karusellikierroksen jälkeen kuitenkin totesin, että kyllä tämä tässä jotenkin sujuu. Opin luottamaan paremmin siihen, että näen veden pinnasta lähestyvän puuskan. Manööverit käännöksissä alkoivat sujua paremmin, joskus ihan hyvinkin. Mieli rentoutui parhaimmillaan lähes meditatiiviseen tilaan tuijottamaan virtauslankoja. Kasvoille satoi makeaa vettä ja tyrskysi suolaista, mutta emmehän me ole sokerista.

 

 

Ruotsinlaiva lipui oikeutetusti pitkin väyläänsä ja meitä kohti. Väistimme reunapoijujen ulkopuolelle ja karusellimme rytmi meni pahasti sekaisin. Jotta pääsimme nopeasti takaisin radalle, kurvasimme heti ruotsinlaivan perästä väylän toiselle puolelle.  Meri oli sen vanavedessä aalloton, mutta sileässä pinnassa näkyi kauniita pyörteitä. Sitten se alkoi... kuin olisi istunut pulkassa liukkaalla jäällä. Vene ei totellut ohjausta, vaan lähti mukaan pyörteisiin milloin mihinkin suuntaan. Mies vielä nauroi: ”Oleksä vähän huppelissa? Tonne me ollaan menossa. Mihin sä nyt ohjaat?” Kihersin kippurassa veneen pohjalla, mikä vei viimeisenkin toivon oikeaan suuntaan kulkemisesta. Onneksi laiva oli vienyt hetkeksi myös tuulen, joten pääsimme aikanaan väylän yli ja jatkoimme karusellia vastapäivään ja sitten taas myötäpäivään.

 

Päivän teoriapläjäys koski tänään sitä, milloin on jätettävä kääntömerkin millekin puolelle riittävästi varaa ja milloin taas voi halutessaan kurvata hallitusti ja turvallisesti ihan läheltäkin merkkiä. Sorron lisäksi tilaa vaatii voimakas tai puuskainen tuuli ja siihen liittyen mahdollinen pidon katoaminen peräsimestä ym. Veneen ohjaaminen oli tällä kertaa sen verran haastavaa, että kun aero-hydro-dyaamis-fysikaalinen selitysprosessi jatkui ja jatkui, totesin, että ”Piirretään tätä Muru sitten kotona paperille”.

 

Tämä oli hyvä tilaisuus harjoitella ja kerätä rohkeutta näin puuskaisessa tilanteessa – kaiken pinnistelyn ja jännityksen väärti. Rantaan päästiin taas nätisti fokalla: osaan jarrutella peräsimellä ja kääntää oikeaan aikaan paikalleen. Kotona laitettiin kamppeet kuivamaan ja ainakin minä nukahdin oudon nopeasti harvinaisen pitkään uneen.

 

 

 

Suolanmakuinen sunnuntaipurjehdus anoppilaan

Ei mennyt niin kuin Sari Multalalla – nimittäin eilinen 606-purjehdukseni kahden kuukauden 606-tauon jälkeen. Olin menettänyt kertaalleen jo opittuja taitoja, manööverit olivat kömpelömmät, pinnakäden ergonomia puutteelinen ja huomasin aristavani taas ulompana reunalla hengaamista. Mutta mies se jaksaa opettaa aina vaan, kärsivällisesti kuin viilipytty ja viisaasti kuin ”dalalailai-laama”.

 

 

Veneen tyhjentämiseen vedestä, veteen nostamiseen ja kaikkien vempeleiden asentamiseen kului aamusta kolmisen varttia, mutta hiphei – sitten mentiin! Meillä oli paperikartta mukana ja pohdimme vasta laiturista irrottuamme minne seilaisimme. Päätimme lähteä kohti (mun) anoppilaa ja kihersimme jo mahdollisuudesta yllättää Äiti-Kippari ja Isi-Kippari kesken rauhallisen sunnuntaipäivän.

 

 

 

606 pärjäsi reippaassa 6-9 m/s tuulessa yllättävän hyvin joillekin isoille veneille ihan ilman spinnuakin. Pikkuveneessä ollaan aivan aallokon äärellä ja tyrskyt kastelevat varmasti. Jossain kohden nuolaisin tönkkösuolattuja huuliani ja totesin että maistuu seikkailulle. Sadevaatteet, kasvot ja veneen kansi saivat kunnon pesun. Onneksi oli lämmin päivä ja onneksi laitoin aurinkolasit suojaamaan silmiä meri-huuhteilta. Aallokon ollessa korkeimmillaan vene keikkui sen verran, että sivumyötäisellä oli järkevämpää istua veneen pohjalla. En tiedä miten tämän kaikenkattavasti sanoisi, mutta olimme vaan niin onnellisia, elimme vahvasti siinä hetkessä.

 

 

 

 

Kun anoppilan ranta lopulta näkyi, soitin pikapuhelun Äiti-Kipparille: ”Onko grilli kuumana? Ollaan ihan just teillä ja tullaan muuten mereltä!” Siellä ne appivanhemmat sitten odottivat laiturilla kameran (ei sentään grillin) kanssa. Teimme muutaman kunniakierroksen, huutelimme hetken veneestä ja käännyimme kotimatkalle. Otin samalla evässämpylät esiin ja luoviminen olikin vähän hankalaa yksikätisesti reippaammassa tuulessa.
 

 

Paluumatkalla kotisatamaan meni sitten muutaman kerran kuin Sari Multalalla. Harjoittelimme aalloilla surffaamista: mies pumppasi isopurjetta ja minä yritin tarkkailla aallokkoa ja laskea kurssia juuri oikealla hetkellä, jotta pääsisimme aallon matkaan. Muutamia kertoja onnistuimme ratsastamaan isommalla aallolla mainiota vauhtia pitkän matkan. Se on hieno tunne, ihan parasta! Meidän omasta veneestä tulee kuulemma varsinainen aalloilla surffaaja - mahtavaa! Juuri kun ilo oli ylimmillään, saavuimme suojaisempaan kohtaan ja aallokko rauhoittui veneen vauhtia hitaammaksi – mmmööö…

 

 

 

 

Matkan aikana mies ehti pitää pienen teorialuennonkin, jolle ilmoittauduin innokkaana mukaan, vaikka olin ainoa oppilas ”luokassa”. Se koski tuulentulokulmaa ja sain taas jonkun selkeyttävän perusoivalluksenkin. Virtauslangoista keskusteltiin taas lisää ja totesin asian olevan edelleen epäselkeä: tulkintaan vaikuttaa niin moni asia, että sitä pitää vielä pureskella ja harjoitella käytännössä ajatuksen kanssa. Miniluento oli hyvä, mutta kun jäin hetkeksi pohdiskelemaan sen sisältöjä oli keskittymiseni herpaantuminen antanut oikukkaalle tuulelle mahdollisuuden viedä vene taas retuperälle. Jos olisin nuorempi, olisin saattanut hermostua itselleni, mutta nyt totean: olen tässä vaiheessa oppimistani. Purjeilla rantautuminen sentään sujui helpolla tuulensuunnalla ihan mallikkaasti. Venekin saatiin ylös ja pakettiin, vaikka kröhöm... eräällä nosturinkuljettajalla oli ensin hallintalaitteet väärin päin kädessä.

 

 

 

 
Ne pinnalla ohjaamisen taidot, jotka ehtivät alkukesästä jo vähän automatisoitua ovat siis aikalailla kadonneet. Kaikki vaatii taas täyttä keskittymistä ja kokonainen päiväpurjehdus oli pitkä aika täydelle keskittymiselle. Eikä se eilisessä tuulessa ja aallokossa ohjaaminenkaan ollut ihan sitä mihin fysiikkani on tottunut, eli kevyeen sisätyöhön. Kun pääsimme kotiin, olimme molemmat melkoisen poikki. Kuppi vaahtokarkkikaakaota ja syömättä jääneet eväspötykät nautittiin raukeina mukaviin purjehduskerrastoihin pukeutuneina. Nehän ovat melkein kuin legginssit? No oikeasti ne ovat ihan kauheat ja lököttävät vielä pepusta, mutta tämä oli niitä hetkiä, kun se ei jaksa haitata.

 

 

 

 

Pelastetaan maailma - ainakin Itämeri - tai osa siitä...

Nyt on Itämeren suojeluun osallistuminen helpompaa kuin heinänteko. Äänestämällä suosikkiasi vanhoista pankkien säästölippaista olet mukana tukemassa Itämeren suojeltua. Samalla saat kokea pienen nostalgisen hetken lapsuuden säästöpossuja katsellessa. Ehdokkaista muuten puuttui yksi suosikkini: Sästöpankkien puna-keltaiset ja puna-mustat peikot. Nordea lahjoittaa kaikkien kertyneiden äänien perusteella summan  Puhdas Itämeri -hankeeseen Tänään lahjoitusrahaa oli kertynyt jo pitkälti yli 7 000 €. Tavoitteena on kerätä 15 000 €. Äänestämään pääset tästä linkistä: http://kampanja.nordea.fi/150/kilpailu.php

John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -hanke jakautuu pienempiin hankkeisiin:

• Puhdas Meri -hankkeet keskittyvät rehevöitymisen torjuntaan.
• Tankkeriturva-hanke pyrkii öljykatastrofien ehkäisemiseen kehittämällä Suomenlahden tankkereille uutta ennakoivaa navigointipalvelua.