Ensimmäiset yöretket - osa 1: plägässä Svinöhön

Viime torstaina pääsimme vihdoin viemään Kaminamin ensimmäisille yöretkille. Odottelimme puolille päiville tuulta, mutta siihen se jäi 1-2 m/s. Suurin osa matkasta Nauvon vesille ajettiin sitten koneella. Mieluummin olisi seilannut, mutta toisaalta nuo Tyynen Saaristomeren maisemat olivat aika suloisia.

 

 

Oli hieno tunne päästä sittenkin tänä kesänä yöretkeilemään. Olemme laitelleet ahkerasti venettä jo nelisen viikkoa ja saaneet sen lopulta sellaiseen kuntoon, että sillä voi lähteä vähän kotivesiä kauemmaksikin. Viimeisimpänä lisäyksenä tuli karttaohjelman tabletti-näyttö istumalaatikkoon.

 

Kaminami kulkee keveästi seitsemää solmun matkavauhtia ja kiireessä, kaasu pohjassa, kahdeksaa. Mutta ei sitä aina halua olla nopeasti perillä, joten usein ajamme pienemmillä tehoilla.

Leppoisan lomatunnelman kruunasi kaffemuki. Keitän nykyään maitokahvini valmiiksi termosmukiin, kun tuo Kipparini on ei kaffettele ollenkaan.

 

Mikä onnenpotku: olimme kulkeneet kolmanneksen matkasta, kun saimme yllättäen 3-4 m/s tuulta. Äkkiä isopurje ja Panda-genaakkeri ylös! Tämä kirkasti venekaffeen kruunamaan päivän timantiksi!

No mies siinä sitten onnesta mykkyrällään taas skuuttamaan genaakkeria ja ottamaan ilon irti. Koko vene hehkui niin vahvaa positiivista energiaa, että se olisi liitänyt jo silläkin. 

Kepeän tuulen päivänä vauhtiennätys oli 6,90 kn vauhtia (SOG) 8,1 kn (n. 4 m/s) tuulessa. Usein Kaminamin vauhti oli lähes sama kuin tosituuli.

Päivän mystinen aero-hydrodynaamiikan opetus: vesi tietää että vene on tulossa jo ennen kuin se tulee. Tämän näkee siitä, että keula-aalto nousee muutaman sentin jo ennen venettä.

 

 

Kolmanneksen matkasta seilattuamme oli laskettava taas purjeet ja otettava konealuksen rooli viimeiselle komannekselle. Vastatuulessa alkoi tulla vähän vilukin, mutta ei sitä aina malta lähteä pukemaan. Matkan varrella harjoittelin muutaman kerran koneella ajaen vauhdin hiljentämistä ja pysäyttämistä yhdelle poijulle. Otin samalla tuntumaa mikä on se minimivauhti, jossa veneen ohjailtavus vielä säilyy.  

Svinö on pursiseuran saaritukikohta jaolemme olleet siellä aiemmin perheveneellä. Laiturin lähestyessä olin aika peloissani, koska tämä oli ensimmäinen keulaparkkeerauksemme Kaminamilla. Minä ajoin venettä ja mies oli valmiina köysien kanssa. Alkuun tuli pieni sähläys, kun ymmärsin ohjeen väärin (kummalle puolelle poijua ajan). Olipa kiva kun laiturilla oli naapuriveneen karhuveli vastaanottamassa, joten rantautuminen onnistui kohtuullisesti, joskaan ei vielä ihan tyylikkäästi. Tutisin hetken sen vielä jälkeenkin, osittain vastatuulen aiheuttamasta vilusta, osittain kovasta jännityksestä. Mies rapsutteli ja halaili rauhoittaakseen ja mietimme vielä yhdessä rantatumismanööverien hienosäätöjä.

 

Olimme järjettömän nälkäisiä, mutta onneksi ruoka lämpeni uunissa vartissa. Olin tehnyt edellisenä iltana retken ensimmäisen päivällisen valmiiksi: kantarelli-(soija-)jauheliha-sipuli -täytteisiä lettuja. Tämä uusi kokeilu maistui hyvin ja teen sitä toistekin. Lettujen lisänä maistui raikas perussalaatti. 

Svinön luonnossa tykkään erityisesti kivikkoisista metsäpoluista, laakeista kalliorannoista, aavemman meren näkymistä ja saariston säiden muovaamista bonsaipuista. Rannoilla on tosiaan tilaa nautiskella kunnon kävelyretkistä ja matkan varrella näkee aina pieniä mielenkiintoisia luonnon yksityiskohtia. Se on joka vuosi yhtä virkistävä kokemus. Odotimme taas, että lapsiperheet ovat syömässä ja otimme sitten pienet vauhdit Svinön näköalakeinuissa. Sekin on aina yhtä hauskaa, joka vuosi.

 

Äiti-Kippari ja Isi-Kippari olivat samaan aikaan toisaalla omalla veneellään ja viestittelimme tunnelmia pitkin päivää. Illalla laitoin Äiti-Kipparille tekstarin:"Ei tämä itsenäinen purjehtiminen olekaan niin hienoa: täällähän joutuu itse kokkaamaan, tiskaamaan ja huolehtimaan veneestä!" Tuo on tietysti vitsi, mutta on se päivärytmi vähän erilainen nyt kuin aiempien vuosien perhepurjehduksilla neljän hengen miehistöllä.

 

 

Illalla istuimme veneen takakannella (lattialla, ne Ikean Håmot jäivät kotiin) ja joimme lasilliset kuohuvaa vaahtonamien kera juhlistamaan Kaminamin ensimmäistä yöretkeä. Samalla mies jutteli naapurin karhuveljen kanssa Kaminamin teknisistä jipoista. Kun laituri hiljeni, kantoi vesi tuhisevaa ääntä lahden avoimesta päästä. Siellähän pilkisti hylkeen pää! Jonkin ajan kuluttua hylje sukelsi veneemme perän ja vastarannan väliin pärskimään. Aina se hylje hymyilyttää, eikä koskaan ole kameraa silloin valmiina...

 

 

Ilalla oli ihanaa uppotua veneilyn rutiineihin: merisääennusteiden selvittäminen, reittisuunnittelun plan-A:n ja plan-B:n tekeminen seuraavalle päivälle, båthållausta ja keulaan lukemaan. Olen löytänyt tänä kesänä uuden suosikkini radiokanavistakin: Groove FM. Ihan mahtavia lapsuuden ja nuoruuden hittejä - osaan kaikkien sanat ja muistan biisien ja esittäjien nimet!  Yöllä tuuli onnistui kääntymään suojaiseen lahteen niin, että laineet loiskuttivat veneen perään. Kaminamihan on varsinainen kaikukoppa, joten korvatulpat olivat tarpeen. Noh, yksi huonosti nukuttu yö ei meitä lannistanut.