torstai 19. syyskuuta 2013

Siedätyshoitoa sunnuntailenkillä


Viime viikonloppuna emme lähteneet yöretkelle, sillä lauantaina juhlimme Setä-Kipparin syntymäpäiviä. Sunnuntaina pääsimme kuitenkin nauttimaan vähän reippaammasta tuulivoimasta parinkymmenen mailin päiväpurjehduksella. Seuran lippu oli muuten ensimmäistä kertaa käytössä ja tällä viikolla saimme vihdoin karhuviirinkin! Uuden veneen moninaisten paperiasioiden eteneminen vei aikansa näin kesken purjehduskauden.



Lenkkeilyn menomatka oli tiukkaa luovia 7-9 m/s tuulessa, jossa puuskat puhkuivat noin 10-11 m/s. Kuten sanottu, Kaminamissa kynnys reivata on matala, ja otimmekin isopurjeeseen heti ensimmäisen reivin. Vene meni silti aika kovasti kallellaan, mutta peräsimessä riitti pitoa. Pahimmillaan vene kippaa juuri ennen vendaa, kun vesipainolasti on jo siirretty uudelle puolelle. Silloin ylittyi hetkellisesti se 30 asteen kallistuksen epämukavuusrajanikin. Mies kuitenkin hymisi tyytyväisenä: tasaisesti taipuvan hiilikuitumaston ansiosta isopurje pysyy latteana myös reivattuna.

 
 
Seikkailutyrskyä lensi keulasta istumalaatikkoon asti. Kaminamissa on avoimet tilat liikkua ja toimia ja sieltä myös näkee hyvin sekä purjeet että ympäröivän merenkulun tilanteen. Toisaalta se on myös suojaton tuulen tuiverrukselle ja suolaisille pärskeille. 
 
 
 
Evässämpylät unohtuivat muuten taas jääkaappiin, joten söimme lounaaksi suklaata. Nyt on jo sen verran kylmää, että on vaihdettava Tupla-patukat pehmeämpään suklaalaatuun. Mies puolestaan kunnostautui unohtamalla navigointiohjelman kotiin, joten päivä meni luomunavigoinnilla. On se GPS ja karttaohjelma vaan todella kätevä juuri kapeammissa ränneissä luoviessa, kun näkee sorron ja linjat ihan konkreettisesti. Juuri tuo sorron arvioiminen on minusta todella haastavaa. 
 


Veneen kallistuessa reippaammin vaatii laakean istumalaatikon toiselle laidalle kömpiminen vähän enemmän eforttia kuin tavallisemmissa cruising-veneissä. Kynteni ovatkin lohkeilleet nysiksi ja suuhygienistin mukaan myös hampaissani on havaittavissa eroosiota. Pidin tätä sunnuntailenkkiä siedätyshoitona tulevien kausien avomeriosuuksille. Ennemmin tai myöhemmin minun on nimittäin päästävä Gotlantiin, prinsessojen saarelle.



Luovivauhti oli näissä olosuhteissa, isopurje ensimmäisessä reivissä, muutaman kymmenyksen +/- 7 kn. Tuossa laskeskelimme missä tuulessa otetaan myös fokkaan reivi ja missä vaiheessa lisäksi isoon toinen reivi (mikä vastaa normiveneissä jo kolmatta reiviä). Tähänastisten kokemusten perusteella purjeet vaikuttaisivat toimivan sillä tavalla kuin North Sailsin tuulisimulaatiot antoivat ymmärtääkin.



Parin tunnin luovimisen jälkeen käännyimme kotimatkalle myötäiseen. Pienellä sivutuuliosuudella saimme ne päivän kasi-nopeudet taas rikki ja Kippari hymyili. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä tuulen suunnan vaikutusta säätilan kokemiseen. Myötäisellä sama tuuli ei tietenkään tuntunut enää missään. Kaminami kulki täydellä isolla ja fokalla tasaisesti noin 7 kn vauhtia. Ei juurikaan tyrskyä, ei kallistelua, ei hyytävää viimaa. Katsoin tuulimittarin lukemia ja vastaan luovien veneiden kallistelua varmistaakseni, että olosuhteet todella ovat edelleen samat.



Olemme saaneet tällä puolikkaalla kaudella tutustua Kaminamiin leppoisissa olosuhteissa. Tarkistin lokikarjastamme, että tänään luovimme tosiaan kovimmassa tuulessa tähän mennessä. Kipparille tämä ei ollut juttu eikä mikään, mutta itselleni oli kiva, että pääsin kokeilemaan näissä olosuhteissa tässä kotivesillä ja pienenä annoksena (3 t. 40 min) näin alkuun. Luottamus Kaminamiin rakentuu juuri tällaisista pienistä kokemuksista.




Iso osa Saaristomeren kaupallisista satamista on jo sulkenut palvelunsa. Tänään vähän selvittelimme, että syyskuussa auki ovat Nauvo, Airisto, Uusikaupunki ja Vuosnainen. Olisikohan myös Kasnäs ja Verkan? Olemme nyt ilman kiinteää lämppäriä vähän riippuvaisia maasähköstä, muuten kirmaisimme jo ilolla karhusatamiin. Lauantaiaamuna plan A on kauden pisin legi (n. 50 M) Uuteenkaupunkiin. Plan B on Vuosnainen, jos ei jaksetakaan ihan loppuun saakka tai ei tuule. Plan C on samalla suunnalla sijaitseva karhustama Karhunmöljä, jossa ei kylläkään saada lämmiteltyä tai kuivateltua kamppeita.

 
Mukavaa viikonloppua kaikille ja suotuisia tuulia, niille jotka vielä seilaavat!
 
 

10 kommenttia:

  1. Kuulosti taas hyvältä! Hyvää viikonloppua teille kolmelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos NJ, samoin sinne meiltä kolmelta :)

      Poista
  2. Nettisivujen mukaan myös Houtskärin Näsbyn pitäisi olla vielä avoinna. Ollaan varmaankin suuntamassa sinne Pe-illaksi. Viikonlopun sää on vaihdellut melkoisesti viime päivien ennusteissa, nyt taas näyttää vähän paremmalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Antti vinkistä! Olemme seuranneet tiiviisti tuon Ugin suunnan tuuliennusteita ja sinne näyttäisi tulevan laaja plägä alue. Ei ollenkaan hyvä yhdessä pitkän matkan kanssa...

      Mekin taidamme suunnata tänään sitten Näsbyhyn :)

      Poista
    2. Viikonlopun sää näyttäisi olevan harvinaisen vaikeasti ennustettavaa sorttia – sen verran paljon ovat ennusteet sateen ja tuulen osalta muuttuneet viime päivinä. Nyt Foreca näyttää klo 15 alkaen plägää Airiston seudulle, joten voi olla ettei ehditäkkään tällä tuulella Näsbyhyn illaksi. Meillä plan B on pursiseuran paikka sopivasti puolivälissä. Nauvo on sitten plan C. Verkan näyttäisi myös vielä olevan auki. On myös yksi vaihtoehto, mutta ollaan jo pari kertaa oltu siellä tällä kaudella, kun taas Näsbyssä ei pariin vuoteen.

      Poista
    3. Ookke, me nostimme just purjeet, eli taidamme ehtiä vähän energisemmillä tuulilla Näsbyhyn.

      Poista
  3. Oi miten vauhdikkaalta tuntui - tunsin elävästi nämä purjehdukseenne liittyvät pohdinnat ja matkanteon etenemiseen tehdyn työn!

    Se on kyllä niin ihmeellistä, miten säätila "muuttuu" oman kurssin kääntyessä. Osuit naulan kantaan sanoessasi, ettei sitä varmaankaan lakkaa koskaan ihmettelemästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pääsit nojatuolipurjehdukselle meidän mukaan :)

      Poista
  4. Verkan on ainakin vielä auki. Lauantaina 22.9. seilattiin sinne, ja todettiin, että klo 18:00 oli Buffalon kaikki pöydät varattu! Tähän aikaan vuodesta luulin löytäväni tyhjän sataman. Ribsien kimppuun päästiin sitten vähän myöhemmin, ja hyvin kelpasi live-musiikin kera. Sunnuntain tuulet oli ehkä kesän parhaat, kun 30' perhepaatin mittariin saatiin 8:lla alkavia vauhteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin kuulin muiltakin, että Verkan on auki. Näsbyssä oli meidän lisäksemme viisi muuta venettä, eli tilaa riitti.

      Vau, vauhdin hurmaa teilläkin! :) Nyt on ollut jo kahtena peräkkäisenä sunnuntaina reippaasti tuulta, mutta meidän reittiemme kannalta ei oikein optimaalisesta suunnasta uusien enkkojen tekemiseen. En silti valita, mutta mukavaa vauhtia ollaan päästy silti.

      Poista