perjantai 7. marraskuuta 2014

Arktista marraspurjehdusta Lumikilla


Marraskuun ensimmäinen lauantai valkeni harmaana ja kuuraisena. Heräilimme anoppilan rannassa kahdeksan aikoihin ja ulkona oli vielä vielä hieman pakkasta. Kaiken kaikkiaan lauantaina jäätiin alle +5 asteen, mutta tuulikin oli iltapäivään saakka hieman eilistä kevyempi. Veneen kansi oli pysynyt sulana koko yön paahtaneen lämppärin ansiosta, mutta purjeiden suojapussit ja köydet olivat kuurassa. Hengityksemme höyrysi keveinä pilvinä.



Aamiaisen jälkeen piti kääriytyä päivän dress coden mukaisiin tamineisiin: kerrasto-villakerrasto-fleecekerrasto-hiihtopoolo-säärystimet-thermosukat-sadehaalarit-kevytuntsikka-karvalakki-snoukkarukkaset. Eipähän paleltanut koko päivänä kertaakaan.



"Cabin crew: take your positions for take-off" kuulutettiin Kaminamissa kello 9.30. Tässä minun poseeraukseni ja positioni. Siitä aloitimme työpurjehduksen, eli matkan kohti kotisatamaa samalla uutta laitetta testaten. Kokeiltavana oli tietyntyyppinen genaakkerin rullalaite, jonka toimivuudesta sekä vahvuuksista ja heikkouksista verrattuna sukan käyttöön on tulossa piakkoin oma postauksensa.



Tuuli oli kääntänyt yön aikana kylkeään ennusteen mukaisesti, joten  meillä oli myös kotimatkalle myötäistä ja sivutuulta. Totta puhuen pitkiä luovisessioita ei näillä lämpötiloilla enää toivoisikaan. Nostimme keulaan Lumikin - ison genaakkerimme - rullalaitteen kanssa ja taas tuli lämmin.



Tuulta oli alkuun 5-6 m/s ja puuskissa puhalsi 7-7,5 m/s. Ihan sopiva keli testauksille siis. Puuskissa en jaksanut vetää Lumikin skuutista käsin, olisi pitänyt pyörittää vinssillä, joten Kippari hoiti pääosin Lumikin skuuttausta ja minä niska kenossa isopurjetta.





Meillä oli hyvää tilaa lasketella ison purjeen kanssa. Saarten rannoissa pyöri muutamia kalastusveneitä ja ruotsinlaiva ajoi meitä jonkun matkaa takaa, mutta muuten meno oli huoletonta tutuilla tyhjillä vesillä.



Perjantaina oli pienempi purje ja enemmän tuulta, tänään isompi purje ja vähän vähemmän tuulta. Tulos oli melkein sama: laskettelimme lauantainakin mukavaa 8 - lähes 10 solmun vauhtia.



"Vuu-huuuu!" Jonkinlainen päivän vauhtiennätys tässä varmaan syntyi...




Katsoimme myöhemmin GoPro-videolta, että olimme olleet puuskissa vähän turhan varovaisia: purjeita ei olisi tarvinnut löysätä niin paljon. Tuokin asia olisi saattanut jäädä oivaltamatta, jos purjehdusta ei olisi videoita. Ehkä se kamera kamera kannattaisi oman oppimisenkin vuoksi kiinnittää sinne takakulmaan useammin...



Kotirännissä tuuli kääntyi sivumyötäiseksi ja otimme Lumikin alas. Fokalla ja isopurjeella seilatessamme meitä tuli jopa yksi purjevene ja yksi moottorivene vastaankin!



Joutsenet ovat vieläkin pysyneet kotikonnuillaan. Osalla on aika heiveröisen näköisiä poikasia... toivottavasti ne ehtivät vielä kasvamaan ennen pitkää muuttomatkaa. Pienempiäkin räpyttäjiä pyrähteli sinne-tänne merellä.




Yritämme päästä vielä lauantaina yhdelle pienelle yöretkelle Kaminamusella. 
Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Aikamoisia sissejä kyllä olette!

    VastaaPoista
  2. Hih... kyllä se meilläkin loppui kausi nyt isänpäivään.

    VastaaPoista
  3. Ootte te Merikarhuja ihan isolla M:llä =D. Ihanaa, että olette pääseet nauttimaan kaudesta näin pitkään. Me oltaisiin oltu mielellään myös merelle pisempään, mutta hitsit kun laittavat yöpakkasten tullen satamassa vedet kiinni, on pohjan pesu sen jälkeen hieman haasteellista =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän... silloin ei parane jatkaa kautta pidemmälle kuin satama suo. Kippari soitteli joskus lokakuussa meidän kotisatamamme työntekijöille ja kyseli joko meidän pitäisi nostaa vene, mutta saimme Ajolan puolesta luvan purjehtia niin pitkään kuin haluamme, kaikki sujuu silti. Toki Ajolassakin laitetaan jossain vaiheessa laiturin vesiletkut pois käytöstä, mutta huoltolaiturissa on painepesuri toiminnassa.

      Poista
  4. Nyt taitaa olla teidänkin Kaminami jo ylhäällä..? On kyllä hienoja nämä teidän kuvat.. Kuvaatteko muuten paljon videoita? Meinaan vaan, että vois olla mukava päästä Kaminamin kyytiin vaikka virtuaalisesti, jos löytyisi joku mukava pätkä..? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti Junnu :)

      Isänpäivänä olimme viimeisellä purjehduksella ja tällä viikolla on Kaminamin nosto.

      Muutamia pieniä videopätkiä purjehduksista on, mutta olen jakanut niitä lähinnä facebookissa henkilökohtaisella seinälläni. Videon liittäminen tänne blogiin oli muistaakseni vähän mutkikas homma. Sen yhden minkä olen joskus liittänyt jouduin laittamaan ensin juutuubiin ja siitä tänne... Täytyy katsoa, jos joskus myöhemmin olisi intoa.

      Poista