Yökyläilyä Lappoossa

Viikonloppuna teimme vähän isomman risteilyn: Ajolanranta (Rymättylä) - Lappo (Ahvenanmaa) - Utö (the last frontier) - Ajolanranta. Yhteensä seilasimme kolmen päivän aikana 127 mailia, enimmäkseen reippaissa tuulissa ja aallokoissa. Se on meille aika paljon ja jossain vaiheessa oli molempien selkäkin aika muushina aallokossa keikkumisesta.

Matka alkoi lämpimänä (+17) perjantaiaamuna, tuulen ulvoessa mastoissa tumman taivaan alla. Ensimmäiset 10 mailia luovimme isopurje 1-reivissä 7-8 m/s tuulissa, sillä puuskat olivat jo melko kipakoita, 11 m/s. 

Reittimme länteen kiemurteli kuin juopunut serpentiini. Tällä syväydellä ei viitsi lähteä kaiken maailman väylättömille kivikkoisille short cuteille. Luovin jälkeen oli rauhallisempaa ja joimme kuumat kaakaot. Nyt on tosiaan syksy. 

Sivutuuliosuudella pääsimme useamman kerran reilusti yli 9 solmun vauhtia n. 10 m/s tuulissa. Hevonkackin pohjoispuolella taivas piti ensimmäisen kerran uhkauksensa ja lirautti parinkymmen minuutin sadekuuron. Pienen tauon jälkeen tuli toinen kuuro, onneksi vetenä sekin. Mutta hymyissä suin etenimme kohti sadetta ja ujellusta - kyllä tämä aina työolot voittaa. 

Merikotkia näimme viikonlopun jokaisena päivänä, perjantainakin kolmesti. On se upeaa, että ne eivät kadonneet kokonaan ja ovat nyt osaltaan rajoittamassa merimetsojen leviämistä.

Sateiden jälkeen tuuli hiljeni, Kihdin avovesilläkin tuuli enää 8 m/s. Laskimme purjeet ja ajoimme koneella viimeiset alle 10 mailia, sillä loppu reitti kulki kapeissa väleissä. 

Lappo kuuluu Ahvenanmaan Brändön saaristoon ja kotisatamastamme on sinne vain noin 36 mailia. Satama on sulkenut jo elokuun lopulla, mutta laituriin voi kiinnittyä. Kello 15.45 satama oli vielä tyhjä. Rantautumisen teimmekin sitten kahdesti. Ensin halusin yrittää hypätä köysien kanssa keulasta, mutta lähestymisen loppuvaiheella, tarkasteltuani laiturin reunaa, totesin etten uskallakaan. Mies peruutti ja minä kiskoin poijuköyden takaisin veneeseen. Toisella kerralla otin poijuköyden ja hyppäsin sen jälkeen tuttuun ja turvalliseen ajohommaan. Mies hyppi rohkeampana keulasta. On tuo Kipparini kyllä ihana, kun antaa kärsivällisesti minun harjoitella, eikä hermostu, vaikka nytkin peruin suunnitelman viimehetkellä.  

Ahvenanmaalla kun ollaan, niin aurinko paistoi tietysti ja lämpötilakin nousi mukavaan +18 asteeseen. Lappon kauppa on arki-iltaisin auki vain kello 15.30-16.00, joten ehdimme niukin naukin sen pakastealtaalle ostamaan jätskit. Kävelyllä huomasimme myös minigolfradan kaupan ja yhteysaluksen laiturin välissä. Miten se on jäänyt aiemmin huomaamatta? 

Tiedätte miten merellä olo vaikuttaa ihmiseen: sitä alkaa mielellään elämään samaa tahtia auringon kanssa ja satamaan tulleessa on jo mukavalla tavalla väsynyt ja terveen nälkäinen. Laitoin nopsaan tofuwokin paistumaan pannulle. Vaikka söimme sen ihan aterimilla, niin minusta tuntui kuin olisimme ahmineet sen kuin koirat kuonoillamme suoraan kiposta. Pieni merinälkä taas... Ruuan päälle pökerryimme hetkeksi huilaamaan ja odottamaan iltapalaa kirjojen ja radion seurassa. 

Ilta hämärtyi ja tyyntynyt tuuli silitti merenkin unille. Muuttolinnut kerääntyivät harjoittelemaan muodostelmassa lentoa ja yhteysalukset nostattivat välillä isommat keikut. Satamaan tuli sentään yksi moottorivene, joka parkkeerasi tuohon kylkkärilaituriin. Siellä oli äijäporukka lähtenyt viikonlopun viettoon. Noin muutenkin vaikutti siltä, että nyt on äijäporukoiden sesonki merellä. Koko viikonloppuna näimme ainoastaan äijäporukka-veneitä niin merellä kuin satamissakin.

Auringonlasku tulee syksyllä joka viikonloppu ison harppauksen aiemmin. Ei se mitään, sillä pian sen perään tulee iltapala, pyjama ja tokkurainen lukuhetki tai elokuva tabletilta.

Yhteysalusten nostattamat aallot eivät meitä haitanneet, kun vedimme Kaminamin tapamme mukaan kauemmaksi laiturista yöksi. Se huono puoli siinä on, että yökiinnitysten jälkeen emme pääse nopeasti laiturille ottamaan vastaan muita. Mutta ei kai tänne nyt kukaan enää tule?

Olimme käymässä nukkumaan kello 21.45, kun viereemme alkoi parkkeeraamaan toinen purjevene otsalamppujen- ja kuunvalossa. Mies ehti laiturille vastaan ja tulijat olivatkin tuttuja. Herra K.V. oli vaihtanut veneensä J 105:een ja tuli kamunsa kanssa yöpymään Lappoon matkalla Maarianhaminaan. Miehet kutsuivat meidät saman tien kylään ja tutustumaan veneeseen. Istuimme siinä sitten lämpimässä illassa säihkyvän tähtitaivaan alla puhumassa kilpapurjehduksesta hedelmäisen tuoksuista viiniä siemaillen. Paria vuorokautta vaille punainen superkuu oli valovoimainen jo nyt. Tarinoinnin päätteeksi miehet tulivat vielä tupatarkastukselle Kaminamiin ja yllättyivät ennen kaikkea kesämökkimme sisätiloista.

Naapurimme pääsivät ruuanlaittioonsa vasta puolilta öin, jolloin me menimme nukkumaan. Kuvittelimme tapaavamme heidät vielä päivänvalossa, mutta kun heräsin aamulla 7.00 västäräkin varpaiden rapinaan, olivat naapurimme jo lähteneet Maarianhaminaan. Todellista tehoretkeilyä! Auringonnousu oli kaunis ja mekin lähdimme kiireen vilkkaan merelle, sillä edessä olisi yli 45 mailin matka Utöhön ja sääennusteen mukaan tuuli suosisi varhaisia lähtijöitä. 

 Mukavaa alkanutta viikkoa - 

lokakuu on jo tuloillaan...