Hellepäivää Karhunmöljässä ja pieniä sarjatapaturmia

Lauantaina jatkoimme matkaa Espskäristä pohjoiseen, suosikkimerikarhusatamaamme Karhunmöljään. Muhkeat pilvet purjehtivat taivaalla yhdessä lempiväreistäni: siniharmaina. 3-4 m/s sivutuulessa pääsimme fokalla ihan mukavaan matkavauhtiin.

Edessä sää näytti kirkkaammalta - valoa kohti siis taas. Puolitoista tuntia startin jälkeen pilkisti melko lähellä keulaamme hylkeen viiksekäs pää. Nappisilmät katsoivat meitä hetken ystävällisesti ja pian pää katosi taas äänettömästi pinnan alle. Siellä ne söpiäiset asuvat, allamme vedenalaisessa maailmassaan.

Yllämme oli meneillään merikotkien välienselvittely. Veikkaan että kolmas pyörä sai lähtöpassit pariskunnan reviiriltä. Ilmataistelu näytti hetkittäin aika raivokkaalle, mutta jotenkin se retuutettukin sai vielä ilmaa siipiensä alle.

Meillä on uusi kovan tuulen genaakkeri, jota piti alustavasti testata. Hyvä että tuli nostettua se ylös ennen seuraavia kisoja, sillä ala- ja takaliikin snörppinarut olivat liian tiukassa ja ne pitää vielä säätää laakealla lattialla. Purjetta ei siis saanut vielä kunnolla trimmattua, mutta tässä värinäyte. Sitä vaan, että itse en olisi valinnut caribian vihreää siniseen veneeseen, mutta eihän se nyt sinänsä ole värinä ruma.

Loppumatkan seilasimme fokalla ja sivuvaistaisella osuudella saimme aika reippaita puuskia. Siitä alkoivat tämän viikonlopun sarjatapaturmani. Olin perähytissä nelinkontin säätämässä vesipainotankkien venttiileitä, kun vene kippasi voimakkaasti. Lähes koko painoni oli oikean sääreni varassa. Kun aloin nähdä tähtiä ja silmäkulmat kostuivat, tajusin että säären alla purjepussissa oli coden rullalaitteen rumpu. Noh, kipeällä kuhmulla siitä selvittiin. Oikeastaan tapaturmat alkoivat jo torstaina, kun sain tanssitreenien piruettisarjojen jälkeen polveni rutisemaan ja kenkkuilemaan (siitä tuli ortopedi-reissu). Kihdillä oli tyhjää merta silmänkantamattomiin ja kun saavuimme Karhunmöljään, oli sielläkin vain yksi vene, saaren mukava isäntäpariskunta H&J.

Suojaisaan lahteen ei tuuli osunut ja lämpöä oli niin mahtavasti, että shortseissa ja T-paidassakin oli vähän liian kuuma. Nautimme pari tuntia hellepäivästä takakannellamme. En sitten millään kyllästy näihin maisemiin! Karhunmöljän lahti taitaa olla yhden merikotkan reittipiste, sillä se lensi matalalla ylitse useamman kerran päivässä. Kauempana läpytti haikara ja vesilinnut sukeltelivat polskivia kaloja jahdaten.

Ilemmalla, sopivasti ruoka-aikaan, tuli pieni sadekuuro ja sen jälkeen taivaalle piirtyi upeita sateenkaaria. Jossain kauempana kuulosti ukkostavan.

Karhunmöljän söpöön saunaan oli juuri nikkaroitu maisemaikkuna - nyt lauteilta näkee Kihdille saakka. 

Illalla vaihdoimme kuulumisia isäntäpariskunnan kanssa. Meillähän oli yhteinen pieni Ruotsin-seikkailukin tuossa kesälomalla, mutta kerron niistä vasta myöhemmin, kun kaikki syyspurjehdukset on ensin seilattu. Sydämeni nyrjähti kun kuulin, että tämä oli H&J:n viimeinen purjehdusviikonloppu tällä kaudella. Olihan meillä kotisatamassakin jo puomittomia veneitä jonossa nosturilaiturille, mutta silti se yllättää. Me vasta aloitimme syyspurjehduskautemme ja hyvällä onnella sitä jatkuu 2 1/2 kuukautta, marraskuun puoliväliin. Haluan nähdä kun linnut kokoontuvat muuttamaan, lehdet kellastuvat ja putoavat saariston puista ja haluan vähän palella karvalakissa sekä untsikassa ennen kuin Kaminami nostetaan.

Ilta oli hiljainen, tyyni, sopivasti viileä ja pehmeästi pimenevä. Kun hyttyset ajoivat sisätiloihin, kurkimme vielä pitkään ikkunoista ja luukun hyttysverkon läpi maisemia. Samalla yritin sinnikkäästi tilata saaristossa oikuttelevan kännykän netin kautta tanssipukua ulkomailta ja lopulta jopa onnistuin!

Meillä oli keula kohti auringonlaskua, nam-nam-nam...

Yöllä oli taas hiljaista ja oli ihanaa nukkua veneessä. Olen lomapurjehdusten jälkeen ollut ihan sekaisin herätessäni kesken unien: olenko veneessä vai kotona vai missä? Ja jos olen veneessä, niin missä satamassa? Silloin on aina mukavinta huokaista, että olen veneessä.

Aamulla lämpöä oli vain +11 astetta ja jossain välissä ripotteli hetken vettäkin. Meiltä oli vieläpä jäänyt pikkuikkuna yöksi auki - hrrr... Kotimatkalle lähdimme vasta aamupäivästä. Oli se taas hurjaa katsoa karttaohjelmasta, kun ajoimme kivikkoisen sisäänajoreitin ulos "kivien yli", mutta kyllä tämä karhukirjan ohjeiden mukainen reitti silti toimii. Edessä oli viileää luovia, mutta pääsimme ensimmäiset 10 mailia yhtä kylkeä, sitten vain kaksi vendaa ja taas yhtä kylkeä. Tuulta oli kivasti 4-6 m/s.

Sarjatapaturmien seuraava osa sattui, kun olin sisällä laittamassa nenäliinaa taskuuni. Puuska kallisti veneen nopeasti ja otin askeleen taakse kohti tuulen puolta. Tossun alle osui yksi sisälle heitetyistä köydenpäistä ja rullaluistelin sen päällä puolisen metriä ennen kuin lensin kaaressa selälleni lattialle. Onneksi kädet olivat taskussa, niin en ottanut ranteella vastaan ja nyt selviän oikean kankun hurrikaani-tason mustelmilla.

Puolivälissä matkaa näimme taas hylkeen pään vedessä kuuluisan hyljealueen, eli Iniönaukon seuduilla. Ihan niin kuin ne hymyilisivät aina. Samalla alkoi satamaan vettä. Kun oikein mietimme, niin tämä oli vasta kauden ensimmäinen todellinen sadepurjehdus, jossa vettä tuli pidempään ja saimme sadevaatteemme kunnolla märiksi. Sateen myötä tuuli hiljeni ja viimeiset kolme varttia ajoimme ropinassa ja pörinässä koneella kotisatamaan.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Viikonlopusta taitaa tulla vielä lämmin...