Satamastressiä muinaistulien yössä Näsbyssä

Muinaistulien yö oli varmasti ikimuistoinen: oli ihanaa purjehdusta, hyvää ruokaa, kauniita maisemia, mutta myös vähän kurjiakin juttuja. Tästä taisi tulla melko purnauspainotteinen tarina... Lauantaina siis luovimme koko matkan Nauvosta Houtskärin Näsbyhyn viimeisiä kapeita rännejä lukuun ottamatta. Vene kulki kepeästi ja tuulta oli alkumatkalla vähän molemmin puolin 6 m/s.

Kauempana idässä oli veneitä meren täydeltä, mutta onneksi yksi Finngulf 39 oli lähtenyt meidän seuraksemme luovimaan länteen. Sillä oli hyvä etumatka ja teimme siksakin suunnittelussa pari pientä taktista virhettä, mutta Kaminami paikkasi ne uimataidollaan. Kisakumppani jäi lopulta kauas taaksemme ja myhäilimme tyytyväisinä.

Iltapäivällä otimme isopurjeeseen yhden reivin, sillä tuuli oli voimistunut 7-8,5 m/s ja puuskat olivat ajoittain aika kipakoita. Tuuli heikkeni kuitenkin aika pian reivin jälkeen - tää on just tätä - nyt mennään reivillä loput mitä on. Loppumatkasta tuttu vene kaahasi viereemme ja sieltä komennettiin hymyilemään... Kiitos taas kuvista Kimmo S.!

(Kuva: Kimmo S.)

(Kuva: Kimmo S.)

Matkalla näimme merikotkia, valkohäntä-bambeja laiduntamassa Houtskärin niityillä sekä ensinäkemällä vielä kolme söpöä hyljettäkin luodolla. Ne hylkeet olivat lopulta harmaisiin pelastautumispukuihin pukeutuneita melojia ja luoto muodostui kajakeista. Niin ja ihan varmasti he kuulivat, kun osoitin heitä sormella ja huusin innokkaasti myötätuuleen: "Hylkeitä!" Hmmm... aika mennä näöntarkastukseen?

Näsbyhyn rantautuessamme tuuli aika kovaa, onneksi vastaan ja laiturissa oli suojan puolella vielä hyvin tilaa. Matalan poijun noukkiminen "kikkakepillä", joka pujottaa köyden lenkkinä läpi poijusta, onnistui toisella yrittämällä. Näsby ei ollut mainostanut erityistä muinaistulien yön ohjelmaa, mutta se on viihtyisä ja suojainen satama, josta saa hyvää ruokaa. Lisäksi vesi oli taas reilusti alle normaalin ja täällä on syviä paikkoja melkein rantaan saakka.

Juhlapäivän kunniaksi tilasimme heti Grill Cafe Skagenista lonkut ja herkulliset burgerit. Harvassa paikassa saa ongelmitta gluteenitonta kasvisruokaa, mutta täältä saa ja se on vieläpä hyvää. Mies oli erityisen iloinen siitä, että Skagenin megahampurilainen on oikeasti mega, sillä lähtee kovemminkin karjuva merinälkä.

Jo alkuillasta tuli vähän satamastressiä. Laiturin päätyyn rantautui pitkä "putput-vene", jonka perässä tuli reilun veneenmitan päässä lasikuituinen jolla. Mieheni oli ottamassa köydet vastaan laiturilla ja minä vahdin Kaminamin kylkeä. Vaikka väliin jäi yksi tyhjä paikkakin, kääntyi jolla uhkaavasti takakulmaamme kohti. Sen perässä törröttävä perämoottorin potkuri sekä laitojen yli pyrkivä polkupyörä pelottivat syystäkin Kaminamia. Putputin Kippari "Herra Päivänpaiste" ajoi huolettomana hiljalleen kohti laituria, vaikka jolla oli karkuteillä, peräköysi holtittomasti vedessä ja tuuli painoi pitkän puuveneen vauhdilla Kaminamin kylkeen. Sain viime hetkellä kiinni puuveneen katosta ja pelastin kylkemme. Fendareita heillä ei ollut ja omamme olivat säädettynä normaalikorkeuteen, eli liian ylös - olihan välissä se tyhjä paikka. Rouva Päivänpaiste jäi hermostuneena säätämään ainakin vartiksi keulaköysiä ja sai siitä hyvästä Herra Päivänpaisteen ärtymään. Ilmassa lenteli kirosanojen höystämää arvostelua - hui mitä kommunikointia! Sillä aikaa peräköysi oli edelleen löysässä ja villi jolla vapaana.

Kun vene saatiin lopulta kiinni alkoi herra kurkottamaan veneensä perästä jollaan ja yritti lähes puoli tuntia asetella polkupyörää paremmin kyytiin. Samojen yritysten ja erehdysten toistamisen myötä mitään ei tapahtunut (paitsi kiroilua ja kiukuttelua) ja jollan perä potkureineen heilui lähellä Kaminamin kylkeä. Rouva Päivänpaiste ehdotti miehelleen pientä jäähykävelylenkkiä, mutta mies ei suostunut. Lopulta rouva keksi, että hänpä kiipeää jollaan korjaamaan pyörän asentoa. Pyörä täytti koko jollan, paitsi pienen kolmion keulasta. Rouva laskeutui käytännössä suoraan jollan laidalle seisomaan ja huomasin olevani meedio: näin jo ennalta että hän molskahtaa siitä mereen. Onneksi rouva oli uimataitoinen, mutta vedestä ylös nouseminen ei ollutkaan helppoa. Hyppäsimme mieheni kanssa vauhdilla laiturille. Ehdotin että rouva ui laiturin reunaan, sillä veneeseen hän ei päässyt kiipeämään ja olin valmiudessa hakemaan pelastustikkaita. Toisesta veneestä tuli myös kippari apuun ja yhdessä mieheni kanssa he saivat nostettua pienikokoisen naisen kainaloistaan laiturille (kuvassa on vielä jäljelle jäänyt märkä läntti). Sillä aikaa Herra Päivänpaiste seurasi tilannetta veneensä perästä ja haukkui tietysti rouvansa pystyyn sekä pahoitteli meille kaikkea hässäkkää. Silloin avasin suuni: "Voisiko sen jollan laittaa molemmista päistään kiinni, ettei sen perä osu meidän kylkeemme?" Herra Päivänpaiste murisi laittavansa ensin polkupyörän paremmin sen kyytiin. Auttamassa ollut toinen kippari ehdotti ääneen sitä, mitä me kaikki varmaan olimme ajatelleet: "Eikö olisi helpompaa tuoda se jolla tähän laiturin viereen ja säätää siinä? Ainakin jolla pitäisi kiinnittää paremmin, ettei toisten veneet ole vaarassa." Herra Päivänpaiste otti jollan tiukemmin oman veneensä perään, sääti siinä vielä hetken ja lähti sitten rouvan vaihdettua kuiviin vaatteisiin Skageniin syömään. Sillä aikaa me vahdimme edelleen tiukasti jollaa, jonka perä potkureineen heilui lähellä Kaminamin takakulmaa. Syötyään pariskunta lähti laiturista ja jännäsimme tietysti miten se sujuu. Otin yhden fendarin käteeni valmiina tuuppaamaan sen tarvittavaan kohtaan suojaksi, mutta tällä kertaa kaikki sujui paremmalla tuurilla.

Olisi ollut mukava istua kannella juttelemassa ja katselemassa kauniita maisemia lämpimässä illassa. Ihanuutta himmensi erään venekunnan pellavapään intoutuminen ajamaan neljä ja puoli tuntia yhtä päätä (tankkaustaukoja lukuunottamatta) kumiveneellä ja sen ylisuurella perämoottorilla edestakaisin pientä kaarta laiturin ympäri. Ääntä lähti sen verran, että keskustelu oli aina keskeytettävä kun kumppari kaahasi meidän puolellamme laituria. Ei lasten tarvitse olla äänettömiä tai näkymättömiä, mutta 4 1/2 tuntia korvia raastavaa pärinää ja bensan katkua ei ollut reilua meille muille. Jossain vaiheessa suunnittelin, että kävisin tarjoamassa pojalle kympin (tai jotain), jos hän keksisi jotain muuta kivaa tekemistä loppuillaksi. Mies suunnitteli ostavansa pois pojan kumpparin peräprutkuineen ja sovitteli jo sille paikkaa Kaminamin perään. Noh, kahdeksalta se loppui - ja alkoi uudelleen heti aamulla.

Parissa veneessä nautittiin kossucolaa all night long ja soitettiin yläkannelta poppia koko laiturille. Onneksi meillä oli yhteinen musiikinmaku, vaikka mieluummin olisin kuunnellut sitä vähän hiljaisemmalla. Laiturin kupeessa saunaterassilla oltiin vähemmän fiksusti ja me jätimme koko saunomisen väliin. Aurinko laski kauniisti ja lahden mökkirantoihin syttyi myöhemmin kokot. Jossain päin ammuttiin vähän rakettejakin. Olin jo valmiiksi väsynyt ja stressaantunut, joten suljimme luukut heti auringon laskettua. Hiljaa itsekseni totesin, että olisi varmaan pitänyt mennä karhusatamaan...

Perustimme entistä rennomman Kino Kaminamin: tyynykasat keulaan ja katsoimme unipukusillamme pitkän merellisen elokuvan. Silmät olisivat lupanneet kiinni jo aikaisin illalla, mutta pilkkimisestä havahtui aina sydän tykyttäen johonkin metelöintiin. Tämä oli ehkä kaikkien aikojen raskain viikonloppu vierasvenesatamissa. Jatkossa on pakko olla parempaa onnea!

Kuutamo oli kaunis Näsbyssäkin. Meno rauhoittui pikkutunneilla ja nukahdimme tulpat korvissamme. Aamuyöstä heräsin huudahteluun laiturilla ja ajattelin ensin, että jotain on hätänä. Tuuli oli kääntynyt ja voimistunut ennusteen mukaisesti ja sen myötä pari tuulen puolelle parkkerannutta bilevenettä työnsi veneitään nyt hösselillä irti laiturista ja kiristi kiinnityksiään.

Noh, olin valmiiksi hereillä taas auringonnousuun. Aikaisin noustessa sai nauttia hetken aamuvalosta hiljaisuudessa ennen kumpparipärinän alkamista. Siitä kumivenepojasta tulee varmaan joskus joku pikaveneiden maailmanmestari. On aika harvinaista että pieni koululainen jaksaa keskittyä samaan toimintaan samoissa olosuhteissa tunti toisensa perään - hommaan täytyy olla todellista sisäistä paloa.

Pilvipoutainen sunnuntai lämmitti vielä reilulla 20 asteellaan. Nautimme aamiaisen takakannella, vaikka pärinä tuntui taas yhden yön verran väsyneempänä korvissa yhä rassaavammalta. Jokainen lämmin aamu ja ilta ollaan nyt kannella - piste. Aamiaisen ohella luin Eeva-lehteä ja löysin sieltä ihanan jutun kuvineen blogikamu Pilvin Villa Idurista. Voi että!

Kotimatkan reilut 25 mailia tuntuivat nyt pitkiltä. Tätä tapahtuu vain kun on tosi kyseessä: jäin tunniksi sisälle huilaamaan ja mies purjehti sen ajan yksin, parhaimmillaan 9,5 solmun vauhtia 7-8 m/s sivumyötäisessä. Kotirännissä ohitimme muut yhtä kylkeä luovijat ja konettavan purjeveneenkin. Kun tämä urheilullinen osuus oli ohi huokaisin syvään kotisatamassa: "On tämä purjehtiminen joskus rankkaa..." Viikolla pääsee onneksi töihin lepäämään. Nyt kun pääsin voimallisesti alkuun, niin lupaan saman tien lopettaa nämä purnaamiset tähän.

Toivottavasti teillä oli tunnelmalliset ja mukavat muinaistulien yöt.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!