lauantai 27. joulukuuta 2014

Hyppyripurjehdus ja lisää jyminää


Houtskärin Näsbyn jälkeen ajattelimme kokeilla jotain uutta satamaa. Keskiviikkona 13.8. oli Velkuanmaan suuntaan aika sopivaa tuulta: 8-9 m/s ja puuskissa reilua kymppiä sivumyötäistä. Oliskohan johtunut jymisevistä ja huonosti nukutuista öistä, että emme jaksaneet hakea vauhtia maksimipurjeilla, vaan tyydyimme 7-8 solmun matkavauhtiin.

Jossain Espskärin paikkeilla teki iso rahtialus melkoiset aallot. Näimme miten vastaantuleva pieni purjevene nousi aaltoon melkein suoraan kohti taivasta ja tuli aallonharjalta alas pää edellä. Hui! Siinä ehti hetken jännittämään, ennen kuin aalto oli meidän kohdallamme. Ehkä puolet Kaminamin rungosta oli ilmassa kun tulimme päin aaltoa. Se oli pahin hyppyri Kaminamilla tähän mennessä. Olisipa ollut GoPro kuvaamassa sitä hetkeä.



Velkuanmaan sataman edustalla on vilkkaasti liikennöity ja voimakkaasti hajustettu merimetsoyhdyskunta. Lähestyimme laituria pohjoispuolelta ja kaiku näytti sen verran matalia lukemia, että päätimme luovuttaa. Toisekseen tuuli osui tällä hetkellä aika pahasti laituriin.




Seuraavaksi yöksi oli tiedossa taas ukkosta ja suojaisa satama olisi ihan kiva. Mikäs olisikaan sopivalla suunnalla... no Ajolanranta! Tosin teimme heti pelisäännöt selviksi: leikimme olevamme vierasvenesatamassa omassa kotisatamassammekin ja toisekseen emme edes käy autollamme, saatikka kipaise kotona.





Taas oli hieno päivä purjehtia ja ukkoset sadekuuroineen vaelsivat ylle vasta yöllä. Senhän se tietysti tekee, että unet jäävät huonoiksi. Aikamoisia ukkospuuskiakin tuli, mutta Ajolanranta sijaitsee lahden lahdessa ja paikkamme on sisäpuolella, joten meillä oli ihan mukavat oltavat. Myös akustiikasta täytyy antaa pisteitä: melko mahtavat jyminät tuli kallioiden ympäröimässä satamassa.





Satuin saamaan ärhäkän flunssan vähän ennen joulua ja sehän tarkoitti jouluvalmistelujen kasaantumista viimehetkeen. Sen verran tuli hoppua, että jäi blogissakin hyvät joulut toivottelematta. Toivottavasti teillä oli oikein suloiset ja leppoisat joulunpyhät ja sen jatkoksi olisi tulossa upea vuodenvaihde!

4 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeat, taidokkaat kuvat jälleen, näitä on ilo katsella. Oikein onnistuneita välipäiviä ja uudenvuoden odotusta sinulle, toivottavasti taudit ovat helpottaneet ja vain keränneet entistä ehompaa voimaa tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi ja mukavaa uudenvuoden odotusta teidänkin perheelle! :)

      Poista
  2. Upeita kesäisiä tunnelmia jälleen. Luin juuri tänään Kipparia, olikohan numero 11/2014 tai 12/ 2015, siinä oli juttua juuri tuosta Epskäristä =D. On muuten hassua, miten omassa kotisatamassa ei pääse sellaiseen retkifiilikseen kuin muissa laitureissa. Mistä lie sekin johtuu, vaikka ihan samalla tavalla ollaan laturissa. Ihanaa ja turvallista veneilykautta teille ja namuselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka :)
      Tuo Vene-lehden artikkeli on mennyt ohi, mutta Espskär on meille tuttu sen vuoksi, että siellä on iso Merikarhujen satama.

      Ihanaa ja turvallista veneilykautta 2015 teilkekin!

      Poista