Lappoon kaatosade ja haikarat yöpuulla

Torstaina 14. elokuuta tajusin miten lähellä Ahvenanmaa meitä onkaan. Olimme yöpyneet ukkosyön kotisatamassamme Ajolassa ja siitä purjehti tuona päivänä kuudessa tunnissa (35,5 M) Ahvenanmaan Brändön-saaristoon kuuluvaan Lappooseen.

Alkumatkan luovimme, mutta sivutuuliosuudella pääsimme vähän nauttimaan vauhdistakin. Peräaalto irtosi Kaminamista kun vauhti läheni yhdeksää solmua.

Tunteeko joku muuten tämän Tommosholmin tornitalon tarinaa? Se on merkitty pelkästään tornina merikarttaankin. Olisikohan tuo talo rakennettu tornin ympärille myöhemmin?

Puh-huijaa... hiljaisella myötätuuliosuudella ehti huilaamaan. Ukkosyöt vievät mehut ihmisestä ja merenneidostakin.

Lappoossa oli elokuun arki-iltana hyvin tilaa. Alkuillan yleisellä saunavuorolla olimme molemmat yksin naisten- ja miestensaunoissa.

Pian alkoi kova puuskainen tuuli ja Kippari kiiruhti saunalta kiristämään Kaminamin peräköyttä. Samalla alkoi rankkasade ja salamat leiskuivat synkällä taivaalla. Vettä tuli niin ettei meinannut eteensä nähdä. Kaminami oli parkissa pitkän laiturin päässä ja sinne juostessani kastuin läpimäräksi, ellen jopa vielä vähän märemmäksi. En kuitenkaan onnistunut hyppäämään veneeseen, sillä tuuli painoi Kaminamin nenän kauas laiturista. Miehen voimat eivät riittäneet vetämään venettä hetkeksi lähemmäksi. Juoksin sateessa takaisin saunalle ja kastuin lisää, jos se oli enää mahdollista.

Kun tuuli aikanaan vähän helpotti, tuli mies hakemaan minua saunalta. Juoksimme taas kaatosateessa veneelle, kun näimme ruotsalaisveneen lähestyvän laituria. Jäimmekin laiturille auttamaan sen rantaan. Senioripariskunnan rouva tärisi heittäessään keulaköysiä ja kertoessaan hurjista ukkospuuskista, joissa olivat seilanneet Lapposeen. Kannatti kastua vähän vielä lisää, sillä nämä matkaajat olivat jo niin väsyneitä ja säikähtäneitä, että ottivat todella kiitollisena pienen apumme vastaan. 

Veneessä ripustelimme vaatteitamme joka paikkaan kuivamaan lämppärin puhalluksessa. Pakko sanoa, että elämys se on tämäkin. Oli ihanaa saada kuivat vaatteet päällensä ja villasukat jalkaan. Lisäksi olin hurjan onnellinen ruotsalaispariskunnan puolesta, että he pääsivät lopulta turvallisesti perille.

Ehkä vähän sangriaa, tomaattimunakasta, parsa-mozzarellasalaattia ja hyvät kirjat sateen ropinan seuraksi?

Sateen loputtua liiteli vielä iltahämärissä useiden kymmenien harmaahaikaroiden parvi yöpymään sataman ympärille. Olosuhteet, varusteet ja osaaminen eivät niiden kuvaamisessa kohdanneet, mutta nämä surkeat kuvat herättävävät ainakin omat muistomme. Luulimme näitä isoja lintuja ensin kurjiksi, mutta myöhemmin blogin lukijoiden vinkeistä ja kuvia suurentamalla totesimme, että kyllä nämä haikaroita ovat. Oli ensimmäinen kerta, kun näimme niitä tällaisena suurena parvena. Yhtään nyyttiä ei tämäkään joukko meille tiputtanut.

Illalla ihailimme maisemia ja katsoimme netistä pari jaksoa hyväntuulista Solsidania. Onneksi sää tyyntyi illaksi ja saimme vihdoin nukuttua paremmin. Aamulla heräsimmekin sitten jo kuudelta kovaan rapinaan: joku oli kannella...

Tähän väliin oikein mukavaa vuodenvaihdetta 

ja onnea uudelle kaudelle 2015!