Sateenkaaren alta voi purjehtia ja sen päässä on...

Tässä taas pieni kesäinen purjehdustarina keskelle joulutunnelmia. Elokuinen sunnuntaiaamu alkoi Jurmossa kunnon sadekuurolla, jonka jälkeen lähdimme 44 mailin purjehduksellemme Helsingholmenin kautta Högsåraan. Sää kirkastui sisäsaaristoon suunnatessa ja laskettelimme alkuun mukavaa 6 solmun vauhtia 4 m/s myötätuulessa coden kanssa.

Vähän liiankin leppoisa meno tuotti arkista "tilataidetta" ja uusia sanoituksia tuttuihin biiseihin.

Ohitimme codella ison veneen, josta seniori-kippari huuteli pilke silmäkulmassaan: "Mihin teillä on kiire?" "Normivauhtia tässä mennään", vastasimme hihitellen. 

Sää oli epävakaisen oloinen, joten taivaalle tuli tähysteltyä tavallistakin enemmän. Siellähän lipui ilmiselvä merenneito pilvilinnoissaan.

Kauempana näkyi pilven alareunassa trombin poikanen, joka vuorotellen pieneni ja kasvoi, kunnes katosi kokonaan.

Toimme harmaat pilvet mukanamme ulkosaaristosta, kun saavuimme Högsåran länsipuolelle. Siellä pääsimme puikkelehtimaan vastaamme luovivien vuokraveneiden kisoissa. Kuvasin niitä paljon, mutta meiltä jäi myöhemmin selvittämättä mitkä kisat tuolloin sunnuntaina 10.8.2014 purjehdittiin ja mihin kuvia voisi toimittaa. Jos joku kisaajista sattuisi tätä lukemaan, niin laitapa viestiä.

Kello 16 saavuimme ensimmäistä kertaa Kaminamilla Helsingholmenin lahteen. Olimme saaneet vinkkiä sataman syvistä paikoista, mutta ne näyttivät olevan jo varattuja. Päätimme silti tehdä koelähestymisen. Kaiku näytti ajoittain alle kahta metriä ja vieraslaiturin isäntä tuli näyttämään meille paikkaa päälaiturin päädystä. Rohkeutemme loppui kuitenkin kesken syvyyden suhteen. Lisäksi yöksi oli luvattu lahteen osuvaa reippaampaa tuulta, emmekä olleet vielä kokeilleet uutta ankkuriamme. Kippari teki päätöksen, että yritämme tulla tänne Helsingholmeniin sitten joku toinen kerta. Sadekuuro oli jo päällämme. Ennen poistumista ehdin nähdä vilauksen valkoisesta hepasta aitauksessaan. No niin... rapsuttelen sitä sitten joku toinen kerta...

Ajoimme koneella yhden sateenkaaren alta ja värikkäitä taivaansiltoja näytti olevan joka puolella ympärillämme. Luulin että sateenkaaren päässä olisi aarre, mutta tällä kertaa siellä oli merimetsojen koti. Tästä puuttui vain tanssivat keijut ja pinkit yksisarviset liitelemässä sateenkaarten ympärillä. Sade taukosi, mutta puuskissa tuuli vielä 10 m/s.

Seitsemän tunnin purjehduspäivän jälkeen valitsimme yöpymispaikaksi lähellä sijaitsevan Högsåran, mutta tällä kertaa Kejsarhamnenin sataman, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Siellä oli hyvin tilaa vielä viideltä illalla ja toisin kuin Käyntisatamat -kirja väittää, siellä on poijut. Satamassa oli yksi tuttukin veneellään ja pääsimme jutustelemaan kesän purjehduksista.

Högsåran tunnelmista ja puuhista lisää seuraavassa postauksessa. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!