perjantai 16. tammikuuta 2015

Kesälomapurjehdusten päätös Espskärissä


Lauantaina 16. elokuuta mieli oli aluksi vähän haikea: tämä olisi viimeinen yömme kesälomapurjehduksilla. Purjehdimme noin kaksi ja puoli tuntia Karhunmöljästä toiseen merikarhusatamaan Espskäriin. Hymy ei kuitenkaan hyytynyt, sillä pian keskityimme taas elämään tässä ja nyt ja nauttimaan merellä olosta. Toisekseen: leipä oli loppu, talouspaperi oli loppu, sangria-ainekset olivat loppu, salaatit olivat loppu ja pyykkiäkin oli taas kertynyt iso kassillinen. Kolmanneksi: kausi tulisi jatkumaan vielä piiiitkään viikonloppupurjehduksilla. Niin että olimme oikeastaan taas ihan onnenpossuja!



Matka eteni mukavassa myötätuulessa, auringon yrittäessä vielä ruskistaa rasvattuja, aurinkolasitettuja ja lipattuja kasvojamme. Vesi solisi mukavasti ja tuuli tuntui iholla kuin ystävän halaukselta.




Espskäriin saavuimme kuudentena veneenä ja valitsimme kolmesta laiturista sen tutun keskimmäisen. Vastaanottajia oli taas laiturilla enemmän kuin tarpeeksi; kolmesta karhusta joutuu jo oikein valitsemaan, kun keulaköysiä on vain kaksi. Ehdotan että kolmas voisi lausua oikein juhlavasti "Tervetuloa", jotta jokaiselle riittää oma tärkeä tehtävänsä.



Espskäriin puhalsi pilvisenä iltana sen verran pohjoistuulta, että takakannella lueskellessa ja sisääntuloväylää päivystäessä piti olla jo villasukat, huppari ja fleecehuopa. Nyt elettiin jo loppukesän tunnelmia. Kino Kaminamissa katsoimme Oscar-palkitun leffan "Piiat" ja sitä voi suositella lämpimästi. Leffa oli sekä koskettava ja ajatuksia herättelevä että hauska.



Sunnuntaina palasimme kotisatamaan koneella ajaen, muun paluuliikenteen mukana, tuulen jäätyä kevyeksi henkäykseksi.





Kesälomapurjehduksilla seilasimme ristiin rastiin Saaristomerta ja Ahvenanmaata ilman tarkempia suunnitelmia. Tietysti oli tiettyjä paikkoja, joissa halusimme käydä, mutta teimme aina lopulliset päätökset päiväksi-kahdeksi kerrallaan ja lähdimme sinne suuntaan, jonne oli hyvää tuulta ja jossa odotti sopiva satama. Mikä ihana vapaudentunne siitä syntyikään!




Seuraavaksi luvassa on Kaminamin ensimmäisen kokonaisen kauden yhteenvetoa. 

Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Teillä on ollut totisesti ihana kesä ja siitä on ollut tosi mukavaa lukea näin talvis aikaa. Palaan kyllä näihin postauksiin vielä monta kertaa sillä ovat sitä maisemaa minne me suuntaamme ensi kesänä =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä saa kiitollinen olla viime kaudesta :) Toivottavasti satutaan ensi kesänä joku kerta samaan aikaan samaan satamaan, jos kerran pyöritte täällä "meidän kulmilla".

      Poista
  2. Moi. Tiedätkö Google+ yhteisöstä: Veneen rakentaminen ja veneily. Liity ja jaa siellä kivoja juttujasi.
    T. Markku Eskola

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä Markku, taidan kuitenkin keskittää bloggailun tähän yhteen alustaan :)

    VastaaPoista