lauantai 24. tammikuuta 2015

Kaminamin kausi 2014 numeroina


Kausi 2014 oli Kaminamin ensimmäinen kokonainen kausi ja se ylitti odotuksemme kaikin puolin. Pääsimme merelle riittävästi, vene toimi hienosti ja sitä oli ilo purjehtia, kiersimme kaikki ne paikat, joista olimme tällä kaudella haaveilleet ja oli aivan ihanaa olla yhdessä merellä.

Matkalla Hummelskäristä kotisatamaan 13.7.2014
Leppoisa iltapurjehdus Svinöhön 6.6.2014



Pitkä kausi
Aloitimme purjehdukset ihmeen lämpimänä pääsiäisenä 21.4. ja päätimme kauden yöpakkasten aikaan isänpäivänä 9.11. Kaminami oli siis elementissään kuusi ja puoli kuukautta. Vietimme yhteensä 68 päivää merellä, mikä tekisi lähes 10 täyttä viikkoa. Miehellä oli lisäksi muutamia omia purjehduspäiviä Kaminamilla. Kuviostakin näkee, että kesäloman suoma suurempi vapaus ajoittui heinä-elokuulle. Edellisellä, siis Kaminamin ensimmäisellä kaudella pääsimme merelle 31 päivänä, sillä saimme sen purjehduskuntoon vasta heinäkuun lopulla 2013.


Luovia Espskäristä kotisatamaan 3.8.2014 (kuva: Timo T.)

Maileja yli tuplasti enemmän kuin edellisellä kaudella
Kaudelta kertyi yhteensä 1819 mailia, vaikka suhasimme lähinnä ristiin-rastiin Saaristomerta ja Ahvenanmerta. Edellisenä vuoden "puolikkaalla kaudella" maileja kertyi vain 773. on sanomattakin selvää, että tämän kauden myötä Kaminami tuli meille paljon tutummaksi ja monet asiat alkoivat sujua mukavalla rutiinilla. Toimimme tiiminä erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa hurjan paljon paremmin kuin vuosi sitten.


Kohti Ahvenanmaata ja Sandvikiä 27.7.2014


Yöretkiä pitkälle syksyyn lämppärin ansiosta
Yöretket aloitimme 31.5. ja viimeinen viikonlopun yöretki päättyi 1.11. Saimme tällä kaudella Kaminamiin hyvin toimivan lämppärin, joten loppusyksyn kalseat yöt eivät estäneet meitä purjehtimasta yöretkiä.

Ilta Espskärissä 2.8.2014

Vauhtia Lumikilla kauden viimeisellä yöretkellä 1.11.2014


Kaupalliset satamat
Vierailimme yhteensä 14 kaupallisessa satamassa, joista iso osa oli Kaminamille uusia. Itselleni uusia olivat Högsåran Kejsarhamnen, Helsingholm, Katanpää sekä Maarianhaminan länsisatama. Tässä satamat vielä listana:

Ajolanranta, Rymättylä (turistina kotisatamassa yksi yö)
Brännskär
Helsingholm
Isokari
Jurmo
Kasnäs
Katanpää
Kejsarhamnen, Högsåra
Lappo, Brändö
Lillbrygga, Högsåra
Maarianhamina, länsisatama (2 yötä)
Näsby, Houtskär
Sandvik, Kökar
Utö (2 yötä)

Maarianhaminan länsisatama ja Pommern 29.7.2014

Utössä tyrskyjä kuvaamassa 8.8.2014

Merikarhusatamat
Kävimme kauden aikana kaikkiaan 8 merikarhusatamassa, ja vietimme niissä yhteensä 21 yötä. Karhusatamista meille olivat uusia Karhunmöljä sekä Ahvenanmaan Jomalö-merikarhulaituri. Karhusatamat ovat niin mukavasti reittien varrella, että monissa tuli vietettyä useita öitä kauden aikana. Loppusyksystä illat pimenivät niin varhain, että läheisestä karhusatama Härjänmaankarista tuli syyssuosikkimme.

Tammo (5 yötä)
Härjanmaankari (4 yötä)
Espskär (3 yötä)
Haplot (3 yötä)
Hummelskär (2 yötä)
Sänkören (2 yötä)
Jomalö (1 yö)
Karhunmöljä (1 yö)

Ihan kahdestaan kauniissa Hummelskärissä 28.9.2014
Auringonlasku Sänkörenissä 6.9.2014


Pursiseuran satamat
Pursiseuran Svinön sijainti on loistava etelään suunnatessa ja Pyytinkari on mukavan lähellä syksyn pimetessä tai myöhään reissuun lähtiessä. Yövyimme molemmissa neljä yötä.

Svinön lahti 6.6.2014
Sumuinen aamu Pyytinkarilla 14.9.2014


Muut satamat
Äiti-Kipparin ja Isi-Kipparin rannassa vietimme kauden aikana pari yötä ja lisäksi hyvien ystäviemme rannassa Kemiössä juhannuksen hyytävän pakkasyön.

Juhannus Kemiössä 21.6.2014 ja veneen kansi jäässä kello 2.40 yöllä


Kaminamin kisat
Kaminamin ensikisat olivat 24.5.2014 Kihti TwoStar kaksinpurjehdukset, joissa Kippari & Isi-Kippari kirittivät Kaminamin ensimmäisenä maaliin ja sijoittuvat LYS-tasoituksen jälkeen kolmanneksi.

Kihti TwoStarin startti

Kaminami oli mukana myös yli yön purjehdittavassa Jalostaja Runt Pyytinkarin kisassa 13.6., jossa se teki tuoreimman nopeusennätyksensä (17,35 solmua) ja oli kisan kolmanneksi nopein vene, mutta sijoittui  LYS-tasoituksen sekä yllätyksenä tulleen varaslähdön rangaistuksen jälkeen tulostaulukon puoliväliin, yhdeksänneksi.

Kaminami Pyytinkarin kisassa (kuva: Exquisiten miehistö 13.6.2014)

Palaan vielä ennen venemessuja kauden yhteenvetoon parhaimpien satamien ja reissujen kohokohtien näkökulmasta.

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Teillä oli todella loistava kausi! Ja hyvän yhteenvedon olit tehnyt siitä. Tuo kuva jossa oli köysiä oli aivan iiiiihana =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Katinka :) Tuo köysikuva on otettu itse asiassa kännykällä: Galaxy Zoomin macro-ohjelmalla.

      Poista
  2. Hieno yhteenveto pitkästä ja upeasta kaudestanne! Ihan kohtahan tässä voi jo alkaa fiilistelemään tulevaa kautta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antsku :) Vähän tässä on jo fiilistelyt aloitettukin!

      Poista
  3. Olette kyllä hienosti ottaneet kaiken irti hienosta veneestänne! Satamakipparointi jäänyt vähemmälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi olla kauteen tyytyväinen. Tosin kaikki muut kesäpuuhat, kuten Naantalin rannassa iltojen istuminen, viikonlopun brunssit suosikkiravintolassa, pyöräilylenkit maaseudulla, ihmisten tapaaminen yms. jäivät kokematta. Kaikkea ei vaan voi ehtiä, ja vaikka pelkkään purjehtimiseen keskittyminen voi kuulostaa yksipuoliselta, niin se oli silti parempaa kuin mikään muu :)

      Poista
  4. Vau, hieno mailimäärä kaudelle ja kertoo intohimosta lajia kohtaan. Hyvä idea myös tuo mailimäärän ja purjehduspäivien jaottelu kuukausittain. Tämä bloggaus innosti tekemään vastaavaa analyysia viime kaudesta, mutta lokikirja taitaa olla edelleen veneellä, kun en sitä nyt kotoa löydä. Aiemmin olen pitänyt kirjaa kauden keskinopeuden, konetunti-% ja keskimääräisen päivämatkan kehityksestä. Näistä erityisesti jälkimmäinen on ollut laskussa viime vuosina, mikä taitaa kertoa laiskistumisesta...

    Paljon hienoja kuvia teillä kauden ajalta ja erityisesti tuossa viimeisessä on sellainen meininki päällä, että nyt mennään eikä meinata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antti :)

      Tuo konetuntiosuuden tilastointi on itselläkin käynyt mielessä ja täytyykin skarpata vähän ensi kaudella lokin kirjaamisen tarkkuudessa, jotta tieto on myöhemmin helposti kerättävissä. Päivämatkatkin ovat mielenkiintoinen seuravattava asia, vaikka niiden lyheneminen ei välttämättä kerro laiskuudesta, vaan sen "muun elämän häiriötekijöistä", säistä, jne :)

      Nyt jälkikäteen jäimme ihmettelemään sitä, miksi emme joinakin viikonloppuina lähteneet merelle. Varsinkin tuo touko-kesäkuu oli meillä hiljaista. En muista millaiset säät silloin oli, mutta ehkä veneen pitäminen kisapainossa tai ranteeni toipuminen leikkauksista vaikutti silloin asiaan. Joka tapauksessa olisi ollut mukava tarkastella niitä maakrapuna oleilun syitä nyt ryppäänä koko kauden ajalta. Ajattelin ensi kaudella laittaa lokiiin pienen merkinnän niistäkin lomapäivistä ja viikonlopuista, jolloin emme päässeet merelle.

      Poista