keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Jurmon kamaralla


Elokuinen kävelyretkemme Jurmon länsiniemeen oli täynnä pieniä ihmeitä. Aurinko paahtoi ilman väreileväksi ja kivisillä poluilla tallustelu nilkat linksuen oli aika väsyttävääkin, mutta maisemia ahmivat silmät pitivät liikkeellä. Mikä muuten unohtui taas? No eväät!



Näitä kauniita saariston kiviä oli silmän kantamattomiin. Hillitsin kuitenkin itseni ja pitäydyin vain kuvaamaan niitä... tai no, muutamaa kannoin hetken aikaa kädessäni, mutta en ottanut yhtään mukaani.






Moringharun pyöreällä niemellä on camping-alue ja pari telttaa siellä näkyi olevan. 



Meillä oli saapaat jaloissamme, mutta koitimme silti skannata kivikkoista polkua edellämme luikeroiden varalta. Tällä kertaa emme nähneet yhtään sahaselkäistä matelijaa. Hiki virtasi silmiin kirvelemään ja ajoittain tuntui kuin tarpoisi erämaassa. Pitkäkarvaiset lehmät olivat jo kadonneet laitumelta; jäljellä oli vain kuivuneita lantakasoja. 



Simpukankuoria ja kuivunutta levää oli rannoilla valtavina kasoina. Jos sattui astumaan leväkasaan, sieltä pölähti äkäinen ja tiheä pilvi hyttysiä kimppuun. Meri näytti tuoneen rannoille myös monenlaista rojua, sellaistakin, mikä ei mahtunut pieneen roskapussiin.





Kiviä ja merta - siinä on jo meille riittävästi syytä tulla Jurmoon, mutta onhan täällä toki paljon muutakin.




Villiä ruohosipulia piti tietysti vähän maistaa. Voikohan noita kaalin näköisiä syödä?

 


Paikalle oli kerääntynyt myös lintubongareita. Yksi ui lähisaaresta nakuna bongaamaan lintuja ja sitten takaisin saareen telttaansa.



Aakeeta laakeeta - niin kuin ulkosaaristossa kuuluukin. Luimme Saaristomeren kansallispuiston retkeilymajan infotauluista, että täällä kaadetaan puita ja kulotetaan maastoa, jotta saari saadaan säilytettyä sellaisena kuin se alun perin on ollut. Jurmo ei saa metsittyä liikaa.



Me näimme muun muassa söpöisiä ja puuhakkaita kahlaajia, jotka päästivät meidät ystävällisesti vähän lähemmäs kuvaamaan.




 
 Lopuksi vielä kiviä ja kuohuvaa...




10 kommenttia:

  1. Huokaus, miten ihania kuvia ihanasta Jurmosta! Tuonne kaipuu on ikuinen. Mikä luonto, rauha ja meri. Mitkä kivet, linnut ja veneet satamassa. Jurmosta ei saa koskaan tarpeeksi. Tunnelmaa teidän jouluun! t, Hanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ja olen samaa mieltä Jurmosta.
      Ihanaa joulun tunnelmaa sinnekin!

      Poista
  2. Jurmo on kyllä yksi Saaristomeren hienoimmista paikoista. Parhaiten mieleen on jäänyt se kerta kun meloin sinne Kökarin suunnasta. Silloisessa merikartassa ei merkintää länsipään luonnonsuojelualueesa, joten mehän sitten rantauduimme ja leiriydyimme sinne. No, viime vuosituhannella tapahtunut rikos lienee vanhentunut ja rangaistuksena löysin alapäästäni viisi punkkia tuona iltana.

    Harmi vaan, että Jurmon satama on laitureiden suuntauksen takia altis vallitsevalle tuulelle. Pari vuotta sitten piti odotella kelin laantumista kun ei aallonmurtajalla olevasta poijusta päässyt nasakassa sivutuulessa pois. Mutta mikäs siellä ollessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä Jurmo-faneja taitaa olla aika paljon. Yksi ystäväni on jopa nimennyt Jurmon sielunsa kodiksi. Kaikenlaisia pieniä seikkailuja sitä purjehtiessa sattuu ja se onkin yksi koko homman suurista iloista, ettei koskaan voi ihan tarkalleen tietää mitä tapahtuu. Nuo punkit olisivat voineet jäädä väliin, mutta muutenhan nuo olivat mukavia muistoja.

      Poista
  3. Aaaaaahhhh, minkin pääsen tuonne ensikesänä! Näyttää paikalta jossa tulen varmasti viihtymään. Aivan upean kivan olit ottanut kivestä. Minä tuppaan kantamaan kiviä aina mukanani, niitä löytyy mieltä kotoa vähän sieltä sun täältä. Jussarössä oli kiviä shortsien taskuissa niin paljon, että meinasi housut tippua =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan teillä hienot reissut siellä Viron rannikollakin, mutta ymmärrän kyllä, että vaihteeksi kaipaa taas pääsyä näille kotisaariston helmiin.

      Hihhhihh... varovasti niiden kivien kanssa, ettei pöksyt putoa :D

      Poista
  4. Hyvää kaamosterapiaa tämä hieno kuvasarja. Nyt sitä on kiitollisimmillaan omista ja muiden tekemistä kesädokumentoinneista. Saa elää noita hienoja hetkiä uudestaan ja haaveilla tulevasta kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marko
      Niinpä ja toinen vuodenaika, jolloin edellisen kauden muistoihin tulee palailtua usein on jäiden lähtöä odotellessa.

      Poista
  5. Huokaus todellakin! Tuonne on kyllä pakko päästä jälleen ensi kesänä. Nostan hattua, että maltoit jättää kivet rannalle. Joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme kyllä onnekkaita, kun purjehdusvesillämme on näin monta upeaa paikkaa, joihin on oikein vimma päästä joka vuosi. Mukavaa joulun odotusta teidänkin perheelle! :)

      Poista