keskiviikko 20. elokuuta 2014

Åland Runt - avomerihaasteita matkalla Getaan

Vietettyämme kaksi leppoisaa yötä Maarianhaminassa olimme valmiita seuraavalle pidemmälle legille Åland Runt -purjehduksellamme. Edessä oli lähes 50 mailin matka kohti Pohjois-Ahvenanmaan Getaa ja siellä merikarhujen vieraslaituri Jomalötä. Ajoimme alkuun puolisen tuntia koneella ja ennen purjeiden nostoa meidät saatteli matkaan itse merikotka.



Kotka istui itsevarmana suuren jääpoijun päällä höyhenpuku tuulessa pöllyten ja vähät välittäen siitä, että ohitimme sen melko läheltä. Se oli näköjään jo kihlattukin. Takkuisena se näytti siltä, että olisi saattanut olla vielä lapsi tai teini.



Sivumyötäistä tuulta oli maltilliset 7 m/s ja aloitimme peruspurjeilla. Pääsimme kokemaan mitä avomeren aallokossa purjehtiminen on kevyellä Kaminamilla. Avoimilla vesillä kehittyy tietysti enemmän aallokkoa kuin suojaisilla kotivesillämme. Veneen sisätiloissakin liikkuessa aallokon rullaus heitteli jo tällaisessa tuulessa niin, että piti oikein keskittyä jokaiseen liikkeeseen.




Kun tuuli heikkeni 5-6 m/s nostimme Lumikin vauhdittamaan menoa. Aallokko vuoroin lisäsi ja vuoroin jarrutti menoamme, mutta vauhtia oli kuitenkin sellaiset 7,5 solmua, surffissa 8,6.





Sitten saimme 8 m/s puuskan, jossa laskettelimme 125 m2 Lumikillamme ensin 9,9 solmua ja lopulta 10,2 solmua. Kaminami alkoi olla elementissään. Vauhtia ei oikein huomannut, koska ei ollut vastatuulta, eikä nopeasti vaihtuvia saaristomaisemia ympärillä. Pompiskelimme vähän ilosta, mutta kuitenkin varovasti - aallokon keikutus huomioiden. Jiippasimme aina spinnusukkaa hyödyntäen. Lumikissa on sen verran voimaa, ettei kahden hengen miehistöllä kannata ottaa turhia riskejä.



Harjoittelimme päivän aikana turvavaljaiden käyttöä. Meillä on integroidut valjaat näissä Spinlockin Deck Vest -paukkuliiveissämme, joten turvaliina kiinnitetään suoraan niihin. Yllätyin, ettei liinan hakasen sujuva käyttö ja toiminnallisesti hyvien kiinnityspisteiden löytyminen olekaan aivan itsestäänselvyys. Itse asiassa kiinnittymishakanen on mitoitettu vähän isompaan käteen kuin omani. Tätä siis kannattaa harjoitella ja käyttö automatisoida ennen kuin joutuu tosissaan koviin olosuhteisiin.



Tunnin mittaisen Lumikki-iloittelun jälkeen oli vaihdettava keulaan fokka, sillä kurssimme käännyttyä tuuli oli alkuun täysmyötäinen, sitten tiukkaa sivutuulta ja lähestyimme saaristoa kapealle reitille. Sivutuulta varten pumppasimme vesipainolastin avuksi pitämään Kaminamia pystymmässä. Sivutuuliosuudesta tulikin aika rankka, sillä tuuli vomistui 7-10 m/s ja kipakat  puuskat vaativat jatkuvaa purjeiden säätöä.

Tuuli voimistui edelleen: 8-10 m/s ja 12 m/s puuskissa, joten otimme sekä fokkaan että isopurjeeseen yhden reivin. Nyt meillä oli suunnilleen normaali 10-metrisen veneen purjepinta-ala käytössämme. Tuuli ulvoi, meri tyrskysi takapenkkiin saakka ja Kaminamin runko ryskyi aallokossa. Vauhtimme oli koko ajan yli 8, ajoittain 9 solmua. Samalla ohitimme Sälskärin majakan.



Sälskärin majakka Ahvenanmaan pohjoispuolella oli valmistuessaan vuonna 1868 Suomen valovoimaisin majakka. Vuonna 1949 Sälskär oli taas trendin harjalla, siitä silloin siitä tuli Suomen ensimmäinen automatisoitu ja miehittämätön majakka. 44.5 metrinen Sälskär on Utön majakkaa korkeampi ja Isokaria matalampi. Se on minusta hurjan kaunis valkoisena, punaisella kuparikatolla.




Ajoimme varovasti koneella Jomalön lahteen. Lahdessa on laajoja matalikkoja, mutta toisaalta kovemmallakaan tuulella ei juuri ollut aallokkoa. Rantautumisen hetkellä oli laituriin nähden reipasta sivutuulta 10 m/s, puuskissa 13 m/s. Lisäksi laituri ei välttämättä ole riittävän syvä Kaminamille, joten kahdella painavalla syyllä jäimme pyörimään lahdella olevaan haalauspoijuun täksi yöksi. Sataa ripotteli ja ukkonen jymisi, kun saimme Kaminamin keulan kiinni poijuun. Allamme oli turvalliset 2,7-3 m vettä (meriveden korkeuden ollessa -0,2 m keskivedestä).



Emme päässeet kävelemään Getan saareen, tervehtimään vieraslaiturin isäntä Ragnaria ja kahden muun karhuveneen miehistöä, emmekä voineet tiskata, koska pesuvedet olisi pitänyt päästä imeyttämään maahan. Sen sijaan paistoimme ruuaksi herkkuamme: tofu teriyakia, katsoimme hyvän leffan, ihailimme yllä kaartelevaa kotkaa ja kuuntelimme sateen ropinaa ja ukkosen jyminää kirjojamme lueskellen.



Haalauspoijussa yöpyminen toi myös oman hauskuutensa: maisemat vaihtuivat kuin pyörivässä näköalaravintolassa tuulen mukaan - välillä sellaista vauhtia että nauratti. Toisekseen: eipä loiskinut aallokko Kaminamusemme perään, kun nokka kääntyi aina tuuleen. Tosin aamuyöstä heräsimme rankkasateiden korvia huumaavaan rummutukseen. Jos ei odota purjehduksen olevan pelkkää auringonpaistetta sivumyötäisissä tuulissa, niin ei nämä säät koskaan varsinaisesti harmitakaan. Säät vain ovat mitkä ovat, muuttuvat jatkuvasti ja niiden mukaan eletään.



Jomalö oli kolmas ja viimeinen satamamme Ahvenanmaalla tällä pienellä "Åland Runt -purjehduksella". Seuraavana päivänä jatkoimme Isokarille. Olimme onnekkaita, sillä tuulet kääntyivät kierroksen edetessä aina niin, että pääsimme kulkemaan lähes koko ajan sivutuuleen tai myötäiseen. Ahvenanmaalla on paljon mukavia paikkoja, joten ehkä kiertelemme siellä uudestaan ja pidempään jo ensi kesänä. Brändön saaristoon kuuluva Lappo on "Lähi-Ahvenanmaatamme", jonne seilaamme päivässä koska tahansa.



10 kommenttia:

  1. Wow, sait kuvattua merikotkan, nyt olen kade =D. Ihanakuva. Samoin majakka, todella kaunis kuva. Näinhän se on, että merellä olo ei ole pelkkää auringon paistetta. Vaan mukavan vaihtelun nuo kelit tuovat hommaan =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka... vaikka nuo kotkakuvat jouduin nappaamaan vastavaloon ja kesti vähän aikaa, ennen kuin lähdin hakemaan kameraa, joten eivät ne kuvana mitään helmiä ole, mutta muisto on :) Minä puolestani ihailen edelleen sitä viime kaudella nappaamaasi hyljeperhe luodolla -kuvaa. Se on mielettömän suloinen!

      Poista
  2. Hienot kuvat taas! Ja olet kyllä taitava löytämään ja tallentamaan luontokappaleita kameran filmille: hylkeet, käärmeet ja nyt merikotka. Harvoin tulee mitään näistä nähtyä, puhumattakaan että ehtisi kameran kaivamaan esiin. Erityisesti nuo hylkeet ovat taitavia sukeltamaan heti, kun yhtään lähemmäs tulee veneellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antti,
      mulla on merellä aina luontotutka päällä ja kamera helposti saatavilla. Eilen huomasin että luontotutkasta on vähän haittaakin kun siirryin autonrattiin. Totesin nimittäin ettei lintujen käyttäytymistä voi jäädä seuraamaan samalla kun ajaa satasta mutkaisella tiellä. Se on näitä merielämän jälkeisiä arjen haasteita...

      Poista
  3. Olipa taas monta asiaa, mitä meinasin kommentoida, mutta jutun loppuun päästyäni taisin jo unohtaa niistä muutaman. No, se sanottakoon, että Sälskär on yksi upeimpia paikkoja, missä olen käynyt. Vain kerran olemme rantautuneet sinne päiväksi - edellyttää hyvää keliä. Ihanat kuvat ja kun varusteet on kunnossa, voi eri säät ottaa tyynesti vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi
      Juuri niin: hyvissä varusteissa ei sadekaan sureta ja nyt meillä on lämppärikin, niin saamme kamppeet myös kuiviksi. Niin kuin Katinka jo tuossa totesi: säät ovat mukavaa vaihtelua.

      Nuo majakkasaaret tekevät moniin ihmisiin todella suuren vaikutuksen. Esimerkiksi ystäväni oli hiljattain yöretkellä Bengtskärissä ja lumoutui siitä paikasta niin, että itki kun oli lähdön aika. Ahvenanmaalta tehdään sesonkiaikana opastettuja retkiäkin sekä Sälskärille että Märketille. Meidän pystynokkaisella, kumiveneettömällä ja 2,3 m syvällä Namusella on tuskin millään kelillä asiaa kummankaan rantaan...

      Poista
    2. Muistaakseni Sälskärissä oli joku pieni heppoinen poiju tms. juuri lyhyttä päiväpysähdystä varten, eli pahoittelut harhaanjohtavasta ilmaisustani, eli rantaan ei laitettu mekään venettä vaan keula kiinni. Tuuli silloin 0m/s ;). Aika karu paikka varmasti kovemmalla kelillä!

      Poista
    3. Kiitos Pilvi, hyvä tietää :)

      Katsoin vielä Wikipediastakin, ja sen mukaan saaren entistä satamaa ei ole, mutta alempana kallioilla on "luiska" johon vene kiinnittyy. Sälskäriin järjestetään veneretkiä Hammarlandin Skarpnåtöstä ja oppaana toimii viimeisimmän majakanvartian poika, joka on kasvanut saarella (vau).

      Poista
  4. Teidän matkanopeuksilla matka taittuu rivakasti ja maileja kertyy. Hieno legi! Ja hyviä kuvia taas kosolti. Kun näitä teidän ja myös DD:n kuvia katselee, niin kyllä alkaa GoPro polttelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riku,
      GoProon kyllä hauska, mutta hankintaa voi perustella myös täydennyksenä veneen turvavarusteisiin. Eli GoPro + ohjaustankokiinnike + pitkä keppi = väline, jolla voidaan kuvata veneenpohjaa ja tarkistaa esim. potkurin tilanne. Meillä GoPro on jo säästänyt yhden veneennoston maksun, kun alkukaudella yliajettu meressä kellunut villi köysi ei ollutkaan tarttunut potkuriin. Niin ja DD kuvailee tällä kaudella jo kopterilla ja ne vasta hienoja kuvia ovatkin!

      Poista