tiistai 23. heinäkuuta 2013

Unelmoitu lukuhetki ja eka lounas veneessä


Laitan edelleen prosessissa olevasta veneestämme sisätilojen sightseeing -postauksen hieman myöhemmin. Tässä kuitenkin päivän onnelliset tunnelmat, kun pääsin viettämään kauan haaveilemani pienen kaffe- ja lukuhetken keulahytissä. Veimme eilen patjat pinkkeine Zipitteineen sekä tyynyt keulaan.

 
 
Kahvin join tietysti lempi-Muumistani ja lukemisena oli keveitä kesälehtiä. Tuossa uusimmassa Oliviassa vilahtaa muuten blogaaja-kollega (Kuinka purjehtijaksi tullaan-blogin) Norppa :)
 



Tänään söimme myös ekan lounaan veneessä oikein pöydässä ja lautasilta, sämpylöiden ynnä muun vauhdissa hotkittavan sijaan. Ensin katoimme salaatit pöydän leveään päähän, mutta sitten iski ikävä toista...



...joten liu'utimme ateriat pöydän kapeaan päähän, niin johan oli kotoisampaa. Joo, olimme nähneet veneen piirustukset moneen kertaan ja aikoja sitten, mutta mittasuhteet alkavat hahmottua vasta nyt. Onneksi yllätykset tilojen avaruuden suhteen ovat olleet positiivisia.



Pitäisi muuten hankkia soma ja kätevä radio, joka myös kuuluisi. Tuo maston vieressä näkyvä soma valkoinen radio (hankittu Thuumas Lediinistä tai vastaavasta ruotsalaisesta rautakaupasta) rätisee enemmän kuin kuuluu... Olisiko kellään vinkkejä?

4 kommenttia:

  1. No nyt alkaa naisen kädenjälki näkymään veneessä. Heti tunnelma pehmenee kivasti.

    VastaaPoista
  2. Marko sun kommenttisi kuulostaa samansuuntaiselta kuin mieheni, jonka mielestä vene näyttää sisältä ihan: "Nössöltä, mussukalta ja söpölältä" :D Ei sinne silti verhoja ja mattoja ole tulossa...

    VastaaPoista
  3. Onnea tuhannesti uudelle veneelle ja turvallisen vauhdikkaita maileja teille! Radiosta: meitä on hyvin palvellut veneellä TivoliAudion iPal, joka on suunniteltu juuri veneelle. Sen voi roiskevesitiiviytensä vuoksi ottaa kevyellä kelillä kannelle. Perheemme hifistin mukaan jopa äänenlaatu on varsin kelvollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hoo! :)

      Kiitti myös radiovinkistä. Nuo Tivolin tuotteet kelpaavat myös söpöyden suhteen!

      Poista