perjantai 17. helmikuuta 2017

Venemessut 2017 - muotia ja ihanuuksia


Ensimmäisen venemessuviikonlopun aarteet jatkuvat muodin, astioiden ja muiden pienten ihanuuksien osalta. Venemessuilla taisi olla ensimmäistä kertaa muotinäytös. Vaatteita esittelivät tanssikoulu High Heelsin tanssijat vauhdikkailla koreografioillaan. Tämän hyvän mielen näytöksen kuvat tosin vähän epäonnistuivat, kun en osannut varautua lyhyemmällä valotusajalla.


Näitä Batelan vaatteita myy Ocean Spirit. Me Turun-Seudulla asuvat pääsemme kätevästi Aura-jokirantaan sovittamaankin näitä vaatteita, mutta Ocean Spiritillä on myös nettikauppa ja messuilla osasto löytyy yläkerrasta (5g31). Ihastuin erityisesti tuohon alla olevaan puseroon (tupsuja!) ja sen materiaali on kuulemma aivan ihanaa, eikä silittämistä kaipaa. Pusero on kevään uutta mallistoa ja tulee myyntiin maaliskuussa.




Näitä veikeitä trikoisia raitahousuja myytiin Uusi aalto -alueella.



Meredinin osastolla oli isot alennukset ja ostin tällaisen Henri Lloydin mekon. Materiaali ja klassinen malli tulevat kestämään monta vuotta. Näytän sen päälläni sitten, kun aurinko valaisee häikäisevästi, hiukset hulmuavat lämpimissä tuulissa ja jalat ovat ruskettuneet maitokahvin värisiksi.



Batucada Fashionin osastolla (Uusi Aalto 22) oli ihania värikkäitä flipfloppeja ja balleriinatossuja, sekä jännittävän näköisiä koruja. Kierreltyäni kuin kissa kuumaa maitoa tätä osastoa ostin lopulta alla olevat liila-pinkit flipflopit. Siitä mallista ja väristä, josta tykkäsin kaikkein eniten, ei löytynyt pientä kokoa, mutta nämäkin ovat namia.

  


Purje-kuoseihin ihastuneille on nyt myös saappaita. Näitä löytyy Kapteenskan osastolta yläkerrasta.



Ocean Spiritiltä löytyi vaikka mitä. Se on kieltämättä aina yksi suosikkiosastoistani messuilla. Tämä mielettömän upea kuuden viinilasin ja coolerin setti on "limited edition". Voisin niin kuvitella tämän Äiti-Kipparin ja Isi-Kipparin kartanotyyliseen veneeseen. Isi-Kippari kauhoisi cooleriin jäitä jääpalakoneestaan ja joukko nauravia ystäviä kerääntyisi ympärille nauttimaan viileää juomaa aurinkoisella takakannella. (Näitä laseja ei muuten myydä erikseen - setti mikä setti.) Ocean Spiritin hinnat ovat muuten edullisemmat kuin astioiden valmistajan omilla nettisivuilla.




Ocean Spiritiin oli tullut uusi moderni Marine Businessin astiasto: Monaco. Tykkään!



Myös Party-lasisarjaan oli tullut pinottava yleislasi. Itselläni on tästä samasta sarjasta kuohuviinilasit sekä korkeat "tuopit". Ne ovat pysyneet todella hyvinä kolme ja puoli kautta, kun olen pessyt ne mikrokuitupesimellä, enkä tiskiharjalla. Tällainen jalallinen lasi menee kivasti sekä viini- että yleislasina.



Nämä suloiset Norppa lautasliinarenkaat löytyivät Teakkerin osastolta (yläkerta, 5k29). Lahjapakkaus sisältää neljä kauniisti pakattua nappisilmäistä kuuttia, niille hiotut rantakivet, joiden päällä on kiva pötkötellä, kivi-aiheiset servetit sekä kortin, jossa on tietoa norpista. Teakkerin osastolla oli lisäksi muun muassa hienoja meriaiheisia tarjottimia.




Messuelämyksiin kuuluu perinteisesti myös se, että käy Tullin osastolla (alakerta, 7a 128) nuuhkituttamassa itsensä virkakoiralla. Yleensä työssä olevaa virkakoiraa ei saa silittää, mutta messuilla sallittiin näköjään vähän poikkeuksia. Olisko Tullilla ensi vuoden uutuutena virkakissa?



Pikkuisen jäi vielä messuilta asiaa erilaisista navigointi- ja turvallisuusasioista, joten koitanpa ehtiä palaamaan niihin vielä ensi viikolla.

Mukavia venemessuja kaikille, jotka ovat sinne tänä viikonloppuna menossa!


Kiitokset Messukeskukselle / Vene - Båt 2017 bloggaajapassista, mikä ei edellyttänyt postaamista ja tässä postauksessa esiteltyihin tuotteisiin ei liity blogi-yhteistyösopimuksia.


4 kommenttia:

  1. Ihanasti olit löytänyt kaikkea ihanaa messuilta. Minä alan nyt purkaan omia kuviani =D. Mukavaa katsoa, mitä muut postaavat samasta tapahtumasta =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo odottelen innolla sun messulöytöjen postausta :)

      Poista
  2. Olitpa löytänyt kivoja juttuja tälläkin kertaa! Itsekin ihastelin noita Norppa-lautasliinarenkaita, myös pikku merimies tykkäsi niistä kovasti, mutta keramiikka (saati lasi) ja vilkas pieni mies eivät vaan ole hyvä yhtälö etenkään veneessä. :D

    Meidän Venemessujen käynti jäi yhteen iltapäivään Kipparin työmatkan & perheen lomareissun takia, joten lähinnä tarvottiin hallit temmolla läpi - sentään uudet lepuuttajat saatiin hankittua Aava II:selle. Ensi vuonna ehdottomasti pidemmän kaavan mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän - jäi meiltäkin norpat hankkimatta juuri käytettävyyssyistä ja kodin sisustukseen ne eivät oikein sovi. Jotain sentään löysitte veneelle messutuliaisia :)

      Ensi vuonna voisi aloittaa bloggaajatapaamisen sopimisen ajoissa, jos saataaisiin isompi porukka taas kasaan, siinä samalla kun varataan enemmän messuaikaa muutenkin :)

      Poista