perjantai 24. toukokuuta 2013

Veneen hinta - onko järkeä?


Muutamat lukijat ovat tässä pitkin matkaa varovaisesti tiedustelleet veneemme rakennutuksen kustannuksia. Ajattelin että vastaan kaikille yhteisesti, koska asia tuntuu numeerista ilmaisua paljon mutkikkaammalta.


Kun veneen budjetti selvisi projektin alussa leikittelin itsekin joskus ajatuksilla siitä, kuinka suuren ja hienon sarjavalmisteisen veneen sillä rahalla saisi, tai toisesta näkökulmasta: miten monta samankokoista uutta tai käytettyä sarjavalmisteista venettä samalla rahalla ostaisi. Emme tietenkään tarvitse suurta venettä, vaan kivasti käsiteltävän ja kappalemäärissäkin yksi on juuri sopivasti. Vertasin summaa myös kotimme hintaan tai laskin kuinka monta heppaa tai autoa sillä summalla voisi hankkia. Näin ajatellen koko projekti voisi alkaa tuntua hulluudelta, kun samalla tiedämme, että tällaisen veneen jälleenmyyntiarvo on huono. Onneksi ymmärsin koko ajan, ettei tällainen vertailu ole edes tarkoituksenmukaista.




Vain joku, jolle purjehtiminen on todella tärkeää lähtee tällaiseen hankkeeseen. Meillä tilanne on se, että mieheni elää purjehduksesta 365 päivää vuodessa. Se on ollut hänelle lapsesta saakka tärkeintä maailmassa. Hän osaa arvostaa ja hyödyntää joka ikistä niistä yksilöllisistä veneen suorituskykyyn vaikuttavista ratkaisuista, jotka tässä yksittäiskappaleessa maksavat. Lisäksi veneen koko ja kaikki hallintalaitteet on suunniteltu niin, että saamme siitä täyden ilon irti kaksinkin purjehtien. Meillä ei oikeastaan olisi ollut käyttöä tavalliselle veneelle, koska pääsemme aina purjehtimaan toisten veneissä. Tarvitsimme "The Veneen", jota mieheni on koko ikänsä mielessään suunnitellut ja jossa hän voi mm. testata kaikenlaisia pieniä innovaatioita. Mies purjehtii joka kaudella useissa erilaisissa veneissä ja on edelleen vakuuttunut siitä, että tämä babymme on meille "se oikea vene". Sen hinta ei loppujen lopuksi ole määriteltävissä muutoin kuin tietysti sillä takarajalla, että totaaliseen vararikkoon ei saa joutua!




Ja se hinta: hyssssshhhh...

6 kommenttia:

  1. :-). Kuulostaa hyvältä hinnalta perusteluineen. Elämästä täytyy nauttia, kun siihen on mahdollisuus. Ja vene on kaunis! Ja ajatellen kuinka pitkäikäinen vene tulee olemaan - Ja miten ekologinen liikkuja - ja mitä elämyksiä ja tunteita se tarjoaa.
    Ihana että jaat mielenkiintoisen projektin meidän lukijoiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys :)
      Juuri niin: ne elämänkokemukset, jotka tuo vene meille meille tarjoaa ovat hintaluokassa "priceless".

      Poista
  2. Veneen hankinta- ja valintapäätöksethän tehdään aina tunteella, joten rationaalisen ajattelun voi näissä asioissa suosiolla unohtaa. Rahakin on luotu kiertämään joten sitäkin on ihan turha surra. Onnea uudelle Veneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Anonyymi onnitteluista ja uusista hyvistä perusteluista :)

      Poista
  3. Olen kyllä sitä mieltä, että tavara on aina hintansa väärtti, jos siitä on itselle hyötyä tai iloa ja sellaisen haluaa ja sen eteen on itse valmis tekemään töitä. Sitähän ei kenellekään tarvitse perustella, mihin rahansa laittaa. On varmasti paljon huonompiakin kohteita. Voisithan laskea myös sen montako tupakka-kartonkia tuo vene maksaa tai jotain muuta yhtä hyödytöntä, mihin moni laittaa rahansa.
    Onnea paljon teille ihka omasta veneestä! Toivottavasti se antaa teille monia ihania ja nautinnollisia hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vellamo :)
      Tuokin on hyvä näkökulma: jos laskettaisiin kahden ihmisen koko elämän tupakoimattomuus ja pullottomat viikonloput niin säästetty summa olisi varmasti sievoinen!

      Ystäväni kommetoi Facebookin puolella että meillä lapsettomilla säästyy aika paljon rahaa siitäkin, että ei ole elätettäviä. Jos meillä olisi pieniä, heitä käytettäisiin varmasti jollakisoissa tai ratsastusvalmennuksissa pitkin Eurooppaa kymmenisen vuotta ja se vasta maksaisikin :D

      Mun vakkaripuolustusargumenttini kaikissa rohkeissa ratkaisuissa on, että ihmiselämä on suhteellisen lyhyt ja yllättävä ja siksi on parasta tehdä unelmistaan totta heti kuin mahdollista eikä kuudestoista päivä...

      Poista