keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Missä Muruseni ja babyni on?


Koko perheeni on tällä hetkellä Englannissa, Lymingtonissa: mies ja baby. Mies lensi sinne eilen ja oli heti paikalle päästyään - iltamyöhään -  käynyt vähän kurkkimassa veneveistämön pihalle. Hän oli näkevinään että babymme olisi jo maalattukin! Tänään odottelen uutisia ja mahdollisesti kuviakin veneestä. Nämä pari päivää ovat eräänlaisia neuvolakäyntejä: seurataan babyn kehitystä ja varmistetaan viimeiset suunnitelmat odotusajan lopulle. Samalla saamme tarkennetun tiedon lasketusta ajasta. Olen jo seonnut laskuissa kuinka monta reissua mies on babyn luo tehnyt, mutta viimeiselle käynnille - veneen luovutustilanteeseen - lähden mukaan.





Blogin päivittäminen on vähän kärsinyt lapsuudenkotini raivausprojektista, joka on meneillään tänä keväänä sisämaassa. Se tarkoittaa useamman päivän jaksoja poissa kotoa ja tavaran lajittelua kaatopaikalle sekä paljon kantamista ja kuljettelua aamusta iltaan. Yhtenä kohtalokkaana päivänä olin pudota pimeässä kellarissa lahon kaivonkannen läpi syvyyksiin, mutta sain Hannu Hanhekkaasti viimehetkellä otteen seinästä tai jostain. Toinen alaraajani olikin jo kaivossa kokonaisuudessaan. Oli siis lähellä, ettei jäänyt alkava purjehduskausi ja mahollisesti kaikki seuraavatkin väliin! Nyt alkoi  arvokkaampien tavaroiden nettimyynnin pyöritys ja parin viikon sisällä lähden vielä uudestaan raivaamaan. Taukoja on siis odotettavissa jatkossakin...





5 kommenttia:

  1. Oi kamala! Hyvä että Hannuhanhi oli matkassa!
    Aika raskas projekti varmasti myös henkisesti. Babyn projekti varmasti tuo iloista odotusta :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, elämä heittää eteen kaikenlaista ja kaikki otetaan vastaan. Raivausprojekti on tosiaan monella tapaa raskasta ja stressaavaa, mutta toisaalta siinä näkee työn tulokset aika mukavasti ja olo on kuin sankarilla. Babym odotus on tosiaan mukavaa ja jännittävää :)

      Poista
  2. Hui!! Nyt kuuluisi kai toivottaa hyviä vointeja tähän loppu odotusaikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi :) Sain just Englannista puhelun, että baby menee vähän pidemmälle yliaikaiseksi, mutta mikäs kiire tässä loppujen lopuksi on...

      Poista
  3. Huhhuh! Onneksi ei käynyt pahemmin tuon kaivon kanssa. Kyllä on ollut tuuria mukana.
    Voin hyvin kuvitella, miten tuo loppuodotus vain nostattaa fiiliksiä. Ihanaa, kun saatte sen täksi kesäksi vesille!

    VastaaPoista