Shangri-La löytyy purjeveneestä

Katsoin viime talvena James Hiltonin romaaniin "Sininen kuu" perustuvan elokuvan: Lost horizon (1933).  Hilton loi tarinaansa varten fiktiivisen onnen tyyssijan, Shangri-Lan, joka sijoitettiin Himalajan vuoristoon. Myöhemmin Shangri-Lasta tuli legenda, synonyymi paikalle, jossa elämä on harmonista ja absoluuttisen onnellista. Jotkin Kiinan vuoristoalueet, Tiibet ja Bhutan kilpailevat Shangri-Lan maineesta yhtä innokkaasti kuin Suomi muutamien muiden kanssa alkuperäisestä joulupukista.

Kun oikein pohdin, niin elämän suurimmat onnen hetket ovat olleet läheisen ihmisen kanssa jaettuja hiljaisia, kiireettömiä ja levollisia tuokioita lähellä luontoa. Parhaimmistoon kuuluu levähdys tuulisella tulivuoren harjanteella pitkän kiipeämisen jälkeen luonnonvoimia ja suuruutta ihmetellen. Myös kaikki sademetsäreissut ovat tuottaneet ikimuistoisia elämyksiä siitä, että tämän onnellisempi ei voisi enää mitenkään olla. Sademetsään ja vuorille on pitkä matka, mutta onneksi oman elämän Shangri-La pakahduttavan onnellisine tuokioineen löytyy lähempää  – veneestä saaristovesillä.

Purjehtiminen voi toimintana merkitä yhdelle urheilua, toiselle elämää merten karavaanarina, kolmannelle yhteisöllistä luonnonläheistä harrastusta ja neljännelle jotain ihan muuta. Mikään merkitys ei tietenkään ole toista arvokkaampi, jos toiminta on ihmiselle itselleen tärkeä. Itselleni purjehduksella on monia merkityksiä, joista päällimmäisenä näin talviaikaan on mielessä eskapismi – pako arjen kuvioista pieneen veneeseen, jossa elämä kutistuu karsien kaiken turhan ja jättäen jäljelle vai kauneimman. Kaukana kavala maailma ja edessä pieni meriseikkailu. Samalla se on voimakas esteettinen elämys saaristossa, joka voisi olla Björn Weckströmin veistämä moderni taideteos bonsai-puilla koristeltuna.

Siinä sitä sitten puuhastellaan yhdessä, jaetaan kokemus, jutellaan jos jaksetaan tai ollaan hiljaa. Tuuli tuivertaa tukkaa ja aurinko lämmittää, jos on lämmittääkseen, ja jos ei lämmitä, niin sekin on ihan ok. Sisätyöläinen on sääoloille ja meren tuoksuille altistuttuaan äkkiä niin unihiekassa, että nukkumisestakin tulee uudenlainen nautinto. Kaikki ruoka maistuu merellä taivaalliselle ja kuppi kaffetta pullan tai suklaan kanssa…mmm… se vasta on jotain! Puolivaloisana kesäyönä meri loiskii vasten veneen kylkeä ja jonkun köydet kilkattavat ajoittain vaimeasti mastoon. Aamuisin paistaa aurinko. Jos sattuu satamaan, on se ihana tekosyy kääriytyä punkkaan lukemaan jotain suloista. Jos jotain tuohon ihanuuteen toivoisi lisää, niin pyöriäisiä olisi kiva bongata nykyistä enemmän. Tähän mennessä saldo on *hih* muutama hylje.