sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lähtökuopissa karttakaupoille

Selvitin Liikenneviraston viimeisimmästä merikarttaohjelmasta (09/2011) tärkeimpien merikarttojen seuraavien versioiden julkaisuajankohdat. Kotikontujen merikarttasarja D Turunmaan saaristo (viimeksi oikaistu 1/2010) on näemmä suunnitelmissa uusia vasta 2015-2017. Nykyinen versio kannattaa siis hankkia ja päivittää Liikenneviraston Tiedonantoja veneilijöille julkaisujen perusteella ajan tasalle. Viimeisimmän vuoden ajalta se käy helpoiten Navigaatioseuran kevättalvisin järjestämässä karttapäivitysillassa. Sellä saa korjattua huviveneilijän näkökulmasta tälle alueelle valmiiksi referoidut tiedot yhdellä kertaa omiin karttoihinsa. Karttasarjan hankinnassa ajattelin hyödyntää Stockan helmikuun kanta-asiakasedun Akateemisessa kirjakaupassa: 10 € alennus yli 50 euron ostoksesta.


Saaristomeren rannikkokarttojen 22-34 (viimeksi oikaistu 3/2009 – 6/2010) uudet versiot ovat suunnitteilla 2013, eli niitä kannattanee tässä vaiheessa vielä odottaa. Saaristolaivurikurssilla suositeltiin suurempaa aluetta kuvaavien irtokarttalehtien käyttöä, vaikka mittakaava on molemmissa sama: 1:50 000. Ainakin tuolla D-karttasarjalla alueet katkeavat hankalista kohdista. Jotenkin se karttasarja vaan tuntuu kätevämmältä. Myös reittisuunnittelussa hyödyllinen 1: 250 000 mittakaavan Saaristomeren yleiskartasta (viimeksi oikaistu 5/2010) on suunnitteilla uusi versio jo ensi vuodeksi.


Liikenneviraston merikarttaohjelman mukaan merialueiden elektroniset merikartat eivät täysin vastaa paperisia merikarttasarjoja. Ainakin mittakaavoissa on selvästi eroja, onkohan joiltain muiltakin osin?


Pohdin vähän sitäkin, että mitä tekisin meidän vanhalla ja lempeästi kellastuneella merikarttasarjalla? Olisi aika hienoa paperoida siitä reittisuunnitteluseinä, mutta kotoa ei taida nyt löytyä tarkoitukseen sopivaa seinää ilman suurempia järjestelyitä. Mieheni lapsuudenkodissa on valtavan hieno karttaseinä nuppineulaamiseen sopivalla pohjalla. Se näyttää todella pätevältä purjehtijaperheen ”komentokeskukselta”. Mietin myös mahdollisuutta päällystää vanhoilla karttalehdillä säilytyslaatikoita, jotka voisi pinota johonkin nurkkaukseen esille. Esim. parista - kolmesta pyöreästä hatturasiasta voisi saada kauniin tornin merikartta- ja mattalakkapäällystein. Annetaan asian hautua ja odottaa energisempiä (jouto-)aikoja.

Jos merikartta näyttää tältä, on aika päivittää uudempaan (kuva: Ocean Spirit)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti