Härjänmaankarin hämärissä ja Kaminamin syysniksi

Livahdimme perjantaina sen verran aiemmin töistä, että ehdimme lähimpään merikarhusaareen - Härjänmaankarille - juuri ennen pimeää. Lokakuista hämärän-hyssyä lisäsi osaltaan taivaan paksu pilvipeite. Ilman lämpötila oli puoli neljältä +7,6, eli asteen verran vähemmän kuin merivesi. Tuulta oli vain vähän ja halusimme rantautua ennen pimeää, joten ajoimme koneella kaikki huimat 7,6 mailia.

Ei tullut vielä kylmäkään karvalakeissa ja untsikassa. Halloween-viikonlopun kunniaksi pukeuduimme Furbyiksi (muistatatteko vielä ne happy mealin mukana tulleet karvaiset pikkulelut?). Juuri ennen Loukeenkareja lensi komea merikotka aivan merenpinnan tuntumassa, pyyhkäisten Kaminamin keulan edestä. Sen siiveniskut olivat mahtavia ja niiden pehmeä humina kuului koneen pärinänkin yli. Kotka oli keskittynyt johonkin muuhun, se ei näyttänyt edes vilkaisevan meitä, vaikka meni ihan läheltä.

Härjiksellä hylje seurasi uteliaana rantautumistamme pienen matkan päässä poijuista. Hauskaa että hylkeet näyttäytyvät taas täällä sisäsaaristossakin! Huomaan että rantautumisemme sujuvat jo hyvällä rutiinilla, sillä en enää laske, kuinka monta kertaa kauden aikana ajan rantaan. Itselleni tuo keulasta hyppääminen on vieläkin vaikeaa, mutta ajan siis ihan mielelläni. Pystynokkaisella veneellä ei aina pääse kovin lähelle laituria ja nokassa olevaa keulapuun päätäkin pitää varjella, joten keulasta pitää usein todellakin loikata pituutta. Onneksi ei ole pakko, jos ajaa... Härjänmaankarilla olimme ekana kello 16.45 eli heti auringonlaskun jälkeen... Aika hurjaa on tämä kaamos ja talviaika.

Pimeys laskeutui ja saimme juuri ruuan lämpenemään uuniin, kun kotisataman toinen karhuvene lähestyi laituria. Mies ehti vastaanottamaan otsalamppuisen merikarhu-isäntäpariskunnan, joiden purjehduskausi muuten alkoi jo maaliskuun puolivälissä - jäiden aikaan.

Voisi luulla, että merikarhuisännät ovat vähintäänkin karhusaarten kreivejä, mutta kaikki isäntäpariskunnat ketä vähänkään tunnemme, ovat harvinaisen mukavia, avuliaita ja toisia huomioivia ihmisiä. Juuri tässä viikonloppuna juttelimme siitä, miten vaativaa ja sitoutumista edellyttävää hommaa saaren isännöinti on, että ei voi kuin nostaa hattua ja koittaa elellä ihmisiksi saarissa vieraillessaan...

Isäntäpariskunta laittoi tulet Härjiksen mökin takkaan ja lämmittivät saunankin, mutta me emme jaksaneet tällä kertaa liittyä seuraan. Olimme jo iltaseitsemältä tokkuraisen väsyneitä ja katsoimme keulapedissä Hercule Poirot -leffan välillä torkahdellen - kunnes nukahdimme nolon aikaisin.

Pienenä båthållauksen syysniksinä Kaminamista... Jos patjat tuntuvat kosteilta ne ovat myös kalseat nukkua. Petaamalla fleece-huovan patjan ja lakanan väliin on olo paljon lämpöisempi. Fleece ei ime kosteutta ja jos käyttää vielä mikrokuitulakanoita, joilla on sama ominaisuus, on venevällyissä varsin mukavat oltavat syksylläkin. 

Aamulla laitoimme lämppärin taas puoliteholle ja nautiskelimme merimökkeilystä pyjamissamme aamupalan ja lukuhetken merkeissä. Viimeistään tähän aikaan vuodesta alan jo haaveilemaan joulusta. Lämpimästä syksystä kiitollisena tein nyt jouluhaaveilujani ja -suunnitelmiani veneessä.

Lauantaiaamuna aurinko pilkisti hetken pilvien välistä, mutta hämärä päivä tästäkin tuli. Säätiedotus oli luvannut sunnuntaille reippaampia tuulia, sisäsaaristoonkin 10-11 m/s ja puuskat päälle. Se olisi vähän turhan kylmää menoa tähän aikaa vuodesta, joten päätimme purjehtia nyt lauantaina pidemmän lenkin kautta kotiin yöksi. Luja päätöksemme ei kuitenkaan pitänyt...

Lähdimme kello 11 aikaan kaveriveneen kanssa merelle. He Iirisholman suuntaan ja me mukamas lenkille - mutta minne sitten päädyimmekään?

Mukavaa alkanutta viikkoa!