maanantai 23. marraskuuta 2015

Kaminamin kauden 2015 yhteenveto


Kaminamin kausi alkoi tänä vuonna huhtikuun loppupuolella 25.4. ja päättyi jo lähes perinteisesti marraskuussa isänpäivän viikonlopun yöretkeen 7.11. Neljä päivää veneen noston jälkeen täälläkin pyrytti ensimmäiset lumet ja pääsimme vaihtamaan autoon talvirenkaat sentään purjehduskauden ulkopuolella. Kevät oli tällä kaudella pitkään kylmä, kesä ajoittain turhankin tuulinen ja syksy puolestaan vielä myöhäänkin lämmin. Kesälomat ajoittuivat taas heinä-elokuun vaihteeseen. Silloin pääsimme vähän pidemmällekin, vaikka työt vaativat välillä kotona piipahtamista.

Kauden ensipurjehdus onnesta soikeena 25.4., tuulta 9 m/s, puuskissa 11 m/s.

Viimeisiä purjehduksia marraskuussa: Haplotista föhn-tuulella kotiin utuisissa maisemissa 1.11.


Mailit ja päivät merellä 2015

Matkaa kertyi tältä kaudelta 1933 mailia ja vietimme merellä yhteensä 82 päivää. Maileja purjehdittiin siis 114 ja päiviä merellä vietettiin 10 enemmän kuin viime kaudella, vaikka tänä vuonna emme pystyneet pidentämään viikonloppuja ylimääräisillä vapaapäivillä. Pisimmät päivämatkat olivat reilua 50 mailia: Maarianhamina - Särsö 53 M (7 t. 40 min.) ja paluu Särsöstä Maarianhaminaan genaakkerilla leikkaillen 55 M (9 t.). Tietysti Pyytinkarin kisasta tuli siirtymisineen yhtä päätä 118 mailia.

Tuo tämän kauden 82 päivää tarkoittaa lähes 12 viikkoa merellä. Koko 6 1/2 kuukautta (28 viikkoa) kestäneen kautemme aikana olimme siis keskimäärin joka ikinen viikko 3 päivää merellä. Olimme poissa mereltä vain neljänä viikonlopuna: kolme niistä meni harrastusteni parissa (tanssishowt ja "om-viikko" Houtskärissä) ja yksi isäni muutossa. Kaiken kaikkiaan olemme purjehtineet Kaminamilla tähän mennessä (24.7.2013 alkaen) yhteensä 4525 mailia ja viettäneet sen kanssa 185 päivää, eli vähän reilut puoli vuotta merellä.

Hengailua lomapurjehduksella Hangon läntisellä 25.7.



Pitkän kauden kääntöpuoli

Aika merellä on ollut ihanaa, mutta ilman muuta sen kääntöpuolena on kärsinyt kaikki muu elämä: ystävien ja läheisten tapaaminen, kodinhoito, harrastukset, kuntoilu ja kaiken kaikkiaan muut elämän pienet ja suuret elämykset. Joskus hihittelemme ajalle ennen kuin meistä tuli veneperhe: kävimme kesäisin esimerkiksi kahdestaan pyöräretkellä Naantalissa syömässä ja kylpylässä tai ihanalla brunssilla Turun Blankossa. Kävelimme jokirannassa, istuimme iltoja omalla terassillamme ja vierailimme ystävien luona saaristossa. Kuntoilimme, kävimme aika säännöllisesti elokuvissa ja seurasimme tv:tä.

Kaminamissa on tällä kaudella linkutettu itku kurkussa polvivamman kanssa, pidetty sairasvuodetta keulassa kuumeisena, huilattu salongin sohvalla kesken purjehduksen lopen uupuneena ja rantauduttu tunnottomalla jalalla keulasta hypäten. Koko kausi on vietetty yhdessä veneperheenä, satoi tai paistoi, terveenä tai sairaana, juhlien ja arkea eläen, myötä- ja vasta-aallokossa. Mutta näin se meillä seilaajilla vaan menee...



Hajonneita ja kadonneita

Kauden tappiot jäivät materiaalin tasolle ja siinäkin suhteellisen vähäisiksi. Onneksi tällä kaudella ei sattunut mitään pikkuhaavoja kummempia tapaturmia veneessä.

Mereen menetettiin
- kipparin lempipipo ja laminoitu lunttilappu viestilipuista Kihti TwoStar -kisassa
- isopurjeen alimman vaunun kuulalaakerit kierivät kannen kautta mereen venettä purkaessa nostoa varten

Kauden aikana hajosi
- Levanki meni rikki kovan tuulen jiipissä Kihti TwoStarin startissa - pikakorjaus tehtiin kisan aikana naruilla ja myöhemmin levanki vahvistettiin hiilikuitulevyillä.
- Code zeron rullalaitteen leekari petti reippaassa tuulessa Hangon läntisellä ja purje tuli rymisten alas mereen. Todennäköisesti se oli vähän huolimattomasti kiinnitetty. Nyt meillä on joka tapauksessa käytössä entistä järeämpi rullalaite.
- Septitankin pumpun venttiili temppuili jossain vaiheessa niin, että wc:tä pumpatessa likavettä roiskui vähän perähyttiin. Ilmeisesti jokin tiiviste oli vinksallaan ja ongelma on korjaantunut kipparin taikakosketuksesta. Onneksi emme ole käyttäneet veneen vessaa "kakkoshätään" - oli aika paljon helpompi siivota...
- Kölin kuoreen tuli pienet montut, kun jouduimme rantautumaan meille uuteen merikarhusatamaan kölikopelolla. Hyvä että menimme varovasti.
- Fokan skuuteista kului köyden kuori puhki kovassa käytössä. Ne menevät nyt uusiksi.
- Merikarhuviiriin kului reiänalku tuulisen kesän riepotuksissa.
- Ämpäristä hajosi kahva, mutta onneksi uuden urheilukaupan avajaisissa sai jonottaa ilmaisia ämpäreitä menetetyn tilalle.

Code on nostettu merestä rullalaitteen leekarin hajottua kesälomareissulla 25.7.


Satamat

Kaminamin reviiri laajeni taas hieman tällä kaudella. Läntisin, ja samalla eteläisin, purjehduskohteemme taisi olla Tukholman saaristoon kuuluva Särsö. Pohjoisin oli tänäkin vuonna Isokari ja itäisin Helsinki. Kaminami näki yhteensä 11 uutta satamaa, joista 4 oli kaupallisia ja peräti 7 uutta merikarhustamaa. Muutamissa näistä olemme tosin käyneet vuosia sitten perheveneellä.

Tässä satamien käyntimäärät (suluissa öiden määrä, U = uusi satama):

Kaupalliset satamat (yhteensä 16 satamaa)
- Katajanokka, Helsinki (3, U)
- Maarianhamina, Länsisatama (3)
- Näsby, Houtskär (3)
- Hanko, Itämerenportti (2, U)
- Kejsarhamnen, Högsåra (2)
- Brännskär (1)
- Hanko, Itäsatama (1, U)
- Isokari (1)
- Jurmo (1)
- Korpoström (1)
- Lappo, Brändö, Ahvenanmaa (1)
- Lillbryggabacken, Högsåra (1)
- Nauvo (1)
- Sandvik, Kökar (1)
- Seglinge, Kumlinge, Ahvenanmaa (1, U)
- Utö (1)

Jurmo 15.8. viikonloppuretkellä

Muinaistulien viikonlopun perjantai 28.8. Nauvossa. Yöllä oli revontulia ja upea kuutamo.

Merikarhusatamat (14)
- Härjänmaankari (4)
- Espskär (3)
- Haplot (2)
- Karhunmöljä (2)
- Lamman (2)
- Matgruvan (2, U)
- Ångestö (2, U)
- Hummelskär (1)
- Skrubbö (1, U)
- Storågskär (1, U)
- Särsö, Tukholman saaristo (1, U)
- Tammo (1)
- Ådskär (1, U)
- Österskär (1, U)

Härjänmaankari tuulisena viikonloppuna 6.6.2015

Österskärin merikarhusatamassa kauden ihanimman saunaillan jälkeen 9.8.2015

Pursiseuran (TPS) satamat (2)
- Pyytinkari (3)
- Svinö (3)

Vappuaattona 30.4. Pyytinkarin juuri remontoitu laituri tuli täyteen veneitä, vaikka ilma oli vielä kolea.

Kisat

Viime vuoden tapaan Kaminamunen aloitti kisakauden toukokuussa Kihti TwoStar kaksinpurjehduksessa, kovissa tuulissa. Kesäkuussa osallistuimme perinteiseen, läpi kesäyön kestävään, Pyytinkarin Jalostaja Runt -kisaan viiden hengen miehistöllä. Viimeinen kisamme oli kaksipäiväinen October Race lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin purjehdimme kauden jännittävimmät kaksintaistelut X-40 Exquisiten kanssa. Vaikka jokaisessa kisassa oli omat hienot puolensa, jäivät isoimpina muistoina mieleen juuri tuo October Racen toinen kisapäivä kaksintaisteluineen sekä auringonnousu Kihdillä genaakkerilla jiippaillen Pyytinkarin kisassa.

Kihti TwoStar 23.5.2015: ainakin toinen meistä loisti purjehdustähtenä 

Uutta tällä kaudella oli se, että minä aloitin nyt kisaamiseen. Vaikka ensikisani, Kihti TwoStar, alkoi luovilla pahimmillaan 17 m/s puuskissa ja muutenkin totesin, että olisi kannattanut ennen kaksinpurjehduskisaa opetella muutama uusi homma veneessä, niin tässä sitä on menty rohkesti sen jälkeen kaikkiin muihinkin kisoihin. Olen ylittänyt itseni moneen kertaan, oppinut uutta, kiljunut kauhusta, nauranut makeasti, jännittänyt sietämättömästi ja väsynyt pariksi päiväksi sängyn pohjalle, mutta ihan mahtavaa se on ollut! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja koukuttumaan! Yhden pokaalikin saimme: 3. sija Pyytinkarin kisasta. Kauden kisoista löytyy tarkempaa tietoa ja linkit kisaraportteihin tuolta Kaminamin kisat -välilehdeltä.

Pyytinkarin kisassa hengailua 12.-13.6.


Niin sitä vaan että kaikin puolin voi olla kauteen tyytyväinen! Kesälomalla en ehtinyt kaikkia reissuja bloggaamaan, joten seuraavaksi blogi hyppää takaisin kesätunnelmiin: Etelä-Ahvenanmaalle ja pikkuisen Ruotsinkin puolelle. Luvassa on sumuseikkailua, kölin kolistelua, reippaita tuulia ja mm. yksi Ahvenanmaan helmi-satama, johon tutustuimme tällä kaudella ensimmäistä kertaa. 

Mukavaa alkanutta viikkoa ja voimia pimeän keskelle!


10 kommenttia:

  1. No onpa hieno ja hauska yhteenveto, ja ennen kaikkea teillä on kyllä ollut hieno kausi. Mielenkiintoista lukea myös näistä menetyksistä ja kääntöpuolista - kovin tuttua varmasti kaikille purjehtijoille. Menetykset harmittavat sillä hetkellä ihan vietävästi, mutta tuskin niiltä kukaan välttyy. Siihen on hyvä orientoitua ja samalla sitä ymmärtää entistä paremmin, miksi tupla tupla varmistukset on syytä tehdä niissä kohtaa, joissa asia on kiinni miehistön tekemisistä ja huolellisuudesta, ei sattumasta tai normaalista kulumisesta.

    Ja upean pitkä kausi on teillä ollut. Voitte olla onnellisia siitä, että olette noin monta mailia päässeet kulkemaan ja päivää viettämään rakkaan asian parissa. Hieno juttu, toivotaan seuraavalle kaudelle jotain yhtä kivaa ja mieleenpainuvaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi :)

      On se tietysti hieman ikävää, jos jotain menee rikki tai katoaa meren syövereihin, mutta toisaalta tiedostamme molemmat sen, että ennemmin tai myöhemmin asioita hajoaa ja jos siitä ei aiheudu vaaratilanteita ja pystymme kuitenkin jatkamaan kautta, niin asiat ovat aika hyvin. Siinä kohtaa se on vain tavaraa ja olemme kiitollisia että ketään ei sattunut.

      Oli kyllä pitkä ja ihana kausi! Näitä kun tulisi vielä kymmeniä lisää tulevaisuudessakin!

      Poista
  2. Oi ihanaa, todella loistava kausi teillä on ollut! Ja siis oli ihan pakko hihittää kun kirjoitit tuosta "aikaa ennen veneilyä". Ihan sama täällä. Kauden aikana näkee vain niitä ystäviä jotka myös veneilevät. Olimme kauden aikana vain yhden viikonlopun pois mereltä =D. Vaan on se ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, veneily on ihanuuksien ihanimpia asioita ja toiset veneilijät kyllä ymmärtävät miksi sen vuoksi kannattaa laiminlyödä koko muuta elämää.

      Olitte vain yhden viikonlopun pois mereltä? Ai niin, tehän lähditte silloin yhden pahimman myrskyviikonlopun perjantainakin lähisaareen :D Me starttasimme vasta lauantaina...

      Poista
  3. Voi että miten ihana yhteenveto huikean hienosta ja pitkästä kaudestanne!
    Mekin olimme 6,5 kk kestäneen kauden aikana vain kaksi viikonloppua pois mereltä, joten kohta voidaan ehkä jo kysyä että mikä muu elämä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ansku :)

      Ai tekin olitte vain kaksi viikonloppua pois mereltä :D Kyllä tässä normaalissa arjessa onkin ollut vähän ihmettelyä. Kesällä kummastutti ehkä eniten tv:n katselun opetteleminen uudelleen. Alkuun ei meinannut mikään edes kiinnostaa, kun oli tottunut katselemaan non-stop luontodokkaria 3D:nä veneen kannelta.

      Poista
  4. Upea kausi teillä on ollut! Mielenkiintoista oli todellakin lukea, kuten Pilvikin sanoi, myös varjopuolista ja ei niin hehkeistä hetkistä. Tuttuja monilta osin tosiaankin. Jälkeenpäin niillekin voi monesti nauraa. Onnellisia olette olleet, kun olette saaneet viettää näin paljon aikaa merellä ja toistenne kanssa. Sinnikkäitäkin olette, kun saatte kauden pidettyä noin pitkänä. Huhtikuussa ja marraskuussa ei ihan joka typy tuolla vesillä viihdy. Hienoa myös tuo uutena asiana tullut kisaaminen. Yhdessä kisassa oppii helposti enemmän kuin matkapurjehtiessa koko kesässä. (Ainakin näin minulle on käynyt). Uutta kesää suunnitellen ja iloa ja valoa myös sinun syksyysi toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on jatkuvaa muutosta, ennemmin tai myöhemmin asioita hajoaa ja merellä tapahtuu aina pieniä yllätyksiä - siksi se onkin arjen seikkailua, Eivät nuo hajoamiset tai katoamiset kauheasti harmita, kunhan kenellekään ei satu pahemmin mitään. Yhdessä oleminen saariston luonnon keskellä unelmien veneellä on kyllä parasta - säästä ja vuodenajasta riippumatta.

      Tuo on kyllä totta: kisassa oppiminen tehostuu huimasti. Silloin on ainakin motivaatio korkeimmillaan ja jokaisen täytyy tehdä aktiivisesti kaikkensa, jotta vene kulkee.

      Kiitos samoin NJ :)

      Poista
  5. Huikean monipuolinen ja pitkäkin kausi oli teillä tämä 2015! Tuo muu elämä veneilyn ohessa on varmasti jäänyt vähäiseksi monilla intohimoisilla seilaajilla. Meidän osaltamme vuorostaan eniten "hävettää" ettemme saaneet kutsutuksi pahemmin ystäviä ja sukulaisia Aavalle, vaikka niin lupailimme vielä keväällä - usein tuli ne veneilyt niin ex-tempore lähtöinä ettei sitten aamutuimaan viitsinyt tutuille soitella. :)

    Pitäisi tässä itsekin tsempata blogimme suhteen... En tajua mihin syksy katosi ja kohta on jo joulukin. Tunnelmallista joulun odotusta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vedenneito ymmärryksestä :) Onhan se prukalla lähteminen aina vähän säätämistä ensin aikataulujen, sitten säiden ja lopulta ruokien ym. kanssa. Omalla perheellä päätökset ja järjestelyt sujuvat niin paljon helpommin...

      Ihanaa joulun odotusta teillekin <3 ja mielelläni lukisin lisää seikkailuistanne ;)

      Poista