Luontoelämyksiä ja hernesoppaa Sänkörenissä

Maanataina matkamme jatkui Kasnäsistä länteen kohti merikarhusatama Sänköreniä, jossa emme olleet käyneet aiemmin perheveneelläkään. Tyynelle merelle, polttavan auringon alle muodostui konettajien karavaani. Kasnäsissä syöty "aamupalan jälkiruoka -jätski" ei kauan viilentänyt.

Kun puolitoista tuntia oli pöristelty, saimme vih-doin kevyttä 2-3,5 m/s tuulta ja vieläpä sopivasti sivulta code zero -purjeellemme. Kuten näkyy... sinilevälautat raidoittavat merta....

Codella saavutimme tuulennopeuden ja ajoittain pääsimme taas siihen hyvään "vauhti luo lisää vauhtia -oravanpyörään", jolloin Kaminami ui tuulta nopeammin kiinni isompia veneitä. Kippari myhäili tyytyväisenä: "Tämä on juurikin se syy, miksi paatissa pitää olla code!" Code toi myös helpotusta helteeseen: sukelsin vilvoittavaan ilmavirtaan ja hakeuduin purjeen luomaan varjoon sivukannelle.

Siinä oli vähän merirosvotunnelma: liidimme mustilla purjeilla kiinni toisia veneitä ja heti kun seuraava vene oli kantaman päässä tulitin sitä kameralla. Taas on kuvia tulossa joulukortteina monelle kipparille. Hykertelin tyytyväisenä jokaisesta onnistuneesta otoksesta. Saimme liidellä äänettömästi purjeilla kaksi tuntia, eli lähes puolet koko 29 mailin matkasta.

Loppumatkasta tuuli loppui ja veneet rikoivat meren peilipintaa perävanoillaan.

Sänkörenissä on laiturit saaren molemmin puolin. Aiemmin saapunut karhuherra teki vaikeita päätöksiä saaren laella: kumman veneen hän auttaisi rantaan, meidät "takapihalle" vai toisen veneen "etupihalle". Avun saivat tällä kertaa etupihan seniorit, ihan hyvä. Ajoin helposti rantaan, kun oli tyyntä ja menimme hissukseen Kaminamille uuteen laituriin. Levälauttojen pistävä haju ärsytti sieraimissa. Illan mittaan veneen kannelle kertyi tiheään erilaisia kuolleita hyönteisiä. Pökertyivätkö ne kuumuuteen vai saivatko ne myrkytyksen? Päätimme kuitenkin jäädä, sillä Sänkörenin lahti on kaunis ja ruuhkakautena emme halunnet lähteä enää etsimään vapaita ja syviä satamapaikkoja muualta. Toisella puolella satamaa kävi yksi vene, joka poistui melkein saman tien.

Sänköreniin jäi yöpymään kaksi venettä saaren kummallekin puolelle. "Etupihan" laituria leimaa saaristolaistunnelma vastarannan punamultamökkeineen. "Takapihan" laiturit ovat enemmän luontomaisemien äärellä, mutta myös hieman vaikeakulkuiset jyrkkine kallioineen.

Iltapäivällä lämpömittari näytti varjossa + 27 astetta ja tuulta ei ollut henkäystäkään. Hiki valui noroina jokaisesta ihohuokosesta. Saaren tiheäkasvuisessa osassa, jossa sauna ja vessa sijaitsevat, parveili agressiivisia paarmoja ja hyttysiä. Tiedätte varmaan tunteen... siinä ei kaipaisi muuta kuin pulahdusta viileään veteen. Vesi oli kuitenkin sakeaa hernesoppaa. Tässä karhusatamassa ei ole kaivovettä, joten meriveden pilaantuminen vaikutti myös saunomiseen.

Haju ärsytti hengitysteitä ja illan mittaan sain tietyntyyppisen päänsäryn. Sellaisen jonka saa esimerkiksi jouduttuaan hengittämään savuista ilmaa. En usko sinilevän hajujenkaan olevan terveellisiä ja juotuna jo 2 dl tuota mönjää riittää tappamaan ihmisen.

Maisemat olivat kuitenkin kauniit ja meillä oli rohkeita lintu-naapureita, joiden puuhia oli mukava seurata.

Mies tahtoi oluen, koska ei kuulemma päässyt ilman sitä kunnolla sisään kirjansa sielunmaailmaan. Päivälliseksi laitoin näppärää ja maistuvaa veneruokaa  - avokaadopastaa. Kun vatsa kurni vielä illalla, paistoin lettuja ja kävimme läpi molempien parhaat lettumuistot lapsuudesta.

Sänkörenissä on upeat iltamaisemat. Kuvasimme niitä vielä yömyöhäänkin. Haluan ilman muuta tänne vielä uudestaankin, kunhan levätilanne helpottaa.

"Siiviläpilvien" kauneutta on vaikea vangita, koska valo elää niissä sellaisella herkkyydellä, jota kamera ei ilmaise.

Naapurimme kansanvene uinui pinkissä meressä.

GoProlla pääsi kuvaamaan peilaavaa veden pintaa pitkin...

Mukavaa viikonloppua kaikille!