Iltapurjehdus Espskäriin

Perjantaina pääsimme lähtemään vasta ilta kuudelta kotisatamastamme. Ensimmäinen tunti oli ajettava koneella, koska vallitsevissa tuulissa seilaaminen olisi tarkoittanut hyvin myöhäistä saapumista merikarhusatama Espskäriin. Joka tapauksessa oli mahtavaa olla taas merellä ja vihdoin lämpimissä tuulissa!

Olimme liikkeellä 1,5 hengen miehistöllä: toisella oikea käsi ja toisella vasen jalka enemmän tai vähemmän rikki. Luoviminen lähti silti sujumaan ihan mukavaa matkavauhtia.

Kokeilin miten onnistuu keulapedin petaaminen luovin aikana kallistellessa. Onneksi on nuo pehmustetut verhoilut seinissä; niihin kun voi nojata otsalla ja ajan kanssa tehtävä tuli suoritettua.

Reilun 20 mailin seiluun jälkeen saavuimme Espskäriin pehmeässä ilta-auringossa ihan sopivaan aikaan: 21.00. Saimme paikan kolmannen laiturin keskeltä, jossa kaiku näytti syvyydeksi vain1,7 m. Luotain sijaitsee kölin etupuolella ja rannassa voi olla mittavirhettä aiheuttavia tekijöitä, joten menimme varovasti... eikä kolissut. Viimeisimpänä saapuneen veneen karhurouva otti meidät vastaan, mikä ilahdutti taas kovasti, vaikka tapa kuuluu Merikarhujen koodistoon.

Jaloittelulenkillä vaihdoin merentuoksuista nauttimisen metsäntuoksujen nuuhkimiseen. Tykkään ihan valtavasti kävellä metsäpolkuja, mielellään vielä juurakkoisia tai kivisiä ja käpyisiä. Vain heinikot ja ryteiköt tuntuvat ikäviltä, koska olen tavannut henkilökohtaisesti tällä kaudella jo kolme käärmettä lähietäisyydeltä ja syönyt kaksi vuotta sitten pitkät antibioottikuurit oireilevaan punkinpuremaan.

Espskär tuli perjantaina melkein täyteen. Kello 23 mies meni vielä ottaamaan vastaan viimeisen tulijan - kahden hengen naisiston veneen. Sen jälkeen kolmessa laiturissa oli 5+5+4 venettä. Ensimmäistä kertaa muuten jotkut naiset kyselivät kiinnostuneina Kaminamimme teknisiä tietoja.

Istuimme katsomassa auringonlaskua kannella uusissa säkkituoleissamme, joita on nyt kaksi. Sillä aikaa pizza lämpeni uunissa. Rannassa oli valtavasti erilaisten lintujen ääniä.

Aurinko laski metsän taa, mutta väylän suuntaan kehittyi kaunis iltakajo. Menimme väsyneinä ja masut täynnä nukkumaan.

Olen erittäin herkkäuninen ja kello neljä havahduin siihen, että salongin seinä oli värjäytynyt punaiseksi. Tai sitten siihen, ettei ruoka sula nukkumalla ja vähän liplattikin. Nousin kuitenkin ylös kameran kanssa ja avasin vähän luukkua. Oi! Joku oli maalannut taivaanrannan palavaksi! Jos tässä satamassa ei ole niin hienoa auringonlaskua niin nousu se vasta upea onkin.

Kello 4.40 nousi aurinko näkyviin horisontista ja kultasi aamun uskomattomalla voimalla.

Vähän ennen yhdeksää alkoivat ensimmäiset karhut lähteä satamasta. Suomessa on kuulemma Kaminamin lisäksi vain yhdessä veneessä samanlainen 3Di st-fokka, ja se menee tässä. Mieheni mukaan tuo 3Di on periaatteessa kisapurje, mutta sopii myös suorituskykyä hakevalle cruisaajalle, jos ei odota purjeelta 15 vuoden kestävyyttä. Me emme odota, eikä meillä ole erikseen kisa- ja cruising-purjeita.

Se on niin upeaa istua aamiaisen jälkeen vielä aamukaffeella veneenkannella ja uppoutua kesään kaikilla aisteillaan. Muissa veneissä näytettiin nauttivan ihan yhtä paljon. Moni pulahtaa veneestään aamuuinnille ja kuivattelee sen jälkeen auringossa ennen aamukaffettaan. Tämä ikkuna on lempihuussistani...

Päivän faunan kuvaaminen epäonnistui. Näin varvikossa pieniä kimeästi vikiseviä hiiriä, myyriä, sopuleita, tai mitä näitä nyt on... Ne sinkoilivat ääntä nopeammin kolosta toiseen kovasti mekastaen. Kameran tarkennus ei pysynyt niissä bileissä mukana, mutta hauskaa katsottavaa se silti oli. Puuttui vain David Attenboroughin ääni selostamassa.

Viikonloppuna oivalsimme ja testasimme pari ihan yksinkertaista jippoa rantautumisissa ja lähdöissä. Ensinnäkin rantautuessa on turha käyttää minkäänlaista poijuhakaa tai kikkakeppiä, jos poiju on niin korkea, että peräköyden ylettää turvallisesti pujottamaan siitä läpi käsinkin. Toisekseen lähtiessä viritämme peräköyden kulkemaan vinssien kautta lähelle kaasukahvaa. Silloin se joka ajaa saa helposti kerättyä poijuköyttä ilman että se sotkeentuu mihinkään. Keulan irroittaja voi silloin tarvittaessa jäädä juoksuttamaan tuulenpuoleista keulaköyttä. Näin onnistui lauantaiaamunkin lähtö sivutuulessa ihan hienosti. 

Lauantaina jatkoimme matkaa 36,6 mailin purjehduksella toiseen merikarhusatamaan: Hummelskäriin. Seilatessa kokeilimme myös GoPro-kameralla kuvaamista, mutta siitä lisää myöhemmin.