Tiistaina oli aika siirtyä lähemmäs kotisatamaa. Härjänmaankari on lähin merikarhusatamme, noin tunnin koneajon päässä kotisatamastamme, joten sinne ei tule yleensä lähdettyä. Paluumatkalla sinne poikkeaminen tuntui luontevammalta, kun matkaa oli enemmän. Viimeksi olemme olleet siellä perheveneellä 13 vuotta sitten, kun vietimme kihlajaisiamme. Matka alkoi taas tunnin koneajolla livetäksemme heikossa tuulessa luovimisesta.
Tunnin verran luovimmekin, kun tuulta saatiin vähän lisää ja sitten se vasta riemuksi muuttui, kun tuuli kääntyi sivummalle ja saimme nostaa coden.
Ei sitä tuulta yhtään liikaa ollut, mutta ilo sekin oli, että pääsimme tänäänkin taas vähän sitä nopeammin.
Myötätuulella code toimi myös vähän isompana virsikirjana. Samalla livuimme hiljalleen sisäsaaristoon, jossa sinilevää oli selkeästi vähemmän ja ilmakin oli sen myötä raikkaampaa.
Yksin ei tarvinnut tänäänkään seilata. Kohta kehittyy varmaan rasitusvamma jatkuvasta moikkailusta.
Lähestyimme Härjänmaankaria varovasti, sillä tämä on taas uusi satama Kaminamille. Yöksi oli luvattu voimistuvia pohjoisensuuntaisia tuulia, joten katsastimme ensin etelälaiturin. Sen syvyys ei kuitenkaan vakuuttanut, joten siirryimme tuulisemmalle puolelle. Olipa mukava rantautua, kun vastassa oli joukko hyväntuulisia ihmisiä auttamassa ja jututtamassa.
Kerrankin tuuliennuste piti paikkansa: illalla puhalsivat pohjoisensuuntaiset tuulet 7 m/s suoraan laituriin. Veneet pompiskelivat vähemmän riemuissaan. Päätimme kuitenkin, että emme lähde maitojunalla kotisatamaan, vaikka Kaminamin perä kuinka loiskisi aallokossa ja tuuli ulvoisi mastossa. Poijut painuivat veden alle ja soutuveneellä kiinniteltiin veneisiin lisäköysiä toisiin poijuihin. Keikuttuamme ensin lastuna laineilla täytimme Kaminamin vesipainolastit ja se sekä vakautti keikkumista että vähensi perän loiskeääntä.
Myöhemmin illalla tuuli vähän rauhoittui ja nautimme kallioilla kauniista kesäillasta. Härjanmaankarilla yöpyi tiistaina yhteensä seitsemän venettä.
Se tunne, kun kaikki on absoluuttisen hyvin - se on jotenkin niin helppo saavuttaa kauniina iltana meren äärellä tärkeimmän ihmisen kanssa.
Blogipostauksissa tulee olemaan nyt pientä taukoa, aiomme olla ihan tosissamme lomalla ja enimmäkseen merellä...
Itse olen joutunut myös code zerolla kilpailussa kryssimään kun genua puuttui ja itseskuuttava fokka olisi ollut armotta liian pieni purje.. No seuraavana aamuna tiesi kiskoneensa viisi tuntia Airistolta Verkaniin coden sisäänvetäjää :D
VastaaPoistaHihhihh... ehkä purjehdus on sittenkin urheilua?
PoistaTiedän myös miltä tuntuu, kun tuuli puhaltaa juuri suoraan satamaan ja vene keikkuu =D. Viime kesänä meinasi minulta loppua huumorintaju Jussarössä ja ajattelin, että otan tyynyn ja peiton ja painun kuusen juurelle maihin nukkumaan =D. Ihania kuvia!
VastaaPoistaKiitti Katinka :)
PoistaMeillä on jossain sopivassa kohteessa, kuten täällä Maarianhaminassa, ollut varasuunnitelma paeta hotelliin. Viime syksynä oli varmaan pahin keikutus Bränskärissä. Silloin ei juyri nukutra ja yöllä fiksailtiin kiinnityksiäkin ja erilaisia äänenlähteitä useampaan kertaan. Tälläistä arvaamatonta puuhaa tämä veneily on :)
Ihana fiilis tuossa kuvassa missä istut rantakalliolla ja kaikki on vain absoluuttisen hyvin. Osaan eläytyä tuohon hetkeen ja tunteeseen tuon kuvan myötä. Hyvää ja rentouttavaa lomaa, olkoon tuulet teille suotuisat!
VastaaPoistaKiitos NJ, arvelinkin että sä "niin tiedät" tuon fiiliksen :)
PoistaIhana, juuri olin kirjoittamassa samaa kuin NJ, ihana tunteen kuvaus! Purjehtiminen, oleminen luonnossa, kesän lämpö täydellinen rauhoittuminen hetkeen rakkaimman ihmisen kanssa. Tunne on voimaannuttava :-)
VastaaPoistaAivan niin, voimaannuttava ja tasapainoittavakin :)
Poista