Hummelskärin maisemia ja käärmeoppia

Saavuimme lauantai-ilta karhusatama Hummelskäriin. Paikka on kuuluisa upeista näkymistään kaikkiin suuntiin, aina Aspöhön saakka. Parhaiten maisemia pääsee ihastelemaan korkean saaren laelta. Kaksi vuotta sitten olimme Hummelskärissä perheveneellä (tässä linkki siihen postaukseen) ja kiipesimme silloin ylös saakka, mutta nyt polut näyttivät niin ryteikköisiltä, että en lähtenyt keräämään punkkeja lahkeisiini. Jo laiturin edustan kallioilta näkee mukavasti moneen suuntaan. Hummelskärillä on historiaakin; alueella on sota-aikana lmyillyt saksalaisia laivoja suojassa.

Hummelskärissä on rehevää, joskin ulkosaariston tapaan matalakasvuista metsää, varvikkoa ja katajikkoa. Täällä on runsaasti mustikkaa, mutta olen jo oppinut sen lisäksi ettei keltaista lunta kannata syödä, niin ei myöskään kannata poimia mustikkaa satamapaikkojen polkujen läheisyydestä.

Saari on astetta vaikeakulkuisempi kuin muut karhusaaret. Maasto on jyrkähköä, kalliot ovat kosteina liukkaita ja polut peittyvät usein tiheään katajaan ja varvikkoon. Saappaat ovat ehdottomat sekä punkkien että mahdollisten käärmeiden vuoksi. Hyttysiä oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella sen verran, että illalla piti lähteä veneeseen karkuun ja laitella luukkuja kiinni.

Suloisen saunan valot toimivat aurinkopaneeleilla. Me emme oikein nauti saunomisesta, mutta silloin kun pitää peseytyä otamme vuoron.

Kesäillallisemme vaati vain vähän kylmäsäilytystilaa ja vaivaa: runsas salaatti, uutta siikliä valmiilla sienisalaatilla sekä paistettua halloumi-juustoa. Nam! Kaipasin vain rosé-pippuria ja tilkkaa balsamicoa noille juustoille.

Hummelskärissä oli meidän lisäksemme vain kaksi muuta venettä. Lähellä sijaitseva toinen karhusatama on kuulemma paljon suositumpi, mutta isommalla syväyksellä varustettujen veneiden on sinne aika hankalaa uiskennella.

 Täällä on aina kauniit auringonlaskut, vaikka ei huipulle kiipeäisikään.

Iltakajo oli vielä kaunis, mutta yöllä taivas peittyi raskaiden pilven alle, joten superkuu jäi näkemättä. Yöllä tuuli kovaa ja juuri sellaisesta suunnasta että mastomme alkoi värisyttää venettä. Perään ja kylkeen loiskivat aallot olivat jatkuvaa tasaista ärsykettä, joita vaimensimme osittain tukkimalla perähytin oviaukon tiiviisti säkkituoleilla ja purjepusseilla. Sen sijaan ajoittaiseen tärinään kyllä havahtui joka kerta yrittäessään nukahtaa ja aamulla nousi ylös semisti zombina sadekuuron ropistessa veneen kanteen. Arvatkaas mitä - silti oli ihanaa herätä veneessä ja saaristossa.

Aamulla tuuli edelleen niin kovaa, että poijumme sukelsi tuulta pakoon. Odottelimme rauhassa että: 1) sadekuuro loppuisi, 2) kylkinaapurimme lähtisi ensin, mikä helpottaisi omaa lähtöämme ja 3) tuuli hiljenisi vähän.

Siinä ehti mm. tiskaamaan ja kun veimme tiskivesiä saareen maahan imeytettäväksi näimme aivan polun vieressä tämän kaverin. Se otti aurinkoa noin polven korkuisen katajapuskan päällä. Onko se Hummelskärin kalmasilmäinen mustamamba? Se oli tosiaan musta, mutta rantakäärmeen keltaisia korvia tai kyyn sahakuviotakaan siitä ei erottanut. Tämä taisi olla vielä aika pentu, joten pään muodon arviointi (kyyllä terävämpi kuono, rantakäärmeellä pyöreämpi) oli haastavaa. Silmät olivat kuitenkin nappi-malliset (rantakäärmeen), eivät häijyt (kyyn), joten veikkasimme rantakäärmettä. Myöhemmin kuulimme, että ihan mustille rantakäärmeille ei tule keltaisia laikkuja niskaan. Toisekseen rantakäärmeellä on keltaiset ja kyyllä punaiset silmät, mutta molempien silmät ovat siniharmaat, kuten tällä yksilöllä, silloin kyn ne valmistautuvat vaihtamaan nahkapukuaan.

Käärme lipoi ilmaa ja kurkotti päätään meidän suuntaamme. Se on tässä vaiheessa nahanluontiaan kuulemma melkein sokea. Minä otin kunnioittavan sivuaskeleen polulta ja  mies ohitti luikeron käyttäen tiskivatia kilpenään. Saman planeetan eläimiä tässä ollaan - jätetään toisemme rauhaan... Tosin yksi kuva piti napata.


Pian pääsimme aloittamaan kotimatkan, jolla jatkoimme GoPro-kuvauksen harjoittelua ja koimme loppumatkasta vielä pienen ja vauhdikkaan meriseikkailunkin.