Viime viikonlopun tuuliennusteita sotkivat Saaristomeren yllä pyörivät pienet matalapaineen keskukset. Kunnianhimoinen suunnitelmamme purjehtia viitisenkymmentä mailia Uuteenkaupunkiin tyssäsi, kun loppumatkalle ei olisi enää riittänyt tuulta. Onneksi blogikamu, DolphinDancen Antti, vinkkasi että myös Näsby on vielä syyskuussa auki. Muutimme vielä torstai-iltana suunnitelmiamme ja lähdimme perjantaina jo aamupäivällä kohti Näsbytä.
Päivä oli värittynyt harmaan sävyihin, mutta säästyimme tälläkin kertaa sateilta. Väri se on harmaakin, emmekä onneksemme ole meteopaatteja. Toisin sanoen, meille harmaus ei tuo tullessaan alakuloa tai mielen synkkyyttä ja aurinkoisen säänkin keskeisin merkitys on hyvä kuvausvalo sekä lämpö. Sää vain "on", kunnes se vaikuttaa konkreettisesti toimintaan. Siinä 4 -4,5 m/s tuulessa mukavaa matkavauhtia luoviessa mies ehti arvioida purjeiden muotoa.
Jokaisena purjehduspäivänä muistamme olla kiitollisia tästä hyvästä hetkestä elämässä: "Ihanaa, taas me ollaan täällä!" Jo kotirännissä bongasimme ensimmäisen hylkeen veneen perästä tuhisemasta. Tunnin kuluttua toinen hylje kellui noin 10 mertrin päässä veneemme sivulla masullaan, kuin olisi kylpenyt. Se nosteli pyrstöään ja katsoi meitä suurilla nappisimmuillaan. Aina se hyljebongaus lämmittää mieltä. Hylkeistä puheen ollen, mies on joskus määritellyt ihannepainokseni (purjehduksen kannalta) 70 kg! Toivottavasti en saavuta sitä koskaan; yleinen hyvinvointi on sentään purjehdustakin tärkeämpää.
Perjantai ei ollut vielä hyytävän kylmä päivä (+ 16) , mutta luoviessa on jo aika koleaa. Kupponen kuumaa kaakaota tai kahvia lämmittää mukavasti.
Siinä sitä haukoimme raitista meri-ilmaa ja laskettelimme 5 m/s sivutuulella joutuisaa 7-7,8 kn vauhtia. Tänään ei ollut sellainen fiilis, että olisi jaksanut viritellä genaakkeria. Toisekseen, jos vauhtia olisi tullut lisää, olisimme olleet liian pian perillä. Peruspurjeillakin matka kesti vain 4 1/2 tuntia. Juuri tässä viikonloppuna puhuimme, että on veneilijöitä, joille perille pääseminen ja satamaelämä on kaikkein tärkeitä ja sitten on veneilijöitä, joille merellä oleminen on parasta.
Silittelin matkan aikana Kaminamin kantta ja koitin keskittyä erityisen tiiviisti nauttimaan jokaisesta hetkestä. Tämä olisi toiseksi viimeinen, huonommalla tuurilla jopa viimeinen, yöretkemme tällä kaudella. Ihmeen hyvin pystyin kuuitenkin pitämään orastavan haikeuden poissa mielestäni.
Tällekin merialueelle oli ennustettu plägää iltapäivällä. Kello 13.00 tuuli hiljeni myötätuuliosuudella lukemiin 2-3 m/s ja tunti sen jälkeen laskimme purjeet saapuessamme Houtskärin vesille ja kapeisiin Näsbyhyn vieviin ränneihin. Onneksi meillä oli mahdollisuus lähteä matkaan jo aamupäivän tuulilla.
Näsbyn satama häämöttää ja miehistö on valmiina rantautumaan. Jos vain järkevästi ehtii, niin tuo st-fokka on hyvä pakata ennen rantautumista keulapussiinsa. Muuten viikatun purjeen lipeet tuppaavat olemaan vähän tiellä ja liukastumisvaaranakin rantautumishetkellä.
Näsbyn satama on ennestään tuttu, vaikka emme ole siellä Kaminamilla vielä olleetkaan. Kuten näkyy, satamassa oli näin syyskuisen perjantain iltapäivänä vielä runsaasti tilaa.
Rantautumiset Kaminamilla ovat alkeneet jossain vaiheessa sujua jo rutiinilla. Valittuamme paikan käymme läpi tilanteen: mihin tuuli meitä painaa, onko ajettava kovempaa kuin yleensä, onko joku ehkä vastaanottamassa, pitääkö tarkkailla vielä syväyttä yms. Työnjako on edelleen se, että minä ajan ja rohkeampi meistä hyppelee. Kun mies on rannassa, käyn ottamassa keulaköyden veneeseen kiinni, kiristän poijuköyden ja sammutan koneen. Ei siinä sen kummempaa. Sitten voimme rauhasssa laittaa toisen keulaköyden ja tehdä tarvittaessa hienosäätöjä. Toki se rantautuminen on edelleen vähän jännittävää, mutta enää ei tarvitse normaaliolosuhteissa hermoilla huippusykkeellä, jalat täristen ja suu kuivana.
Näsby oli mukava paikka ja teen siitä pian oman satamapostauksensa. Se on muuten tällä kaudella viimeisiä päiviään auki juuri ensi viikonloppuna 27.-29.9.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti