Kesälomapurjehdusten päätös Espskärissä

Lauantaina 16. elokuuta mieli oli aluksi vähän haikea: tämä olisi viimeinen yömme kesälomapurjehduksilla. Purjehdimme noin kaksi ja puoli tuntia Karhunmöljästä toiseen merikarhusatamaan Espskäriin. Hymy ei kuitenkaan hyytynyt, sillä pian keskityimme taas elämään tässä ja nyt ja nauttimaan merellä olosta. Toisekseen: leipä oli loppu, talouspaperi oli loppu, sangria-ainekset olivat loppu, salaatit olivat loppu ja pyykkiäkin oli taas kertynyt iso kassillinen. Kolmanneksi: kausi tulisi jatkumaan vielä piiiitkään viikonloppupurjehduksilla. Niin että olimme oikeastaan taas ihan onnenpossuja!

Matka eteni mukavassa myötätuulessa, auringon yrittäessä vielä ruskistaa rasvattuja, aurinkolasitettuja ja lipattuja kasvojamme. Vesi solisi mukavasti ja tuuli tuntui iholla kuin ystävän halaukselta.

Espskäriin saavuimme kuudentena veneenä ja valitsimme kolmesta laiturista sen tutun keskimmäisen. Vastaanottajia oli taas laiturilla enemmän kuin tarpeeksi; kolmesta karhusta joutuu jo oikein valitsemaan, kun keulaköysiä on vain kaksi. Ehdotan että kolmas voisi lausua oikein juhlavasti "Tervetuloa", jotta jokaiselle riittää oma tärkeä tehtävänsä.

Espskäriin puhalsi pilvisenä iltana sen verran pohjoistuulta, että takakannella lueskellessa ja sisääntuloväylää päivystäessä piti olla jo villasukat, huppari ja fleecehuopa. Nyt elettiin jo loppukesän tunnelmia. Kino Kaminamissa katsoimme Oscar-palkitun leffan "Piiat" ja sitä voi suositella lämpimästi. Leffa oli sekä koskettava ja ajatuksia herättelevä että hauska.

Sunnuntaina palasimme kotisatamaan koneella ajaen, muun paluuliikenteen mukana, tuulen jäätyä kevyeksi henkäykseksi.

Kesälomapurjehduksilla seilasimme ristiin rastiin Saaristomerta ja Ahvenanmaata ilman tarkempia suunnitelmia. Tietysti oli tiettyjä paikkoja, joissa halusimme käydä, mutta teimme aina lopulliset päätökset päiväksi-kahdeksi kerrallaan ja lähdimme sinne suuntaan, jonne oli hyvää tuulta ja jossa odotti sopiva satama. Mikä ihana vapaudentunne siitä syntyikään!

Seuraavaksi luvassa on Kaminamin ensimmäisen kokonaisen kauden yhteenvetoa. 

Mukavaa viikonloppua!

Ilta Karhunmöljässä

Merikarhusatama Karhunmöljässä oli perjantaina 15. elokuuta seesteistä. Satama houkutteee pienille kävelyreiteille sokkeloisille laitureilleen, pikkusaaria yhdistäville silloilleen ja kulkemista helpottaville langkongeilleen. Pienet saaret ovat kuin miniatyyripuutarhoja: on hurmaavia lampia, suhisevia tuulessa taipuvia kaislikoita ja persoonallisia kallioita kauniina luonnon sommitelmina.

Illalliseksi laitoimme valmiista kuiva-aineksista välimerenrisottoa. Se maistuu ihan hyvälle, mutta ennen kaikkea kun liemeen lisää minipullollisen valkkaria on veneessä huumaava ruuan tuoksu, jota voi vähän tuulettaa naapurinkin iloksi. Sangria-ainekset olivat päässeet loppumaan, mutta onneksi kätköistä löytyi vielä olutta ja Spritea, joista saa raikasta janojuomaa ilman pökerrytystä.

Karhunmöljä oli todella tip-top -kunnossa, enkä ihmettele. Myöhään illalla saapunut saari-isäntä pariskunta kun ryhtyi vielä hämärissäkin huoltamaan ensin tunnollisesti sataman paikkoja, ennen kuin huolsivat itsensä. Arvostan tuollaista todellista sitoutumista yhteisen hyvän eteen. Itse en osaa kovin paljon noita karhusatamien huoltohommia, mutta koitan ainakin vähän siivoskella vessoja tai muuta pientä, mitä nyt osaan turvallisesti tehdä. Suloinen punainen saunamökki oli juuri saanut seurakseen ehkä Saaristomeren hienoimman huussin, joka oli vihitty käyttöön (kyllä!) vain pari viikkoa aiemmin. Se on siis niin luksusvessa, että loksautti ihan leuan auki.

Illalla satamaan tuli tuttujakin kotisatamastamme Ajolasta. Tässä kohtaa täytyy lähettää terveiset blogini lukijalle Belgiaan. Kiva että "ilmoittauduit" laiturilla, aina on hauska tavata ihmisiä, jotka ovat reissujamme blogista seuranneet.

Illalla istuimme kannella ja kirjan lukemiseni keskeytyi taas tämän tästä huokailuun: "Täällä on niin kaunista joka suuntaan. Ihana paikka!" Räpsin kuvia ja pysähdyin tuijottamaan näkymiä moneen kertaan. Tässä oltiin taas kerran luonnon mestariteosten äärellä.

Säällä oli taas täydellinen ajoitus: sade tuli yöllä ja aikaisin aamulla, eikä kauempana jymisevä ukkonen tällä kertaa löytänyt meitä saarisokkelon suojista.

Lauantaina sää kirkastui aamupäivällä juuri sopivasti, kun pitkä aamiainen oli nautittu ja tiskit ynnä muut hoidettu. Istuimme hetken aikaa vielä kannella nauttimassa maisemista. Merikotka lenteli rauhallisesti yläpuolellamme (otin kuvat), kunnes lokkiyhteisön soturit hyökkäsivät sen kimppuun.

Siihen loppui se elegantti majesteetillinen liitely. Kotka pakeni mastoamme hipoen, kita auki ja kieli poskella, kun pelottomat lokit puolustivat raivokkaasti isänmaataan (vahinko etten ehtinyt ottamaan kuvaa). Jotenkin olin taas sen kotkan puolella, mutta jos kotka olisi ehtinyt viedä lokkien lapset, olisin asettunut lokkien puolelle.

Aamupäivällä jatkoimme matkaa toiseen merikarhusatamaan, jossa vietimme kesälomamme viimeisen yön. 

Lumikilla Kihtiä Karhunmöljään

Mukavien Lappoon kokemusten jälkeen valjastimme perjantaina 15. elokuuta Kaminamin kohti Kihtiä ja siitä edelleen Kustaviin, Karhunmöljän Merikarhusatamaan. Kippari oli käynyt siellä joskus pienenä, mutta minulle ja Kaminamille paikka oli ihan uusi. Sään puolesta tarjolla oli  6-7 m/s myötätuulta ja pilvipoutaa.

Lounaaksi oli tarjolla Lappoon kaupasta ostettuja herkkuja. Ei tämä mikään esimerkillinen ateria ole, mutta arvatkaa kuinka hyvältä se maistui merellä!

Kesän aikana otimme muuten käyttöön uuden tuuletussysteemin keulassa: peitot nostetaan isoilla pyykkipojilla kattopalkin koukkuihin ja patjat saavat hengähtää ennen seuraavassa satamassa tapahtuvaa petaamista.

Ihastuin matkan varrella tähän huvilaan. Se on kuin karamelli postikorttimaisemassa. Asuukohan siellä muumeja?

Laskettelimme Lumikilla hyvää matkavauhtia ensimmäiset puolitoista tuntia, mutta sitten se mokoma yritti ryöstäytyä. Puuska kun tuli vähän liian sivulta ja Lumikki lähti kallistamaan Kaminamia niin, että pieni broachaus oli lähellä. Broachaukseen asti tilanne ei päässyt, koska päästimme isopurjeen saman tien auki ja Kihdillä oli tilaa muuttaa kurssi heti myötäisempään tuuleen.

Jos miehistöä olisi ollut enemmän, olisimme jatkaneet vielä Lumikilla ja nauttineet vauhdista, mutta nyt se kesytettiin alas sukkaan.

Karhunmöljään ajaminen on melko tarkkaa puuhaa, joten kuljimme sen matalamman itäisen sisäänajoväylän hiljakseen koneella ja huolellisesti navigoiden. Meillä oli veneen oma gps tuolloin rikki ja jouduimme käyttämään tabletin gps:ää, joka ei ole ihan yhtä tarkka ja nopea. 2,30 m syvä Kaminami ui 2,50 m syviä reittejä sujuvasti nyt, kun vedenkorkeus oli aika tarkalleen normaali. Illalla saari-isäntä kyllä suositteli meile syvempää ja sokkeloisempaa länsireittiä jatkossa.

Olimme perillä jo puoli kolmelta, sillä pelkäsimme kovaa ruuhkaa illaksi. Tämä viikonloppu oli nimittäin Merikarhujen kaveriviikonloppu, jolloin jokainen karhuvene sai tuoda yhden kaveriveneen mukanaan tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Kukaan ei kuitenkaan tuonut yhtään kaveria perjantaina Karhunmöljään eikä lauantaina toiseenkaan karhusatamaan. Laiturilla naureskelimme, että onko kellään merikarhulla muka muita kuin merikarhukavereita?

"Möljä" muuten tarkoittaa sataman aallonmurtajaan liitettyä laituria tai pienten alusten kunnostuspaikkaa. Karhunmöljä oli mahdottoman kaunis pikkusaarten suojaisa sokkelo, jonka iltatunnelmista kerron lisää seuraavassa postauksessa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Rapinaa ihanassa Ålannin-aamussa

Perjantaina 15. elokuuta heräsimme Lappoossa jo ennen kuutta kovaan rapinaan. Pieniä varpaita tuntui vilisevän kannellamme ja rapinaan yhdistyi heleän iloinen sirkutus. Hiivimme katsomaan Kaminamin ikkunasta ja näimme pienet suloisuudet istumassa kaiteillamme oikomassa höyhenpukujaan. Tämäpä oli iloinen herätys! Hihhihh... tällä kertaa olen aika varma, että kyseessä olivat pääskyt, mutta korjatkaa jos olen väärässä...

Kaiteiden lisäksi myös etustaagimme oli täyttynyt juttelevista pääskyistä ja kun katselimme ympärillemme, oli pieniä sirkuttajia riittänyt myös muihin veneisiin. Meidän dyneema-kaiteemme olivat kuitenkin muiden veneiden vaijerikaiteita selvästi suositummat. Vain muutamalta linnulta pääsi vahingossa kakka kannelemme, joten ei tullut paljon siivottavaakaan.

Aamu oli mahdottoman kaunis ja lämmin. Sirkat sirittivät ja sataman ympärillä yöpyneet harmaahaikarat tekivät verryttelylenkkejä ympärillämme ja avasivat samalla kraakkuvaa ääntään.

Teimme pienen kävelylenkin sataman lähistöllä ja ihailimme heräilevää luontoa.

Vastavaloon otettu kuva mastosta paljasti venehämisten tekoset tuulimittarissa...

Haimme Lappoon kaupasta vähän täydennystä ja sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti Kustavia ja Kaminamille uutta merikarhusatamaa.

 

Hyvät loppiaiset kaikille!

Lappoon kaatosade ja haikarat yöpuulla

Torstaina 14. elokuuta tajusin miten lähellä Ahvenanmaa meitä onkaan. Olimme yöpyneet ukkosyön kotisatamassamme Ajolassa ja siitä purjehti tuona päivänä kuudessa tunnissa (35,5 M) Ahvenanmaan Brändön-saaristoon kuuluvaan Lappooseen.

Alkumatkan luovimme, mutta sivutuuliosuudella pääsimme vähän nauttimaan vauhdistakin. Peräaalto irtosi Kaminamista kun vauhti läheni yhdeksää solmua.

Tunteeko joku muuten tämän Tommosholmin tornitalon tarinaa? Se on merkitty pelkästään tornina merikarttaankin. Olisikohan tuo talo rakennettu tornin ympärille myöhemmin?

Puh-huijaa... hiljaisella myötätuuliosuudella ehti huilaamaan. Ukkosyöt vievät mehut ihmisestä ja merenneidostakin.

Lappoossa oli elokuun arki-iltana hyvin tilaa. Alkuillan yleisellä saunavuorolla olimme molemmat yksin naisten- ja miestensaunoissa.

Pian alkoi kova puuskainen tuuli ja Kippari kiiruhti saunalta kiristämään Kaminamin peräköyttä. Samalla alkoi rankkasade ja salamat leiskuivat synkällä taivaalla. Vettä tuli niin ettei meinannut eteensä nähdä. Kaminami oli parkissa pitkän laiturin päässä ja sinne juostessani kastuin läpimäräksi, ellen jopa vielä vähän märemmäksi. En kuitenkaan onnistunut hyppäämään veneeseen, sillä tuuli painoi Kaminamin nenän kauas laiturista. Miehen voimat eivät riittäneet vetämään venettä hetkeksi lähemmäksi. Juoksin sateessa takaisin saunalle ja kastuin lisää, jos se oli enää mahdollista.

Kun tuuli aikanaan vähän helpotti, tuli mies hakemaan minua saunalta. Juoksimme taas kaatosateessa veneelle, kun näimme ruotsalaisveneen lähestyvän laituria. Jäimmekin laiturille auttamaan sen rantaan. Senioripariskunnan rouva tärisi heittäessään keulaköysiä ja kertoessaan hurjista ukkospuuskista, joissa olivat seilanneet Lapposeen. Kannatti kastua vähän vielä lisää, sillä nämä matkaajat olivat jo niin väsyneitä ja säikähtäneitä, että ottivat todella kiitollisena pienen apumme vastaan. 

Veneessä ripustelimme vaatteitamme joka paikkaan kuivamaan lämppärin puhalluksessa. Pakko sanoa, että elämys se on tämäkin. Oli ihanaa saada kuivat vaatteet päällensä ja villasukat jalkaan. Lisäksi olin hurjan onnellinen ruotsalaispariskunnan puolesta, että he pääsivät lopulta turvallisesti perille.

Ehkä vähän sangriaa, tomaattimunakasta, parsa-mozzarellasalaattia ja hyvät kirjat sateen ropinan seuraksi?

Sateen loputtua liiteli vielä iltahämärissä useiden kymmenien harmaahaikaroiden parvi yöpymään sataman ympärille. Olosuhteet, varusteet ja osaaminen eivät niiden kuvaamisessa kohdanneet, mutta nämä surkeat kuvat herättävävät ainakin omat muistomme. Luulimme näitä isoja lintuja ensin kurjiksi, mutta myöhemmin blogin lukijoiden vinkeistä ja kuvia suurentamalla totesimme, että kyllä nämä haikaroita ovat. Oli ensimmäinen kerta, kun näimme niitä tällaisena suurena parvena. Yhtään nyyttiä ei tämäkään joukko meille tiputtanut.

Illalla ihailimme maisemia ja katsoimme netistä pari jaksoa hyväntuulista Solsidania. Onneksi sää tyyntyi illaksi ja saimme vihdoin nukuttua paremmin. Aamulla heräsimmekin sitten jo kuudelta kovaan rapinaan: joku oli kannella...

Tähän väliin oikein mukavaa vuodenvaihdetta 

ja onnea uudelle kaudelle 2015!