keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Venemessujen 2015 tunnelmia


Messujen ensimmäisenä viikonloppuna vierailijoita oli runsaasti, erityisesti iltapäivällä, vaikka taisin ottaa nämä laajemmat kuvat juuri hiljaisempana aikaan. Mieheni oli messuilla töissä, joten kiertelin enimmäkseen yksin ja kävin samalla halailemassa (tuttuja) messumiehiä. 






Messujen purjevenetarjonta oli moottoriveneisiin nähden niukkaa. Sen verran katselin, että pystykeula taitaa olla jo matkaveneissäkin melkein standardi. Tutut innostuivat suurista ja luksus-sisustetuista veneistä ja tunsin itseni taas kummajaiseksi. Pieni ja karu Kaminami kun on ollut meille rakkautta ensiluonnoksista alkaen ja nyt kun "se oikea vene" on hankittu, ei oikein näe ei kuule mitään muuta. 




Meidän mielestämme messujen kiinnostavin vene oli viime sunnuntaiksi paikalle ehtinyt Ari Huuselan Pogo 40. Siinä oli jo ihanasti pieniä seikkailun jälkiä. Pogo 40:ssä oli monia saman tyyppisiä juttuja kuin meidän Kaminamissa. Arin esitys Route de Rhum -kisan kokemuksista oli mielenkiintoinen ja sitä kokoontui kuulemaan suuri joukko ihmisiä. Ari kertoi elävästi monista haasteistaan ja kokemuksistaan yksinpurjehduskisassa Atlantin yli ja hänen tarinoistaan välittyi seikkailumielen ohella kiitollisuus ja nöyryys elämälle sekä suomalainen sisukkuus. Ari esiintyy vielä ensi viikonloppunakin: perjantaina kello 17.00 ja lauantaina kello 14.00 purjeveneiden nurkkauksessa, Purjehdussatama -alueella. 



Fareast 28R oli sen oloinen, että se myös menee eikä meinaa.



Ilmatieteenlaitoksella (ITL) ei ollut tänä vuonna omaa osastoa, mutta esityksiä oli ensimmäisenä messuviikonloppuna useampi päivässä. Kävin ystäväni kanssa kuuntelemassa ITL:n tutkija Laura Tuomen esityksen Itämeren aallokosta.

Mieleen jäi mm. Itämeren aallokon erityispiirteet: se tosiaan on terävämpää, kuin isompien merten aallokot ja pitkäaaltoinen maininki on puolestaan harvinaista. Itä- ja länsituulilla on mitattu muutaman kerran yli 7 m merkitsevä aallonkorkeus, jolloin yksittäinen aalto voi olla jo 14 m korkea. Suomenlahdella tuuli saattaa olla aivan eri suunnasta kuin aallokko, sillä kapeassa lahdessa aallokko pyrkii kääntymään lahden suuntaiseksi. Taulukko siitä, miten nopeasti eri  tuulennopeudet kehittävät korkean aallokon, oli jokaiselle veneilijälle hyödyllistä tietoa. ITL kehittää paikallisempia aaltoennusteita ja viime kesänä se alkoi julkaista Saaristomerelle rajattua aaltoennustetta. Myös muille rannikkoalueille on myöhemmin tulossa omansa.



Uusi aalto - Waterexpo -hallissa voi viettää myös minirantaloman. Voi että teki mieli heittää kengät ja sukat jalasta ja kaivaa varpaansa tuohon pehmeään rantahiekkaan! En kuitenkaan malttanut. Myös se yli 22 000 litran jättiakvaario kannatti käydä katsomassa. Oli hauska seurata pulskien haukien ilmeitä kalastusnäytöksen aikana.




Tällä 4,7 m lyhyellä Marino Mustang -veneellä on muuten ylitetty myrskyävä Atlantti vuonna 1970!



Keräsin tietysti kaikki Ahvenanmaan esitteet, jos sitä vaikka pääsisi taas kesällä pienelle Åland Runt -retkelle. Myös muita veneilykohteita esiteltiin messuilla mukavasti.



Ennen lähtöä piti tietysti tassutella maailman suurimmalla merikartalla ja seisoskella kodin sekä kotisataman kohdalla ja mittailla askelillaan suosikkipaikkojen välisiä suhteellisia etäisyyksiä. 



Kaiken kaikkiaan oli taas kivat messut ja omukava nähdä joitakin vanhoja tuttuja pitkästä aikaa sekä tavata muutamia blogin lukijoita. Purjeen viemää -blogin Viherryksen idea veneily-bloggaajien yhteisen tapaamisen järjestämisestä ensi vuoden venemessuilla on mielestäni hyvä idea. Kuka kannattaa ajatusta?

7 kommenttia:

  1. Messuilla tuli itsellenikin joidenkin veneiden kohdalla hieman kummajais-olo. Mietinkin markkinointia ja mielikuvia, millä veneitä myydään ja kuinka messuvieras kohdataan.

    Ihana kun jaoit ajatukseni blogiisi :-) <3. Olisi tosi hauska nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Jään odottomaan kommentteja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luin tämän päiväisen postauksesi. varmaan ostajia on erilaisia, mutta ei siitä varmaan haittaa olisi, jos veneet stailattaisiin vähän kotoisimmiksi.

      Täytyy kuulutella tuota bloggajien messu-kokoontumisajojen ideaa vielä hyvissä ajoin ensi vuonna messujen alla :)

      Poista
  2. Minä kannatan =D. Olisi tosi kiva nähdä yhdessä ja vaikka kiertääkin messuilla yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Katinka! Eiköhän me saada ainakin joku pieni bloggaajien tapaaminen aikaiseksi :)

      Poista
  3. Itse en ole vielä ehtinyt paikalle ja en tiedä viitsinkö vaivautuakaan. Harmittaa kun kokoluokan 31 - 33 c/r veneet puuttuvat kokonaan. Tulevaisuudessa tulee olemaan mielenkiintoiset venemarkkinat, kun tuota omasta mielestäni saaristoomme varsin optimaalista kokoluokkaa ei myydä lainkaan. Voisihan tuolta ehkä Ruotsin kohteliaisuuslipun käydä hakemassa, jos satumme reitiltä eksymään ensi kesänä. Oletteko miettineet jo satamia Åland runtille? Me tuossa jo pientä suunnitelmaa yritettiin tehdä. Vaimo vaan ei osaa kuulemma orientoitua vielä kesään kun on vasta helmikuu. Mutta omasta mielestäni tämä on varsin optimaalinen aika suunnitella kun kevätkiireet eivät vielä paina päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, noin 10 metrinen on nykymarkkinoilla pieni vene, mutta meidän mielestämme ihan sopiva saaristosuhaamiseen.

      Kiitos kun muistutit: Ruotsin kohteliaisuuslipun ja paperikarttoja voisi hankkia varoiksi ensi kaudelle. Vähän kiinnostaisi sellainen pidempi kesäöinen legi esim. Kökarilta Ruotsin puolelle Sandhamniin (n.110 M).

      Meillä taitaa aina olla suunnitelmat auki. Haaveilemme tietysti mine haluaisimme jossain vaiheessa kautta mennä, mutta reittisuunnitelmat tehdään viime hetkellä sään, levälauttojen ja fiiliksen mukaan. Ålandilla Maarianhaminan länsisatama on i-ha-na ja Kökarin satamista tykkään eniten Sandvikista. Aika paljon on noita Ahvenanmaan satamia vielä käymättäkin, joten ensi kesänä voisi tähdätä joihinkin uusiinkin paikkoihin.

      Niin ja purjehdusta harrastetaan tavalla tai toisella ympäri vuoden, joten heti marraskuussa - veneen noston jälkeen - voi alkaa haaveilemaan tai suunnittelemaan seuraava kautta :)

      Poista
  4. Kiitos kovasti näistä kuvista ja terveisistä! Oma aikataulumme ei nyt suonut messuilla vierailua. Hiukan vielä jaksaa,niin kevät alkaa lämmittää ja veneilyasiat tulevat taas ajankohtaisiksi. Mukavaa helmikuun jatkoa! t; Hanna

    VastaaPoista