Ensimmäinen karvalakkipurjehdus - syksyn tuntua Hummelskärissä

Perjantaina myrskysi ja lauantainakin oli vielä kovaa tuulta, mutta osa oli uskaltautunut jo lauantaina merelle. Me siirsimme lähtömme sunnuntaille ja otimme maanantain vapaata. Kuten sanottu: yhden yön reissukin tekee jo ihmeitä. Sunnuntaina tuulta oli enää 5-8 m/s ja suuntasimme merikarhusatama Hummelskäriin, joka oli sopivan 30 mailin päässä ja reitti päästiin seilaamaan enimmäkseen sivutuulessa. Matkalla näimme paljon kotiin palaavia veneitä.

Telkussa alkoi sunnuntaina uusi viihdeohjelma: "Vino show". Meillä oli alkumatkan luoviosuudella ihan omat vinoshowt. Kaikenlaisia hassutuksia pystyy muuten tekemään tuossa kallistuksessa.

Syksyn tuloa ei tarvitse surra, sillä yhtä hyvin voi keskittyä sen hyviin puoliin. Lämpimät kaakaohetket kesken purjehduksen kuuluvat vain syksyn ja alkukevään ihanuuksiin. Nyt oli myös aika pukea ihan oikeat purjehdusvaatteet. Ihmeen pitkään tässä olikin seilattu shortseissa ja muissa hepenissä. Lämpötilat olivat molempina päivinä samat: ilma +15 ja vesi +13 astetta. Heti kun aurinko meni pilveen tai purjehdittiin vastaisempaan tuuleen, oli kuitenkin jo tarvetta kunnon vaatetukselle.

Syksy tuo myös vaihtelua maisemiin ja mm. lintujen muuttotahtia on mielenkiintoista seurata. Joutsenperheitä oli tietysti vielä paljon saaristossa, ne eivät pienistä hätkähdä.

Matka taittui rantautumisineen neljässä ja puolessa tunnissa ja perillä Hummelskärissä odotti tyhjä laituri. Se on ollut Sänkörenin ohella niitä vähemmän käytettyjä merikarhusatamia Saaristomerellä. Saari-isäntien viesti laiturilla kertoi, että Hummelskär on laitettu jo talviteloille ja lippu sekä vieraskirja löytyvät lukkojen takaa saunalta. Kyllä tänne siis sai tulla vielä yöpymään, mutta esimerkiksi saunominen ei enää onnistu ja grillit oli jo huollettu varastoon.

Me olemme iki-onnellisia ihan vaan syvästä poijupaikasta kauniin luonnon ympäröimänä!

Nallelippu nostettiin salkoon, mutta viestissä mainittu vieraskirja oli jo ensi vuoden, 2015 kappale. Olivatko isännät tosiaan epäilleet, ettei kukaan seilaisi tänne enää syysretkelle?

 Ulkosaaristossa oli jo syksyistä tunnelmaa.

Kumpanakaan purjehduspäivänä ei satanut, mutta yli lipui pariin otteeseen hyvin tummia pilviä, jotka loivat sinnikkäästi pilkistävän auringon kanssa dramaattisia maisemia. 

Iltavalo on kaunis Hummelskärissä, sillä näkymät ovat avarat joka suuntaan, varsinkin jos kiipeää noin 20 metriä korkealle saaren huipulle. Nyt kalliot olivat niin liukkaat, että liikuimme saaressa vain välttämättömän ja senkin huolellisesti askeltaen, toisiamme varmistaen. Tämä on melkein vihoviimeinen paikka, jossa haluaisi pirstoa luunsa.

Illalla tuuli alkoi voimistua ja yöstä tulikin melko viuhuva. Kuvasin auringonlaskua karvalakin suojissa, sillä tuulen kylmyyden ohella myös hyttyset olivat ahnaasti kimpussa heti kun avasi veneen luukkua.

Veneessä nautimme texmex-ruokaa kynttilälyhtyjen lämpimässä valossa ja vietimme mukavia lukuhetkiä villasukkasillamme.

Pieni särö tässä kaikessa onnessa rypemisessä oli se, että niskahiuksia haroessani käteni osui aristavaan "näppylään" ja arvasin heti mistä oli kyse. Mies poisti punkin niskastani taitavasti teräväkärkisillä "Z-pinseteillä". Se oli ollut iholla enintään viisi tuntia, todennäköisesti vähemmän, joten en usko, että joudun tällä kertaa pitkille borrellioosi-antibiooteille. Puutiaisaivokuumetta vastaan meillä onkin rokotesuojat onneksi kunnossa. Noh... tämän jälkeen murhasin punkin lähes jääkylmin sydämin. Suoritimme sitten koko perheen huolellisen punkkisyynin - ei muita löydöksiä. Lopuksi harjasin vielä tarraharjalla molempien pihahousujen lahkeet (se oisi pitänyt tehdä jo heti saarikävelyn jälkeen) - ei saalista.

Yöllä tuuli ulvoi, mutta aallokko jäi satamassa maltilliseksi ja olimme tietysti laiturin suojassa, keula tuulta kohti. Pientä keikutustakin oli, mutta eniten haittaa oli tuulen kääntymisestä yön aikana, sillä mies joutui käymään aamuyöllä kahdesti kannella säätämässä eri tuulensuunnilla eri tavoin nakuttavia falleja ym. Aamulla sää oli taas mitä kaunein ja tuuli oli hiljentynyt 4-8 m/s.

Hummelskärin satama (Stora Hummelskär) sijaitsee ihanan saarisokkeloston keskellä ja sinne saapuminen ja ulos ajaminen on yhtä maisemien juhlaa. Sitä elämystä on kuitenkin hyvin vaikea litistää valokuvilla jaettavaksi.

Maanataina lähdimme aamupäivällä takaisin merelle ja saimme ihan hyvää matkatuulta. Koko neljän tunnin aikana näimme vain yhden purjeveneen ja yhden moottoriveneen. Oli tosiaan maanantai.

"Luppakorvat seikkailee taas"... Sää oli maanantaina hyvin vaihtelevaa sekä tuulen että pilvisyyden osalta, mikä vaikutti myös lämpimänä pysymiseen. Kummasti sitä kesän lämpöä voi kuitenkin jatkaa merinovillaisella superwoman -puvulla ja (keino-)karvalakilla. Nämä Peak Performancen tiimikarvalakit olivat kyllä hyvä ostos: näitä ei tuuli vie ja ne suojaavat hyvin sekä korvat, niskan yläosan, otsan ja vielä poskiakin. Itselläni kun alkaa helposti leuat särkemään, jos posket saavat kauan kylmää.

Kaminamin keskinopeus oli kotimatkalla 7 solmua ja paras vauhti taisi olla 8,85 solmua, 9,5 m/s sivutuulen puuskassa fokalla ja isopurjeella. On se Kaminami kyllä ihana, kun lähtee heti eikä huomenna lisäämään vauhtia kun tuulta saadaan lisää. Toisaalta se myös kippaa puuskissa yhtä temperamenttisesti, eli jatkuvasti saa jotain säätää, jos haluaa pitää vauhtia yllä. Kotimatkalla meillä ei ollut vesipainotankkejakaan käytössä, joten 35 asteen kallistuksetkin tulivat taas tutuksi.

Ensi viikonlopusta syö miehen työmatka taas yhden päivän, mutta jospa pääsisimme perjantaina pienelle Kaminami Linesin miniristeilylle. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!