sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kaminamin unimaailma ja lueskelulounge


Veneemme sisätiloista on jo ehditty toivoa postauksia ja nyt ne alkavat. Purjehduskauden aikana keskityin ajankohtaisten matkakertomusten postaamiseen ja niissä tarkkasilmäisimmät ovat jo nähneetkin vilauksia Kaminamin vähän keskeneräisestä sisustuksesta.

Aloitetaan keulasta, jossa on veneolosuhteisiin nähden king size parivuode (lev. 198/78 cm, pit. 204 cm). Jalkopäässä näkyy pieni yöpöytä, jonka alle avautuu säilytystila. Tuo pyörylä jalkopäädyn seinässä on ensimmäisen laipion kiinni pultattu luukku. Sen takana on tyhjää tilaa Kaminamin nenänpäähän saakka. Jos siis sattuisimme esimerkiksi karauttamaan kunnolla nokka edellä päin valasta, niin tuo keulan pieni tila täyttyisi ensin vedellä ja patjat pysyisivät ehkä kuivina ja vene pinnalla.



Uniluolan kaikki pinnat ovat vielä naturellisti mustaa hiilikuitua. Seiniin on kuitenkin jo tekeillä valkoiseksi verhoillut pehmustetut paneelit tuomaan mukavuutta nojailuun ja pehmentämään koko sisätilan akustiikkaa. Pedit pedataan näppärästi Zipit -päiväpeitteillä, joita valmistaa ja myy Bedit.



Tämän ensimmäisen kauden perusteella Zipit on toiminut veneessä todella hyvin ja olen edelleen siitä aivan vilpittömästi riemuissani! Zipitin vetoketjukiinnitteinen kansi lähtee kätevästi kokonaan irti yöksi. Päiväksi peti on nopeasti pedattu, peite pysyy varmasti paikoillaan, eikä tarvitse ihmetellä meneekö lakanoiden väliin murusia tai saariston pikku-pirulaisia eli punkkeja.



Päiväksi siis suljen pedit Zipit-peitteillä ja laitan unityynyt noihin purjekankaasta valmistettuihin tyynynpäällisiin. Ne ovat Airistolta-merkkiset ja olen hankkinut ne Ocean Spiritistä, jonka nettikaupassa on myynnissä koristetyynyn kokoa, mutta tilauksesta saa myös unityyny-kokoa. Kannatan aina monikäyttöisyyttä ja se toteutuu tässä sekä tyynyjen että koko keulatilan käytön suhteen. Sitten keula onkin valmiina lueskeluloungeksi! Pään puoleisista kulmista puuttuvat vielä suunnattavat lukuvalaisimet. Mies on jo asentanut katonrajaan häikäisemättömäksi koteloidut led-valolistat, joiden valossa näkee jo nyt mainiosti myös lukea. Positiivinen yllätys oli, että led-valo oli sävyltään kotoisaa, aavistuksen kellertevää.



Nämä veneen Zipit-peitteet tehdään aina yksilöllisten mittojen mukaan. Ne voi mitoittaa myös niin, että tyyny pedataan peitteen alle. Kaminamissa keulahytti on avoin salonkiin ja peitteen alle pedattu tyyny olisi heti vuorena vastassa lueskeluloungeen kömpijälle, joten tuntui sekä toiminnallisemmalta että esteettisemmältä ratkaisulta tehdä Zipitistä umpinainen pussi ja säilyttää unityynyjä päivällä muualla.

Tässä kuvassa muuten näkyy keskellä kattoa hiilikuituinen palkki, joka toimii sekä veneen jäykisterakenteena, että pröötin (keulapuun) kotelona. Keskellä keulahyttiä joutuu vähän varomaan päätään, mutta muuten keulassa on reilu istumakorkeus.
 


Alla oleva kuva on otettu sillä hetkellä, kun Kaminami oli vihdoin saatu alkuremonttien ja siivoilujen jälkeen siihen kuntoon, että patjat saatiin tuotua sisälle. Se oli kesän merkkitapahtumia. Patjat valmistettiin turkulaisessa Venetexissä. Täytyy olla tyytyväinen, sillä ne ovat olleet paremmat nukkua kuin kotimme joustinpatjat! Lisäksi ne ovat sopivan napakat lueskelulounge-käytössä.

 
 
Veneessä on aina huolena kosteus. Olen varmuuden vuoksi jättänyt petivaatteet hengähtämään vuode avoimena aamupäiväksi ja pedannut Zipit-päiväpeitteen ja purjekankaiset tyynynpäälliset yleensä vasta sitten, kun olemme rantautuneet seuraavaan satamaan. Zipit-peite on hengittävää ja melko ohutta puuvilla-polyesteri -sekoitetta, joten se tuulettuu helposti, eikä kerää hanakasti kosteutta. Oikeastaan vasta Zipitin alle pedattu unipeitto tuo petaukseen pieneen "muhkeuden". Patjan alle jäävä Zipitin pohjakangas on harsomaisen ohut ja hengittävä ja uusissa patjoissa on lisäksi ns. tuuletusverkko pohjassa ehkäisemässä kosteuden kertymistä. Viikonloppupurjehdusten välillä olen aina vienyt peitot ja tyynyt kotiin tuulettumaan ja lakanat pesuun. Zipitit jäävät silloinkin patjojen päälle veneeseen. Tällä kaudella kosteuden kanssa ei syntynyt ongelmia.
 


Jos kiinnostuit noista Zipit-peiteistä, niin hyödynnä ihmeessä tilaisuus. Bedit nimittäin tarjoaa blogini lukijoille nyt 15 % alennuksen kaikista uusista Zipit-peitteiden tilauksista ale-koodilla "Merenneito". Huom: alennus on voimassa kaksi viikkoa, eli 4.11.2013 saakka. Lisätietoa, tilausohjeet ja Beditin yhteystiedot löydät täältä. Kamuille tiedoksi, että minulla on Zipit-peitteen näytetilkkuja, joita saa hautessaan tulla hypistelemään. Tätä tuotetta voin vilpittömästi suositella!

11 kommenttia:

  1. Näyttipä todella näppärältä ja olivat vielä kauniit. Pakko tutustua lisää. Olen nimittäin tuskaillut juuri sen kanssa, että kun petaa keulan pedin ja sinne menee tytär laiturikavereiden kanssa katsomaan videota, niin paikat on täynnä kaikkea sitä mitä kohteen satamasta löytyy (=hiekkaa, heinää jne). Olen ajatellut jotain päiväpeiton tapaista ratkaisua, jonka saisi päiväksi lattaa vuoteen päälle. Oli kivaa nähdä, millaista Kaminamissa on sisällä, odotan innolla lisää =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen tosiaan tykännyt peitteistä ja kuulostaa siltä, että lapsiperheessä niistä olisi vielä enemmän iloa. Tuosta tarjouskoodista vielä, se on siis voimassa pari viikkoa, 4.11. saakka (lisäsin tiedon nyt postaukseenkin).

      Lisää sisätilapostauksia on tulossa, hiljalleen...

      Poista
    2. Kiva kuulla. BTW Blogissani on sinulle haaste syysiltojen iloksi =).

      Poista
    3. Muistan, muistan! :) Kuvailen tässä jossain vaiheessa syksyä vähän uusia näkökulmia kotoa, asia on hautumisvaiheessa.

      Poista
    4. Eikäkö sulla oli uusikin haaste, nyt huomasin! http://haaveenahyvakuva.blogspot.fi/2013/10/haaste-nonnalta.html
      Vastaan siihenkin jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Ruhtinaallisen kokoinen sänky teillä ja poikamiesboxin edut myös. Sohvalta voi kellahtaa suoraan sänkyyn ilman ylimääräistä eforttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pieni kuperkeikka vaan sohvalta sänkyyn. Ruuan voisi tietysti kattaa myös pöydän kapeaan päähän ja syödä sen sängyssä löhöillen. Veneen sisätiloissa pätee samat periaatteet kuin kotonakin: ei ylimääräisiä väliseiniä.

      Poista
  3. Kylläpä on kätevänoloinen systeemi, en ollut kuullutkaan moisesta! Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Vau, tuohan vaikuttaa erinomaiselta ratkaisulta! Muutenkin näyttää hyvältä tuo teidän lueskelulounge, kun on väljyyttä ja yhteys salonkiin. Miten muuten olette ratkaisseet vaatteiden ym. säilytysasiat veneessä? Meillä tuo keulapunkka on päivällä aika pitkälti kamavarastona. Jonkun verran ollaan pystytty tätä parantamaan storage boxeilla ym., mutta silti edelleen pitää tavaroita siirrellä salongin ja keulapunkan välillä illalla/aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Antti,
      No ei ole kiva, jos joutuu aina siirtelemään tavaroita tieltään. Vaikka ainahan sekin kajakkiolot voittaa (turvauden itse tähän ajatukseen jokaisen pienen epäkohdan ilmaantuessa). Meillä on se iso perähytti, johon mahtuu tekniikan (akkukotelot, sähkötaulut, vesipainotankkien putkihässäkät ym.) lisäksi hyvin purjepussit, useampi lätkäkassin kokoinen vaatekassi, työkalupakit, imuri, kylmälaukut ja-ja-ja... Perähytissä ei ole seisomakorkeutta, mutta lattiatilaa on lähes koko laajan istumalaatikkomme alainen alue. Lisäksi salongin ison pöydän alle mahtuu pari pienempää vaatekassia piiloon. Meillä ei ole ollut purjehtiessa tarvetta säilyttää keulassa tai sohvilla mitään irtotavaraa. Olin itsekin vähän yllättynyt miten hyvin tuohon veneeseen mahtuu roinaa...

      Poista