Elokuun alku on siinä mielessä hyvää aikaa Isokarilla, että lintujen pesintä on ohi, mutta suurin osa on vielä saarella ennen muuttomatkaansa. Ennen kaikkea heinäkuun lopulta alkaen ei tarvitse enää niin kauheasti jännätä saako (syvän) paikan Isokarin pienehköstä satamasta. Kesäkahvila oli vielä toiminnassa ja majakkakierroksiakin järjestettiin perjantaina 1.8.
Meille kaikista tärkeintä on kuitenkin Isokarin luonto aavan meren äärellä. Mikään valokuva ei tee sille täyttä oikeutta, mutta yritän välittää edes paloja niistä mahtavista luontoelämyksistä ja tunnelmista. Kun lähdimme kävelemään rantapolkua pitkin saaren läntisille kallioille piti katsoa huolellisesti jalkoihinsa, ettei astunut suloisten pikkusammakoiden päälle, joita oli koko matkan polut täynnään. Niitä oli vähän eri mallisina ja värisinä niin paljon, että ihmettelimme miksi ne eivät ole jo päätyneet saaren luikeroiden suihin.
Meren pauhu kuului kauas. Tuulta oli puuskissa 10 m/s ja aallot iskeytyivät näyttävästi rantakallioihin. Jos ette ole jo aiemmin huomanneet, niin rakastan energisiä meren tyrskyjä.
Nämä kaverit näyttivät tekevän samaa kuin me: tuijottavan levollisesti ja lumoutuneena tyrskyävää merta. Meressä täytyy olla jotain taikaa, sillä olen ulkomaillakin nähnyt vapaana kulkevien koirien, lehmien ja norsujen hakeutuvan rannalle tuijottamaan rentoutuneena vesimassojen liikettä.
Naava kasvaa vain puhtaassa ilmassa.
Vedet olivat edelleen kirkkaat ja matalissa rantavesissä oli vedenalaisia puutarhoja.
Hyönteismaailman pulleroiset pehmoeläimet ahkeroivat saaren hiekkarannalla.
Ihastuin kovasti aallonmurtajissa eläviin riskilöihin. Niiden toimintaa seuratessaan ei voi olla kuin hyvällä tuulella. Pienet punajalkaiset vesilinnut sukeltavat sutjakkaasti kalastaessaan...
... ja raahaavat sitten saaliinsa kömpelösti kivillä räpistellen ja pomppien omaan pesäkoloonsa, turvaan lokkien ryöstely-yrityksiltä. Joskus niillä on nokassaan runsas pikkukalavarras.
Ne liikkuvat melkein kuin pienet pingviinit ja vähän näyttävätkin niiltä. Riskilät asuvat porukoissa ja laulavat koko ajan kimeästi yhdessä. Yleensä sävel on iloinen ja hyväntuulinen, mutta aika ajoin siihen tulee hetkeksi surullinen ja voivotteleva sävy - mitä lie se viestittääkään. Silloin pääni putoaa kallelleen ja kurtistan kulmani myötätuntoisesti ja alan juttelemaan niille: "Niin, ei mitään hätää, kaikki on hyvin..."
Riskilät ovat arkoja, mutta ehdin yllättämään ne lähikuvaan laiturimme päästä merta tuijottelemasta. Viime vuonna olimme Isokarilla kolme viikkoa myöhemmin, 24.8. ja silloin riskilät olivat jo lähteneet.
Perjantaina meidänkin oli aika jatkaa matkaa muiden veneiden vanavedessä pois ja kohti Katanpäätä. Puuskainen tuuli painoi tiukasti Kaminamin kylkeä laituriin, mutta köysiä ja fendareita virittelemällä ja sopivaa hetkeä odottelemalla saimme kiepsautettua Namusen laiturin päätyyn ja siitä nokan kohti merta. Taas mentiin... Samalla huomasin, että meistä tulee koko ajan yhä paremmin toimiva tiimi!
Meille kaikista tärkeintä on kuitenkin Isokarin luonto aavan meren äärellä. Mikään valokuva ei tee sille täyttä oikeutta, mutta yritän välittää edes paloja niistä mahtavista luontoelämyksistä ja tunnelmista. Kun lähdimme kävelemään rantapolkua pitkin saaren läntisille kallioille piti katsoa huolellisesti jalkoihinsa, ettei astunut suloisten pikkusammakoiden päälle, joita oli koko matkan polut täynnään. Niitä oli vähän eri mallisina ja värisinä niin paljon, että ihmettelimme miksi ne eivät ole jo päätyneet saaren luikeroiden suihin.
Meren pauhu kuului kauas. Tuulta oli puuskissa 10 m/s ja aallot iskeytyivät näyttävästi rantakallioihin. Jos ette ole jo aiemmin huomanneet, niin rakastan energisiä meren tyrskyjä.
Nämä kaverit näyttivät tekevän samaa kuin me: tuijottavan levollisesti ja lumoutuneena tyrskyävää merta. Meressä täytyy olla jotain taikaa, sillä olen ulkomaillakin nähnyt vapaana kulkevien koirien, lehmien ja norsujen hakeutuvan rannalle tuijottamaan rentoutuneena vesimassojen liikettä.
Naava kasvaa vain puhtaassa ilmassa.
Vedet olivat edelleen kirkkaat ja matalissa rantavesissä oli vedenalaisia puutarhoja.
Hyönteismaailman pulleroiset pehmoeläimet ahkeroivat saaren hiekkarannalla.
Isokarin luontoon mahtuu kosteikkoja, metsiä, varvikkoja, kivikkoja... kaikkea!
Ihastuin kovasti aallonmurtajissa eläviin riskilöihin. Niiden toimintaa seuratessaan ei voi olla kuin hyvällä tuulella. Pienet punajalkaiset vesilinnut sukeltavat sutjakkaasti kalastaessaan...
... ja raahaavat sitten saaliinsa kömpelösti kivillä räpistellen ja pomppien omaan pesäkoloonsa, turvaan lokkien ryöstely-yrityksiltä. Joskus niillä on nokassaan runsas pikkukalavarras.
Ne liikkuvat melkein kuin pienet pingviinit ja vähän näyttävätkin niiltä. Riskilät asuvat porukoissa ja laulavat koko ajan kimeästi yhdessä. Yleensä sävel on iloinen ja hyväntuulinen, mutta aika ajoin siihen tulee hetkeksi surullinen ja voivotteleva sävy - mitä lie se viestittääkään. Silloin pääni putoaa kallelleen ja kurtistan kulmani myötätuntoisesti ja alan juttelemaan niille: "Niin, ei mitään hätää, kaikki on hyvin..."
Riskilät ovat arkoja, mutta ehdin yllättämään ne lähikuvaan laiturimme päästä merta tuijottelemasta. Viime vuonna olimme Isokarilla kolme viikkoa myöhemmin, 24.8. ja silloin riskilät olivat jo lähteneet.
Perjantaina meidänkin oli aika jatkaa matkaa muiden veneiden vanavedessä pois ja kohti Katanpäätä. Puuskainen tuuli painoi tiukasti Kaminamin kylkeä laituriin, mutta köysiä ja fendareita virittelemällä ja sopivaa hetkeä odottelemalla saimme kiepsautettua Namusen laiturin päätyyn ja siitä nokan kohti merta. Taas mentiin... Samalla huomasin, että meistä tulee koko ajan yhä paremmin toimiva tiimi!
Pakahduttavan kauniita kuvia ♥ Kiitos!
VastaaPoistaKiva jos oli iloa muillekin! :)
PoistaAivan ihania kuvia! Siis oikeasti tulee niin ikävä merellle, kun näitä maisemia katsoo. Täytyy talvella palata uudelleen näihin postauksiin, kun pahin kesän kaipuu iskee
VastaaPoistaKiitoksia
PoistaNiinhän se talvi hujahtaa, kun on muistoja joista ammentaa :)
Oih, minä täällä huokailen ja ihailen upeita kuvia ja tuota luontoa. En ole koskaan nähnyt riskilöitä, pitääkin ajottaa oma käynti tuonne siten, että pääsisi niitä näkemään. Kiitos kun laitoit näin paljon luontoa meille tulemaan =).
VastaaPoistaLuonto on kyllä ihmeellinen ja ehdottomasti yksi veneilyn suurista iloista. Riskilöistä tuli meillekin nyt uusi Isokarin vetonaula :)
PoistaUpeita kuvia tyrskyistä ja Isokarin luonnosta! Me taidettiin vierailla vain pari päivää teitä aiemmin Isokarilla heinäkuun lopulla.
VastaaPoistaTuo veden kirkkaus ja levättömyys pisti myös silmään ja oli erittäin positiviinen yllätys ja yritin sitä myös saada kameralla tallennettua. Vielä kun meriveden lämpötila oli varmaan 25 astetta, niin oli aika välimerellinen fiilis siellä hiekkarannalla.
Kiitos Antti
PoistaAi pahus, taas satuttiin vähän eri aikataululla.
Kyllä tuosta Isokarista on tullut meillekin sellainen paikka, jossa haluaa käydä joka vuosi. Tuossa kuun vaihteessa siellä sattui olemaan aika reippaat tuulet, vaikka lämmintä olikin. Se teki taas toisenlaiset tunnelmat, kun meri tyrskysi ja kohisi, tuuli vähän ulvoskeli ja yöt olivat jo pimeitä. Mutta aina yhtä kiva paikka ja kiva että saivat jatkaa majakan näyttöäkin.