Ahvenanmaalta aallokon rullaamana Isokarille

Kun heinäkuun viimeisenä aamuna lähdimme Getasta, merikarhujen Jomalön vieraslaiturista, satoi ja jymisi. Ajettuamme ulos suojaisasta lahdesta oli vastassa reipasta aallokkoa. Edessä oli noin 43 mailin avomerilegi Isokarille. Nostimme aluksi pelkän isopurjeen 7-10 m/s puhkuvaan myötätuuleen.

Satoi, aallokko rullasi Kaminamia ja samalla navigointiohjelma jäi jumiin. Tietokone käynnistettiin uudelleen useita kertoja, mutta ohjelma ei toiminut luotettavasti. Maisemanavigointi ei ollut mahdollista avomerellä, joten mies jäi kannelle sateeseen purjehtimaan ja minä siirryin salonkiin paperikarttojen ja kaffemukin äärelle. Saimme kuitenkin mittaristosta koordinaatit sijainnistamme, jotka siirsin paperikartalle. Myöhemmin vika on selvinnyt: tietokoneen portti, jonka kautta GPS-tieto tulee Uuteen Loistoon, on vaurioitunut. Tämän reissun jälkeen portti on vaihdettu ja hankimme varoiksi Uudesta Loistosta sekä päätietokoneesta riippumattoman Navionicsin kartta-appsin tabletille. 

Parin tunnin kuluttua sää alkoi kirkastumaan, tuuli tasoittui 7-8 m/s ja nostimme myös fokan ylös myötätuuleen. Sivulta tuleva aallokko rullasi meitä edelleen aika reippaasti. Navigointiohjelma alkoi taas toimimaan, tosin hetkittäin pätkien. Nautimme rannattomista näkymistä ja mukavasta matkavauhdista. Samalla muistimme taas olla kiitollisia siitä, että emme tule (ainankaan kovin helposti) merisairaiksi.

Kippari otti ilon irti aalloilla surffailusta, kun kurssimme kääntyi paremmin aallonmyötäiseksi. Oli se mahtavaa liitää hetkittäin surffissa! Siitähän veneemme on saanut nimensäkin: Kaminami eli "Pyhä aalto" liitää kepeästi merenaalloilla. Tuulta oli sillä hetkellä 8,5 m/s ja peruspurjeilla ei tietenkään saannut mitään ihan huippuvauhtia, mutta lähelle kymppiä (9,8 solmua) pääsimme silti. Nappasin tästä ajelusta pienen videopätkän, jota eräs maakrapu-ystäväni kommentoi osuvasti: "Näyttää kevyeltä imuroinnilta". Nauroin sitä kommenttia pitkään, sillä niinhän tuo jatkopinna on kuin imurin varsi, jota heilutellaan ees-taas.

Noin kuuden tunnin purjehduksen jälkeen yksi suosikkisatamistamme häämötti edessämme ja oikein sydän läikähti. Meidät erotti vielä aallokkoinen meri. Rantautumista edeltävien manöövereiden suorittaminen aallokon keikuttamana oli haastavaa ja vaati keskittymistä. Hyvin niistäkin silti selvittiin, kun tehtäviin varattiin aikaa.

Näimme kun tämä tuli ulos Isokarin aallonmurtajan takaa, joten olimme varmoja, että satamassa oli meillekin syvä paikka. Torstaina, heinäkuun viimeisenä päivänä kello 15.45 Isokarilla oli tosiaan jo runsaasti tilaa.

Teimme pitkän ja ihanan kävelylenkin Isokarin tuulisilla ja tyrskyisillä rannoilla, jonka kuvasadosta on tulossa oma postauksensa seuraavaksi. Majakka on taas auki vierailijoille ja opastettuja kierroksia järjestetään edelleen. Pieniä korjauksia on tehty ja enää vieraat eivät pääse ulkotasanteelle. Kiljuvaan nälkään kypsyi nopeasti helpotusta veneen uunissa ja sitten olimmekin valmiita pökertymään pimenevään loppukesän iltaan.